tiistai 28. joulukuuta 2010

Olis aikaa

Mun kotokunnan kulttuurileheren sähköösillä siivuulla oli piäni maininta, notta joskus ens vuanna taas lehti herää henkihin. Jollaki konstilla sontasiionis on ollu jotaki uutimia. Eisunkaa se haittaa, notta sama uutinen on tällätty eri kohtihin neliä viis kertaa.

Mä pikkuusen protestootteen sitä kohtahan, nottei silloon tuu lehtiä, ku niitä kerkiääs tavaamahan. Som mum miälestä ajatelmana justihin päiv vastoon, ku tuallaasten tavarooren kuluttajat haluaas. Soov vaan hyväksytty ilikiä tosiasia.

Kesälläki olis hiano asioora virastoos ja laitoksin, ku olis kerranki aikaa. Melekee kaikki luukut on kuitenki kiinni. Niinku nykki. Joku mörkö ohojaa maailiman asiooota.

Minen tiärä kuka tai mikä taho valittoo ihimisen viihtyyvyyren asioota. Kaikki uskonnolliset juhulat on ihan hirviää piinaa ihimiselle. On ollu sev verran uskontotuunnillaki kuuntelemas, notta ymmärrän pääsiääsen karmeuren. Siten käsitä, notta kauppojen pakanamaisten pimpelipompelipiisien jäläkehen alakaa joku masentava pyhyyren piina.

Kuuluu varmahan samahan asiahan mun ymmärtämykseni palakkojen ikälisistä. Minen ymmärrä, notta vanahat ketkut saa enemmän hynää, ku justihin koulusta tullehet. Koulusta tullehilla on uus perhe ja palio kuluja. Vanhoolla käävillä on piänet kulut ja palio rahaa.

Minen muista, kerkiääsinkö viälä kansanerustajaeherokkahaksi vaikka persuuhin. Siälä rupiaasin ajamahan yhteeskunnallista oikeurenmukaasuuutta. Pitää ruveta markkinoontemahan.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Tykkään ja en

Jouluriamus on hianoonta, ku läheesekki sen haistaa. Vaikkoon pakana, kerran vuares piäni aivotoiminnan pirättäminen ei tee huanua. Jaa, jottoliko toiminta ny vasta pirätyksis?

Mun koiruuskaverit ei osaa arvostaa juhulaa. Non maalannu mun lumilyhtyjen ja lumiäijjäni tyvet keltaasiksi. Taas pitää ruveta aprikoottemahan, nottonko niillä mitää sivistystä. Oon koittanu toitottaa niillen, mihinkä paikkohin voi tuattaa. Ei oo menny perille.

Joulupuu on picea abies (en tiärä kuinka kiriootetahan). Yks munkaas samallaasen koulun kolunnu äijä osaa joka vuasi myyrä meillen oikian kuusen. Nykki siinon muatoja ja rehevyyttä tyvehen asti.

Latvaa siinei oo. Ov vissihin joku harakka eli västäräkki istunu sen kumohon jo ennen kauppatapahtumaa. Maksoo muutoosta parikymppiä. Paliokohan soon koskenkorvas sanottuna? Mä en nykyysin tiärä valuuttakurssiista mitää.

On kuuleman jäläkehen kauhiin talavi sitte vuaren 1945. Silloon oli Hitlerin poijjat hiippaallu monta kertaa vastustamahan länsimaisten vaikutuksien turmiota. Taiteilija Adolf oli silloon jo pikkuusen kuses. Yhteeskunnallisesti oli onni, notta kylälääset osas mennä piilohon lualihin, josta taiteilija ei tiänny mitää.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Lapsetti pikkuusen

Tuumasin ehtoopäivällä, noottoon sellasen iäs, jotta saa lapsettaa ihan vapahasti. Väännin sitte lumiäijän. Notkiaa lunta oli mun krekoolimaan viäres enee ku vaaksa pystysuarahan mitattuna. Tuli pikkuusen heiniä ja lehtiäki joukkohon, ku väännin värkit teokseheni.

Patsas kuvaaloo jotaki yhteeskunnallisesti tärkiää pakkoliikestä. Kuva vaan on niin julumetun huano, nottei kukaa varmahan havaatte tyäkintahia pattahani hoikkavartisis käsis. Yritin ottaa kuvaa kaharellaki eri kameralla, mutta mun kameranjalaka oli ens käytös niin notkia, jotta piti sitte käsivaralta prätkiä pimiän päihin.

Lumiäijällä on oikiaoppisesti porkkananenä. Mulla ittelläni on perunananenä. Silimät ja paltoon knapit löyrin kellarista. Vaimoonen on keränny joskus viipullojen korkkia ja noli tarkootuksehen oikee passelia.

Mul leikkimiäli vaan jatkuu ja pyhkääsin sitte pari valolaitestaki. Akan miälestä mun arkkitehtuurini ei ollu oikee onnistunu. Pallokasat oli aivan kaalattoman suuria ja pikkuusen vinturaasiaki.

Mä siinä rakennusvaihehes jo epäälin, notton lyhyryn teon taito joinki unehtunu. Ensimmäänen, jokon kuvas likempänä, meni teknillisesti hyvin eikollu tuskanuitua. Taimmaanen leves multa yksin kimmin ainaki viistoista kertaa, ennenku soli joinki kohomollansa.

Jos nua sattuus pysymähän kasas jouluhun asti, viarahilla ainaki olis hauskaa lapsen leikiistä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Hyvä Suami

Pikkuusen ihimettelin, ku lipunmyyntikopuusen vierestä joku äijä huuti tuallalailla. Mä huurin takaasi, notta hyväpä hyvä. Majattelin ensin, notton joku suamalaanen tuttu, joten ny vaan muista. Ihimettelin kyllä pikkuusen, ku oli myymäs parkkeeraamis- suksittelemislippuja Herzeböschis.

Tuumasin, nottei se ny kovin tuttu oo, ku ei keriiny tulla höpäjämän. Huamasin kyllä, nottoli äijällä aika lailla hommia siinä suksittelijooren rahastukses. Vaksaalin suksiani kaikes rauhas ja tälläälin monoja jalakoohini.

Pian se äijä oli mun viäres ja sanoo, notta päivää. Hiihtämähänkö oot lähärös, kysääsi. Mä siihen jotta sellaanen olis meininki.

Ku huamasin sen murtavan jonku verran kiältänsä ja soli johonaki vapaaehtoostyäs liuppuja myymäs, huitaasin notta mihinoot suamia oppinu. Sanoo nottoli kerraasti lomamatkalla Kerimäellä ja Savonlinnas. Toimiteltihin siinä sitte ummet ja lammet suameksi. Mullekki tuli palio uutta sen saksankiälisen pelekian historiasta.

Siinä historian kohoras tarkasti suamia artikuloova miäs ei ymmärtäny, mitä tiatua mä siltä intin. Me vaihtaastihin sen äireenkiälehen saksahan. Asiat tuli sitte seloollensa, mutta kyllä me siinä sitte pikkuusen naurettihin, ku moon lukenu saksaa joskus ammoosina aikoona ja miäs oli käyny Kerimäjellä turistina. Väitän kyllä, notten ollu kymmeniä vuasia käyttämättömänä ollehella kiälelläni kovin palio paree ku Kerimäjen turisti.

Moon tuntenu monta kertaa itteni kiälellisesti vammaaseksi, ku mullen on vaikka ruvettu Turkis praatamahan rakennustelinehiltä suamia. Jotaki huinaalin karulla. Joku paikka oli katees ja siitä aiheesta sitte toisten kans vaihrettihin käsityksiä suameksi. Joku kypäräpäinen kurdi rupes juurta jaksaan viisoomahan, mihinkä pitääs mennä. Kysääsin sitte tiätysti, notta mihinoot kiälen oppinu. Teiton täälä niin palio, notta väkisinkin oppii teirän kans toimittelemahan.

Molin täs rautakaupas jotaki klasia leikkoottamas ittelleni. Ku kiharapäinen myyjä sai mitat ittellensä se rupes leikkoomahan ruutujani. Se käänti yhtäkkiä puheensa suameksi. Oli se melekoonen ylläri. Mistä se äkkäs, nottoon suamalaanen. Sanoo notton ollu kotokylällänsä Tunisias palio suamalaasia ja on tullu pikkuusen toimiteltua.

Yks huippuja oli, ku Tamperehen lennokkikentällä marokkolaanen ja hollantilaanen asiootti keskenänsä suameksi. Mikäs siinä sitte, ku kumpikaa ei osannu toisensa omaa kiältä, eikä vissihin oikee englantiakaa. Kumpiki puhuu oikee hyvää härmää.

Mun ensimmäänen ihimmettely näis kiälivirtuoosiis oli Espanjas joskus oikee aikaa sitte. Olin vasiten juaksemas siälä. Kaks kertaa päiväs hölökkäsin yhyren nakkikioskin sivuutte eres takaasi. Ku toinen juaksuviikko oli lopuullansa, kioskinpitäjä varmahan päätteli, nottoon ollu hotellis huanoos evähis. Huuti siältä luukustansa mullen. "Hei sina suomipoika, osta uksi makara."

perjantai 17. joulukuuta 2010

Uuutisia

On tosi erikoosta, notta talavella voi olla lunta maas. Pohojalaanen kansanlasku sanoo, jos juhannuksena on lunta katolla, siton maaski.

Katton varmahan asiaa Siperian näkökulumasta tai Bahamasaarien. Mua ottaa kupolihin, ku piänelläkää lumihilsehellä ei pääse mihinkään. On ollu joskus koron valinta sellaanen, nottei tiätty täälä sunnas olovan kaikki liikentehen uunokit.

Oon kehitelly kaikellaasia suajateitä lähimmälle metroasemalle. Peltojen halaki kruisaalevan reitin jouruun heivaamhan, ku tiänpäähän tuli lautasen kuva. Alatekstis kyllä luki, notta paikallinen liikennes on sallittua.

Mum miälestä liikenteheni on aina paikallista. Jos kurnutan riisikupillani lähiasemalle mitä ny reittiä ajellen, soon mum miälestä paikallisliikennestä. Jokku jyväjemmarit on pannu veräjänsä kiinni, ku on huamannu mun oikaasevan nelitasulla lehemänpaskoja väistellen.

Ymmärrän kyllä kovaa, notta kurmut ouroksuu kaikellaasta teknistä rähinää. Ähäkuti kuitenkin sille palomiähelle, joka laittoo pillit ja vilikut täysille, ku vanahan miähen sarat lehemät kuluki kautta tiän. Omistaja kuali ja tööttöölijä sai pään silitystä. Älä ny vaan viitti teherä tuallaasta toista kertaa.

Rännit tukos

Mihinää kohtaa Suames ei voi käsittää, kuinka ihanaa ruuhka voi olla. Jaa, jotta Helesingis ja Seinäjoella on sellaasta. Mä en sano ku maailiman miäs, jotta lähäre kattelemahan toisahallen.

Muutama lumenhiven putos taivahalta ja ruuhka parantuu. Pitää ajaa varovasti, senhän sanoo aikoonansa justihin kuallu Enska setäki teevees. Liikennesrarios sanotahan, jotta akkani käyttämä metrolinia on tukos. Olikohan sinne putkenki pääsny vitiä?

Olin viälä unenpöpperös ja sanoon kullalleni, notta kiikutan sun tällä koslalla kustannuspaikalles. Nyäkkäs ja sitte vaihroon vilikun toisahalle. Joo.

Kunkun linnan viheriöötten siivuutte meni hyvin. Sitte rupes punaaset lamput hehkumahan. Niillei oo mitää ajastusta seuraavihin valoohin. Kraapiin pikkuusen hilsettäni yli tunnin kähämäälyys.

Kuures minuutis oon kruisaallu tuan saman matkan silloon, ku rahavas on ansioosnansa. Minen ymmärrä kaikkia asioota. Se on selevä.

Nyt tämän kaupungin seutuhun suunniteltu monta sataa kilsaa uusia raittioomiväyliä ja ohitusrettiä rekoollen. Hyvä tiätysti on niin, jotta johonaki suunnittelutoimistoos eres joku ajatteloo.

Tämän seurun liikennesongelmat olis pois, jos joku tääläpäin hyväksyys järkevän ajattelun. Kysyysin päättäjiltä, jos mullolis vaikutusvaltaa: Minkä tähären kaikkien pitää mennä samalla kellon numerolla töihin ja ihiminen on joka päivä ruuhkan takia myähäs. Minkä takia isoos autoos on vain kuski? Mä en millää ymmärrä kansalaasen vapautehen perustuvaa teiren tukkimista.

Ihimettelen näitä satojen miljardejen ratkaasuja siihen, notta ihiminen saa olla vapaa. Vapaa könnäämäs ruuhkas ja rupsuttamahan autua tyhyjällä lyännillä.

torstai 16. joulukuuta 2010

Nirri irti

Mum miälestä maailimaa johtavien valtiooren koneestot käy kuumana, notta kuinka saataas nirri irti austraalialaaselta asiakirijojen paliastajalta. Ny on jo Obaman porukat saanu kolomen kruunun valtion syyttäjät pelastamahan tulevaa synkkää maailimaa.

Yleensä en käytä epämäärääsiä sanoja. Nyt kuitenki vituttaa tämä suuren maan vallankäyttö. Jos ne pystyy manipuloomahan ja tukkimahan ihimisen rahankäytön hallisnansa ollevien luattoyhtiöören välityksellä, silloon on invaasio ihimiskuntaa kohtahan tehty.

Mun muavikortin nurkas lukoo Visa. Ev voi paliahin käsin isoon maailiman touhuuhin yhtää mitää. Vituttaa vaan, ku oon taas kerran vääräs sakis. Otappa itte selevää. Kaikki korttiyhtiöt on paliastusilla loukatun maan hallinnas. Jos ei oo paperirahaa Obaman porukka sanoo, nottei käy muuten käys.

Kengurun hommat saa multa täyren tunnustuksen ja suuren kannustuksen.

Mitä sitte: ainaki persut vois ajaa sellaasta asiaa, notta tyälääset sais killinkinsä kätehen eikä mihinkään tiliillen. Vanhakataanen finanssia Suames hoitava pankkijäriestelmä ei huajuus yhtää.

Palavattua

Ku kiriootin otsikon, mulla tuli miälehen heti, nottonko savustettu kinkku sama, ku palavattu. Olokohon mikon huitaastu. Tuatesseliityksen jälekehen soli savustettua kinkkua, tällä kiälellä. Mä en ilikee sanua, notta tykkään siitä. Sen tähären mä piilootan sen vaikka hernessoppappahan. Saa sitte vähä salaa sitä nauskutella.

Mä saan niinku toisna miäsnä lusikoora herkkuani siältä hernehien seasta. Emmoo niihin hernehisinkää kyllääpyny. Meiramia oon pikkuusen huitaassu muuripatahan ja näpiis pysyvän verran sualaa. Armeijan aikana tuallaasta soppaa oli useen, iliman palavia. Moon vissihin isäm mallinen, ku tykkään viäläki.

Pitääs ostaa isoompi pata, notta sai keittää ittellensä ainaki kahareksi viikoksi herkkua. Silloon vois välttääntyä siltä, jotta pitääs ruveta jollaki haaratyäkalulla kääntelemähän posliinilla jotaki tosikuivaa einestä.

Ku viälä osaas teherä kunnon klimppisoppaa. Mullon siihen ohojet Suames. Joskus sontasiionis esiteltihin kuntien nimikkoruaat. Olisko ny ollu Isookyröö, johona olis nuan hiano ruaka meinattu kunnalle ominaaseksi syämiseksi. En oo ny tästä ihan varma.

Makuelämykset on niin toisahaltaasia ja ihimisen kohoralle sattuvia. Joku tällää ankkastukin palan päälle makkaraa tai kinkkua ja suimii sen nuukkoo nahkoonensa. Mä en tiärä tuasta nautinnosta mitää, ku en tällää nisua suuhuni suurin surminkaa. Sol liian makiaa mullen.

Meirän kemian, fyssan ja matinkan opettaja toimitteli mahtavia juttuja avaruuren ihimehistä ja matematiikan maharollisuuksista. Porukka kuunteli ihan horros aikaansa seuravaa opea. Erellytys kuunteluhun oli tiätysti se, jos ope sattuu olemahan sinä päivänä selevin päin.

Kerraasti tislattihin kemiantunnilla jotaki. Ope sitte juurta jaksaan selevitti kuinka pontikkaa keitetähän. Muistan viäläki, ku ope sanoo, notta rankis olovan taltehen otettavan ainehen höyrystymispiste 0n 72 astetta. Ope sanoo, nottei kannata kuumoottaa sen enempää ku sitte putkesta tuloo pelekkää lurua, ku vesiki rupiaa höyryämähän.

Joskus nähtihin ope oikee kunnon kemikaaliiski kirkolla. Parasta oli, ku tunnin kevennykseksi ope kysyy porukalta, mistä Alkoholiike -nimi tuloo. Alko oli silloon tuan niminen. Koko luakka hiliaastuu. Sitte ope sanoo, notta se tuloo sanoosta i like alkohol. Eihäm me saksan lukijat oikee päsmätty ulukomaan kiälistä tottuutta.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Lisää klaappia

Kyllä ihimisen pitääs saara sellaaset rillit joiren läpi näkis eres vähä joskus jotaki. Mä oon ny niin tapaturma-altis, jotta oksat pois ja pala larvaa. Onnistun nykyysin lykkäämähän kynteni jokahisihen ahtahan välihin. Onneksi taloos ei oo tiätääkseni lihamyllyä.

Pualet fingeriistä on jotenkin toimintakunnos. Pualet ploosterootu hoitoasentohon. En ny oo varma olisko täs iloonen siitä, ku pualet on viälä nykki käytös, vai maanaasko hartahasti ku toinen puali sormia on tumpulootu kauheehin tukkuuhin ja niillei voi teherä yhtää mitää. Tämähän on asenneskysymys.

Oon menny ainaki kakskertaa nämä läpinäkymättömät lukuklasit pääs kellarin portahat alahan kerien ja pikkuusen tömpsärellen. Eihän lukuklasiilla tosisnansa tuu ku hirviän suuria arvioontivirhehiä portahien pykäläkorkeures. Itte kukin voi kokeella jonsei usko mua.

Mullon aina niin kiirus, ku jotaki pykään, nottei muista ottaa kakkuloota pois päästä siilloon, ku haluaasin jotaki kuvaa laajoosta näkymistä. En oo kyllä ihan yhtä hätäänen, ku tuntemani ylistarolaanen miäs. Sen auton noukkapelli oli auki ja äijä hyppii auton viärellä ja huiteli oikianpualohoosta kättänsä ja manas hirviästi.

Naapuri tuli hätihin ja tiarusti, nottonko vakavaki asia kysymykses. Auto krupsutteli tyhyjää käyntiä ja koriaaja viisas sormellansa kuinkon käyny. Tiätysti se sormi meni uurestansa laturin remmen ja laturin pyärän välistä.

Sama äijä oli ollu joskus inssiajos ja vissihin pultut tutaji. Insinööri sanoo, notta käännytähän seuraavasta oikialle. Kokelas huitaasi heti okianpualohoosehen suunthan ja auto sukelti orapihilaja-airan läpi koulun nurmikolle. Kokelas sitte hätääntynehenä notta, pipariksi meni, mitä hä?

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Lintulauta on ny pihalla

Ensimmääsenä aamulla, ku olin saanu hiarottua rähämät silimistäni, menin ratustelemahan lintulautaa. En tiätysti löytäny yhtäkää kuuresta käsisahasta, en seittemästä vasarasta, en Suamesta tuatua kymmenen kilon naulalootaa.

Ev viittisi eres sanua, notton se ruakkimispönttöö ny tuala pihalla pystys. Siinon vesijoht0putkesta varsi ja varsinaanen herkkukoto on ratustettu kaharesta kalakkunanmyyntikupista. Viälei oo vissihin käyny asikaasia, mutta pähkinät ja leivänmurenot orottaa niitä.

Yhyren mun tervajokisen kaverin luantoystävyys sai noloon lopun. Miäs teki linnuulle hianon jos hianon pöntöön. Ku äijä kattoo hetken päästä klasista pönttööhinsä päin, näki notta hirviä määrä lintuja nauroo pöntöön eres siipispankoollansa polovihin nojaten. Ei ollu vissihin arkkitehtuuri kohorallansa.

Sitte joku uhkarohkia tirpuunen oli menny sinne pönttööhin sisälle ja sitte ne toiset vasta oliki nauranu, ku se urhia siältä luukusta kattoo. Hekotuksesta ei tullu millään loppua ja taloon naisihiminen oli määränny miähensä hakemahan pöntöön kuusenoksalta alaha.

Pitää kuuhoostella aamulla pihallen, notta kelepaako mun mökkini ja tarilla olevat einehet siipiporukallen. Koirankoppini ei ainakaa onnistunu. Vain kerran näin luukusta yhyren kirsun.

Pimpelipompeli

Ny on joulua silimät ja korvat pullollansa. Naapurikylän joulutorilla oli vesisatehesta piittaamata väkiä kun kansaa. Kylällä raikuu sakemannien musa. Kaharen tiiman aikana en kuullu yhtäkää tämän maan joulupiisiä eli kipalesta.

Pikkujouluus ei tartte kamuta yäkausia, ku joulunaluusta voi viättää keskellä päivää ja huirella kuppia naamahansa. Pyärämiähekki kerkes pirättämähän Geneveriä naukkaalemahan. Siten tiärä, pysyykö ne enää lestalla taukonsa perästä..

Grimbergenin kirkko on kyllä niin huikaasevan hiano sisältäpäin, notten saa sanotuksi. Kyllon ollu ammattitaitoosta porukkaa sitä pykäämähän. Enoo koskaa nähäny nuan komiaa ratia eres elokuvis.


Joulukrääsää roikkuu joka myynkopin sisällä. Suasituun myyntiartikkeli tais kuitenkin olla glühwein Geneverin lisäksi.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Höynäälyä

Mun on pakko pyytää anteeksi mun lukijooltani. Joo, nämä läskinäpit tiätysti. Moon tarkistuttanu akallani viime aikoona juttuni. Mä en käsitä, notta minkä tähären mun kommenttini menöö mihinkä sattuu.

Moon täälä linioolla pahaa tarkoottamata. Tulikettu oli viikon pimiä. Mä sain sen jollaki konstilla henkihin. Oon sitä miältä, nottei siinoo enää mitää näppäälijän kuvittelemaa hallintaa. Kuviteltu möriservän looran levytila on enää kaks prosenttia.

Oon ajanu monta kerta defrakin ja oon saanukki konesta pikkuusen henkihin. Pitääs uskaltaa hävittää sellaasia ohojelmia ja ohojelmien päivityksiä, mitei oo tullu käytetyksi vuasikausihin. Uskallin häivyttää yhyren ohojelman, jotolin käyttäny viimmeseksi kuus vuatta sitte.

Mä osaan sonnanajosta kaikki niksit, ajettihin sitte Valametilla tai orlovilaasella tai suamenhevoosella. Ku mä näillä laastariisilla nakiilla näppäälen notta kyllä. Mä näen kuvastuksen notta ei. Kirijootan lapselleni, notta tervetulua tänne. Huomaan kirjoitukseni sisällön olevan whgbxyö.

Olen låhettänyt näin älykkäitä viestejä jo monelle. Jos saan korvattua kahden prosentin muistilan tietokonessani jollain ja jos voisi saada virtuaalimuistin takaisin koneseeni, olisin onnellinen Rahalla en asiaa voi selventää, kun sellaista ei ole. Rahaa.

Ennen ei minullakaan ollut kännykkää. Vuodesta 1984 lähtien kuitenkin. Millä ja kunka asiat hoidettiin ennen.

Shoppaalemas

Kaupoos hiippaalu on mulle hirviää kirutusta. Varsinki ku kaikki eläkelääset lähtöö kassajonoohin norkoolemahan silloon ku tyäväki koittaa ostella kakaroollensa murkinaa. Itte oon tavallisesti kaupas heti ku ukset on auennu, mutten mäkään aina voi niin teherä.

Joskus jourun lähtemähän kiiruhunaki aikana makutuamariksi. Mu miälipirestä arvostetahan joskun maharollisen läskisoosin, hernessopan tai klimppivellin valamistusainehien valikoontihin.

Kyllä mun siatokyky oli lujilla, ku eresnäni notkuu kymmeniä sen ikääsiä asikaasia, jollolis varmahan ollu aikaa asioora arkena ja heti aamusella. Ja sitte viälä nämä tontturat kaivaa puussusistansa kymmeniä kuponkia miton leikoottu leheristä. Kassahenkilön aika menöö tuan silipun setvimisehen.

Joillaki on jonkullaanen muavinpalaki maksamisehen, muttei asikaanen tiärä kuinka perin se tällätähän maksulaittehesehen ja sitte ruvetahan kaivamahan taskun pohojalta kakkuloota. Luulis, notta rillit ainaki olis voinu kaivaa etukätehen, nottei tarttisi tihirustaa numeroota ja paperia johonkei näje yhtään.

Ei ikänö tai ikä oo mikää vika, mutta asioomisehen kannattaas valita sellaanen aijjankohta, notta kerkiääs tumpuloomahan kömpelyyrensä kans kaikes rauhas. Aamupäivisin kassajonot on tosi lyhkääsiä, jotta vois soitella vaikka aviopualisollensa jonsei tunnusluvut tuu miälehen.

Oon kuulu seliityksiäki eläkelään invaasioohin. Halutahan änkiä ittensä kauppahan silloon ku siälon varmahan muitaki. Ku eläkeläästenki pitää nähärä ihimisiä ja haistella hien ja piarunhajua jonos.

Suittet

Mä tarvittisin sellaaset. On erikoosta, nottoon tiänny kymmeniä vuasia, mitä suittet tarkoottaa. En parahalla taharollakaa osaa sanua, miton suittet suameksi. Non mun kiäles sellaaset, joirenka toinen pää on hevoosen suus ja toinen pää ojastajan käsis.

Sana tuloo varmahan suusta. Ei varmahan suihin sanasta. Uskon, notta sana on jollaki lailla epäälykseheni alakuperäänen sana. Voi ku tiätääs, miton suittet Suameksi. Ev voi eres kuuklettaa ku ei oo hajuakaa asiasta.

Mainittin omakohtaasen toivomuksen. Mun suupiälihin pitääs ratustaa suittet. Vois pysyä turpa rullalla ja turhanpäivääset höpinät kanttuurisnani.Vaikken tiärä miton suittet Suameksi, oon pitäny sellaasia tosi palio nyrkiisnäni.

Kylläntymisehen asti piti ajella hevoosella, vaikka toiset sai ajella 361 Valametilla Kyllon ollu vaikia lapsuus. Joku ikäkaveri ajeli setoorilla. Se setoori kyseli koko aijjan jotta tästäkö tästäkö. Valametti tuli peräs ja sanoo niin niin.

Vaikkon kaikki kakarani hevooshulluja, mulla meni ihannoonti kakkapullien tekijööhin iän ikuusesti. Hevoosen lihaa en silti syä koskaan. Sev verran on jääny kunniootusta.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Jynssäämähänkö?

Rakit tiputteloo tahallansa karvoja joka paikkahan. Mua rupiaa aina silloon tällöön ottamahan kupolihin villatukut laattiolla. Ei oo homma ainakaan siitä kiinni, nottei olisi imuria Neliä löytyy heti ja kahares ei tarvita eres minkäänlaasta pölypussuusta.

Kaikista hiliaasin on kuulemma tehotoon. Ei mum miälestä, mutta jonku toisen. Minen ymmärrä, minkä tären koirien karvat pitääs noukkia hirviällä metelillä, ku hiano surinaki piisaas. Mullon kellaris teollisuusimuri, mikä imöö ja pörrää oikee kunnolla. Siten saa huurattaa muun kotoväen läsnäolles. Kylloon noloon ja ahtahan välis näis asioosnani, ku on asintuntijoota.

Joskus tehtihin johonaki ulukomaas asiakastutkimus pölyn imuriista. Hiliaaset vekottimet oli kuulemma tehottomia. Valamistajaparaat joutuu lisäämähän värkiihinsä mölyä, notta hommat tapahtuus tehokkahammin ja pölyt lähtis vinkiää laattioolta.

Onhan se tiätysti jonku miälestä selevä asia, jos huutaa toisen korvahan, se kuuluu paremmin ku nupajaminen. Mun läskikorvat toimii kuitenki justihin päiv vastoon. Jos mulle huutaa kones tai ihiminen, päähän ottaa kipiää. Mun tuloo sanua, notta hermostun kaikellaasesta huutamisesta.

Moon onneksi ostellu vähillä rahoollani kaikellaasia kuulon suajaamia. Tällään sellaaset heti korvilleni, ku aavistan mölyä lähelläni. Ihimismölyt tuloo joskus niin nopiaa, notten oo aina keriinny tälläämähän minkäälaasia tuluppia kuuloreikihini.

torstai 9. joulukuuta 2010

Lapio

Joskus kuali olympiavoittaja Tapio Rautalapio. Suru oli suuri, ku äijä oli kolhinu päänsä uimahallin kaakeliihin tuiskees.

Ny henki lähti suanenjokiselta entiseltä mäkihyppääjältä. Varmahan hoilottaja oli tärkiä kännäri yhteiskunnan kannalta. Viimme aikoona vissihin oli ollu korkki kiinni ja naisihimiset oli riakkunu lavan eres ku pöyrööt.

Mäki haluaasin julukikseksi. Olis niin kiva lukia leherestä, notta kuinka oon pölläälly erellispäivänä. Ny ei kirioota leheret, mutta akka pitää kolumniansa yllä. Kolumni on kohtalaasen henkilökohtaasta mulle.

Muistaako kukaa hautajaaspuheesnani, notta nostin piänen hirven vasan vesiojasta Sutelan larvas. Vasa olis muutton hukkunu, jonsen olisi havaannu sen hätää.

Mun julukisuusarvo vois kehittääntyä vaikka siitä, notta kuseskelen joka päivä pihalla takaoven viäres. Ittelleni selekiä käyttääntyminen vois olla medialle suuri rahastuksen konsti.
Ku on rahat kaikki, kusen sellaasehen paikkahan, johona ei tartte vetää kaupan vettä tuatoksensa päälle. Oon laskenukki, notta säästän pirusti hynää omituusuurellani.

Täs

Mua raisteloo oma kömpelyyteni. Joku viikko sitte onnistuun tälläämähän oikian pualohoosen peukkuni rautaoven välihin. Ottaa viäläki kipiää ja kynsi on lähteny.

Tänä aamuna onnistuun tälläämähän sen tervehen peukun ovev välihin. Piti lähtiä lekurillen ku veri tirskuu pitkin laattioota.

En oo ihan varma, mutta pitääs vissihin pirättää olemasta. En käsitä, notta toispualohoosilla tairoolla yritetähän suksitella elon laruulla. Itte oon oikias siinä asias, notttoon saatanan tumpelo ny.

Elämäntilantehet ov varmahan suunattu kehitystä ittestä toisahahalle. Mun ei oo pakko sanua miälipirestä eres ittelleni.

Lähären koirien kaa. Nupisuttaa.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Huamenna

lähären matalille vuarille hiihtelemähän. Hitleriki sai siälä kunnolla turpahansa. Ev voi millää käsittää sitä, notten voi olla hiihtelemäti. Heti ku näkyy kuuraa johonaki, mua rupiaa polttelemahan hiihron jysket.

Mitä älyä tuas ny on? Ei mitää. Tarkootan hiihtua. Koko touhu on yksinkertaasta taaplaamista, mutta viäläki saan maisemat vaihrettua. Joku helevetin sukuvika on, ku pitää kaluuttaa johonaki kannokoos tyyrihillä lasikuiruulla.

Älyttömyyren toinen puali on siinä, notta kaluumeni ja luntioomeni on monta viikkua hyväs kondikses. Ei oo imes, notta mulle hiihtämähän lähteminen on ku kauhia tauti. Mä en oikiasti halua taurista erkaantuakkaa.

Joskus mullekki otettihin aikoja suksilenkiillä. Niistä aijjoosta on hyviäki muistoja. Ev varmahan olisi tullu tutuksi nykyysen kansanerustajan kans iliman suksien klapinoota.

Tua entinen puuseppäharioottelija ei olisi varmahan pääsny eruskunthan iliman mua. Mä huitaasin sarasosan tarkkuurella oikian numeron ens kertaa äänestäesnäni. Oli jääny pikkuusen äänijemmaa kymmenien vuasien aikana.

Oikiastansa olin kerran kuskaamas äiteetäni äänestyspaikalle. Äitee imehteli, ku jäin autohon. Joo, pitihän mun sitte lähtiä piirtämähän äänestyspaperihin ruma kuva. Mitää numerua en tällänny.

Hiihrosta puheen ollen, mua siappoo kaikellaanen poliittinen ja uskonnollinen vinkuminen. Mä ev voi millää siätää kumpaakaa puhehen aihesta. Ov varmahan mulla ollu piänenä tiukka pipo ja jäiset lelut.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Ottaa pääkkylääsehen

Voisin jättää sillensä. Mun tapani viästittää on suara ja rahellisesti tarkootushakuunen. Jos mä näpyttelen jollekki jotaki pääni tuatoksia, non kans sellaasia mitoon tarkoottanu. Mä en oo pikkuustakaa pikkukiälinen mihinää asioos.

Vanhatpiiat on. Yks kiälenkääntäjä suuttuu muhun täyrellisesti, ku kiriootin asiaa sille. Tiarustin vaan ihan oikiaa asiaa. Kiälenkääntäjä ei oo muutosta Itikas töis. Nottei mitää lehemän kiäliä kääntele.

Vanhanpiian homma ei varmahan oo vika, mutta kaihia vaiva luulisin. Minen ny torestakaa tiärä, notta minkä tähären yksinääset leirit on tullu hirviän krätyysiksi. Mullon omas suvusnanikin ihan piisalle kräkkyäjiä.

Ei vissihin oo oma valinta siviilisääty kaikillen. Vaikkei olisikkaa, minen ymmärrä, notta omaa mokaansa pitää häjyyllä toisillen. Jos on vanhanpiian elämä liika klumppuusta tai siloosta, miksei tunnesta voisi sanua reiruhun, eikä mutkan kautta.

Molisin valamihina krökkyämähän vanahojen piikojen sialunmaailimaa ihan iliman hintalappoja. Pitääs olla niilläki oikeus, jokkon oikeuren itteltänsä vohkinu.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Minna on kaunehin

El laita kuvaa, ku kaikki näköö pian Minnan teleskoopistansa. Minna on taas Tarjan linnan komistus. Moninkertaanen suunnistuksen maailmanmestari on. Joo, on. Tosi komia kapistus, eikoo yhtään ylypiän luantoonen.

On pikkuusen vaikia uskua, notta tuallaanen koristus on tosi kova mimmi rastiilla. Minnallehan ei päriää ku joskus sveitsiläänen maratoonin ammattilaanen. Olis hianua, jos laji vois käyttää puskikkokulttuurisnansa Minna Kauppia hyväksensä.

Minna on. Jos näkisin ittenääsysjuhulat telekusta, kattoosin vaan sitä ihanaa Minnaa. En tiärä olisko sekin sitte syntiä, ku kaikki mukava on.

Pohojalaasena mua hivelöö se, notta Minnan suku lähtöö venytetyn markan paikkeelta. Suku on jo kauan ollu toisahalla.

Suunnistuksen harrastajamäärät on laskus kaikis pohojoosmais, mutta mualla lisääntymäs. Ku ystäväni Liisa Veijalainen (os. Liukkonen) ja Outi Borgeström voitti maailmanmestaruuren laji oli tosi hyväs kuasis. Tervehellinen laji on Kurikas suasitumpaa ku mihinää mualla.

Aikanansa muutin kurikkalaasehen suunnistusseurahan sen avoomen ja hianon huumorin tähären. Voiv vaan sanua, notta vuaret siälä nykyysen kansanerustajan ja entisen hiihtelijän kans on ollu parahia, mitä mä olisin voinu kuvitella.

Minkää lajin harrstajalle ei varmahan päläkährä päähän, notta vois juasta mettiä pitkin Ylistarosta Kurikkahan tai Kurikasta Seinäjojelle. Meillä silloon ennen päläkähti ja meitä ei kukaan jättäny juaksuvauhris.

Paitti notta mut jätettihin kerraasti. Olsiskohan ollu Paimios tai johonaki Jukolan viästi. Leimasin korttiani viimmeesellä rastilla hyväs kondikses ja siihen tuloo joku heppu kauhialla tohkehella. Ajattelin, notta kattotahan loppumetriillä kellon kiirus. En nähäny koko jätkää enää ku pesupaikalla vasta.

Kerkesin kuittaamahan numeronsa ja selevitin jäläkehep päin, nottoli nopia äijä senhetkinen kolomen tonnin estehien maailmanennätysmiäs Anders Gärderud.

.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Hevoosella pääsöö

Pyhän Nikolauksen (Sinterklaasin) päivä: 6. joulukuuta. Merenkävijöiden ja lasten suojeluspyhimys, joulupukin esihahamo. Belgias kakarat saa lahajoja Suamen ittenääsyyspäivänä. Kuva on otettu klasin läpi.

Kyllön komeeta ja kunniootettuja hehevot. Melekee jokahinen pyhänseutu koron erestä menöö jonkullaanen kopukooren kulukues. Soon kaikkiin komiinta, ku ratsupoliisit marssittaa hevoosiansa sulietus ryhymäs.

Suames en näje hevoosia ku kattelemalla niitä jostaki ratsupaikoolta tai raviraroolta. Täälon vanahat kunnon ihimisen palavelijat oikees töisnänsä. Kuinkas nuata mellakootakaan saataas aisoohin, jonsei ratsut tulisi hätihin. Soon niin korkia elukka, notta kaikki kusipääkki kunnioottaa sitä.

Moon saanu itte kylläni nuasta elukoosta. Mun piti nuarukaasena haravoora heinäpeltua hevoosen vetämällä haravalaittehella. Molisin halunnu kurnuttaa sillä Valametilla, mutta isäntä oli sellaasta miältä, notta klopit opetteloo hommat alakuperääsillä konstiilla.

En koskaa oo menny istumahan hevoosen selekähän, enkä toista kertaa mee. Molin rakuunapataljoonas armeijas. Ei siälä ollu enää ku jotaki kytöruunia hommis. Olisin saanu maneesilla ilimaasen ratsastuskoulutuksen, mutta sylykääsin ku niin sanottihin.

cheval, paard, pferd , horse, loshad, häst, hevoonen. Kyllon hianoja sanoja hevooselle. Ensimmäänen sana on ranskaa ja tua sana on tosi hiano. Cheval -voiko asian paremmin sanua?

lauantai 4. joulukuuta 2010

Pikkuusen tihkaasi

Oli siälä pellolla pikkuusen paree hiihtää, ku kesällä olis ajatellu teherä samaa hommaa. Silloon en kyllä koittanukkaa, ku tuumasin, notta viimmetalaviset pitovaksit kerää kaikki roskat suksien pohojihin.

Saattoovat naapurit imehrellä mun yksinkertaasta touhuani. Kiärrin muutaman hehtaarin peltua melekee tunnin iliman sen suurempia päämääriä. Ihimiset ei tääläpäin eres käsitä kuinka ja millä mä siälä pellolla oikee mesoon. Jokku on voinu kattua Eurosporttia ja pikkuusen ovat saattanehet olla kärryyllä mun touhuustani.

Viimme talavena hiihrin naapurikyläs. Ny lähärin koronportahilta niinku Suames. Taitaa olla talavi aika lyhkäänen. Nyj jo sataa vettä. Jos on yäpakkaasta, aamulla lähären suksittelemahan.



Yhtenä talavena onnistuun suksittelemahan täälä toistatuhatta kilsaa. Silloon kyllä piti ajella autolla lumilähtehillen. Mun kropalleni teköö oikee makiaa suksitteleminen. Sen tähären kaluuttelen heti, ku ov vähäki rähämää maas. Soon vissihin sukuvika, ku sukset ei tökkää.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Jerusalemin artisokkaa lusikoomahan

Mä luulin niitä ensin röpölöösiksi puikulaperunooksi. Maistoonki palan yhyrestä ja tuumasin, notta jotaki känsääsiä perunoota noon. Sitte vaimmoonen kattoo netistä, miton lähärätetty. Jerusalemin artisokaa. Mitäs se sitte on?

Kasvannaasella ei oo mitää tekua Jerusalemin eikä artisokan kans. Helianthus tuberosus L., Asteraceae on sen viisas nimi ja son samaa sukua ku auringonkukka. Seleves kovan tutkimustyän jäläkehen, notton maa artisokka suameksi.

Son kuulemma tosi tervehellistä monella lailla kokattuna. Laihruttajille ja sokeritautisille kuuleman jäläkehen oikee nannaa. Hyvä ku tuli seleville. Huamenna meinaan tirahuttaa niistä jonkullaasen sopan. Jostaki pitää vähä luurata ohojesta.

En taira ruveta tuata kasvattamahan, vaikkon kuulemma kova hävittämähän rikkaruahua. Kasvaa kuulemma perinki meeterin korkuuseksi ja variostaa kaikki muut hengiltä. Jos tuallaasen saa kasuamahan, siton kuulemma melekee maharotoon saara hengiltä.

Oov voinu tuallaasen jerusalemilaasen nähärä joskus johonaki ennenki. Ny niitoli portahilla. Joka toinen viikko meille kulukeentuu tiätysti tilauksesta vihannesloota, johona sisältö on aina täyttä luamua ja pikkuusen yllärikin, jos ei muista netistä vaharata etukätehen. On oikiastansa hiano ruveta kattelemahan tuntemattomille värkiille keittämisen konstia.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Jääpommi ei osunu

Se pommi lähti lentohon eresmenövän pualiperävaunuusen rekan katolta. Näin ku se irtos pressusta ja lähti leijaalemahan ilimahan. Ku se korveen pohojan kokoonen klöntti oli niinku joku frispii, se leijaali mihinkä sattuu.

Huamasin notta mun peräs ajeli poliisiauto, mutteivat vissihin havaanu pommia. Panin kaikki aistit pelihin notten saisi jääpommia etuklasin kautta takapenkille. Kerkesin ajatella, notta vois ottaa ittehenki kipiää. Se klöntti oli suaraa tulos mun näkyä päin. Väistin pikkuusen oikialle kiiviattahan päin ja kas ku onnistuun. Piäni hilippaus kuuluu jostaki oven krivan kohoralta.

Olin jo saanu toisnapäivänä lumiklöntin tuuliklasihin rekan katolta. Osasin olla varovaanen, mutten pääsny suasiolla pois sen pommittajan perästä, ku kaikki neliä kaistaa oli täynnä koslia. Mulloli jo vilikku vasimelle, muttei siälollu tilaa mun koslalleni.

Ny en ajele enää yhtää kulukevien varastojen peräs. Katoolta lentelöö jäänpaloja koko aijjan. Suames en oo koskaa nähäny tälläästä pommitusta, vaikkoon ajellu siinä maas milioonia kilomeeteriä ja osan niistä rekkojenki peräs.

Kova ? talavi muuttaa kaikki liikennesännökki. Saa ajella ihan kuinka sattuu ja pirättää mihinkä sattuu. Hätävilikut päälle, niin kuviteltu anteeksianto rikkomuksesta on ainakin kuskin miälestä taattu.

Meirän ulukomittaris on ollu jopa viis astetta pakkaasta ja nurmikolla pualitoistasenttiä härmää. Talavi on kuiteski niin kauhia, notta kävellen olisit jo perillä. Autoolla ei pääse ku pari kolome kilsaa tunnis. Hoh hoijjaa.

Meirän kylän säätiäteelijäki viästitti ykköskanavalla hirmukeliä, ku oli köyttäny kaulahuivin kauluspaitansa ala. Monet on tällänny jonku huivin naamansakki etehen ja voi niitä hirveetä kaulahuivien möhkälehiä.

Muisti se meirän säätiäteelijä sitte mainaasta, notta ei nämä täkälääset talavet oo likellekään sellaasia ku pohojoosmais ja venättällä.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Liikesirea tuli ny

Amerikkalaasmiäs on saanu rekeisteröötyä kuun ja isoon tukun planeetoja omistuksehensa ja justihin luin uutisista, notta enspanjaanen nainen on saanu julukisen notaarin vahavistuksella auringon käyttöoikeuret ittellensä.

Ku Pohojammaalla ja Ameriikas on suuret toleranssit, mä meinaan rekisteröörä tämän pikkuusen planeetan pilivet ittelleni. Tuallaasen omaasuuren vahtiminen ja laskuttaminen sen turmelemisesta on palio helepompaa, ku nuaren onnettommien kuun ja auringon käyttöoikeuksien omistajien hommat.

Auringollahan voi kuka vaan salaa kärventää nahkaansa ja on suuri imes, jos tuasta rikoksesta kärähtää lakitupahan. En ny oo ihan varma siitä kuun käytöstä, mutta harva sinne ov viälä teheny jalaanjäkiä. Jos käyttörikos on laajennettu kuuhullujen uluvomisehen puusta, tuallaasen krimaaliteon tekijän laiv vahti saa kuuntelemalla vastaamahan teoostansa. Mutta, jos kuuhullu on kiaro ja kiipee puuhun, muttei uluvo, liikestoiminta ei silloon tuata.

Kehun ny omaa ireaani. Munhan ei tartte pilivien tärvämisehen teherä eres mitää uusia vakloohommia. Senku kattelen netistä säätiatoja ja lentokonehien aikatauluja. Pikkuusen ynnälaskua ja eiku laskuja postihin. Ajattelin ensin ihan itte hoitaa hommaa, mutta ku hynää rupiaa tulohon syrpyskopallisia, palakkaan tiätysti väkiä omaasuuteni vaalimisehen ja sen tärväämisestä laskuttamahan.

Moon ajatellu olla aika lailla kohtuullinen laskutuksesnani , vaikkei kilipaalua varmahan tuukkaa. Ainahan soon nähty jotta ylihinnoottelulla viisahat keksii aina jonkullaasia kiartoteitä vastuunsä välttämisehen. Niinku täs tapaukses, notta ruvettaas ajelemahan niin matalaatti, notta pilivet pysyy tärvääntymättöminä. Ja vois ylilaskutukses olla seki vaara, notta yhtiöt jättääs sakialla kelillä koko vehkehensä maahan.

Mummiälestä kertapuhkaasun arvo vois olla tuallaanen tonnuunen. Moon sev verran höveli, notta voisin antaa paliousalennuksiaki, jos pitää pirättää johonaki väliasemalla ja särkiä uurestansa mun omaasuutta. Yhyren välilakun alennettu puhkooma vois olla viiskymmppiä halapee ku perushinta. Notta mun ynnööpään jäläkehen välilaskun vahinkohinta olis vaivaaset tonni yhyreksänsataa.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Mäkö muka ilikiä?

Heti aamusta koitin ruveta kattelemahan kaupoosta mun herkkua sinisimpukoota ja niiren valamistamisehen tarvittavia emnehiä. Olin saanu pikkuusen taskurahaaki kiarrokseheni. En tiätystikkää tiänny etukätehen, notta simpukat oli hakuuses tänä aamuna.

Ensimmääses puaris oli viis kaharenkilon pakettia, mutta joku muari havarti kärryhynsä niistä neliä mun noukkani eres. Otin sen viimmeesen käteheni. Joo, soli auki ja tälläsin sen takaasin kolohonsa. Seuraavas puaris ei ollu haisuakaan mistää mun kattelemistani tavaroosta.

Taisi pikkuusen ruveta sapettamahan, ku oli jo eilisestä asti ollu kauhian hinku kerkkuuhin. Näjin johonaki puaris eileen kaharen kilon paketin hinnan ja se oli reilusti alle neliä ekua.

Ajattelin, notten rupia mitää rallia kaahaamahan mokomien meren asukkien tähären ja pirätin lähikaupan pihahan. Joo, siinä oven eres oli joku myyntitiski täynnä suklaata ja muuta lihoottavaa herkua. Tiskin pitäjät, vanaha muari ja kääpäänen faari huuti mulle jo kaukaa. "Huamenta hyvä herra. Meillä olis täs..."

Pirätin kohoralle ja kattoon kumpaastaki silimihin ja sitte mun suusta tuli notta. "Kiitos vaan. Mun kauppa on tuala sisällä, enkä mä tullu muutoostakaan tuallaasia mettästämähän." Kattoovat pikkuusen hölömistynehenä mua kohoren.

Mun aamun aukaasu oli alakaappäältäki vissihin epäonninen ja sitte saalihitoon kauppakiarros viälä. Seliitän tiätysti, mutta en voi siätää herroottelua, vaikka soon maan tapa. Siitä suutun aina, ku jonku puarin eres väkisin myyrähän jonku hyvän asian etehen krääsää joten tartte. Jos molisin kauppias, em mihinää nimes haluaasi mitään häirittijöötä mun liiketoimipaikkani portahille.

Voi olla, notta vanahukset oli miälestänsä ihan hyvällä asialla. Ei ollu kummiskaa mitää plakaatia näkyvis, mihinkä tuatto olis menos. Tiärä vaikkolis ollu hyväntekevääsyyttä hukkunehien merimiästen vaatetusrahaston kartuttamisehen.

En oo täs perhehes ensimmäänen, joka ärtyy tuallaasesta väkisin myymisestä. Tänne tuli kerran melekee raamit kaulas polovihousuunen partolaaskakarooren knippu jotaki myymähän. Soittivat oviklanua ja sitte hakkasivat ovehen, notta koko tupa heiluu.

Meirän vahtikoiran hommia hoitava entinen kulukuri oli ihan raivona tuallaasen möykkäämisen tähären. Vaimoonen meni ovelle ja sanoo suameksi niille maron sanat ja katso: Porukka ymmärti pohojoosta kiältä, eikoo sen koommin kolistanu meirän ovia vaikkon nähty polovihousut naapurien ovilla. Olis hyvä, ku äkkilähtö olis jääny keenihin pysyvästi.

Sain muutoosta kaikki herkkuvärkit siältä suklaaparrikaarien takaa. Ne simpukat vaan maksoo pualta enee ku eileen. Elämä on, kus kerran pitää ehtoolla herkutella. Nam.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Turpahan tuli ja kunnolla

En tiätysti tätä kirioottaasi, jos mun olis käyny huanosti. Sitäki olsin pikkuusen hävenny, jos mun taistelija tai hyväsyrämminen muru olis tullu kurmootettua.

Joku irtonaanen suuri rakki, joka oli ainaki kakskertaa niin isoo, ku mun koirat yhtehensä, muistaa varmahan seuraavan kerran miton haastaa riitaa narus kiinni oleville pikkuhalliille. Oltihin reippaalemas pikkuusen eri paikas ku koskaan.

Molin justihin puheliimes ja mun koirani tepsutti nyhtyriä mun eres narut kiinni niiren pannoos ja toisep päät muv vyäs. Viärehen pirätti justihin markinoolle tullu jättimaasturi. Kun kuliettajana toiminu minkkiturkkiinen frouva aukaasi oven, siältä jostaki korkialta penkiltä hyäkkäs heti isoo rohomu kovaa uluvuen mun pikkuusten kimppuhun.

Ei tiänny nahkasoffahurtta, notta nimestänsä huolimati mun jaskarusseli on ittensä ja likkakaverinsa periksiantamatoon puallustaja. Äkkitilannes oli tosi suuri ylläri mun taistelijallekin. Ku rotisko yrmyää hampahat irvis suaraa kulukijan niskaa kohoren, ei mun puallustaja hätkähtäny. Vaikkoli naruhun solomittuna pyärähti jotenkin uhkaajan eres ja tartuu kurkunaluusesta tosi lujaa kiinni.

Jättiläänen siinä vinkuu hyvin pian armua ja mä tällään kännykkääni taskuhun. Nostin oman koirani niin korkialle ku mun käsivarren piisaa, mutta se isoo oli ainavaa mun koiran hampahis ja sen yläpää nousi mun pään korkuurelle. Sattuu olemahan kans kolli, siitä päättään ku potkaasin sitä alavattahan, nii johan sai riuhtaastua ittensä irti hampahista.

Isoon hurtan omistajafrouva oli ihan kauhuusnansa. Juaksi kysymähän multa, notta tuliko sun pikkuuselle hellukalle kipiää. Mä siihen, notta ei ottanu yhtään kipiää ja jatkoon matkaa.

Pian se ajoo meirät kiinni ja tuloo itkus silimis seliitämähän mullen, notta korvaa kaikki maharolliset lääkärinkulut, mitä hurttaansa on aiheuttanu mun söpölle russelilleni. Ku mä olin metrin pääs sen hyäkkäyksen aluus ja näin koko taistelun aluusta loppuhun, sanoon sille leidille, notta hyäkkääjä taisi saara hampahanjäläkiä eikä puallustaja.

Sei millää käsittäny ku mä sanoon, notta meillä kaikki hyvin. Se oli autonsa oven takana vihollisuuksien alakaas ja sille tuli suuri surku mun väkeni pualesta. Ymmärrän kyllä sen frouvan rakin reaktion. Oltihin vissihin justihin sen oven eres valloottamas sen reviiriä kaharella pikkukoiralla.

Tuosta hengis selevinnehestä taistelijasta ei monikaa usko sen oikiaa luannesta. Kuka hyvänsä saa tulla tupahan, postiljooniki saa hoitaa hommansa kaikes rauhas. Jonsoon kotona, tua pahaolaanen kävelöö joka metrin mun peräs. Jos oikaasen soffalle, se oikaasoo muv viärehen. Jos muu väki menöö nukkumahan, herra jää munkans. Heti tiätysti tuloo mun tyynylle, ku mä sellaasta päänaluuseksi kiskon.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Moppia kätehen

Sais kerranki kunnon siivousastalon kourahansa. Laattian moppaamisehen en oo viälä ikänä nähäny kunnollista vehejestä. Noon ku piitlesten karvakuantaloota, tai muuten vaan ihan epäonnistunehia. Siivous vois olla rattoosaaki, ku ei tarttisi manata nuata kaupasta ostettua sosimia koko aijan. Kuvas on vai osa, mitä kaikkia mullon. Eihän tuas kuvas näjy ku kolome noloon näkööstä laattiakalua.

Laattiahommis mä meen sitte aina lopuuksi kontilleni sen isoon hyvän trasuni kans. Soon paras konsti , mutta polovet pakkaa rutaata. Om mulla kyllä monet sellaaset laattiamiästen turvoksekki tällätä pehemusteheksi, mutton aina manoon jäläkehen jo niin kiirus, notten rupia kuurnikoottemahan mihinähän hyllys ne ny olis.

Pyhkinmistrasuuhin ja ainehisihin moon ollu kohtalaasen tyytyväänen. Pihanpualohoosia klasia ku ensimmäästä kertaa siivosin, mum piti teherä siihen ihan omallaanen tyäkalu. Se muistuttaa pikkuusen nuata laattiamoppia, mutton sen pesupinta karhunkiältä. Oli vissihin jääny joltaki joku pesukerta välihin, ku en meinannu saara klasia millää läpinäkyväksi.

Moov vissihin oppinua tuasta jotaki, ku kihinuttelen nykyysin monta kertaa vuaren aikana ruutuja. Mutta se jäin viälä sananomati, notta ennen oli hyviäki laattiamoppia, notta lattia oikee hoiron jälehen kimalteli. Armeijapaikasnani oli tapa, notta jos oli joku väärä nappi auki tai vaateskaappi huanos kunnos, esimiäs sanoo, notta tästä tuloo niij ja niin monta moppia.

Se moppi tarkootti, notta silloon toinen moppia saanu veti sua jaloosta persusta lattias pitkän asuntolan käytävän päähän ja takaasi. Viis moppia tarkootti tiätysti viis reisua erestakaasi. Sitte tiätysti moppi ja veturi vaihtoo osiansa. Kyllä meirän yksikös aina laattiat kiiltiki.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Lompootellemas

Ei ollu pyhänä oikee komia ilima, mutta kolomatta tuntia huvitti kattella lähitianoota. Oov vissihin lampsinu liikaaki rakkieni kans, ku niillon ny niin kova kunto, jotta jaksoovat pitää narut kireellä loppuhun asti. Valokuvaaminen oli pikkuusen huanua, ku aina joku kiskaasi silloon, ku yritin napsahuttaa.

Mitähän lokit täälä kuivalla maalla parveeli. Kaikki lätäköt ja lurut on ihimisen kaakertamia. Oon nähäny koko maas vain pari luannollista vettä, toinen on meri ja toinen yks järvi pohojoosemman maan rajalla.

Jurtit ov varmahan menos Euroopan suurimpahan tehtahasehen Tieneniin. Taisi se firma ostaa suamalaasekki tehtahat ja pirättää touhut sen siliän tiän. Kilipaalu ku olis visihin ollu surkiaa tämän firman miälestä.

Kätevän näkööstä hommaa. Naatit lentää sivustalle ja vekotin noukkiin jurtit hianohon läjähän. Noukinkonehen oli helepon näkööstä pistää sato kärryyllen. Monellaasta oon nähäny, mutta tua oli ku luamisen tyätä.

Puksipuista on viälä palio silimäruakaa jonkun puutarhas. On kumma juttu, notta kymmenen vuares näin ny ensimmäästä kertaa parin kilsan pääs kotua näin hianon taimitarhan.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kukahan knapittaas mun housuni?

Elämä on ku silikkia vaan. Ei täs ny muuton paliua muresmiältä olisikkaa, jos onnistuus kenkien reimittäminen housujen knapittaminen huusireisun jäkähen. Ei taharo tulla kummastakaa hommasta yhtää mitää.

Pitää ruveta pitämän joka päivä kummisaappahia ja verryttelyhousuja tai overhaaleria, niin ei tarttisi solomia ei knapittaa.

Oon vasaroonu ja lykkiny sormeni ovev välihin niin monta kertaa, notta käteni on ku knippu ky... eiku nakkia. Yritin tällätä äsköön pyykkiä narulle ja lopuuksi tälläsinki, mutta vaikiaa oli. Sormenpääni paleltuu jääpuikooksi, vaikka pihalla oli sentähären 3,9 astetta lämpöösen pualella.

Kakarana mulla vasta suuri mures oli toistaitoosuurestani. Mum piti aina pyytää äiteeni leikkoomahan saksilla mun oikianpualohooset kynnet. Vasimen kären kynnet sain sillä toimivalla kärellä silapastettua, muttei tullu mitää toisim päin. Mun suuri mures oliki, jos äiteeni kualoo pianki, niin kuinka pitkät kynnet mullonkaa pian syäntikäres.

Äitee oj jo yhyreksänkymmentä, notton hyvin menny. On kyllä sitten mun kakara-aikojen keksitty kaikellaasia leikkuriaki. Olis nykyysin jotensakki nolua lähtiä leikkoottaman äiteellänsä Suamehen kynsiänsä.

Oli mulla kakarana muutaki muresta ku kynnet. Mulloli pässinpökkimis niin vetelä kumminauha, notta mun piti pitää niitä pöksyjä paukalokoukuulla ylähällä. Muutoon nolis puronnu laattialle. Niin palio niitä villahousuja pirin ylähällä, notta peukalot jäi pysyvästi koukkuhun.

Karikoskinen sanoo, notta ei nua oikia ku puukoolla. Mä silloon jo päässilimääsenä kakara vänkäämähän, nottei mun peukaloota nilipasteta millää kauhavalaasella. Koulus ku moon touhunnu aina jotaki muuta ku koululaaset, sain joskus tunnilla päähäni kokeella oikeeko kumpikaa peukku.

Tälläsin vasimen pualohoosen koukun pulupeetin kannelle ja mojahutin siihen peukalon kulumahan oikee kunnolla. Oikes, mutta otti niin kipiää, jotta huuto tuli. Oli kova homma saara se takaasi vintturahan ja kipu pois. Siinä ku Laimi koitti opettaa meitä, mä askaroottin peukalootteni kans kuukausitolokulla. Sain lopuuksi molemmat ihan hyvähän kuntohon, ku tääkääsin niitä voorootelle suarahan ja takaasi vintturahan.

Notta olis mullollu lahajoja jonkullaaseksi luu- ja jänneslääkäriksiki. Ei vaan koskaa tullu parahoollensa tuallaastakaa ajatella.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Murhari täälä

En oo millää lailla ihimehisnäni, vaikka Le Soir -lehti tiätää venäläisen Anna Politskajan murhaajan asuvan täälä. Uskon uutisehen ku kirvehen silimähän.

Tämä maa on suurrikollisten toivehien koto. Maa on täynnä kaiken färisiä ihimisiä ja poliisi on ku paskat housuus koko aijjan. Ei tartte puuttua mihinkää muihin tyouhuuhin ku viattomien salamuuttajien asioohin.

Jokku on ihimetelly, nottei Euroopan pääkaupungis oo ollu terroristitekoja. Ei oo ollu eikä tuu. Tämän man pääkaupunki on terroristien lepopaikka ja taivas. Eisunkaa terroristit rupia omaa pesää ruikkuamahan.

Aikanansa nevernyrkis tapahtuu jotaki lennokkien tupihin törmäämisiä. Olin silloon pualukas Suames. Mulle ruvettihin sitte soittelemahan, tiäränkö mä mitää törmööksistä. Menin flikkani telekkua vahtaamahan ja näjin ruattiksi mitoli tapahtunu. Vissihin koko Brysseleli valakes mun toiskätisen tiaron perustehella.

Saa nähärä tulooko turpahan tämän kiriootuksen takia. Joskushan henki lähtöö kumminki.

Pikkuusen siivua

Enoo siivousintoolija. Joskus mun menöö hermot ja alakaan riahumahan kotonani. Pruiskuttelin jotaki tsöh tsöhia klasiihin ja hinkkasin pikkuusen. Vetelin ruutuja jollaki silikoonilastalla ja pian huamasin, notta klasiista rupes näkymähän läpitte.

Mä kestän kaikellaasia villakoiria laattioollani määrättyhyn hetkehen asti. Ku villakoirat rupiaa pureskelemahan mun linkkojani, tarkoottaa nilikkojani, mum menöö hermo. Jos klasiista näkyminen rupiaa olemahan epätiatoosta, mun tilannestaju rupiaa jylläämähän.

Mun asennes kaikellaasehen siivuamisehen on viipyvä. Joo ja kun sitte joskus alakaan, mua ei siärä kukaan enkä mä ketään. Em millää ymärrä täs asias ittiäni.

Helemiä sioolle

Rakkilenkillä oli niin hiano ilima, notta oksat pois ja pala larvaa. Rakit veti ku kytöruunat ja nuuskii toisten kaltaastensa eritteiden hajuja. Hyi olokon. On onni, nottoon ihiminen, enkä perverssi suren jäläkeläänen. Itte en ymmärrä, mitä tuaksuja hännänaluuses vois olla.

Mä en napsahuttanu tätä kuvaa. Akkani on alootteleva valokuvaaja ja sikäki innostunehella asentehella hommahansa suhtaantuja. Keskimmääsees puus on kuulemma omppuja.

Kummiankkojen marssi ja koiran kakatuskialto. Oliski nähäny lenkillä jotaki myänteestä. Niinku vaikka, jotta joulupukki tuaa mullen juhulan auttuna uuren pehemolelun tai uuren fyrräävän muaviauton.

Paras kialto- tai varootusmerkki on tullu kohoralle Belegian ja Hollannin rajalla. Siäloli kialtomerkis hiihtäjän kuva. Jos olis silloon ollu sukset joukos, olisin varmahan hiihrelly hapinesta siinä kanervikos. Mä en oo viäläkää eres hyvällä taharolla ymmärtäny, notta mitä se hiihteleminen olis haitannu niis puskikoos.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kortti pois!

Enny tarkoota ajokorttia. En oo tänäpäivänä törttöölly autolla kännis tai selevim päin. Auton on ollu akallani mun heräämisestä tähän hetkehen asti.

Kännykästä pitää ottaa nopiaa kortti taltehen. Koiralenkillä ollesnani siihen tuli yli kakskymmentä viästiä ja tuntuu viästitykset jakuvan. Suurin sanoma siälä oli, notton mulla köyhän miähen kortilla 54 eurua rähisemisaikaa. Seuraavas viästis oli tallella 34 ekua ja sitä seuraavas 44 ekua.

Kuinkahan palio operaattorit varaastaa ihimisiltä rahaa? Laitoon ny koko värkin kiinni. Voi olla, notta ikivanaha soittokoneheni on syypää viästiihin. Jos viimmeeset ilimootukset on oikeeta, puhelin tai operaattori ov varaastanu multa yli kakskymppiä.

Mulle on tullu viikon aikana ainaki kakskymmentä automaattista puhelua. Joku on ollu hollanniksi, ranskaksi tai englanniksi. Oon kysyny kulloonkin päpättävällä kiälellä automaatilta, jotta mitä sä oikee höpäjät. Tiätysti ennen sitä, ennenku käsitin, jotta joku soittokones mulle höpäjää eikä ihiminen.

Moon saanu selekua yhyrestä sanaparista niinku city bank. Mullei oo tuan taivahallista tekua tuallaasen rahalaitoksen kans. Jos ne yrittää puputtaa mulle maharollista velaallisuutta pankkiansa kohtahan, on tullu nauhan sanoma väärähän korvahan.

Tuallaanen mainostaminen, jos se sitä on ollu, on tykkänänsä takalistolta. Mun pohojalaasen körilähänn pitää saara sanua pankis jonku kans käsipäivää, ennenku mä alakaan koroonmaksuhun.

torstai 18. marraskuuta 2010

Pirätöksis

Meinaa toimittelemisen aihet olla viäläki pirätyksis. Krekoolimaas on aina aihesta, vaikkei kirootusta tulisi ku sana päiväs.

Mä en lakkaa imehtelemästä mun vattupuskiani. Joka ikinen päivä saan pikkuusen korttelillisen akalleni ihimissuhtehen lämmittelemisehen marioja. Silloon tällöön pääsöö karhunvatukkaki kypsäksi. Toukokuusta pityään oon ollu omis marioos. Tairan olla hyvä maajussi. Viimme vuanna hakaasin viimmeeset mariat neliäs pukkikuuta.

Ny siälä nökötteli pari kypsää mansikkaaki. Pitää pian lähtiä pelastamahan ne. Meirän pihaväkehen kuuluvat keltanoukkaaset mustat linnut tuntuu tykkäävän mansuusta. Ei se mitää, syäköhön vaa. Muutoostakin oon lintujen kans väliis. Niinku ainaki toinen rakiistanikin. Son oikee illosta kattua, ku lintu saa kyyttiä. Jotenki son epäreilu, ku lähtöö lehtohon pikkuusta ennen ku olis pääsny hampahien välihin.

Tairan teherä sille linnulle jonkullaasen talavikopuusen. Siinen hommahan en oo yhtä hyvä ku vilijelystouhuus. Koirille oli ainaki kolome vuatta koppi tarilla. Toinen tais siälä kerraasti käväästäki, enneku koppi siirrettihin jäteskulietuksehen.

Mullov viälä krekoolis kolomellaasta kaaliaki ja puriua oikee kyllä. Sev verran on tilliäki, notta graavi lohi maistuu varmahan hyvältä. Nuasta salaatiista en ymmärrä mitää. Ainaki kolmia sorttia on sitäki ja vaimoosella monellaasta yrttiä. Mun tuloo sanua ku Häjyt elokuvan paappa, jota näytteli Kalevi Haapoja. "Kyllon maailima menny mallihinsa, ku nuaret likat juaa viinaa ja raavahat miähet syää salaattia."

Eka kertaa oli viinirypälehiäki, mutten saanu niistä makuhavaantua. Oli menny jotensakki makoosempihin suihin. Pian pitää tällätä maahan ensimmääset valakosipulit ja talaven kestävät tavallisen olooset löökit. Mua jotenki riamastuttaa, ku puutarhasta saa hakia joka päivä jonkullaasta nassuteltavaa.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Aihehet

Mun puheenaihehet ov vissihin pirättäny. Taitaa puuttua luavuus ja uusien asiooren ymmärtäminen eli käsittäminen.

Pohohojalaasena oon järiellisesti ihan seipap pistehes puutarhani antihin. Enkoo ny samas asias ku Urho Kekkosen miälitiätty Ilkka Kanerva oli tekstaaluusnansa. Niinku puutarhas.

Joka päivä voin raahata kupillisen vattuja mun hyliännehelle rakkahalle naiselle. Kupis on joskus Mansikootaki. Vois ny kysyä, rimpuulenko turhaa.

Tuli ny miälehen, ku yks ylistarolaanen, koriaan seinävetinen, oli tälläämäs palovakuutusta oikiahan mallihin. Vakuutusarvo tuli aika korkioalle ja virkaalija kysääsi sitte, pelekääkkö notta kartatanos palaa. Joo, torstaina meinaan roihahuttaa.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Flanderina flanderis

On suurta sattumusta kaikki. Asun ny Belgian pualohooses flanderis. Mun äiteeni sukukunimi oli Flander, ennen suoamalaasuuren aaltua.

Oon tiätysti ottanu selekua Flanderiista. Alakukesästä fyrrykyröös oli jokku sukutapaamisekki. Hollololas asuva Jyrki Järvenkylä oli tällänny suvun koollen.

En oo kuullu miton nupaattu sukujuhulis. Olis mukava tiätää.Mun omat suvun tutkimukseni pirättää 1500 -luvulle.Silloon paloo Turku ja Tukholma.

Kaikellaasta on ollu.Muuan Raakel Turppa oli ainut, joka selevis hengis ryssien puhuristuksista. Kaikki toimivat miähet poltettihin jaurilla olokivalakioos ja kakarat viätihin uraalin taa.

jos olisin ollu hereellä silloon ku Napuen taistelu oli. Olisin nähäny klasista, ku kahaeksan sataa fyrrykyröläästä teilattihin yhyrelle pellolle. Mun lapsuuren aikana pelloolta löytyy vainajien luita.

salablogaajat

Ei voi moni asia ihimettyttää ja suututtaa enempää ku salablogaajat. Mä en näje järien häivää, jos joku on laittanu perseensä mun lukupöytähän, muttei anna lukia omia tuatoksiansa.

En tiätysti tajua pätkääkään koko blogimaailimasta. Minkä hiton takia kirioottaas eetterihin, jos asia on salaanen ja vain joirenki hemmojen luettavis. Mä tällään salaaset tuatokseni kiriootuspöytäni oikianpualohoosehen ylälootahan. Akka niitä sitte siältä kollaa, kuulemma iliman mustasukkaasuuttansa.

Mä en viäläkää tiärä, minkä tähären kiriootan blogiani ihan julukisesti. Onkohan taustalla joku esiintymisen viätti vai joku muu perverssio? Oon monta kertaa pirättäny julukisen kirioottelemisen ja siirtyny ylälootahani. Muutamat oikee hyvät ystäväni on saanu mun tänne takaasin uurestansa ja uurestansa.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kunkku on kunkku

Ruattin Kustaa on ryvettyny irstaalujensa tähären. Eisunkaa soo muistanu, notta Silivia jäi kotia orottaman kunkun paluuta jantus jaloon. Voihan tuallaasen sivuseikan, ku vaimonsa, unohtaa eheroon taharoon, jos on kupis häppää.

Jos ei oo enää kupis mitää, sov varmahan kaarettu jo nialuhun aikoja sitte. Soon hianua, notta viikinkien koristus on ku kuka kyläjuappoo hyvänsä. Mua ottaa jotenki se päähän, ku Suamen kansa ei oo lyäny viäläkää mua maansa kuninkahaksi.

Mullolis tärkeetä yhteeskunnalisia asioota heti hoirettavana. Niinku notta kusipää poliitkot lähärätettääs Albaniahan turistimatkalle ja Timo Soini nostettaas varapressaksi. Siinä sitte Timpan kans juurrutettaas tapoja kansalle, nottei aina tarttisi rääkyä turhista asioosta.

Tämän maan kunkku sen tähären otetahan toresta. Vaikkei oo maas ollu aikoohin hallitusta, joku Yves on hyvää pataa kruunupään kans. Kallekustaalla on kovat hommat päriätä akkojensa kans, mutta meillä on kunkku, jota kunniootetahan.

Aikanansa joku tämän maan esikunkku vallootti Afrikasta kakskymmentä kertaa suuremman palan ku tämä maa on. Halus silloon alamaastensa ahkeroottevan. Soli heti käsi irtipoikki jos ei ollu kunkun miälehen.

Emmoo ihan varma, toimiisko tuallaanen äksiisikoulutus enää eres täs maas.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Muisteloitako

Satoo pikkuusen vettä. Kaikki reitit oli tiätysti täyrellisesti topis. Joku oli kolahuttanu satehes toisen auton takaluukkuhun. Tuhannet autot sitte väistelöö sinisten vilikkujen ohojaamana pellimyttyjä. Hitahasti.

Kotomaasesta näkökulumasta ei voi ymmärtää pätkääkää täkälääsestä liikenneskultuurista. Liikenneskulttuuria ei oo olemaskaa, ov vai kaaos ja siihen aihehet. Ja liikentehes kulukevat jästipäät.

Varmahan on jotaki vapahutta ajella omalla kuuren metrin mittaasella koslalla yksin johonki ättyrehtämisehen. Joskus huvikseni ynnäsin, notta korkiintaan kahareskymmenes autos sarasta istuu joku muu ku auton tyyrääjä.

Minkähän kumman takia tiällä könnääminen on hianompaa ku vaikka körötellä metrolla likille kotua. Mua ärsyttää länsimainen vapaus, johona itte saa vaikka jonottaa oikee kunnolla. En oo poliittisesti suuntaantunu, mutta pitääs kyllä älyttömyyrelle teherä jotaki.

Minkä hiton takia pitää suunnitella jotaki uusia kehäteitä ja kaupungin aluutte kulukevia väyliä, ku asia liikennes saataas järkevästi aisoohin. Järjettömän yksinkertaasta olis tällätä ihimisten tyäaikokojen alakaminen monen tunnin sätehellen.

Päivällä kehiksillä on tilaa vaikka toisille jakaa. On älytööntä rakentaa jollekin ihimisen vapaurelle uusia pääsyjä, ku ihiminen itte on täysi hölömö. Jos johonku isoohin koslahan mahtuus kuliettajan lisäksi toinen, jonottamisen äly vois kohorata ihimettelijää. Muttei.

Kerraasti kakara mentihin johonki hiihtoleirille pohojoosehen. Konnari kuulutti junas mum miälestä, notta muna seisoo kaks minuuttia pännääsis. Aikaasten päästä ihimettelin, notta konnarinko takia piti pirättää. Viaruskaveri epääli, nottoon kuullu tai ymmärtäny eri lailla ku konnari sanoo. Se sanoo kuulemma, notta juna pirättää Pännäisihin kahareksi minuutiksi.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Tuarehtii

Om pikkuusen märkää aikaa. Postilooralla käynnin jäläkehen pitää vaihtaa kaikki kletut, jonsei meinaa flenssua ittellensä järiestää. Taitaa olla heavy rain, kus BBC: n ihastuttava sääleiri artikuloi.

Kesällä klasinaluunen oli kovaa ku kallio. Ei eres rautakangella siihen saanu reikää. Ny marskimaahan jalaka painuu nilikkoka myären. Kaalit siälä viälä yrittää kasuvaa ja varsinki puriot.

Moni pikkukylä on ny veren (vesi) saartamana. Kylien pumput on lujilla ja palokuntalaaset yrittää hiatasäkiillänsä estää veren (vesi) juoksun yhteiskunnan tähären arkoohin paikkoohin.

Tämei oo ny mikää katstrooffi. Lämpyä on koko aijjan yli kymmenen astetta. Kuuskytluvulla oli tällääsen rankkasatehen jäläken tullu hirviät pakkaaset. Kus taloos ei oo rästähiä, vesi on valunu pitkin seiniä ja kastellu kaikki rappaussaumat. Sitte ku tuli kimottehet taloot mureni pystyhyn. On ollu kuuulemma suuri katastrofi.

Venehillä on silloon ajeltu kylitä toisihin ja sitte luistimilla, ku rupes kylymäämähän.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Hauskaa aamutuimihin

Kaharelta alakoo mun erikoonen paluu toisellaasehen sivistyksehen. Junan kans tultihin asemalle yhtä haavaa, notta oikee palio ei jääny norkoolemisaikaa. Päätinkiasemalla lennokin lähtöhön oli tuntikausiaja ja mittoolin kaupungin katuja, ku ei ollu viälä eres asemararin ovet auki.

Souran ja huapaan, notta käveliskö lentsikkakentälle vai tällääskö viimmeeset lantit taksikuskin kourahan vai yrittääskö tähärätä kentälle nyssellä.

Seisoskelen sitte sellaases nyssetuloo klasikopis. Siinoli nuari flikka tulos Rovaniämeltä opiskelun tohkehesta. Oli tosi erikoonen flikka,ku rupes heti toimittelemahan viarahan paapan kans. Muj juttuni oli vissihin erikoosia, ku se neito nauroo koko aijjan. Aamuväsyllä oli varmahan oma merkityksesnsä. Se meni ihan kaksinkerroon ku toimittelin, notten osta koskaa metrohon lippua ku aina käy niin, notta raha menöö muttei lippua tuu.

Mä luulin, jotton mun kännykkäni jääny kotia ku en sitä mihinää palakkarisnani tuntenu. Kuurelta se rupes heräättämähän mua jollaki vanahoolla asetuksilla. Mä sen flikan kans rupian kattelemahna oikee tosisnani, notta mihinä kilajaa. Se flikkaki koitteli mun taskujani ihan estottomasti ja nauroo ihan vääränä. Heitin paltoon yltäni, ja yritän kuunnella joka taskua eriksensä, ei.

Ei yhyreskää repun taskus ja aina vaan klinajaa. Sitte rupesin kaivamahan viirettä kertaa housujeni taskuja ja siälä se sitte oli nästyykin kans samas mytys. Kyllä sillä neiriolla oli metkaa, ku paappa riahuu ammutuimahan jonku pirinänsä kans.

Meitä nauratti aamujumppa niin kovaa, notta se flikka paiputteli mulle tosi ystävällisesti ku hyppäsin kuusykkösehen. Viälä istuesnani penkis, paiputeltihin viimmeesen kerran.

torstai 11. marraskuuta 2010

Mikää herramaa

Oon ny otettu suamalaasesta viraanomaaskäyttääntymisestä. Oon yrittäny yhtä vanahaa belegiasta tuatua autorupulia laittaa Suamen kirioohin ja kansihin. Tullaus kesti tiätysti aikansa, mutta sitte tullin paperiis tekonumeros oli virhet. G oli tullu Q:ksi. Vai kuka sen virhehen sitte oli tehenykkää.

Ajatelin heti, notta koko rulianssi lähtöö ihan aluusta uurestansa, niinku mun asumamaas teköö. Sanoon jo rumia sanoja ihan tarpeheksi, ennenku rupesin selevittämähän asioota. Auton oli vaara mennä ajokialtohon.

Oli erikoosta, notta tulli ja katsastuskonttori otti kumpaanenki numerofiban kontollensa ennenku ketää oli syyllistetty. Mulloli tiätysti se toristus numerosta pihallani. Etupellihin moottoritilan kantehen on oikee piikattu numero, mikä ny oli pikkuusen ristiriitaanen.

Hörpiin yhyren kaffikupillisen ja uus oikia paperi tuli pian mun käteheni. Sillä paperilla sitte sain suamalaaset lapot Golfihini. Ei oo ny sitte riamulla rajaa ku saa päästellä 26 -vuatta vanahalla melekee uurella autolla.

Auto on tosisnasa niinku uus persustahan. Sillon ajettu häävi satatonnia. Uutuuren huamaa ajos siitä, ku kolin kolin tiällä auto kulukoo ku sukan lavoolla, Ei mitää rikkinäästen iskuv vaimentajien kolinaa. Ei mitää muuta, ku pehemoosta kyyttiä ja hianua keheräystä noukkapellin aluusesta.

Maksoon yrjöstä kolomesataa. Sen käyttöarvo on palio enempi ku kolome tonnia. Niinku uus, mutta pikkuusen vanaha vuasimalli voi olla.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Aamun hikihommat pisti päivän pulukkahan

Pyräkkä oli menny tästäki joskus pimiällä. Pihalla saattoo olla kymmenenkin senttiä uutta vitiä ja kaikki rarit ja rakennelmat oli pystys ihan niin ku erellisenkin päivännäön aikana. Piti lähtiä kirkoottelemahan, mutta ensimmääsehen tärskyhyn oli aikaa viälä tunti tolokulla ja mä hätäänen en keksiny millosin järkevästi aikani tuhurannu.

No sitte panin yrjön käyntihin ja tiätysti haaveelin, notta saan sen ja sen rästihomman siälä kirkolla äntihin, ku oon aijoos matkas kerranki. Lähtö meni hyvin. Märkä lumi natisi pehemiästi pyärien alla. Viimmenen saran meeterin suara on itä-länsi suuntaanen peltotiänpätkä. Moon yrittäny pitää omaa seutuani asumattoman näköösenä ja heinät ja pajupuskat kasvaa vatoomenansa ojanpenkoos.

Kymmenen meeteriä pääsin siälä peltotiällä ja sitte toppas. Ajelin taap perin ja huamasin nottoli koslani lykänny pualen meeterin korkian paltehen auton etehen. Hyppäsin tyyrin takaa pihalle ja painuun poloviani myären siihen nuaskalumehen. Potkiin sen paltehen matalaksi ja rupesin uurestansa kurnuttelemahan Pohojammmantiätä kohoren.

Onneksi oli aikaa leikkiä siälä hanges. Välillä rupuli nuliuu väkisin ojaa kohoren. Onneksi son niin köykäänen, notta ku oikialla jalaalla sotkin kaasupoliinta nii vasen jalaka oli maas ja sillä pönkäsin pörrööstintä over raosta eteheppäi.

Pääsin nuliaamalla melkee tiälle. Tiälle tulos on vastamaa ja siihen ei luoannonlait enää voinu mitää. Peruutin palan ja taas hyppöötin tiätä kohoren. Ei tullu mitää, ku jomman kumman pualohoosehen ojahan vekotin vain valuu koko aijjan.

Tuumasin sitte lähtiä kattelemahan jotaki astalua, millä saisin sitä vitiä vähennettyä. Astalo käres riahuun tiälle nousuni kans, ojahan ei kosla koskaa nuliahtanu. Sivuutte prutkutteli viiren meeterin päästä kylän auratraktorimiäs. Paiputteli mulle iloosesti. Vilikuttelin takaasi.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kuumootusta

Ei oo hätääsen miähen hommaa käyrä asumas täs näin yhyren viikon. Pitää olla koko aijan hapinesta lämmitystouhuus. Ku oli puronnu neliähän astehesehen tuvas, oli seinät ja toppooksekki vissihin vetäny jo niin palio märkyyttä, nottei lämmityksestä oo tuntunu olovan mitää haaraa.

Kaikki tiätää, notta haihtuminen imöö lämpyä rakentehista ja koko tuvasta. Vasta ku kosteus on häipyny, mökki rupiaa olemahan lämpöönen. Vualukiviuunia on ihan turha kuumootta halakeemisaasteesehen. Vois tulla äkkinäänen lähtö täältä, jos muuri ja torni rupiaas halakeelemahan. Ei sem pualehen, rakennusvaiheshes oon ennakoonu erikoosta köyttötapaa tälle kioskille.

Oon maannu ja välillä nukkunukki soffalla ja lisänny puuta Nunnahan. Laattialämpöki on ollu yätä päivää päällä. Viimme yänä on tullu autuus. Tupa on ny ku asuuntaloo. Eihän koko lämmityksehen menny ku vajaa kolome päivää. Ei oo koskaa käyny näin, mutta ei koskaa ennen taloonmiäskää kuallu.

Ny oon enskertaa kuumottamas pihasaunaa, lujahan ottaa senki lämpiäminen. Muttei oo mulla mihinkää kiirus. Pirän siälä kituvalakiaa ja joskus ehtoompana huitelen kiville vettäkin. Oon jo tällänny kujalle romanttisia öliylamppuja ihan itteni tähären. Paitti, notta justihin kuulin, notta abi -flikkaniki tuloo saunoottemahan.

Ku pian pääsen löylyhyn, ei oo riamulla rajaa. En oo mikää saunamiäs, mutta silloon harvoon ku nuan brutaalihin hommahan pääsöö, siitä pitää ottaa kaikki kotia.

Mullon siälä toisahaltaases koros ollu jo kymmenen vuatta kiuas, kivet ja savuputket kellaris. Ei olla päästy päätinkihin, mihinkä kohtaa sauna pykätähän. Taas ku pääsen sinne, eherootan kellarisuanaa, johonka sai suikun aivan äärehen. Eherootan leikkimökkisaunaa siihen rapareperipuskan viärehen. Joo, kaikkihin vaihtoehtoohin menöö tonnuunen hynää vaikka itte teköö, soon isoo raha.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kattotahan mitä köyhät panoo päällensä

Tuallaasta otsikon vitsiä vilijeli ennen yks mun tyäkaverini, ku tuli kovat pakkaaset. Sanonta saattaaki olla totta entisiltä aijoolta.

Tämäniltaasten uutisten jäläkehen ny maas elää 700 tuhatta ihimistä köyhyysrajan alapualella. Son kuuleman mukahan kaks kertaa enämpi ku kymmenen vuatta sitte. Hyvä, hyvinvoitisuami.

Uutises joku äitee oli johonaki yhteeskunnan syättöläs kersojensa kans. Äitee valitti tosi kovaa yhteiskunnan nuriaa kohtelua häntä kohoren. On ollu kuuleman jo kymmenen vuatta toimehentulotuella eläjä. Kakarat näytti olovan reilusti alle kouluikääsiä ja pulskahkoja.

On kuulemma niin väärin, ku pitää kinnata talouttansa miälettömästi. Jos pitää ostaa uuret jamekset, pitää tuumata tosisnansa, mistä se raha säästetähän. Uutispätkän lopuuksi kakarooren pualiksi syäryt lautaselliset haarukootihin roskiksehen ja äiteen melekee täys lautasellinen. Uskon, notta uutispätkän teheny toimittaja oli välttämäti halunnu saara tuan kohoran uutisihin.

Jos molisin ollu sen uutisen toimittaja, olisin teheny justihin nuan kans. Haastateltava oli kovin yhteiskuntatiatoonen, mutta meleko varmahan osti väellensä sapuskat kaupasta valamisannoksina. Ei silloon voi pysyä köyhyysrajan yläpualella.

Kuulin kerran ku jonku yhteiskunnan suajaaman ihisen kakara kysyy: Äiti, voiko muusia teherä kotona. En kuullu vastausta, ku etenin kaupan käytävää poispäin porukasta.

Tiärän yhyren tositapauksen, johona kunnan perusturvaosasto vai mikä hemmetti se onkaan, tälläs yhyrelle yksinhualtajalle huushollaamisen opetuksen kotiansa. Mamman rahat ei ollu riittäny koskaan yhtään mihinkään ja aina ku sossut kävääsi kattomas säälittävää perhettä, mamma nukkuu sängys ja kakarat kattoo telekkua naksupussit sylyysnänsä.

Voihan tuaski olla syy vaikka masennukses, mistä mä tiärän. Mutta kaikkitiätävä sossu kai tulukitti, notton uusavuttomuutta syärä vain naksuja ja valamisruakia.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Terroristi hautajaasis

Aamupäivän hautajaasis kirkkokansan huamio kiinnittyy enemmän toisahallen ku papin puheesehen. Vainajan paskakiälinen sukulaasnulikka sai terrosisoora kirkos miälin määrin. Siunaustilaasures se kuluki ympäri kirkkua jonku terävän parinkymmenen sentin mittaasen kukkakepin kans ja sohii sen terävällä päällä penkiis istuviä.

Jonkullaanen luannon oikku taisi olla. Parihin otteesehen se tuli munki kukkalaitesta nuuhkimahan. Lykkäs oikee räkääsen nenänänsä ruusunnupun sisälle ja imaasi hajuja niskaansa kohoren. Pian se taas juaksoo keskikäytävää pitkin ja prätyyttää sitä keppiänsä penkkirivien selekänojihin.

Hetken villi ja vaapaa kattoo pappia kohoren ja kysääsöö. Mitä tä tanoot? Taas se juksenteloo kepakkonsa kans. Sitte se menöö taas kysymähän siunautilaisuutta hoitavalta papilta: Onko mun paappa tuat loolat? Papilla oli muita hommia, eikä se keriinny valaasta nulikkaa.
mattoman tai kipiän kakaran aika kuluu,ku pärvötti rullalle kelattuja arkun kantohinoja suaraksi siihen kirkon laattialle. Pappi tuloo hiakkanapon kans siihen arkulle häirittemähän mäläkin askarehia. Pappi nakkaa hiataa siihen arkun päälle ja toimitteloo, notta maastoot tullu ja...

Poika ihimettelöö siinä viäres pää kallellellansa ja kysyy sitte papilta kirkkahin silimin. Mun paappako on tullu maatta? Pappi ei keriinny vastata tuahonkaa mitää. Poka lähtöö taas juaksemahan käytäviä pitkin sen keppinsä kans sitä vanahempiensa sivuutte. Nei kunahtanu poijan hommihin.

Hauralta tultihin siihen samahan tilahan, piäni kirkko ku on. Poika jatkoo samaa terrorisoontia. Isä käski välillä tulemana sylyhynsä. Ev varmahan tuu, poika kiliuu. Sitte häirikkö kekkas notta alttarin viäres olovan pöyrän alla on jotaki johtoja. Siälä pöyrän alla sitte aika rupes kulumahanki. Ku vanhemmat ei viäläkää teheny yhtää mitää terrosoonnin lopettamiseksi. pappi itte konttii sinne pöyrän ala maanittelemahan, notta jos ne johorot ny jättääsit rauhaha.

Samalla lailla se pikkuhulttio flänkytti sille papillekki ku vanahemmillensakki. Sai siinä pappi kuulla sanan taatana. Pappi otti luriuksen siältä sylyhynsä ja riiviö potkii ja kiliuu niinku sikaa olis tapettu. Tuloo varmahan isoompana hiano kansalaanen. Olis heleppo arvata, notta asuu jonkullaases laitokses iän pikkuusen karttues.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kauas on pitkä matka

Viimmeyänä pääsin perille unenpöpperöös ja takapuali ruvella. Taitoon pisimmät osuuret lentokonehella, mutta kuustoista tuntia otti perille pääseminen. Em muutosta menny toisillen manterehillen.

Aika kauvan sitten liitelin Austraaliahan 48 tuntia kaikkine pirätöksinensä. Takaasit tulo kesti siihen aikahan samav verran. Tottapa nykyysin tuas mun kuurentoista tunnin aikana olis menny vaikka Melbournehen.

Mulloli kylymä tupa ku tulin tänne kotia. Oli onneksi lämmön pualella 4 pykälää. Tosi hyvä valinta kaikin pualin, ku lähärin taloom miäheni ja naapurini hautajaasihin. Näjin ny mikon täälä tilannes, ku ei kukaa vahtaa tupaa sillä silimällä. Valitteli taloommiäheni joku aika sitte vaivojansa ja sanoo menevänsä jonkullaasehen perustehellisehen lääkäri -reissulle.

Ei tainnu mennäkkää. Huamenna mum pitääs kuulemma muistotilaasuures jotaki mainaasta. Oon tainnu asiaa itte eheroottaa ku oon monta kertaa ennenki toimitellu tuallaasis tilaasuuksis. Ja ehtoolla pitääs yhyres juhulas rähistä heti kaharen pääpuhujan perähän. Mitää ei oo viälä paperilla, eikä tuu. Puhet ei oo paperista lukua.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Puyenbroeck

Elämä kukkii. On visuaaliseasti kaunista tihrustaa komeaa urvokkia. Tässä kukassa on kyllä jotain suurempaa kuin vain terälehtensä.


Kuvaileeko musta sydän jonkun ihmisen mielialoja? Itse kukka kenties ei voi arvata asiaa.


Värikästä syksyä luonnossa. Tosi huono kuva, mutta kuva kuitenkin. Ihmisen mieli nauttii väreistä, vaikka sukset ovat ristissä.


Tämä on kuva itsestäni tänään. Vaimo näpsähytti. Katse on ylväs, vaikka koirat kusoo kintuulle. Näin mennähän.

Otsikon niminen puisto on suomalaisittain todella erikonen. Puisto on jonkunlainen maankaivannaisten alue. Kaikki on keinotekoista luontoa, mutta toisaalta kaunista vanhaa hiekkamonttoa.

Peukalonkynsi

Mitä virkaa on oman peukalonsa kynnellä, jonka on ihan itte hakannu akan auton ovev välihi. Moom muka joku kovanaama, ku en perusta, vaikka veri on tirskunu koko päivän.

Mun kaikkiin hianoon paitakini onny ku jostaki teurastamon pukukopista. Oikianpualohoosen peukkuni kynsi meni ja orotan ny kuu-tolokulla, jotta joku seuraaja alakaa kasvamahan. Olo on pikkuusen sellaanen, notta otatan hampahaniki pois ja lähären Tukholmahan huaraksi.

Oon oppinu kaikellaasia vastoonkäymisiä siätämähän ja ymmärtämähän. Vituttaa vaan, ku on
peukku kipiä ja miäs sen takia melekee toistaitoonen. Kukaa ei käskeny mua laittamahan sitä sormiani sinne ovev välihi justihin silloon ku flätkääsin
sen veräjän itte kiinni.

Yritin äsköön riisuttaa perunoota, mutta yhyren mustan peukun takia siitäkää ei tullu lasta ei paskaa.

Yritän ny kysellä apua allahilta tai joltaki perämettän reinolta. Veri ku tirskuu koko aijan.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Werchter

Tänään Werchterissä. Koirat tykkäs ulukoolumisesta. Kylä on tunnettu huumebändien esiitymisistä tuiskehis olovalle yleesölle.

Kuras rämpinen omat paskat housuus, on rokkia joo. Kukaa ei oo koskaa kysyny torentuntuusesti miälipirestäni rokkikansan örveltäisehen. Nykkää sitä ei tuu.

Sanon vaan, notton mulla erilaasia konstia omahan huanon olon tälläämiseheni, ku vetää vintti pimiäksi. Joskus mua palio nuarempi siskoo soitti jostaki ruisrockista kuus kerta mun ja ittensä vanahemmillen. Vanahemmat sitte soitti mullen; eisunkaa se nuarin kakara vaa oo siälä Turuus kännis. Joo, Turuus.

Rokkia ei voi kukaa vetää päähänsä selevin päin. Tämä ei oo totuus, mutta kokemusperäänen havaanto.


lauantai 30. lokakuuta 2010

Serbokroaatti täs, hei.

Pitääs harrastaa lisää kiälen opiskelua. Puhuun jonkun vanahan paruusen kans hollanniksi yhtä ja toista. Miähenpualohoonen oli airan sisällä ankkojensa ja kaikellaasten lättänokkalintujensa kans.

Frouva toimitteloo ovelta mun ihanille koirille jotaki tuntematoonta hoivakiältä. Haki tuvastansa nannapaloja ja lykkäs mun taskukuhunki isoon läjän niitä.

Ku se frouva ei ymmärtäny sanaakaa mun puheesta, se huuti sinne ankkatarhahan sille miähellensä, notta mitä tämä koirankusettaja oikee höpäjää. Miäs siältä sitte jollaki kiälellä seleventi asian.

Sitte se setä kekkas mun puheenparresta, nottolisin serbokroaatti. Sanoon notten oo, muttei uskonu. Kysyy viälä maan kuulumisia. Mä koitan sitte sanua, notten tiärä mitää siältäpäi.

Mistä sä sitte oikee oot, kysyy? Mä siihen sitte notta uit Finland. Miäs siihen sitte, notta siältä pohojoosestako? Myännin asian. Ja sen vaimoonen lykkäs mulle lisää koiran nannaa evähäksi.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Vikaa, vikaa, vikaa...

Mun pääs täytyy olla joku suuri ärsämä, miten itte havaatte. Se klaappi varmahan on sellaanen, jotta siitei itte tiärä mitää. Ympäristö tuntuu tiätävän oikee kiitettävästi. Voi olla niinki, notta ku lumipallo on ruvennu pyärimähän, vähällä älyllä varustetut on lähteny joukkohon tummahan.

Moon oikee oikeurenmukaanen ja luatettava imehinen. Äkkipikaanen oon ollu viälä hilianki, mutta oon sen ominaasuuren ny pesny melekee kokonansa puhtahaksi. Siten sano, notta temperamenttia ei piisaasi, mutton tosi säysiää ny. Ei kuitenkaa mistää asioostaa piittaamatoonta oo eloni nykkää.

Meillon jonku mökkipahaasen myynti ny suvus. Oon yrittäny sisaruksiani kiinni puheliimella, tiaroottaakseni mihinkä lukkuhun haluan omat roposeni kilahuttaa. Viirestä yks sai puhelimensa pari otteesehen auki, mutta ei mun puheluani varten. Kuulin ku siälä näplättihin koko perheen voimin sisareni puhelinta sellaasehen tilahan notten voi siihen soittaa.

Tuallaasesta käyttääntymisestä voi vain sanua, notta hyvää päivää, kirvesvartta. Moon jonkullaanen sukuni pässimpää ollu aina. Ny on osoottaantunu, notta porukat yrittää asianajan opastuksella ohittaa meikälääsen sukupeijaasista. Jotaki on tekeellä, ku on niin mykistyny tilannes.

Muttei mullollu housujakaa, ku mä tänne synnyyn. Äiteeki oli silloon kaupas, ku mun vooro oli tulla tähän maailimahan. Onneksi oli pistäny Akuankkoja pöyrän reunallen, notta sain aikani joinki kulumahan siihen asti, ku äiteeni tuli puussuustensa kans takaasi.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Ropingilla

Ropingilla hyviä tuloksia. Ny on aijankohtaasia urheeliooren ropinki asiat. On johonaki oikeusastehes suksitteluliiton huijaukset ny menos.

Olin joskus aikanani melekee hyvä yhyres kestävyysurheelujajis. Pikkuusta vaillen kansallista ja samalla kansaanvälistä silloosta kärkiä. Mulle se urheelulajin harrastus oli sellaasta, notta tein täyspäivääsesti töitä. Soli silloon jo harvinaasta, notta pystyy kahta isua asiaa tekemähän yhtaikaa.

Molin johonaki Maalahares kisoos ja taas jäin kakkoseksi tai kolomoseksi. Mulloli hirviä hinku siihen aikahan päriätä ja mulloli erityystaktiikoota korvaamahan vähäästä fyysistä suaritustani. Fatipesun jäläkehen Olympiaurheelia tuli muv viäreheni. Kysyy, notta tiäränkö mä, millä konstilla pääsisin yhyren pykälän etehep päi urallani. Sanoon aavistavani, mitä suksiherra tarkootti. Sanoon heti, nottei mua oikee palio kiinnosta asias, vaikka kunniootinki miästä ja kunniootan viäläki.

Mullon ystävänä monta torellista huippu-urheelijaa. Arkoja asioota ei oo koskaa saatu puhutuksi. Nov vaa tullu esille muiren asiooren yhteyres. Soon varmahan yks syy tiätämättömyytehen, notton mut aina miälletty lehtimiäheksi. Journalistiksi.

Lälläripyärä

Täälä moottoripyäräälykausi ei lopu koskaa. Sen takia mäki vahtaan hianoja prutkuja jantus jaloon. Paitti nottoon oikiasti kauhuusnani tuallaasia vehkehiä kohoren.

Näis nurkis prätkääliät on ku kunkkuja. Vaikkon yhyrelle ajaoneuvolle varattu yks kaista, mopopyäporukka sujutteloo mistä vain pääsöö. Niillei oo minkäänlaasia tiäliikentehen sääntöjä hallus. Ottaa joskus lujahan olla provosootumasta ääliöören käyttääntymisehen.

Mun kokemukseni tuallaasilla kaksjalakaasilla prutkuulla on kauhun sekaasia. Mulloli ennen koko Isoonkyröön nopiin moperi. Olin sitä pikkuusen fiilannu ja ratastanu. Mentihin joskus kloppiporukalla vinkiää jotaki mettätiätä. Mä tiätysti keulas ku mulloli nopiin peli.

Yhyres mutkas oli jotaki liukasta puunkuarta ja mä tiätysti menin suaraa mettähän. Oli onni, notten puuhun kolahtanu. Heräsin siihen ku mulle jo aikaa sitte hävinnehet kilipakumppanit ottaa moperin istuunta mun persustasta. Mopo oli kymmenen meeteriä kauempana kun mä.

Iliman ajokorttia ajelin salaa isäni Jawa 250 cc -moottoripyärälläki. Kerran nuliahti kettingit päältä 120 vauhris ja takapyärä hirttääntyy jumihin. Oli luajan lykky, jotta sai jotenkin sompaaltaua toistaitoosta vekotinta nii, nottei hengitys pirättäny silloonkaa.

Ja kerraasti olin menos kouluhun pikkuusen myähäs. Järkkäsin silloon uneni niin, nottei jää aamusella mitää turhanpäiväästä hereelläoloaikaa. Mulloli kolome minuuttia aikaa mennä kouluhun ja matkaa oli viis kilsaa. Mitä siinä, kaasu pohojahan ja menoksi.

Sattuu silloon olemahan sumuunen aamu. Yhyren kuusiairan ja mutkan takana oli koko tiä täynnä lehemiä. Äkkipikaanen valinta oli ajaa nookkoosia täynnä olovahan syvähän ojahan ku vaihtoehtona olis ollu päästä eheroon taharoon lehemän sarvihin.

Isoon taloon kariapaimen pikkuusen moittii mun kaahamistani. Vei kuitenki kaikes rauhas kurmujansa laituumellen. Mä siälä ojanpohojalla nokkospuskas yritän nykiä sitä isua vehejestäni ylähä. Ei siitä mitää tullu ja mua peliätti se paimen, notta saako hintelä kloppi turpahan oikee kunnolla, ku se tuloo takaasi.

Kariakko luki mullen lakia, mutta oli avuusmiälin sen moottoripyärän tiälle nostos. Saatoon myähästyä ekatunnilta, mutta oli suvaattevaanen ope vetämäs uskonnontuntia. Mulloli Anttilan postimyynnistä ostetut kletut päällä. Vaaliansininen pusakka ja viininpunaaset tiukkishousut. Noli kyllä koulus pikkuusen nookkosen färisiä ja mun ihoni joka paikasta helemeeli punaasia kuplia.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Sanaton

Kuulin juuri, että tosi hyvä ystäväni, naapurini ja talonmieheni on kuollut elämänsä ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Turkissa. Voin vain arvata, että jännitys on ollut suuri jo paljon ennen matkaa.

En ole nähnyt tai kokenut maailmassa ihastuttavampaa ihmistä kuin naapurini oli. Hän pyytettömästi huolehti minun mökistäni ja oli aina käytettävissä pikkuhommissa ja kaikessa. Hänen kanssaan pistettiin mökkini pystyyn muutamassa kuukaudessa iltahommina yli kymmenen vuotta sitten.

Hän oli jo iäkäs rakentamisen aikana, mutta kiipeili tällingeillä ketterästi kuin ihmissukuinen eläin. Itse hiippailin korkealla kuin pelokas kivi koko ajan jostain kiinni pitäen.

Ihmisen poismeno koskettaa aina, mutta kun oikea ystävä lähti, tunne on todella itkuinen. Olen juuri ollut yhteydessä vainajan omaisiin. Hautajaiset ovat pieninimuotoiset, mutta voin kuulemma lähteä ystäväni viimeiselle matkalle. Ja lähdenkin mielelläni.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Melekee lottovoittaja innostuu

Lottovoitto nostaa miältä kummasti. Minen oo voittanu, mutta vaimoni on. Mä luatan siihen, notta pääsen osingoolle. Aina kukkaroosta ja kapsalakuusta sev verran ripajaa hynää pitkin laattioota, notta kyllä mäkin varmahan osani kalavehrin.

Innostuun tiätysti ostospuutesta koriaamahan. On ollu niin nuukaa aikaa, notta Ikeasta ostettua näkkileipää oon järsiny ja vettä huikkinu kyyttipoijaksi. Pyhänä tiätysti ostin pehemoosta leipää ja aivan ku jonkullaasena aappaaluna olin ostanu lauvantakina soijamaitua palan painikkeheksi. Kyllä ny kelepaa.

Lottovoittajan äijänä on prötevä kulukia. Mullei oo koskaa ollu minkäällaasta paattiakaa.


Tämä seili maksaa vaan neliä donaa. Mukavan oloonen kajuutta ja hornootilakki menettelöö. En tullu kysyneheksi, notta voiko vehkehellä joinki seilata. Jos on moottori paatis, hyvä se. Mä en uskaltaasi tällätä moottoria käyntihin, ku en tiärä kuinka tuallaasta vehejestä hallitahan. Olsin varmahan pian ensimmääses rantalepikos polovet ruvella ja otta täynnä kuhumuja.

Moon tympääntyny nykyysihin sähköojattuuhin autonkoslihin. Vanahat kunnon menopelit pelittää silloon ku ihiminen tahtoo. Säätöhommiski päriää trasselitukun ja jakoavaamen ja pajavasaran kans.

Olo on niin kuninkahallista ny, notta istuunki pitää olla sitä mukaa. Mä en oo ihan varma, nottonko maan kunkku heivannu lavittansa vanahan tavaran kauppahan. Jos tämon kunkun entinen, laitan sen akalle Paolalle tekstiviästin, notta Lotos voittaa joku aina. Tarkootan, notta rupiaas kuninkahallinenki lottuamahan.

Ei olis riamulla rajaa, jos tähän perheesehen sattuus toinenki lottovoitto. Seittemäntoista voitettua ekua on palio mum miälestä. Sanua sopii, siitei puhuta, hevoosmiähet ei muista koskaa orlovilaastensa kaurakustannuksia, ku ne puhuu voittosummistansa.