perjantai 30. syyskuuta 2011

Saharas

Moomma eksäni kans kauhian uteliasta sakkia. Päännousemana mennähän kattomahan milloon mitäki. Niinku kartas olovaa Saharaa. Tai Hollannin televiisiokanavalla haastatteluohojelmas nähtyä erikoosta maisemaa.

Belgialaanen ei itte tiärä omasta maastansa palio mitää. Naapuriista ei sitäkää. Oon joskus toimitellukki, ku yks suamalaanen hojaantuu polokupyärämatkallansa kaatosatehes maaseurun kuppilahan suajahan. Avuusmiäliset asikaaset olis viäny kaverin autolla majapaikkahansa, muttei kukaa tiänny mihinon parin kilomeeterin pääs olova kylä.

Belekialaasella tiatotairolla Saharan tiätää vain muutama lähiasukas ja muutama utelias. Oletan. Sahara oli yks keinomaailma niinku suurin osa täkälääsistä nähtävyyksistä. Jonsei olisi tiänny, notta koko maa on saanu hianojakoosen valakoosen hiatansa Saharan kaakeeruksesta, ei olisi uskonu olevansa suurella hiatamonttoaluehella.

Ku airattujen polokujen reunoolla oli luannonsuajelualuehen merkkiä ja tauluja keinoluannon eläämistä, miälikuvitus olis antanu ihan hyvin sijaa sillen, nottolis ollukki luannos. Polokujen varsis oli jopa maas perin harvinaasia roskapönttöjä. Tyhyjät limunaati- ja kaliapöntööt oli kumminki singahrellu roskiksien välimaastoohin. Kuka sitä ny roskia rupiaas mihinkää tuuttiihin änkeemähän, ku ne on helepompaa huitaatas olokapään ylitte tanterehellen.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pää kipiä

Ei Texelin saaren oman rorun lampahat ollu sen kummempia ku muukkaa mäkättäjät. Kysyyn selevällä suamella likimmääseltä, nottei suinkaa sun oo mikään paikka kipiä. Nosti päätänsä ruahikosta ja kattoo mua silimihin. Bäää ä. Nojoo, pää on kipiä kaikilla mun rookaamilla lampahilla asuu sitte mihinä tahtoo.

Moon pitäny Hollantia ennen näkemääni kaikilta kohorilta alavana tanterehena. Kuvan päkärät näykkii merestä vallatulla paikalla, mutton lännen pualohooset dyynit komiaa pikkujylhää maastua. Kanervan päällystämät hiakkakasat nousoo turistien uimarantojen viärestä monen kymmenen meeterin korkuutehen. Jos olis ollu lunta, olis ollu mahtavia liukumäkiä.

Yrtti- ja pippurijuustot oli monen maitotilan turistipisnestä. Valtavan suurten navitooren likillä oli melekee joka tilalla pikkuunen leirintäalueski. Paikallisille turismot ei ollu tosiaankaa vihollisia. Sen havaatti ystävällisestä elämän asentehesta. Kulukijat ei oo silloon turhia, ku ne kiikuttaa pelimerkkiä kassahan.

Aamutoimilla havaattin, notton vankkurimma ympärillä palio koreeta kukkia. Minen enkä eksäni tunnistanu mikon tämä truuttuhuuli. Runsu varmahan. Ruusunmarioja noukiin omaa omenasössääni varten. Marioja oli palio. Non ny kompostis. Kaikkien ohojeetten jäläkehen nolis pitäny halakua ja kuivattaa, notta siämenet saa pihallen.

Sainaamulenkuralla murrettua koiranarus pikkusormeni ja oikialla kärellä ei ny saa mitää teheryksi ja vasimella en oo saanu koskaa mitää äntihin. Happamia noon sanoo kettuki... ja mä ruusunmarioosta.

Lentävä keriäläänen vahtas mua anovasti silimihini, mutten heltyny nakkaamahan mitää nauskuusta. Komiasti siivekkähät saatteli laivan mennen tullen. Son niiren hommaa.

Oliski ollu, jonsei lelukoira olisi pääsny uimahan. Oli aika korkeeta lainehia ja taisi mennä märkää pikkuusen siaraamehenki. Rupes aavistuksen esmentelemähän suurimpihin aaltoohin sukeltelua. Tälle elikolle pallo ja ranta kuuluu yhtehen ja samahan asiahan. Ja riamua tuntuu piisaavan loputtomihin.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Rautasiat vaharis

Ainoottihin teherä visiitti keskiaikaasehen linnahan Ranskan ja Belegian rajalla. Nähtihin se tiävvarren pirättämispaikalta ja kyltin jäläkehen soon auki joka päivä. Oli jo hämärä, notta päätettihin siirtäätarkempaa kattomista. Näytti siiviilinnalta ja sen tähären se kiinnosti. Sotaasia on kattottu yllin kyllin sisältä ja päältä.

Ku mentihin uurestansa, sattuu olohon viälä monumettipäivä ja kaikki historialliset paikat piti olla auki. Valittemamma linna ei ollu. Sikaporukka siinä vaan istuskeli ärhentelevän näköösenä tolopan noukas.Turhaantunutta vahtooporukkaa orotti kymmenittääsin pääportilla. Ei auennu portit ei. Joku suurpiirteesyyrestä suivaantunu hiano jos hiano leiri (lady) uhkas antaa kunnan matkaaluviranoomasille sellaasekki ultimaattumit, notta virkaaliooren korvia punottaa varmahan kauan.

Ku on miälikuvitusta ja kartoosta löytyy muullaastaki vahtoota. Kartas luki joinki jotta Rooman pato. Sinne tiätysti vahtaamahan, minkälaasia estehiä verenjuaksulle (vesi) muinoon on tehty.
Kannattaas osata ranskaa. Kanionin tukkiva pato saattoo olla iällä, muttei ollu kovin historiallinen. Joopa joo. Lähiseurun kaikki kylät oli Roma-loppuusia. Siälon varmahan kolukärryporukat asustellu jolloostikki.

Jollaki erellisellä kerralla siinä lähiseurulla tihirustettihin kartasta nottolis roomalaanen silta. Se oli tosisnansa roomanvallan aikuunen puronylityspaikka, muttoli jääny joinki lehemähakahan.

Tänä aamuna oon nosnu kuurelta tälläämähän asumiskopin koslan perähän. tälläsin jääkanpiki päälle ja pikkuusen lämpyä. Oli aika kalsian oloonen sisältä, ku ei oo yällä ollu kymmentäkää pykälää lämpöösen pualella. Ny sitte vaan orottelemahan jotta väki herääs ja pääsis arvoottelemahan, notta mihinkä mennähän vain ollahanko täs vaan.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Tairetta korves

Villisikojen ja saksanhirvien ulukoolualuehelta Hoge Weluvesta Hollannista löytyy kuuluusa Kröller-Müller-tairesmuseo mennäpyhänä. Molisin menny mialuummin rakkien kaas luantohon, muttolivat niin väsynehiä notta jäivät autohon koisaamahan ku löytyy hyvä kalaves.

Mä epäkultturelli turnipsiniska änkesin museohon toisen peräs takatukka pystys ja nenänvarsi krutus. Ensimmäästä kertaa elääsnäni olin näin likellä kulttuuria.Taisin orottaa jotaki maaliilla epämäärääsesti sotkettuja ja raamiilla ympäröötytä mitää esittämättömiä niin sanottuja teoksia.

Barthel Bruyn de oude - Vanitas 1524

Sain vastahakoosuuteheni suuren kolahruksen. Tupa oli täynnä tosi hianoja oikeeta tairesteoksia. Oikee hartauruun ihaalemahan seinien antia niinku pareeki asiantuntija. Voin sanua nottolin aivan horros, ku kattelin mestarien töitä. Tauluus luki Courbet, Carot, Daubigny, Fantin-Latour, Miller, Redot, Seurat, Cezanne, Picasso, Braque, Gris, Leger Van der Leck, Mondriaan ja tietenkin Van Gogh, jonka tauluulle museon perustaja, saksalaassyyntyynen teollisuuspohatan tytär Helene Kröller-Müller antoo erikoosaseman.

Vincent Van Gogh - Brug te Arles 1888

Museo on aukaastu 1938 Franse Berg -nimisen hariun kainolohon, mutta Helene rupes keräämähän teoksia jo vuonna 1905. Alakuperääsen rakennuksen teelmäkset on viälä näkyvis likellä nykyystä museota. Hollannin valtio rakenti museon rintehen toiselle pualelle. Ennen kolmekkymmentäluvun lamaa omistajat luavutti teokset ja alueen Hollannin valtiolle. Pelekona oli, jotta laman takia voitaas muutoon menettää.

Helene ymmärti aikalaasena ehkä parahiten Vincent van Goghin ekspressionismin.Van Goghin maalauksista 91 ja 180 paperille tehtyä tyätä on mettämuseos. Vain Amsterdamis taiteelijan nimikkomuseos on enemmän mestarin teoksia.

Kokoelman kerääjäpariskunta haurattihin heille rakkahasen harjuhun.

torstai 22. syyskuuta 2011

Pikkusiilet uunihin

Pistävät kastanjat on mummiälestä herkkua uunis kuumoottamisen perästä. Piikkiiset paltoott pitääs riisuttaa herkkujen yltä. Hommahan kannattaa varata paksut nahkahanskat. Om meinaan teräviä nua piikit.

Ohojeen jäläkehen uunipellille tällätähän merisualaa, notta pähkinät pysyy pystys puukoolla pikkuusen halakaastu pää ylähäppäi. Mullei oo karkiaa sualaa, mutta hiataa on. Käytän sitä pönkänä.

Varsinaasesti olin taas rakkilenkillä, mutta tiäsin valittemasnani puskikos olovan ruakaa. Otin lähties repun selekähän ja muutaman muavipussin. Ens kerralla meen tuahon mettähän kypärä pääs. Ruakaa tippuu puista koko aijjan, notton melekee vaarallista hiippaalla maata pitkin.

Sain jo alakumeeteriillä tammenterhon kiharojoneni läpi suaraa kallohon. Pian vilahti silimieni erestä tanterehellen piikkiinen kastanja. Jos solis osunu kaalihini, olis tullu varmahan samallaasta puhetta suusta ku tuloo silloon, ku on justihin tääkänny vasaralla peukalohonsa.

Pikkuusen nuarempana ku oon ny, kuvaalin ittekseni notton heleppua ihimisen elo syämisen pualesta lumihangista etelelähän päin. Majattelin, nottei tartte töihin sekaantua senku koisii puun alla ja potkaasoo runkohon ku rupiaa hiukoomahan. Näin se torellisuus näkyy menevänki.

Oon vissihin kertonu joskus ruattalaasista martoosta. Noli afrikkalaases maas ja ne suri sitä, ku naisenpualet kantoo veret (vesi) kaivosta, katteli polttopuut mettästä, keiieli nuatiolla väerllensä suurukset ja koko aijjan piänin oli selekähän köytettynä. Äijät sentähären viihrtyy palamun kalavehes maailimaa parantaan.

Mammat keräs kotia päästyänsä rahaa naisten helepottamiseksi. Lähärätettihin lämpöösehen maahan traktori, maatyäkaluja, peräkärry ja kaikkia mitä ne ajatteli lämpöösess maas tarvittavan.

Ku menivät vuaren päästä kattomahan kuinkon apu kohoristunu. Oli se tullu perille ja muuttanu elämää. Akkaväki touhus niinku ennenki, mutta äijät oli lähteny palamun aluusesta traktorilla ja peräkärryllä lähikaupunkihin pilsneriille.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hyvää tuli

Eileenen päivä kulahti köökis ku siivillä vaan. Ja purkkiihin tuli oikeen maukasta nannaa. Omppujen ja pihilajanmariojen poristes hellalla kävääsin puutarhan peräs krökyn kans.

Heinäkuus istutetut kaapinpohojalta löyretyt ituperunat ei ollu kovin palio lisääntyny. Ituja ei kuitenkaa oo näis. Saron vähyytehen on syynä se, notta maa jäi kuukaureksi ihan villiksi ja roska kasvoo elokuus leukahan asti. Mä kun en palioosin kemiaa ryytimaas viliele.

Mutta ompuusta ja pihilajaasista sain tosi hyvää sössää kumpaasestaki. Punaaset mariat riivoon rakkilenkuralla kakkapussuusihin, mutta omput on omasta hoirosta. Koitin erikoosutena sössätä yhyres keitokses molempia tuattehia sikin sokin. Ainaki mun suus se maistuu tosi hyvältä valamihina.

Pihilajaasista koitin sihivitä kuarenjämät erillensä. Lopputulos on jonkullaasta hyytelyä. Sihivittemises oli niin kova homma, notta yhyren purkillisen vaan viittiin sellaasta vaivootella.
Mä tiäsin vanhastansa, notta omppuhillusta tuloo niin hyvää, notta viää melee kiälen mennesnänsä. Nuata omppuja ei raakana syä naapurin hevoonenkaa, mutta ah, hilluvärkkinä soon herkkua. Jos joku haluaa multa omppuja, niiton niin palio notta varmahan piisaa muillenki. Ei ku hep vaan, niin täältä pesöö ja huuhteloo.

Isoo homma taas meinas olla hillusokurin löytyminen. Kaapis oli yks pussi ja lähikaupas toinen, kolomannes ei yhtäkää, mutta neliännes koko lava. Mä imehtelen jolloonki oikee ääneheni kauppojen meininkiä. Valinnanvaraa on palio, mutta sitte ku jotaki katteloo, sitä löytyy niinku sairahalle tarkootettuna yks kipales. Asia koskoo kaikkia tuattehia.

Mä tälläsin yhyren belekun parkettia kuntohon. Meni koko ikinen päivä ennenku sain tarvittavan määrän lakkaa kokohon. Piti kiärtää koko maanosan pääkaupunki ristihin rastihin ja ostaasta purkki siältä toinen täältä. Ny mun pitääs teherä autotallihin uuret ovet. Oon meinannu teherä oville raamit teräksisestä neliöputkesta. Ja katso. Neliäs kaupas ei ollu yhtäkää palaa mittoohini ja viirennes oli värkki toisehen pualiskahan. Ny mullon kuukletettu metalliverstahia ja rupian pian kiärtämähän niitä. Soon sitte eri asia malttaako ne mullen mitää myirä.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Sika söi evähät

Meinasin noukkia rakkilenkillä pikkuusen pussuusehen maronlakkia färssihin eli lihapullihin. Jääkaapis orotti american-jauheliha, jokon kumma kyllä naturaalia eli maustamatoonta. Sellaastaki saa joskus puarista.

Koiruuksien jaloottelu oli päivän ykkönen ja piänimuatoonen siänestys vasta kakkonen. Oltihin ny sitte haravakerran jäliis, ku oli jokku toiset ollu perusteellisesti maronlakkia kattelemas. Villisiat oli myllänny joka paikan ku jollaki konehella. Sillä kärsällänsä ne myllää uskomattomia jäläkiä maastohon. Voi ne kuurnikoora jotaki muutaki maasta ku siäniä. Minev vaan tiärä.

Mettän röhkijööltä ei siänien hyäryntämistä rajooteta kuinkaa. Ihiminen saa noukkia vain pikkuusen joistaki määrätyystä puskikoosta. Moon nähäny mulle tuttuja ruakaalusiäniä vain muutamia. Kanttarellia näköö useenki vähäsikaasilla aluehilla ja karvalaukkua joskus. Sitä sain nykki muutaman kotia viämisiksi. Noli nousnu pintahan vissihin sikojen visiitin perästä.

Vattuja kärsäelukat ei tuu syämän ainakaan meirän airatusta puutarhasta. Makiaasta tuloo piäni kupillinen joka päivä. Viime syssynä viälä joulukuun aluus sai suunsa imeläksi. Aita ja rakit vahtii saron muhimista kiitettävästä. Minen tiärä, luulooko nämä hännänheiluttajat, jotta piikkiiset siilet karehtii mariojamma.

Ku siili puputtaa yällä klasin alla, törmää nämä kaks vahtia heti pihallen koiraluukusta ja haukkuu sitä kerää niinku suurtaki varaasta. Viimmeeseksi ku kerkesin häsyyhin, toinen kulietti piikkikerää suusnansa, muuttoli vissihin joinki epämukava ikenehille ja huulihin ku purotti nurmikolle. Toinen jatkoo siitä, mihinkoli päästy. Hyvä konsti on kuuleman jäläkehen tällätä sankoo ylösalaasinsa yäviarahan suajaksi. Mulloli vain kintahat käres pelastusoperaatiosnani.

Joku aika taapperi joku oli tuanu kellarin kautta koiraluukusta siilen soffalle. Jonkullaasta pahoonpitelyäki oli alaattu trekemähän ennenku sain silimäni auki. Istuumella oli jo joitaki irtopiikkiä. Sain yhyren neulan viälä kuun perästä ahterihini.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Simpukoota muatohon

Ensimmääsen kerran ku mulle lykättihin sinisimpukoota parallinen noukan etehen, kiältäännyyn herkuusta. Olin onnetoon lukenu paikallisesta leherestä, notton rookattu salamonellaa pohojanmeren otuksista. Voi ollakki, nottoli rookattu, mulle se leherenluku ja simpukkatarioolu oli tosi huanosti ajootettu.


Ny mä tykkään näistä meren elävistä ku hullu puurosta. Lauantaina pistelin niitä taas poskeheni, notta napa kiiltää viäläki. Ny on simpukkasesonki ja kaikki arvonsa tuntevat pelekut mohomeltaa niitä suurella halulla kitahansa. Niim mäki. Ei taira olla ku viikko, ku erellisen pätsäältihin niitä kotona.

Sesonkiruaka on ny joillaki kaupoolla tupahan pönkäämistavaraa. Hinnat heitteelöö kolomesta kuutehen ekuhun kilolta. Riippuu pikkuusen elukooren kokoluakasta ja palio kaupasta. Isoot ötökät on kallehimpia, mutta piänet mum miälestä maukkahimpia.

Simpukoota voi hualeti syärä raittiusimisekki, vaikka ne keitetähän valakoviinihin. Ainaki meirän huushollis. Muullaasiaki risettiä on. Valakoviinin rosentit kyllä lähtöö keitettääs liäsituulettimen kautta katolla istuvien pulujen haisteltaviksi. Mä en viitti kaataa kuppihini eres siitä pullonpohojaa, joka keitosta jää ylitte. Kunnon luxempurilaanen piimä on, ah niin hyvää simpukooren kyyttipoijaksi.

En oo itte keittahuttanu kertaakaa herkkuruakaa. Päältä oon vaharannu ja osaan homman varmahan ittekki. Meirän taloures on selevä tehtävänjako. Mä valakkaan ja putsaan syätävät simpukat ja pistän huanot roskihin. Viimeenen satsi oli niin hyvää tavaraa, notta vain muutama aukinaanen ja rikkinäänen lennähti kompostiastiahan.

Erellisellä kerralla melekee pualet joutuu hylykyn ja ny sitte oli ostettu herkkua oikee kunnolla. Ei se mitää. Auoon syämäti jäänehet kuaret kunnolla ja noukiin sisälmykset astiahan ja tälläsin sen jääkaappihin orottamahan seuraavaa simpukkaruakaa. Oikee tuloo vesi kiälelle, vaikken viälä tiäräkkää millä risetillä seuraavaksi kokatahan.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Hasselpähkinät talles ny

Vuasi taapperi havaattin, notton pari pihan puskista hasselpähkinöötä eli Euroopan pähkinöötä. Ku oon pirättäny puskien klumppaamisen, non ruvennu antamahan herkkua suihin. Sato ei oo nykkää mikään hirmuunen, mutta piänet maistiaaset piisaa tällääselle vähääselle puutarhurille.

Viimme suvena sain yhyren koivukasvien heimohon kuuluvan pähkinäpuskan juurelta kolome mustikkaa. Ny on ollu mustikoos välivuasi. Hasselpähkinöötä on kuuleman jäläkehen Suamenki etelääsellä ja lounahalla rannikolla. Soon ollu muinoon tärkiää syätävää. Siiton puselleltu öliyäki taltehen.

Pähkinät on tervehellistä nakerreltavaa ja sen tähären en oo pahalla päällä vaikka pähkinöötä saa tuvan viärestä. Joku elukkaki on keksiny niiren hyvyyren ku on menny vissihin akkuporakonehella kivikovan kuaren läpi. En oo millin reikähän huurellu, notta kuka sisällä pikkupöntöös majaaloo.

Tästei tartte palio jalaka jakaantua ku on lähimmät kastanjapuut. Pruukaan noukkia niitäki ja sitte paharutan syätäväksi. Onneksi lujin, jotta kuarehen pitää nikertää pikku reikä tai koko teelmäs poksahtaa silimillen. Sisälmys maistuu ihan perunalta. Ku näjin erilaasia kastanjoota maastos, luurasin viisahalta konehelta mikon syätävää. Mullon tiaros yks puskikko, josta mä saan niitä selekärepputolokulla.

Usan muinaanen resitentti Jimmy Carter oli oikia päkinänvilijelijä. Sen touhut saattoo olla pikkuusen suurisuuntaasempia ku mun. Mutta yhtä kanaa vähempää ei kannata pitää

torstai 15. syyskuuta 2011

Tyrnis

Sattunehesta syystä en oo kyntänny tänä syssynä mustikkahan enkä pualaamenen. Omas klasinaluuses ei oo enää ku vattuja ja karhunvattuja muutaman mansikan kaverina. Mariaalu kummiski syytää kynsiäni.

Löyrin melekoosen tyrnipuskikon koiruuslenkiilläni ja tuumasin hyäryntää satua omahan käyttöhöni. On tyrniis kuuleman jäläkehen kaikellaasta hyvää ihmisen kropalle, niinku c-vitamiinia ja sen sellaasta.

Mä en oikee tiärä tämänmaan lakipykälistä ja touhusin varooksi aukian mettän pualohoosella reunalla pikkuusen maharolliselta yleesöltä lymmys. Ketää ei kuitenkaa ollu kuluus samalla kuraniityllä.

Oli siinä pikkuusen askaresta, ennenku sain puserrelleltua kolome ja puali litraa herkkumehua. Totta puhuen, ei tyrnimehu oo maultansa kovinkaa häävistä. Kelepaa mullen oikee hyvin ja irvisteli sitä kumppaninikin suuhunsa.

Meinaan mennä toistekki tyrniä hakemahan. Moon monta vuatta imehrelly, notten oo kenenkää muun niitä nähäny koskaa hyäryntävän. Merenrannan dyynit on tähän aikahan tyrniistä ihan oranssina. Niin kauan ku oon epätiatoonen siitä, notta saako niitä ottaa tarpehesehensa kulien hommis kaulukset pystys ja vilukuulen olokapääni yli taakse perin.

Pitää kuurnikoora, joko pihilajanmariat on noukintakunnos, ennenku linnut tyhyjää puut. Pihilajaasta on niin rutosti, notta oksat roikkuu melekee maas. En tiärä siitäkää, notta saako niitä tällätä kotia viämisiksi. Niin meinaan teherä kumminki. Meen sitte linnahan, jos oon rikollilla jäliillä. En oo linnas viälä koskaa ollukkaa. Se vois olla muistoonen kokemus.

Yks omppupuu notkuu pöngättynäki säilöntäomenoota tuala krekoolimaan pulella. Tuloo tosi makiaa sosetta, ku vaan viittiis ruveta ainoomahan. En tiärä, vaikka ne pihilajaaset sopiis siihen sotkuhun joukkohon, Vois tulla eksoottista syämistä. Meinaan ainaki kokeella teherä piänen erän niinki.