lauantai 29. lokakuuta 2011

Kanttarellis

Nauroon ihan vääränä ku toimittelin kaverini kans. Kysyy notta mitoon touhunnu. Sanoon justihin tulleheni kanttarellista. Keskellä päivää, imehteli kaverini. Joo, vaikka osaan kyllä niille siänille vaikka keskellä yätäki iliman ottalamppua, sanoon.

Oli pikkuusen hiliaasta linian toises pääs... Jaa jotta siänes. Mä luulin notta kapakas, sanoo sitte.

Mun pitää oikee kuuklettaa, jotta onko sen niminen kuppila johonaki lähitianoolla. Mun tiatohon se ei sisälly. Mutta mettästä oon löytäny kaupan muavipussillisen kanttarellia. Oikeeta keltaasia vahaveroota.

Ku kalenterihin vahtaa, ei kanttarellia enää pitääsi olla. Noukiin niitä samoosta kohorista heiunäkuuski. Silloon oli jotaki poron jäläkiä porraspääs, muttei karhun jätöksiä. Oli se mesikämmen varmahan silloonki hiippaallu pihallani, mutten vaan eroottanu sen jäläkiä poluultani.

Ostin puarista pussuusen tikkuperunoota. Jyrähytän niistä kanttarelliista oikee kurmee soosin kyyttipoijaksi pärinöölle. Luin justihin muutoosta jutun perunasta. Andiilla iänikuusesti vilielty pottu sai Euroopas erilaasia nimiä. Ruattis peruna tapaaloo päärynää, Saksa taas maailiman kallehinta siäntä tryffeliä. Hollannis ja Pelekias aardappel on maaomena.

Ranskalaaset perunat. Niilei oo mitää tekemistä Ranskan kans. Ensimmääsen maailimansoran aikana kypärät silimillä tullehet liittoutunehet luuli olevansa Ranskas ku frittiä eka kertaa rookas. Noli kumminki pelekias silloon ku näki kansallissapuskaa.

Ei ollu muutoosta se sota mikää läpihuutelemisjuttu. Viäläki paukkuu maajussien traktorien aluusis sen aikaasia poimmia ja miinoja. Ihan hilian löyrettihin Iepren (Ypres) läheltä salaanen maanaluunen sotilahien piilopaikka. Hautausmaita on joka pualella pilivin pimeen. Ei sinänsä imes, ku kymmenen milioonaa ihimistä joutuu antamahan ainuansa tuan soran tähären.

torstai 27. lokakuuta 2011

Karhu on nalle

Aamupäivälenkura alakoo hyväntahtoosis merkiis. Joku karhu oli purottanu imemiensä pualukooren rontot mun porraspäähän. Varmahan ovipiälien valot oli sille uutta ja oli siinä vissihin tuumoostellu istuhaltansa maailiman menua.

Olisin mä sillen oven auaassu, jos olis kopistellu pikkuusen. Molin niin hortehes aamulla, ku olin vähä nukkunu itteni jumihin, ku olin lähärättäny itteni tänne aamulla neliältä. Mutta se kiltti sadun nalle oli sitte vissihin ollu tuumoostellu tulla toisena päivänä.

Pikkuusen imehtelen, ku nua kylälääset elukat ei täs justihin porraspääs palioosin tramppaa. Niillon mun kans ainaki sopimatoon herrasmiässopimus, nottei turhanpäitten peliätellä toisiamma. Mä ymmärrän, notta ny pitää vetää ruakaa kaalihin, jotta jaksaa talaven jookata. Ei tiänny mun avaamen paikkaa, olis muutoon hakenu mun näkkileivät rouskeesehen.

Non varmahan jonkullaases yhteestyäs ja yhteesis ajatuksis nua mun elukkanaapurini. Pihani yli on sipsuteltu isoolla ja piänillä sorkilla. Jäliistä päättään nalle on ollu samoohin aikoohin kulukeella sorkkiksien kans. Ne varmahan vaan moikkaa, notton meillä omat hommamma.

Jotenki ottaa kupolihin, ku se nalle on imeskelly mun kaikki pualaameni. Ja viittii sitte viälä sylykäästä kuaret mun porraspäähäni. Mullolis yhteesymmärrystä olla kaverina otson kans, ku kulukoo muutoonki mettillä. Tiätääs pualaanpaikat. Tykkääköhän sellaanen jörri karpaloosta.

Mä voisin sille vaikka tuhahuttaa hunajakiisseliä. En oikiasti tiärä karhuni miältymyksiä. Ottaa pikkuusen pääkkylääsehen, ku meitei oo esitelty.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pihakolehet rästäsvuarosta

Kaks rauskaa ruahol leikkuukonesta, yks ehejä isoo raivaussaha, piäniä ja isoja lapiiota ja kaikem maailiman näpsyttimiä ja krökkyjä meni ny talavikellarihin. Viimmeesen kerran sain jo heinänki ajettua. En niillä siihen hommahan tarkootetuulla konehilla, vaan raivoosahalla ja siimaripäällä.

Toinen ja toinen ruahuri pirätti nopiaa yhteestyänsä. Jäläkimmääsellä sai niitetyksi yhyren kerran. Takuu on voimas, mutta kaupas sanotahan taas silimät ympyriääsenä, notta tätähän käytetty!!

Palajan tuahon takuuriitelemisehen parin viikon perästä. Soon täs maas niin ihastuttavaa, notta oksat pois ja pala larvaa. Paitti on kyllä yks likellä olova tee itte kauppa aika lojaali. Tein kerraasti jotaki kivilaattiaa pihalleni. En malttanu kuviteltuhun kivenpölyhyn uhurata kunnon tyäkalua.

Hajin hyvän ja halavan ja oli oikia ratkaasu. Sain yhyrellä konehella muutaman laatan halaki ja sitte tuli kintahastani savua. Ryypiin aina tauon aikana pikkuusen kaffia, mutta kuurennettakaan konesta hakiesnani kukaa ei kyselly mitää. Aina tuli ehejä kones tiskihin.

Moon tuumooksis, notta jos lähtis luutimahan lumet portahiltani. Täälei viälä oo, vaikkon maa aamusin kuuras ja klasit jonkullaases huurtehes. Voiku tiätääs, onko viälä pualaamet varsis, vai onko jo krapissu maahan. Lähtisin pikkuusen jaloottelemahan sangoon kans. Sitte näköö.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Häjyllä päällä

Polovia porottaa ja pihalla sataa ja sätiinja paukkuu niinku kuukin soras. Yritän täs teherä huumoria pikkuusista asioosta, niinku nottei oo maailimanloppua, eikä liioon mettänloppua viäläkää tullu. Rakillani on vissihin joku loppu, ku tutajaa pihailiman tähären niinku haavan lehti. Tällään koko aijjan sen kirsua hyvältä haisevahan kainalohoni ja hyvää hoitua vaan pakkaa olla.

Mua ei ulukoilimat pahoon risaa. Mullei oo eres piskotikkua tai jotakaa muaviklettua eres olemas. Katees on, jos omistuksesnani tuallaasia pälehiä retajaa.

Mua rupes pistämähän vihaksi ainaanen poloven porottaminen. Tryykäsin sitte kylän noitatohtorille vinkumahan vaivoostani. Sanoon notton mulla ollu luntioomekki näin huanos kunnos ku tulin sun ty joku vuasi taapperi. Em meinannu seslongilles päästä, höpäjin. Kyllöli sulla sama polovi silloonkin paisuksis, korias tohtori. No mitäs siinä sitte seleväs asias, tuumostelin.

Pikkuusen tuli miälehen notta lähtöökö tohtori kattelemahan kanttuuristansa kirvestä tai jonkullaasia piikkovehkehiä niinku talttoja ja vasaroota. Rupes sitte muina miähinä kirioottelemahan pitkähän paperihin jotaki ja hutkii siihen jotaki mustesjäläkiäki.

Lykkäs mullen jonkun lumeslääkesrisetin ja sanoo, notta kyllä se tualla tokenoo, mun klynkkäämiseni. Ei ollu atteekit enää auki, muttoli rakkahalle eksälleni piirrelty saman nimisiä lumehia. Oon niitä ny mohomeltanu ja aivan ku tuntuus, nottei enää hakkaa kipiä mun poloviani. Ei ainakaa samallaasella innostuksella ku ennen tohtorivisiittiä

tiistai 18. lokakuuta 2011

Lilly, nam nam

Joltaki kanavalta kattoon joku ehtoo konsettitaltioontia. Oli Lilly Allen siälä lavalla riahumas. Olin justihin ilimoottanu, notta tuun kans pian hornaamahan ylennökselle. Ei ollu Lillyn jäläkehen kiiruhia.

Se Lilly otti multa kaikki ymmärryksen esiintymisellänsä. Voi taivahan alla sen luantaanen liakkuminen musikiikin taharis. Laulunsa sanat oli osittaasin rumia, mutta voi sitä ihastuttavaa flikkaa. Jos saisin sen esiintymisen jollaki kiakuralla, voisin vaikka kusaasta hu....

Mullon sen koommin ollu Lillyn levyt entisen akkani auton hanskalooras. Enoo ihan varma vaikkolis muutama kiakko siälä nykyysin suamalaasen yriön hanskalooraski.

Entisistä tähäristä jerry lewis tai tauno palo ja kari tapio. Muistan Kristiina Hautalan. Saattoo joskus kusi juasta pulttuhun, ku kuuntelin lauluansa.

Ja mitä ny? Pelekialaanen Natalie. Laulaa mun englanniksi nokkoospuskahan. Oon kuullu monellaasia hoilaajia. Ah, Natalie. Sen flikan ääni väräjyttää mun syräntäni.

Tämä täs.

Ens

Ensviikolla ilimoottanun pyhäkouluhun ja kaikkehen sellaasehen touhuhun mikä lisää ylimittaasta ihimisen perverssiä käyttääntymistä. Körttilääset. Ei. Ev voi koskon niin nynnyä sakkia, kaikellaasia salamiakkipaitojaki pitää yllänsä. Suvuski voi olla tuata tautia. Lähärätän Lestadiolle pyynnön liittyä leirihin (ei lady).

Jos Lars Levi ny huilaa johonaki mäntylooras, tottapa jäläkelääset on saanu valtikan viillellä hakemuksihin alaviitteetä. Jotta mäki voisin lähtiä kuseskelemahan mihinkä sattuu.

Voi olla notta ennenki kakaroota käytettihin. Niistei vain puhuttu mitää. Mum miälestä ihimisen käyttääntymises on kaikkiin inhottavinta kakaroohin kajuaminen. Isä vittalla, koivunimenherralla pikkuusen perseesehen hellästi vittoomalla oli tiätysti elämää ennen, Ny?

Ov varmahan tiarootuksen nopsaantuminenki tuanu ennen tiätämättömiä asioota kätehen. Yks täkäläänen lopetti akkansa turhanpäivääsen pihajamisen ja pisti raaron kellarihinsa muhajamahan. Ei haitannu uutta akkaakaa kovin palio vainajan olinpaikka. Mikon heitetty, son huitaastu.

Moitesta tuloo

Mulle soiteltihin viranomaaskiältä matkien aamupäivällä. Yritettihin kysellä mun rakkahasta entisestä akastani kaikellaasta. Viimmeenen utelija puhuu skoonea. Mä kysyyn notteiko teillä löyry yhtään värmlannikiälistä tai maalaharenmurtehista.

Olisisin ymmärtäny tanskaaki paremmin ku mulle tariottua örkeljungaa. Ei mitää, mutta luulin oikiasti notta on eksälleni tapahtunu jotaki. Tramppasin pitkin laattiiota, enkä osannu eres visiiottikortistansa lukia numeruansa. Mulloli kauhia hätä. Olis voinu kurmootta autollansa johonku tai olis joku ottanu puukoollansa jonkullaasta näytestä vattasta.

Asia selekes. Paitti ei viäläkää se, notta mikä hakkeri tänne yritti koputella. Mun hualeni laukes, ku kuulin viäläki rakkahan eksäni olovan hengis.

Olin soittanu kolomehen eri numerohon hirviä huali päällä. Olin luvannu heti tiaroottaa, ku asias tuloo uutta. Olin tiätysti möhöliny ja se kolomas oli hukas ku asia selekes.

Pystyyn sitte jo toimittelemahan, notta tiätysti olit kiriamessuulla viikonloppuna. Sanoo Jaana, notton niin vaarallinen paikka jottei oo hällä menoosta sinne koskaa. Tiarustin nottonko asia niin, notton sulla kukkaro föliys mennes ja tulles, mutta joku on ominu paperit kukkarosta. Sanoo notta pikkuusen tuahon suuntahan.

En ota, sanoon

Ennen herrasmiästen keskutelut pysyy aina asias. Silloon ku viälä ruattihin pääsi laivalla, oli yks miälenkiintoonen tapahtuma. Yks Jaska unehtuu jollakin Uumajan puistonpenkillä höpäjämähän kuulumisiansa.

Tavanoomasen rauhallinen Jaska oli siloonki rauhallinen. Jonsei ny flegmaattinen, niin ei oo palio paitti. Jaska toristi puistonpenkillä maailiman politiikan erilaasia ilimentymiä. Uumajalaanen räppäs Jaskan viäres lättööliä ja Jaska naukkaali kunnon ainesta.

Ruvettihin sitte ainoomahan matkaa kotiappäi. Jaska siihen, notton pikkuusen asiat viälä keskenerääsiä. Yritettihin reirata asiaa ja sanottoihin notta laiva lähtöö ihan lähivuasina. Jaa niinkö, Jaska sanoo.

Siinä sitte aika tasaasilla lainehilla oltihin seilaamas Vaskiluatohon. Joku moottoriprutkuvenes rupes aharistamahan isua laivaa. Kattottihin sitte lairan yli, nottonko isoosta asiasta ny kysymys.

Oli. Jaska oli heränny puistonpenkiltä ja oli kans menos Laihialle niinku osa muustaki seuruehesta. Jaska huutaa sitte siältä alennokselta, jostaki moottoriprutkun reunalta,
notta hilientäkää pikkuusen notta pääsen kyyttihin. Me sitte miähet tuahon, notta viittikkö ostaa matkan perille asti. On huanua kiipaasta tuan rautaseinän ylitte.

Jaska tuahon, notton asia selevä. Wiksrömi rupes kurnuttaman oikee kunnolla. Haistan nenäsnäni pualiksi palanehen polttiksen katkun viäläki.

Mutta joo. Jaska seisoo prötevää Vaskiluaron satamas joku herkkupullo käresnänsä. Jaska tiarusti, nottootta ollu johonaki, mutta mihinä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Otakko koniakkia?

Tyäelämäni alakumetriillä elämäs oli viälä kunnon esimiähiä. Mun isoo pomo oli suamalaasuren yltiöpääsen isänsä jäläkeläänen.

Olin rakentamas täyrellisenä tyhyjätaskuna kotua johonku Kyröönmaan reunalle. Olin silloon sitä miältä, nottoli alaoottelevan duunarin palakka paliao huanoo ku niiren, jokkoli saanu jonku takia lanttia kokoho.

Ajoon Latvalan huaneskalukauppahan. Rupes hiukoomahan ja tyyräsin vekseliaukian viäres ollehesehen kuppilahan. Pakokauhu tuli, ku näin notton justihin mun palakannu mettäherra niin likellä, notten voi väistää. Ei mulla pitäny olla mitää järiellistä asiaa sinne kurakaupunkihin.

Syätihin ja juteltihin. Mihinää kohoren isoo pomoni ei tiarustanu, notta minkä tähären moon kaukana reviiristäni. Kysyy sitte lopuuksi, ku molin tutajamas johonku sovittuhun paikkahan nott huitaastaasko viälä koniakit huivihin. Mä sitte muka esmentelin, nottoon yhtiön autolla kulukeella ja oon kuullu, jotta sellaastaki pitää tyyrätä jonkullaases reilas. Ei suuttunu herra, mutta lupas, jotta seuraavalla kerralla räpätähän oikee kunnolla.

Sei sanonu mitää

Mun riistavainoonen rakki tiätää aina miston kysymys ku puhutahan asiaa. Minen itte tiänny mitää viälä silloon latojen aluusista saalista hakevan rakin ujelluksesta ku se alakoo. Ujellus. Molin portahillani ja rakkini liaas kiinni mun vyäsnäni. Sitte alakoo hirviä ajoulina.

Mä kattelin karvareuhkani alta, nottonko ny susi vai karhu, jota mun rakkini ny vainuaa. Koitin vetelillä nakiillani koppuloora ovia auki, mutta ajo vaan yltyy. Mä sitte siinä silimittelemähän, nottonko tullu ainaki villisika porraspiälehen. Ei ollu tullu.

Meirän tuvaneruusehen muuttanu helluunen kissi siinä istuu autotallin kivikaitehella. Ku kissillä on älyä pikkuusen enee ku narulla talutettavilla hauhau elukoolla. Kissi siinä vaan katteli kiven päällä. Rakkini puhuu mitä puhuu, mutta mä yritin tiarustaa siltä kissiltä, noottookko ajatellu jotta kylymällä kivellä istumisesta voi tulla peräpukamia.

Ei sanonu mitää. Sylykääsi oikian pualohoosehen kintahasehensa ja rupes sillä kintahalla korvantauksia siivuamahan. Mä ny sitte tuahon, notta päästänkö narut irti. Oli ylypiä ilimes ku ei sanonu mitää. Nauttii selevästi siitä, notta rakkini oli melekee sapsus kiinni, mutei ulettunu järsääsemähän perseesehen.

Häivy, sanoon

Olin oikeen isua miästä, ku sain komenteerattuan pikkuusen. Mum pisti vihaksi, se siälä särki kujanvarres kompostipussiani. Tai olisko koko homma ollu enää mun mureskaan. Pussuuseni oli jo yleesellä aluehella. Ihan niinku kunnan parakraaffit on on sen täksi päiväksi määrittäny.

Justihin äsköön olin toisen kerran julumistelemas pussini pemottajalle. Oli vissihin kompostintönkijä pikkuusen kehaassu kaverillensa, notton tualla pöhölöllä suamalaaseläjällä ovipiälesnänsä hyvää syätävää. Niinku perunankuaria ja omenansyämööksiä.

Minen ny oikee ittekkää havaannu, nootton itte kuskannu ummehtunutta roinaa toisten tontille. Ei mum miälestä ihimisen pitääsi kaikkia aluehia vallata. Vai onkohan se luamakunnan kruunu käsitys viäläki voimas?

Sus siunakkohon. Peliätinkö mä ny perseettömäksi kompostirosvot? Pitää pian mennä pikkuusen esmennelenl katumahan roikastamistani. En oo varma, mutta luulen rosvojen asuvan tuas lähipuus. Siälon ainaki joku riskukasa, jotoon joskus kameralla tähärystänykki. On komiaa elämää varsinki alakusuvena.

Moon jo kymmenen suvenvaihtumista vaharannu uteliaasuuttani tuanne mulle turhahan puuhun. Oon meinannu lyärä kuparinauloja tyvehen, ku tiärän notta puu pirättää hengittämästä ku sille annetahan saattohoitua. Mutta kunnan velemut tulis tätysti istuttamahan uuren pöökin. Jotta joo.

Ja mitä ny pikkuusista lehtiongelmista. Sananomaleheret ei oo mun tuskani. On se harakka vaan komia lintu. Ja asuu mun naapuris. On tällä kylällä kaikem maailiman riikinkukkoojaki ja villiintynehiä vihireetä papukaijoja. Silti harakka hianos frakisnansa on kaikkiin komiin lintu, mikon mun tiaros. Ov västäräkkiki nätti, mutton niin pikkuunen, notten taharo enää eroottaa sitä maisemasta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kiälet hallinnas

On elämäs komioota asiootta. Kattelin, en löytäny.
Kiriamessuulta kusipaikkaa. Tuumasin notta isoompi kusihätä panoo kattelemahan oikee kunnolla. Paikkaa.

Ja sitte menin tiätysti kuppilahan. Mulle eksoottisen oloonen neiti kysääsi, notta lorahutanko sun kuppihis kaliaa vai limunaatia. Mä säikährin toresta, notta vai limunaatia.

Hyvää kaliaa lorottiki. Sanoon notta kiitos sulle. Sorry, joo, sanoon ihan väärin.

On vain pikkuusen komiaa kattella eksoottisen syntytyperän ihimistä kärestänsä. Jotta ku sanoon ensimmääsenä, notta päivää. I don't understand you. Niin sanoo.
Mistäs soot oikee kotoosi?. Moon tullu tänne Finelandiasta. In velke plaats in deze land zijn.
Jaa Suamiko? Jottoon jostaki, moon suamesta. joo. Joo pohojaases soon.

What language do you speak? Iiränpualohooses maanosas toimittelihi mullen mitä sattuu. Reikä seinäs ja kirves persehes, joo. Sanoon. Päivää sanoon koko jutun aluuksi .Mitä? Päivää toistin ja sanoon notta se tarkoottaa suurimpiirteen samaa ku huajuu jutut.

Mitä helevettiä, ooksä suamalaanen. Tunnustin, notta tunnustan joo. Torellaki eksoottisen oloonen leiri sanoo mullen, notton aivan hulluna pohojoosmaalaasehen kulttuurihin. Sanoo, notton paappa lukenu hälle Ronjaa. Huitaasin kysymykseni ruattiksi. Justihin samasta oliosta oli kysymys ku olin ajatellukki. Muumia ei flikka tuntenu. Ottaa varmahan selekua.

Pränttiä piisaa

Parahin kaverini soitti aamutuimahan mun aikaa. Kaveruus on yrittäny ihan hilianki loukko0lla, mutta vain yrittäny. Oomma sopinu tuluvahruksemma.

Niinku asiooksensa koitti tiarustaa, notta mitoon justihin ny teheny. Peiteskiälellä koitin setvittää lähihistoriaani. Kuulevia oli muitaki, notten voinu puhua suaraa niinku tästä tallinpiihin. Asia on kumminki seliinny ja on ny justihin kohorallansa.

Huamasin puhelus olovan viäläki veryttelyn makua, ku multa tiarustettihin seuraavaa maharollist siirtuani. Valitin nottoon jo vahaha miäs...

Sitte huitaasin, notta ny lähären kiriamessuulle, kuhan ny saan klonittua pikkuusen kaffia vattanperälle. Mitä sä sellaasen paikas teet, tiarusti kaverini. Mä koitin olla pikkuusen tohkehes kus sanoon, notta ostelen kirioja. Jaa....

Niinpä. Ja taas ostelin. Mun ymmärtämys tavallisia ulukomaalaasia pränttiä kohtahan on huajuva. Ku luen suamaasesti präntätyn eepoksen päiväs, mulla menöö toisen kotimaasen kans ainaki pualta kauee ja hikiä tuloo.

En oo koskaa kunnolla enlantia tänksänny, mutta menöö paremmin ku Hitlerin kiäli. Ja täs maas puhutahan dutsciaki Taitaa olla hollanti nimeltänsä kiäli.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Iliman kiäleti pomiloottemas

Karvarin ovella olin äimän käkenä. Ilimehriin nahkasaksillani asiani ja viisasin sille komialle flikalle rannestani, olematoonta kellua muka tähäräten. Klasi oli välis, mutta armenialaanen ymmärti ja huikkas mun sisälle.

Pian tuli appiukkonsa jostaki verhon takaa ja ilimootti mulle taas eleskiälellä, notta viittisikkö purottaa kankkus tualle lavittalle. Mä siihen nyäkkäsin notta istahran tokiki.

Mollahan ylehensä sen paapan kaa oltu pikkuusen kuuroomykkiä. Moon luullu, notta äijä tärittää vaan venättää. Minen osaa siitä kiälestä ku kaukopartios ollehen isäni ilimaasuja. Non mummiälestä julumia tai sitte liian imeliä tukal leikkupaikkahan. Ov varmahan Armeenias joku muuki ku toverikiäli. Ev vaa tiärä.

Ollahan aina sen paapan kans päriätty murahtelemalla ja nyäkyttelemällä, eikoo tullu ymmärrysriitoja. Koitin ny monennella kymmenennellä kerralla kysäästä karvaherralta paikallisella murtehella, notta mihinkoot taas kakkulas jättäny. Kysymys on hautoontunu vuasi tolokulla mun miäles, ku on mummiälestä karvarin on ollu useemmin aamukaffilla ku mä.

Paappa tuahon, notta hän vihaa kaikellaasia nenäklasia ku niillei näje mitää ja non sen tähären aina katees. Hymyylin äijälle ääneheni ja mun suusta korahti aitua osanottua. Sama vika eenokilla, hötkötin.

Sanoo tällä kertaa paappa tämän kylän murtehella, notta mitä pään klumppoo kustantaa. Mähän vetasin siliän paperin lompuukistani ja nostin molemmat peukut pystyhyn. Kyllä me papit sitte naurettihin.

Tramppasin sitte uusi tuuleentuva kuantaloni ilimas aaltoollen kylän raittia kotiappäi piikkuusen eri kautta ku olin hetkuusta ennen marssinu. Jokku urhoolliset oli särkeny pari kivituppaa. Yhyrelle eksoottisen näkööselle kivensärkijä herralle näytin käsilläni, notton mulla surku ku on menny joltaki sateensuaja.

Oli äijä kaukana konehien mölinäs mutta ymmärti mun hualeni. Iliman keskisormia rupes tulemahan kansaanvälistä vastausta haalarimiäheltä. Mä ymmärrin kovasta huhtomisesta notta on tupa särietty joo. Tähän tuloo pian uus sateensuaja, sanoo.

Muukki tyäkaverit imehteli sivullisen sekaantumista asiahan ja käänti kylykiänsä mun toimittelukaveini nauraes ihan mykkyrällänsä. Ei oo vissihin kukaa ymmärtäny tiarustaa mitää yhtä alakeellista. Mutta tiäten pohojammaalta lähtöö ja paukkuu kulukeesnansa.

Olin sitte kaupan kassalla. Ja rahastajaa ei tartte meirän lähikaupas orottaa, niinku mualla. Mun piimäostokseni oli kolome senttiä yli jonku määrämerkin. Tosi komia kassa sitte rupes mulle huitoomahan lempiästi, nottolisko sulla sitä kolomia senttiä johonaki housus plakkaris.

Ku sei käyttäny mitää kiältä, mä kumarrin myäntymiseksi ja löin ottani siihen kassakonehen pöytähän. Olis kannattanu sanua nottei oo. Ei tarttisi ny mennä kattelemahan lekurin neulomistaitua ja taas hyväksymähän kustannus. Lekurilla en palioosin kumartele.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Mitä ja mihinä?

Taas kerran joo ja huamenna uurestansa. Mua riapoo oikee perkelehesti tämän päivän uutisoonti. Jos olis jotaki uutisootavaa, nykyyset juurnalistit munii kaikki oikee kunnolla. Esimerkkiä ei kukaa tartte multa, niitä löytää jokahisesta uutisjulukaasusta. Hesaris mokia on vähiten.

Luin miälenkiinnosta juttua ku joku israelilaanen rabbi oli ruvennu rahapulasnansa kuliettamahan huumesmömmöjä Suamehen. Lukekeminen meni heti mettähän, ku kuriiriilla oli tavaraa täynnä ollu auto Antverpenin satamas Hollannis. Hotaasin aamukaffia kiruksihin kaksoosmokasta. En tiärä kuinka kuriirin käytihin, varmahan huanosti ku kerta uutisootihin.

Mitä uutisesta jäi jälielle? Vissihin se, nottoli joku satuullu jotaki. Antverpen on ihan johonaki mualla ku Hollannis. Alankomairen Hollannin maakunnas saattaa olla joku aalla alakava paikka. Ku lukoo tuallaasta uutista, ei voi millään uskua mitää jutusta. Oliko koko rabbia tai sen rahapulaa tai salakulietusta.

Mikähän se rabbi oikiasti olikaa, rappari jostaki, tai räppäri. Jortani on on Ylistaroski ja Hähäänjärvi. Eisunkaa ny joku oikia toimittaja oo seannu oikee kunnolla. Ylistaros on monta rapparia, mutta lauleskelija Juha Tapio on entinen ylistarolaanen eikoo räppäri.

Täs tullahan sellasehen ihimetyksehen ny, jotta on oksat pois ja pala larvaa. Mä joskus nuukuuksisnani tankkasin petroolia autoni tankkihin. Tuli sitte viärehen sinisehen sotisopahan sonnustaantunu virkaalia. Ei kysyny mitä tankkaan, kysyy vakavan näköönen naama eresnäni: Ookko nähäny porarin näkööstä miästä mihinää tääläpäi kulukeella. Ei, enoo...

Kysymys jäi kaivamahan mun miältäni. Yks kyröläänen Mikkokoki oli jo oikaassu kinttunsa samoon ku Veikko. Maalahtelaasista en silloon tiänny mitää. Ne puuhuki niin kuriasti, ku viimmeeseksi praatattihin.

Seuraavan päivän leherestä luin, notton bodaria katteltu. Ev viäläkää oo varma, oliko leheren prätti oikee vai sen valtion virkaalijan, joka mun maharollisia näkymiä tiarusti. Ennen vanahat ihimiset pruukas sanua, notton kaikki totta, mikon leherelle präntätty. Mun lapsenuskoni on menny aikoja sitte...

Joku kuali, ku putos sementtilaattialle, autosta varaastettihin renkahat... auto ajoo lasten päälle, kaivinkones katkaasi valokaapelin... Joopa joo. Mihinä opetetahan toimittajia töihinsä? Lehtikiriootuksien jäläkehen ei mihinää. Miksei niinsanotut toimittajat kysy, tarkista ja viälä kerran tarkista asiootansa.

Jokahinen täysjärkinen tiätää, nottei rosvo viä autosta renkakahia. Sillon luullakseni niin kiirus, notta viää kummit vantehinensa eli koko pyärät. Nojoo taas. Meen tästä keittämähän plättyjä.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Petikaveriista parahuusin

Tästä ja sen lemmikkikaverista oon kiriootellu oikee piisalle. Kirioottelen viäläki ku non mun ääres koko aijjan. Sänkyhynki tämä keisari teköö varmahan oman tilansa johona ei oo aharasta.


Som muka joku riistakoira ku saa kaivaa myyränkoloja, mutta sen ei-riistakoiran pitää löytää ensin myyränluukku. Ja tämä sitte sille entiselle kulukoiralle notta: viittikkö mennä pikkuusen sivuhun ku miäs rupiaa tonkimahan. Saat sitte myyrän saparon, jos se ei mee mun vattahani.

Suuret on meiningit kuninkahallisella roturakilla, mutta kunnon tulokset mettästyshommis saa orottaa ittiänsä. Mitä ny pualikesyjä kania on tuanu raatoona mulle ja joitaki kissivainajia.

Luulis notta tuallaanen taistelija nukkuus rästäsvuaros saalista orotellen. Ei nuku rästäsvuaros ei. Tassuus ei voi mennä pihalle eres pikkuuses satehes. Rakkoki on niin hirmuunen, notta se kestää kunnon maakuntasatehenki koiranilimaa orotelles.

Onko ny mialuusta tai ei mutta hupaasta ainaki, justihin tämä samaanen myyräntonkija kävelöö joka meeterin mun peräs, mihinä kulloonki kulienki. Sillon kipukynnys niin korkia, nottei viiren tunnin lenkurakaa porota kinttuja tai kituumia. Vettä kyllä flaskottaa oikee kyllä reissuullamma.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Säästölamput roskihin

Ny myyrähän imisille säästölamppuja ainaki kymmenkertaasella hinnalla ja mainosten jäläkehen moninkertaasella käyttöijällä hehkulamppuuhin verraten. Kunnollisia oikeeta hehkulamppuja ei saa ku kauskantoosilta heleppoheikiilta, jokkon älynny ostaa rojut säilöhön.

Ei oo ilo käyttöijällä, jos ei pääse itte siitä nauttimahan. Mun kellarin säästölamppu hehkuu äsköön oikee kunnolla. Klasi ei ollu viälä sulanu, mutta parinkymmenen sentin pääs parahat haalarini kärys jo iloosesti. Onneksi likitianoon rekennelmat oli tiilestä, mutta kyllä se haalarivalakiaki olis saanu aika riamun äntihin. Pian olis kärynny kaharen kerroksen puutrapukki. Justin oon toiset pykänny hyvähän reirahan.

Kunnon hehkulamppu prätkähtää, ku sen käyttöikä on lopus. Rakennelma siinon sellaanen, nottei enää hehku kuaret eikä muukka komponentit ku on hahkulanka poikki. Nykyysis polttimoos on hirviä määrä kaikellaasista johtehista ja pualijohtehista värkättyjä onalehia. Vastusmittarillakaa ei saa uusista imehistä selekua on kunnos eli ei.

Vanahakantaaset hehkulamput on turvallisi,a ku niis ei oo mitään turhaa krääsää sisälmyksis. Tahallansa klasin rikki törkkimällä hehkulampustaki saa asehen melekee mihinkä vaan. Mutta kaikemmaailiman tutkimukset luaa säästölampuusta hyvää ja vanha keksintö on jo saanu hautaantua. Kummiski kaikellaasista enerkiantörsööksistä hualimati hehkulampusta tuloo huanehisihin lämpyä ja se pitää veivata muin konstiin ku kylymiä lamppuja muka poltetahan. Verinen lihaklimppiki johoron pääs katonrajas on ympäristöteko. Valottaaki se melekee saman verran ku joskus aikoonansa hommihin alakavat säästövehkehet.

Ei ottanu yhtää kipiää

Kyllon meiränkylän hammastohtori ammattinsa taitava. Tuloo oikee kehaasta. Mulloli muka yks isoo holo leukaperäs, mutta setä muuras kaks umpehe.

Kysyy ensimmääsenä nottei suinkaa ruveta puuruttelemahan, ku ei niin tehty erellisreisullakaa. Ennenku mä kerkesin mitää kariaasemahan, silloli jo joku jyrsin mun suusnani. Nupaji mulle korvahani, notta nosta heti känny pystyhyn, jos rupiaa ottamahan kipiää. Sitä ylemmäs tiätysti, mitä ilikiemmältä tuntuu.

Joopa joo. Ei tarvinnu ruveta huitoomahan, mutta uni meinas tulla siinä hentooses pörinäs. Syksyn sääskekki vinkuu raaemmalla metaskalla ku tohtorin konehet. Oikee piti kysäästä, notta koska sä alakaat valemahan niitä reikiä tukkuhon. Sanoo notton asia kunnos ny ja tunnin kiäleheni jottoli ärsämät karonnu.

Mullon kotosuamesta pikkuusen toisellaasia muistoja. Oli mulla kyllä hirviä porotuski. Koko yän laskin sekunttia, jotta koska ensimmäänen hammaslekuri heräälis. Molin valamistaantunu vaikka pitkällen ulukomaanmatkalle, jos apua ei löyry likempää.

Oli yks tohtori herännykki aamusella ja oli keriinny kapakasta sorvoopaikallensakki. Kus sanottihin käsipäivää notkahteli lekurin jalaantaittioomet uhkaavasti. Mitää kipiäntuntoja ammattimiäs ei meinannukkaa liäventää mun suusnani. Ei hommihin.

Luuli vissihin, notten havaatte erikoosta tasapainoasemaansa, joka ei ollu stabiili. Veteli paperossia koko session aijjan ku vissihin kuvaali ittellensä nottei asikaanen haista paloviinan haisua tupakinkatkun aluutte.

Apu tuli silloonki kipiähän kohtahan. Tuhkaa oli kummiski pikkuusen ilikiä vetää nialuhunsa. Kyllä mä titysti sen ymmärrin, ku silloli lekurilla molemmat kourat mun suusnani ja se koitti huulisnansa pyäritellä sitä tupakkiansa. Ei varmahan havaannu mihinkä tuhka leijaali siitä käärylehen päästä.

Sitä minen käsitä, jotta mihinkä se kipiää ottaminen katos. Hampahasta ku jäi pualet mun leukahani. Huamisin toinen hammaslääkäri kysääsi, notta mihinä turmellukses oot syäntikalus näin huanohon kuntohon saanu. Sanoon eileen olleheni hammaslääkäris.

torstai 6. lokakuuta 2011

Son menny mikon huitaastu

Kyröömaalla on saatu taas toivottuja tervehyysiä yläjuaksun asukkahilta. Pikkuusen satehen piskottehen jäläkehen Vassorin laharen suuntahan on uiskennellu sianruhoja, epämäärääsiä tynnyriä, justihin sahalla kannosta irrootettuja puunruhoja, laituria ja muuta jokirantatavaraa.

Pukkilansaaren lossin vaijeriiski oli yhtaikaa kolome valtoomeksi päästettyä prykyä tartuksis. Ammoosista aijjoosta alakaan joki on ollu kaatopaikka vailla vertaa. Pikkupoikana jäällä hiihrelles suksennoukka katkes monta ketaa tömättyänsä kinokset olovahan kiinni jäätynesehen perunasankoovainajahan.

Sianpaskaa vissihin ei kukaa enää tyhyjää yäsyrännä kirkonsillalta vetehen, ku on tullu pikkuusen lain koura riipoomahan hunsvottien riveeliä.

Ku kusoo nokkoospuskikkohon ja on seliin lahon justihin irrootetun prykyn viäres, ei oo synti tai mikää, ku myrkyyllä kyllästetty vainaja lähti. Nuav vaan.

On tiätysti erikoosta, notta uus pryky tuloo kohtehesehen pian tilauksen jäläkehen, Asennuksinensa. Hommat teheny seilaa mureheksi joillekki toisillen.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pam!

Ei viitti mun yliopistolikka toimitella isällensä autokolaristansa. Mun riapuni on kelevannu romun sijaaseksi. Oli menny pari pirssiä pahki, mutta ihimiset ei menny lunastuksehen.

Oon ajellu eloni aikana milioonia kilsoja. Pelliä on kruttaantunu oikee kyllä. Hätääsenä aivokääpiönä imehtelen sitä, notta piäntä köhää huamioomati oon hengis nykki.

Flikkani on palio älykkähämpi ku mä. Mäkin oon ottanu joka tulumungista itteheni. Uskon, notton tullu ny varovaasuutta läikehtimisehen flikallaniki.

Ittestäni voin sanua, notton mulle kaikki muut paikat urheelupaikkoja muttei liikennes. koko aijjan höpäjän ittelleni, älä mulkendahli hermostu, vaikka sua kuinka palio provosootaaski. Liikentehen sujumisen aa ja oo on suvaattevuus. Joku voi teherä virhehen, mutta vain poliisilla on oikeus puuttua asiahan.

Kukahan murskaa

Yhyren uluvilaasen rikostapaukses on tosi palio kaunaa ja kuviteltua oveluutta. Mummiälestä on erikoosta, notta poliisi ja syyttäjä lukoo dekkaria ja soveltaa lukemaansa oikiahan elämähän.

Ku nykyyset syytökset menöö kumohon salaasia ku on, seuraavaksi syylliseksi päätettyä ruvetahan varmahan jahtaamahan eläänrääkkäyksestä. Soli varmahan yrittäny tällätä marsuansa tikkulootahan yäpuulle vaikkei koko askia tai marsua olisi koskaa syyllisen likellä ollukkaa.

Voin kyllä avoomin silimin tuskaa tuntien imehrellä suamalaasta oikeuskäytäntyä. Oikeurenmukaasuus toteutuu salaasesti niinku jo valamihille syylliselle on päätetty.

Asianosaasten kantsiis lukia Olavi Veltheimin kiria Murskatut Unelmat. Siinä suamalaanen suunnitelmataloutehen ihastunu muutti ihanuutehen, mutta joutuu kuviteltujen syytösten jäläkehen heti linnahan. Erikoosrangaastus tuli, ku joku kommari laharattihin monen tuhannen kilomeeterin pääs.

Oon tiätysti täs asias lehtitiatojen varas. Mutta tottahan se on, miton sivuulle präntätty.

Mun

Tämä imehinen on mun ihannes. Mullon muutama kiroottamansa runokiriaki. Kärestänsä kattuen tämä on ihastuttava tyyppi. Nykyysin näköö enää harvoonn luannollista käyttääntymistä mutta tällä likalla on sitä yllin kyllin.

Vaattellansa koreelematoon luannonlapsi toimitteli runokiriojensa synnyystä syvistä. En oo millään muatua kultturelli, mutta kyllä tämä taiteelija otti mun luantoni tyköhönsä.

Ihiminen voi teherä tairesta piänistä arkipäivääsistä asioosta ku sana on hallus. Tällä ihimisellä on. Mun arkipäivääsyys menöö heti, ku otan flikan runokirian käteheni.

Räävelistä moi

Nuarin likkani vastas puheliimehen ja sanoo olovansa Viros. On vissihin oppinu jotaki, ku ei ollu Eestis. Moon koittanu vängätä perillisilleni, notta Suames on oma kiäli ja sen jäläkehen Viro on Viro, Ruatti on Ruatti eikä sverige, ryssänmaa on mikä on eikä Saksa oo Deutsland, Tyskland, Germany tai Allemania silloon ku puhutahan suamia.

Ei puhuta Helvetiasta eikä Pannoniasta. Kuka tiätää miton nua maat? Tämäki kohta vois olla Itävallan Alankomaata ja metroasema miltä hajen eksääni töistä, vois olla Espanjan Alankomaata.

Muistan ku kyröläänen seurakaverini sanoo ulukomaan elävälle, notton Vaasasta kotoosin. Mä sitte tiarustin hetken perästä, nottookko hilianki muuttanu. Sanoo olovansa viäläki kyröläänen, muttei nua pässit kumminkaa tiärä mihinä se kohta on. Vaasa tiäretähän.

Pian vissihin saa fyrrykyrölääsekki sanua, notton kotoosin Vaasasta eikä mistää präntööltä tai trontilan mäjeltä.


Olin pankkiherran kans jutuus ku piti tallentaa jotaki paperia ku ne tuntuu homehtuvan mun pyhäkenkälootahan. Ku herra kuuli nottoon finelandiasta, kysääsi, onko sverigen kiäli hallus sulla niinku on monella hianomaalaasella. Sanoon hallus ja hallus. Oon unehtanu svean melekee kolomenkymmenen vuaren käyttämättömyyren jäläkehen.

Hihkuu, notta sähän praataat ruattia. Hoirettihin asia på svenska, muttoli mulla ensin toimittelu katees. Soli pakkoruåttia se.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Ja taas

Joku ihastuttava blogiohojelma heitti mun juttuni hevon sinne. Kuva jäi. On viästityslinia aika valikoova.

Tämä näkymä on tiätysti mun krekoolimaastani. Moon nostanu muutaman sipulin talaven pataruakia ajatellen. Loitompana kyyhäälöö ens suven valakosipulit ja puriot. Nam nam. Puskikos kasvatan mustikootani. En saanu ny yhtäkää mariaa, mutta viime suvena kolome.

Toren puhuen löökkimaa on jonku toisen. Imehtelen, notta millä värkillä varret tällätähän rusetille. Varmahan siihenki on joku päles keksitty.

Sipulityämaa menöö yli mun hilseheni. Itte vilielen muutamaa löökkiä ja muutamaa pottua. Mun pitää tuntia nimeltä mun rakkahani ryytimaas.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Taires

Perämettillä ei oo kukaa oikiaa taireskulttuuria oikee ymmärtäny. Jos oon sakia niin oon. Oon toistenkaas pikkuusen epäkultturelli, mutta mitä sitte.

Näkymä on ku justihin katkelma pohojalaasesta korkiakulttuurista. Ihaalen ja saan sätkyjä tuasta, notton päivänvalon pualohoonen klasi tuamas ilahruksehen valollansa selekiää kulttuuria.

Voi olla jotta jörnöttää tairesteokset. En tiärä asiasta mitää.

En pahuuresnani sano, notten käsitä taitehesta mitää. Soli vissihin suurta tairesta ku enooni kertas nookkoospuskikos Lampelan kaffilan tapahtumia suviyänä. Kaikki kunnon kännis tehty on tairesta.

Joku pipottaja kautsi tuli porin Palloseuran kyyttihin kesken matkaa otteluhun. Olis tullu potkupallotairesta, jonsei 2,6 olisi ollu...

Huikaasevaa

Matkaalu avartaa aina. Ei tartte eres kaukana käyrä, ku maailima on arkipäivästä kattuen ihan toisellaasta. Entinen Belegian armeijan hariootusalues on nättiä ja tosi jylhää seutua. Järvet on komeeta, vaikka kaikki on täyrellisesti ihimisen patuamaa vettä. Kulukijoolle riittää kaikellaasta maharollista tekemistä ja harrastamista. Reppuselekäihimisiä tramppas satoja jonsei tuhansia lokakuun mahtavas kesäpäiväs.

Viikonloppuna lämmöt huiteli heltehen pualella. Muttoli onneksi rakiille vettä tarilla juamisehen ja polskuttamisehen.

Joskus on länneltä vissihin ploosannu Rursee järven seliän ylitte. Puista oli lennely oksat pois ja pala larvaa. Ei ollu oikeen vihantaa enää runnellus jyrkäntehes.

Ei oo mikää imes, vaikka seurun taloot on päällystetty komialla liuskeskivellä. Sitä piisaa järven rannoolla ja joka paikas mihinä kivennääsmaa ei peitä kalliota.

Ei ny tällä reissulla seliinny, minkä tähären veren (vesi) pinta vaihteloo kymmenkunta meeteriä eri aikoona. Vissihin sähkyä jauhetahan satoo tai paistoo. Pitää otta selekua tuasta asiasta.

Ku tualapäin seikkaallahan ylehensä käyrähän tankkaamas kosla yhyres suurherttuakunnas. Auton ruaan hinta on kymmeniä senttiä halapee ku viäreesis mais. Matkaalun ei tartte kauhiasti avartaa lompsaa, jos viittii vaivootella koslansa tankille.

Tuli vissihin ahaneus, ku täytettihin naftalla kaikki tavaratilas ollehet neliä kummisaapastaki poltinainehella. Ei niitä saappahia enää jaloottelemisehen kotomatkalla tarvittu.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Lukos

On tosi, notta tääläpäi on moni paikka lukos, jonsei kaiva rahamassiansa. Avoomien ovien päivänä puarien ilimootuksis oikee mainaastahan eriksensä, jos sarananoja saa kuluttaa ilimaaseksi. Huippua on tiätysti se, notta kansallispuistos käppäälemisehenki pitää ostaa piletti.

Vaikkoon Suames oppinu, notta köyhä kansa pääsöö melekee joka paikkahan ilimaaseksi, ymmärrän jotenki pääsemismaksukki. Silloon mun järkeni passaa maksu, jos jonku ihimeen tarille tällääminen tuaa kustannuksia.

On palio sellaasia paikkoja, johonka en pistä noukkaani suurin surminkaa, vaikkolis vain sentin pääsemislunnas. Talaven suksittelemiset hiihtopaikoolla on maksun väärtti jollekki. Mullen ei. Kiärrän kaikki maksutolopat kauaatte mettän kautta. Yhtenä talavena suksittelin täälä tonnuusen, mutten maksanu senttiäkää.

Sivuutin kaikki maksupistehet tai toimittelin hinnan keriääjille selevää suamia enkä ymmärtäny mitä ne mullen solokotti. Ku näytti rahaa ja pilettiä, sanoon notton mullaki vintis mania, mutta rotat söi portahat notten pääse hakemahan. Periaateskysymys tuli sillä kohtaa etehen, ku ei ollu latua mistä olis voinu maksaa. Trampatusta jääkaliamasta en maksa koskaan mitään.

Ku saan vikitellyksi väkiä pystyhyn, eherootan taas jotaki pikku visiittiä johonki, johona ei keriätä maksuja. Kuvan avaamenreikä on yhyrestä piänestä ranskalaasesta Rocroi-nimisestä pikkukaupungista. Jäi jolloonki hämärän tulles huanolle ohikulukattomiselle. Sinne pitää lähtiä viälä joskus kuurnikoottemahan. Koko kaupunki on vanahan tähären muatoosen linnootusmuurin sisällä. Kattominen ei maksa mitään, mikä passaa mullen.

Minen tiärä viälä, mutta johonku taas lähäretähän. Tällätähän vaikka isoo kartta laattialle ja kattotahan mihinkä kohtaa koira istahtaa ja mennähän persuuksen alustan kohtahan. Tästä pörrööstää alle tiimas kolomehen maahan ja ku ajellahan pikkuusen lisää, saapuvilla on monta maata ja kulttuuria.