Kanttarellis

Nauroon ihan vääränä ku toimittelin kaverini kans. Kysyy notta mitoon touhunnu. Sanoon justihin tulleheni kanttarellista. Keskellä päivää, imehteli kaverini. Joo, vaikka osaan kyllä niille siänille vaikka keskellä yätäki iliman ottalamppua, sanoon.

Oli pikkuusen hiliaasta linian toises pääs... Jaa jotta siänes. Mä luulin notta kapakas, sanoo sitte.

Mun pitää oikee kuuklettaa, jotta onko sen niminen kuppila johonaki lähitianoolla. Mun tiatohon se ei sisälly. Mutta mettästä oon löytäny kaupan muavipussillisen kanttarellia. Oikeeta keltaasia vahaveroota.

Ku kalenterihin vahtaa, ei kanttarellia enää pitääsi olla. Noukiin niitä samoosta kohorista heiunäkuuski. Silloon oli jotaki poron jäläkiä porraspääs, muttei karhun jätöksiä. Oli se mesikämmen varmahan silloonki hiippaallu pihallani, mutten vaan eroottanu sen jäläkiä poluultani.

Ostin puarista pussuusen tikkuperunoota. Jyrähytän niistä kanttarelliista oikee kurmee soosin kyyttipoijaksi pärinöölle. Luin justihin muutoosta jutun perunasta. Andiilla iänikuusesti vilielty pottu sai Euroopas erilaasia nimiä. Ruattis peruna tapaaloo päärynää, Saksa taas maailiman kallehinta siäntä tryffeliä. Hollannis ja Pelekias aardappel on maaomena.

Ranskalaaset perunat. Niilei oo mitää tekemistä Ranskan kans. Ensimmääsen maailimansoran aikana kypärät silimillä tullehet liittoutunehet luuli olevansa Ranskas ku frittiä eka kertaa rookas. Noli kumminki pelekias silloon ku näki kansallissapuskaa.

Ei ollu muutoosta se sota mikää läpihuutelemisjuttu. Viäläki paukkuu maajussien traktorien aluusis sen aikaasia poimmia ja miinoja. Ihan hilian löyrettihin Iepren (Ypres) läheltä salaanen maanaluunen sotilahien piilopaikka. Hautausmaita on joka pualella pilivin pimeen. Ei sinänsä imes, ku kymmenen milioonaa ihimistä joutuu antamahan ainuansa tuan soran tähären.