maanantai 29. marraskuuta 2010

Liikesirea tuli ny

Amerikkalaasmiäs on saanu rekeisteröötyä kuun ja isoon tukun planeetoja omistuksehensa ja justihin luin uutisista, notta enspanjaanen nainen on saanu julukisen notaarin vahavistuksella auringon käyttöoikeuret ittellensä.

Ku Pohojammaalla ja Ameriikas on suuret toleranssit, mä meinaan rekisteröörä tämän pikkuusen planeetan pilivet ittelleni. Tuallaasen omaasuuren vahtiminen ja laskuttaminen sen turmelemisesta on palio helepompaa, ku nuaren onnettommien kuun ja auringon käyttöoikeuksien omistajien hommat.

Auringollahan voi kuka vaan salaa kärventää nahkaansa ja on suuri imes, jos tuasta rikoksesta kärähtää lakitupahan. En ny oo ihan varma siitä kuun käytöstä, mutta harva sinne ov viälä teheny jalaanjäkiä. Jos käyttörikos on laajennettu kuuhullujen uluvomisehen puusta, tuallaasen krimaaliteon tekijän laiv vahti saa kuuntelemalla vastaamahan teoostansa. Mutta, jos kuuhullu on kiaro ja kiipee puuhun, muttei uluvo, liikestoiminta ei silloon tuata.

Kehun ny omaa ireaani. Munhan ei tartte pilivien tärvämisehen teherä eres mitää uusia vakloohommia. Senku kattelen netistä säätiatoja ja lentokonehien aikatauluja. Pikkuusen ynnälaskua ja eiku laskuja postihin. Ajattelin ensin ihan itte hoitaa hommaa, mutta ku hynää rupiaa tulohon syrpyskopallisia, palakkaan tiätysti väkiä omaasuuteni vaalimisehen ja sen tärväämisestä laskuttamahan.

Moon ajatellu olla aika lailla kohtuullinen laskutuksesnani , vaikkei kilipaalua varmahan tuukkaa. Ainahan soon nähty jotta ylihinnoottelulla viisahat keksii aina jonkullaasia kiartoteitä vastuunsä välttämisehen. Niinku täs tapaukses, notta ruvettaas ajelemahan niin matalaatti, notta pilivet pysyy tärvääntymättöminä. Ja vois ylilaskutukses olla seki vaara, notta yhtiöt jättääs sakialla kelillä koko vehkehensä maahan.

Mummiälestä kertapuhkaasun arvo vois olla tuallaanen tonnuunen. Moon sev verran höveli, notta voisin antaa paliousalennuksiaki, jos pitää pirättää johonaki väliasemalla ja särkiä uurestansa mun omaasuutta. Yhyren välilakun alennettu puhkooma vois olla viiskymmppiä halapee ku perushinta. Notta mun ynnööpään jäläkehen välilaskun vahinkohinta olis vaivaaset tonni yhyreksänsataa.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Mäkö muka ilikiä?

Heti aamusta koitin ruveta kattelemahan kaupoosta mun herkkua sinisimpukoota ja niiren valamistamisehen tarvittavia emnehiä. Olin saanu pikkuusen taskurahaaki kiarrokseheni. En tiätystikkää tiänny etukätehen, notta simpukat oli hakuuses tänä aamuna.

Ensimmääses puaris oli viis kaharenkilon pakettia, mutta joku muari havarti kärryhynsä niistä neliä mun noukkani eres. Otin sen viimmeesen käteheni. Joo, soli auki ja tälläsin sen takaasin kolohonsa. Seuraavas puaris ei ollu haisuakaan mistää mun kattelemistani tavaroosta.

Taisi pikkuusen ruveta sapettamahan, ku oli jo eilisestä asti ollu kauhian hinku kerkkuuhin. Näjin johonaki puaris eileen kaharen kilon paketin hinnan ja se oli reilusti alle neliä ekua.

Ajattelin, notten rupia mitää rallia kaahaamahan mokomien meren asukkien tähären ja pirätin lähikaupan pihahan. Joo, siinä oven eres oli joku myyntitiski täynnä suklaata ja muuta lihoottavaa herkua. Tiskin pitäjät, vanaha muari ja kääpäänen faari huuti mulle jo kaukaa. "Huamenta hyvä herra. Meillä olis täs..."

Pirätin kohoralle ja kattoon kumpaastaki silimihin ja sitte mun suusta tuli notta. "Kiitos vaan. Mun kauppa on tuala sisällä, enkä mä tullu muutoostakaan tuallaasia mettästämähän." Kattoovat pikkuusen hölömistynehenä mua kohoren.

Mun aamun aukaasu oli alakaappäältäki vissihin epäonninen ja sitte saalihitoon kauppakiarros viälä. Seliitän tiätysti, mutta en voi siätää herroottelua, vaikka soon maan tapa. Siitä suutun aina, ku jonku puarin eres väkisin myyrähän jonku hyvän asian etehen krääsää joten tartte. Jos molisin kauppias, em mihinää nimes haluaasi mitään häirittijöötä mun liiketoimipaikkani portahille.

Voi olla, notta vanahukset oli miälestänsä ihan hyvällä asialla. Ei ollu kummiskaa mitää plakaatia näkyvis, mihinkä tuatto olis menos. Tiärä vaikkolis ollu hyväntekevääsyyttä hukkunehien merimiästen vaatetusrahaston kartuttamisehen.

En oo täs perhehes ensimmäänen, joka ärtyy tuallaasesta väkisin myymisestä. Tänne tuli kerran melekee raamit kaulas polovihousuunen partolaaskakarooren knippu jotaki myymähän. Soittivat oviklanua ja sitte hakkasivat ovehen, notta koko tupa heiluu.

Meirän vahtikoiran hommia hoitava entinen kulukuri oli ihan raivona tuallaasen möykkäämisen tähären. Vaimoonen meni ovelle ja sanoo suameksi niille maron sanat ja katso: Porukka ymmärti pohojoosta kiältä, eikoo sen koommin kolistanu meirän ovia vaikkon nähty polovihousut naapurien ovilla. Olis hyvä, ku äkkilähtö olis jääny keenihin pysyvästi.

Sain muutoosta kaikki herkkuvärkit siältä suklaaparrikaarien takaa. Ne simpukat vaan maksoo pualta enee ku eileen. Elämä on, kus kerran pitää ehtoolla herkutella. Nam.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Turpahan tuli ja kunnolla

En tiätysti tätä kirioottaasi, jos mun olis käyny huanosti. Sitäki olsin pikkuusen hävenny, jos mun taistelija tai hyväsyrämminen muru olis tullu kurmootettua.

Joku irtonaanen suuri rakki, joka oli ainaki kakskertaa niin isoo, ku mun koirat yhtehensä, muistaa varmahan seuraavan kerran miton haastaa riitaa narus kiinni oleville pikkuhalliille. Oltihin reippaalemas pikkuusen eri paikas ku koskaan.

Molin justihin puheliimes ja mun koirani tepsutti nyhtyriä mun eres narut kiinni niiren pannoos ja toisep päät muv vyäs. Viärehen pirätti justihin markinoolle tullu jättimaasturi. Kun kuliettajana toiminu minkkiturkkiinen frouva aukaasi oven, siältä jostaki korkialta penkiltä hyäkkäs heti isoo rohomu kovaa uluvuen mun pikkuusten kimppuhun.

Ei tiänny nahkasoffahurtta, notta nimestänsä huolimati mun jaskarusseli on ittensä ja likkakaverinsa periksiantamatoon puallustaja. Äkkitilannes oli tosi suuri ylläri mun taistelijallekin. Ku rotisko yrmyää hampahat irvis suaraa kulukijan niskaa kohoren, ei mun puallustaja hätkähtäny. Vaikkoli naruhun solomittuna pyärähti jotenkin uhkaajan eres ja tartuu kurkunaluusesta tosi lujaa kiinni.

Jättiläänen siinä vinkuu hyvin pian armua ja mä tällään kännykkääni taskuhun. Nostin oman koirani niin korkialle ku mun käsivarren piisaa, mutta se isoo oli ainavaa mun koiran hampahis ja sen yläpää nousi mun pään korkuurelle. Sattuu olemahan kans kolli, siitä päättään ku potkaasin sitä alavattahan, nii johan sai riuhtaastua ittensä irti hampahista.

Isoon hurtan omistajafrouva oli ihan kauhuusnansa. Juaksi kysymähän multa, notta tuliko sun pikkuuselle hellukalle kipiää. Mä siihen, notta ei ottanu yhtään kipiää ja jatkoon matkaa.

Pian se ajoo meirät kiinni ja tuloo itkus silimis seliitämähän mullen, notta korvaa kaikki maharolliset lääkärinkulut, mitä hurttaansa on aiheuttanu mun söpölle russelilleni. Ku mä olin metrin pääs sen hyäkkäyksen aluus ja näin koko taistelun aluusta loppuhun, sanoon sille leidille, notta hyäkkääjä taisi saara hampahanjäläkiä eikä puallustaja.

Sei millää käsittäny ku mä sanoon, notta meillä kaikki hyvin. Se oli autonsa oven takana vihollisuuksien alakaas ja sille tuli suuri surku mun väkeni pualesta. Ymmärrän kyllä sen frouvan rakin reaktion. Oltihin vissihin justihin sen oven eres valloottamas sen reviiriä kaharella pikkukoiralla.

Tuosta hengis selevinnehestä taistelijasta ei monikaa usko sen oikiaa luannesta. Kuka hyvänsä saa tulla tupahan, postiljooniki saa hoitaa hommansa kaikes rauhas. Jonsoon kotona, tua pahaolaanen kävelöö joka metrin mun peräs. Jos oikaasen soffalle, se oikaasoo muv viärehen. Jos muu väki menöö nukkumahan, herra jää munkans. Heti tiätysti tuloo mun tyynylle, ku mä sellaasta päänaluuseksi kiskon.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Moppia kätehen

Sais kerranki kunnon siivousastalon kourahansa. Laattian moppaamisehen en oo viälä ikänä nähäny kunnollista vehejestä. Noon ku piitlesten karvakuantaloota, tai muuten vaan ihan epäonnistunehia. Siivous vois olla rattoosaaki, ku ei tarttisi manata nuata kaupasta ostettua sosimia koko aijan. Kuvas on vai osa, mitä kaikkia mullon. Eihän tuas kuvas näjy ku kolome noloon näkööstä laattiakalua.

Laattiahommis mä meen sitte aina lopuuksi kontilleni sen isoon hyvän trasuni kans. Soon paras konsti , mutta polovet pakkaa rutaata. Om mulla kyllä monet sellaaset laattiamiästen turvoksekki tällätä pehemusteheksi, mutton aina manoon jäläkehen jo niin kiirus, notten rupia kuurnikoottemahan mihinähän hyllys ne ny olis.

Pyhkinmistrasuuhin ja ainehisihin moon ollu kohtalaasen tyytyväänen. Pihanpualohoosia klasia ku ensimmäästä kertaa siivosin, mum piti teherä siihen ihan omallaanen tyäkalu. Se muistuttaa pikkuusen nuata laattiamoppia, mutton sen pesupinta karhunkiältä. Oli vissihin jääny joltaki joku pesukerta välihin, ku en meinannu saara klasia millää läpinäkyväksi.

Moov vissihin oppinua tuasta jotaki, ku kihinuttelen nykyysin monta kertaa vuaren aikana ruutuja. Mutta se jäin viälä sananomati, notta ennen oli hyviäki laattiamoppia, notta lattia oikee hoiron jälehen kimalteli. Armeijapaikasnani oli tapa, notta jos oli joku väärä nappi auki tai vaateskaappi huanos kunnos, esimiäs sanoo, notta tästä tuloo niij ja niin monta moppia.

Se moppi tarkootti, notta silloon toinen moppia saanu veti sua jaloosta persusta lattias pitkän asuntolan käytävän päähän ja takaasi. Viis moppia tarkootti tiätysti viis reisua erestakaasi. Sitte tiätysti moppi ja veturi vaihtoo osiansa. Kyllä meirän yksikös aina laattiat kiiltiki.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Lompootellemas

Ei ollu pyhänä oikee komia ilima, mutta kolomatta tuntia huvitti kattella lähitianoota. Oov vissihin lampsinu liikaaki rakkieni kans, ku niillon ny niin kova kunto, jotta jaksoovat pitää narut kireellä loppuhun asti. Valokuvaaminen oli pikkuusen huanua, ku aina joku kiskaasi silloon, ku yritin napsahuttaa.

Mitähän lokit täälä kuivalla maalla parveeli. Kaikki lätäköt ja lurut on ihimisen kaakertamia. Oon nähäny koko maas vain pari luannollista vettä, toinen on meri ja toinen yks järvi pohojoosemman maan rajalla.

Jurtit ov varmahan menos Euroopan suurimpahan tehtahasehen Tieneniin. Taisi se firma ostaa suamalaasekki tehtahat ja pirättää touhut sen siliän tiän. Kilipaalu ku olis visihin ollu surkiaa tämän firman miälestä.

Kätevän näkööstä hommaa. Naatit lentää sivustalle ja vekotin noukkiin jurtit hianohon läjähän. Noukinkonehen oli helepon näkööstä pistää sato kärryyllen. Monellaasta oon nähäny, mutta tua oli ku luamisen tyätä.

Puksipuista on viälä palio silimäruakaa jonkun puutarhas. On kumma juttu, notta kymmenen vuares näin ny ensimmäästä kertaa parin kilsan pääs kotua näin hianon taimitarhan.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kukahan knapittaas mun housuni?

Elämä on ku silikkia vaan. Ei täs ny muuton paliua muresmiältä olisikkaa, jos onnistuus kenkien reimittäminen housujen knapittaminen huusireisun jäkähen. Ei taharo tulla kummastakaa hommasta yhtää mitää.

Pitää ruveta pitämän joka päivä kummisaappahia ja verryttelyhousuja tai overhaaleria, niin ei tarttisi solomia ei knapittaa.

Oon vasaroonu ja lykkiny sormeni ovev välihin niin monta kertaa, notta käteni on ku knippu ky... eiku nakkia. Yritin tällätä äsköön pyykkiä narulle ja lopuuksi tälläsinki, mutta vaikiaa oli. Sormenpääni paleltuu jääpuikooksi, vaikka pihalla oli sentähären 3,9 astetta lämpöösen pualella.

Kakarana mulla vasta suuri mures oli toistaitoosuurestani. Mum piti aina pyytää äiteeni leikkoomahan saksilla mun oikianpualohooset kynnet. Vasimen kären kynnet sain sillä toimivalla kärellä silapastettua, muttei tullu mitää toisim päin. Mun suuri mures oliki, jos äiteeni kualoo pianki, niin kuinka pitkät kynnet mullonkaa pian syäntikäres.

Äitee oj jo yhyreksänkymmentä, notton hyvin menny. On kyllä sitten mun kakara-aikojen keksitty kaikellaasia leikkuriaki. Olis nykyysin jotensakki nolua lähtiä leikkoottaman äiteellänsä Suamehen kynsiänsä.

Oli mulla kakarana muutaki muresta ku kynnet. Mulloli pässinpökkimis niin vetelä kumminauha, notta mun piti pitää niitä pöksyjä paukalokoukuulla ylähällä. Muutoon nolis puronnu laattialle. Niin palio niitä villahousuja pirin ylähällä, notta peukalot jäi pysyvästi koukkuhun.

Karikoskinen sanoo, notta ei nua oikia ku puukoolla. Mä silloon jo päässilimääsenä kakara vänkäämähän, nottei mun peukaloota nilipasteta millää kauhavalaasella. Koulus ku moon touhunnu aina jotaki muuta ku koululaaset, sain joskus tunnilla päähäni kokeella oikeeko kumpikaa peukku.

Tälläsin vasimen pualohoosen koukun pulupeetin kannelle ja mojahutin siihen peukalon kulumahan oikee kunnolla. Oikes, mutta otti niin kipiää, jotta huuto tuli. Oli kova homma saara se takaasi vintturahan ja kipu pois. Siinä ku Laimi koitti opettaa meitä, mä askaroottin peukalootteni kans kuukausitolokulla. Sain lopuuksi molemmat ihan hyvähän kuntohon, ku tääkääsin niitä voorootelle suarahan ja takaasi vintturahan.

Notta olis mullollu lahajoja jonkullaaseksi luu- ja jänneslääkäriksiki. Ei vaan koskaa tullu parahoollensa tuallaastakaa ajatella.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Murhari täälä

En oo millää lailla ihimehisnäni, vaikka Le Soir -lehti tiätää venäläisen Anna Politskajan murhaajan asuvan täälä. Uskon uutisehen ku kirvehen silimähän.

Tämä maa on suurrikollisten toivehien koto. Maa on täynnä kaiken färisiä ihimisiä ja poliisi on ku paskat housuus koko aijjan. Ei tartte puuttua mihinkää muihin tyouhuuhin ku viattomien salamuuttajien asioohin.

Jokku on ihimetelly, nottei Euroopan pääkaupungis oo ollu terroristitekoja. Ei oo ollu eikä tuu. Tämän man pääkaupunki on terroristien lepopaikka ja taivas. Eisunkaa terroristit rupia omaa pesää ruikkuamahan.

Aikanansa nevernyrkis tapahtuu jotaki lennokkien tupihin törmäämisiä. Olin silloon pualukas Suames. Mulle ruvettihin sitte soittelemahan, tiäränkö mä mitää törmööksistä. Menin flikkani telekkua vahtaamahan ja näjin ruattiksi mitoli tapahtunu. Vissihin koko Brysseleli valakes mun toiskätisen tiaron perustehella.

Saa nähärä tulooko turpahan tämän kiriootuksen takia. Joskushan henki lähtöö kumminki.

Pikkuusen siivua

Enoo siivousintoolija. Joskus mun menöö hermot ja alakaan riahumahan kotonani. Pruiskuttelin jotaki tsöh tsöhia klasiihin ja hinkkasin pikkuusen. Vetelin ruutuja jollaki silikoonilastalla ja pian huamasin, notta klasiista rupes näkymähän läpitte.

Mä kestän kaikellaasia villakoiria laattioollani määrättyhyn hetkehen asti. Ku villakoirat rupiaa pureskelemahan mun linkkojani, tarkoottaa nilikkojani, mum menöö hermo. Jos klasiista näkyminen rupiaa olemahan epätiatoosta, mun tilannestaju rupiaa jylläämähän.

Mun asennes kaikellaasehen siivuamisehen on viipyvä. Joo ja kun sitte joskus alakaan, mua ei siärä kukaan enkä mä ketään. Em millää ymärrä täs asias ittiäni.

Helemiä sioolle

Rakkilenkillä oli niin hiano ilima, notta oksat pois ja pala larvaa. Rakit veti ku kytöruunat ja nuuskii toisten kaltaastensa eritteiden hajuja. Hyi olokon. On onni, nottoon ihiminen, enkä perverssi suren jäläkeläänen. Itte en ymmärrä, mitä tuaksuja hännänaluuses vois olla.

Mä en napsahuttanu tätä kuvaa. Akkani on alootteleva valokuvaaja ja sikäki innostunehella asentehella hommahansa suhtaantuja. Keskimmääsees puus on kuulemma omppuja.

Kummiankkojen marssi ja koiran kakatuskialto. Oliski nähäny lenkillä jotaki myänteestä. Niinku vaikka, jotta joulupukki tuaa mullen juhulan auttuna uuren pehemolelun tai uuren fyrräävän muaviauton.

Paras kialto- tai varootusmerkki on tullu kohoralle Belegian ja Hollannin rajalla. Siäloli kialtomerkis hiihtäjän kuva. Jos olis silloon ollu sukset joukos, olisin varmahan hiihrelly hapinesta siinä kanervikos. Mä en oo viäläkää eres hyvällä taharolla ymmärtäny, notta mitä se hiihteleminen olis haitannu niis puskikoos.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kortti pois!

Enny tarkoota ajokorttia. En oo tänäpäivänä törttöölly autolla kännis tai selevim päin. Auton on ollu akallani mun heräämisestä tähän hetkehen asti.

Kännykästä pitää ottaa nopiaa kortti taltehen. Koiralenkillä ollesnani siihen tuli yli kakskymmentä viästiä ja tuntuu viästitykset jakuvan. Suurin sanoma siälä oli, notton mulla köyhän miähen kortilla 54 eurua rähisemisaikaa. Seuraavas viästis oli tallella 34 ekua ja sitä seuraavas 44 ekua.

Kuinkahan palio operaattorit varaastaa ihimisiltä rahaa? Laitoon ny koko värkin kiinni. Voi olla, notta ikivanaha soittokoneheni on syypää viästiihin. Jos viimmeeset ilimootukset on oikeeta, puhelin tai operaattori ov varaastanu multa yli kakskymppiä.

Mulle on tullu viikon aikana ainaki kakskymmentä automaattista puhelua. Joku on ollu hollanniksi, ranskaksi tai englanniksi. Oon kysyny kulloonkin päpättävällä kiälellä automaatilta, jotta mitä sä oikee höpäjät. Tiätysti ennen sitä, ennenku käsitin, jotta joku soittokones mulle höpäjää eikä ihiminen.

Moon saanu selekua yhyrestä sanaparista niinku city bank. Mullei oo tuan taivahallista tekua tuallaasen rahalaitoksen kans. Jos ne yrittää puputtaa mulle maharollista velaallisuutta pankkiansa kohtahan, on tullu nauhan sanoma väärähän korvahan.

Tuallaanen mainostaminen, jos se sitä on ollu, on tykkänänsä takalistolta. Mun pohojalaasen körilähänn pitää saara sanua pankis jonku kans käsipäivää, ennenku mä alakaan koroonmaksuhun.

torstai 18. marraskuuta 2010

Pirätöksis

Meinaa toimittelemisen aihet olla viäläki pirätyksis. Krekoolimaas on aina aihesta, vaikkei kirootusta tulisi ku sana päiväs.

Mä en lakkaa imehtelemästä mun vattupuskiani. Joka ikinen päivä saan pikkuusen korttelillisen akalleni ihimissuhtehen lämmittelemisehen marioja. Silloon tällöön pääsöö karhunvatukkaki kypsäksi. Toukokuusta pityään oon ollu omis marioos. Tairan olla hyvä maajussi. Viimme vuanna hakaasin viimmeeset mariat neliäs pukkikuuta.

Ny siälä nökötteli pari kypsää mansikkaaki. Pitää pian lähtiä pelastamahan ne. Meirän pihaväkehen kuuluvat keltanoukkaaset mustat linnut tuntuu tykkäävän mansuusta. Ei se mitää, syäköhön vaa. Muutoostakin oon lintujen kans väliis. Niinku ainaki toinen rakiistanikin. Son oikee illosta kattua, ku lintu saa kyyttiä. Jotenki son epäreilu, ku lähtöö lehtohon pikkuusta ennen ku olis pääsny hampahien välihin.

Tairan teherä sille linnulle jonkullaasen talavikopuusen. Siinen hommahan en oo yhtä hyvä ku vilijelystouhuus. Koirille oli ainaki kolome vuatta koppi tarilla. Toinen tais siälä kerraasti käväästäki, enneku koppi siirrettihin jäteskulietuksehen.

Mullov viälä krekoolis kolomellaasta kaaliaki ja puriua oikee kyllä. Sev verran on tilliäki, notta graavi lohi maistuu varmahan hyvältä. Nuasta salaatiista en ymmärrä mitää. Ainaki kolmia sorttia on sitäki ja vaimoosella monellaasta yrttiä. Mun tuloo sanua ku Häjyt elokuvan paappa, jota näytteli Kalevi Haapoja. "Kyllon maailima menny mallihinsa, ku nuaret likat juaa viinaa ja raavahat miähet syää salaattia."

Eka kertaa oli viinirypälehiäki, mutten saanu niistä makuhavaantua. Oli menny jotensakki makoosempihin suihin. Pian pitää tällätä maahan ensimmääset valakosipulit ja talaven kestävät tavallisen olooset löökit. Mua jotenki riamastuttaa, ku puutarhasta saa hakia joka päivä jonkullaasta nassuteltavaa.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Aihehet

Mun puheenaihehet ov vissihin pirättäny. Taitaa puuttua luavuus ja uusien asiooren ymmärtäminen eli käsittäminen.

Pohohojalaasena oon järiellisesti ihan seipap pistehes puutarhani antihin. Enkoo ny samas asias ku Urho Kekkosen miälitiätty Ilkka Kanerva oli tekstaaluusnansa. Niinku puutarhas.

Joka päivä voin raahata kupillisen vattuja mun hyliännehelle rakkahalle naiselle. Kupis on joskus Mansikootaki. Vois ny kysyä, rimpuulenko turhaa.

Tuli ny miälehen, ku yks ylistarolaanen, koriaan seinävetinen, oli tälläämäs palovakuutusta oikiahan mallihin. Vakuutusarvo tuli aika korkioalle ja virkaalija kysääsi sitte, pelekääkkö notta kartatanos palaa. Joo, torstaina meinaan roihahuttaa.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Flanderina flanderis

On suurta sattumusta kaikki. Asun ny Belgian pualohooses flanderis. Mun äiteeni sukukunimi oli Flander, ennen suoamalaasuuren aaltua.

Oon tiätysti ottanu selekua Flanderiista. Alakukesästä fyrrykyröös oli jokku sukutapaamisekki. Hollololas asuva Jyrki Järvenkylä oli tällänny suvun koollen.

En oo kuullu miton nupaattu sukujuhulis. Olis mukava tiätää.Mun omat suvun tutkimukseni pirättää 1500 -luvulle.Silloon paloo Turku ja Tukholma.

Kaikellaasta on ollu.Muuan Raakel Turppa oli ainut, joka selevis hengis ryssien puhuristuksista. Kaikki toimivat miähet poltettihin jaurilla olokivalakioos ja kakarat viätihin uraalin taa.

jos olisin ollu hereellä silloon ku Napuen taistelu oli. Olisin nähäny klasista, ku kahaeksan sataa fyrrykyröläästä teilattihin yhyrelle pellolle. Mun lapsuuren aikana pelloolta löytyy vainajien luita.

salablogaajat

Ei voi moni asia ihimettyttää ja suututtaa enempää ku salablogaajat. Mä en näje järien häivää, jos joku on laittanu perseensä mun lukupöytähän, muttei anna lukia omia tuatoksiansa.

En tiätysti tajua pätkääkään koko blogimaailimasta. Minkä hiton takia kirioottaas eetterihin, jos asia on salaanen ja vain joirenki hemmojen luettavis. Mä tällään salaaset tuatokseni kiriootuspöytäni oikianpualohoosehen ylälootahan. Akka niitä sitte siältä kollaa, kuulemma iliman mustasukkaasuuttansa.

Mä en viäläkää tiärä, minkä tähären kiriootan blogiani ihan julukisesti. Onkohan taustalla joku esiintymisen viätti vai joku muu perverssio? Oon monta kertaa pirättäny julukisen kirioottelemisen ja siirtyny ylälootahani. Muutamat oikee hyvät ystäväni on saanu mun tänne takaasin uurestansa ja uurestansa.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kunkku on kunkku

Ruattin Kustaa on ryvettyny irstaalujensa tähären. Eisunkaa soo muistanu, notta Silivia jäi kotia orottaman kunkun paluuta jantus jaloon. Voihan tuallaasen sivuseikan, ku vaimonsa, unohtaa eheroon taharoon, jos on kupis häppää.

Jos ei oo enää kupis mitää, sov varmahan kaarettu jo nialuhun aikoja sitte. Soon hianua, notta viikinkien koristus on ku kuka kyläjuappoo hyvänsä. Mua ottaa jotenki se päähän, ku Suamen kansa ei oo lyäny viäläkää mua maansa kuninkahaksi.

Mullolis tärkeetä yhteeskunnalisia asioota heti hoirettavana. Niinku notta kusipää poliitkot lähärätettääs Albaniahan turistimatkalle ja Timo Soini nostettaas varapressaksi. Siinä sitte Timpan kans juurrutettaas tapoja kansalle, nottei aina tarttisi rääkyä turhista asioosta.

Tämän maan kunkku sen tähären otetahan toresta. Vaikkei oo maas ollu aikoohin hallitusta, joku Yves on hyvää pataa kruunupään kans. Kallekustaalla on kovat hommat päriätä akkojensa kans, mutta meillä on kunkku, jota kunniootetahan.

Aikanansa joku tämän maan esikunkku vallootti Afrikasta kakskymmentä kertaa suuremman palan ku tämä maa on. Halus silloon alamaastensa ahkeroottevan. Soli heti käsi irtipoikki jos ei ollu kunkun miälehen.

Emmoo ihan varma, toimiisko tuallaanen äksiisikoulutus enää eres täs maas.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Muisteloitako

Satoo pikkuusen vettä. Kaikki reitit oli tiätysti täyrellisesti topis. Joku oli kolahuttanu satehes toisen auton takaluukkuhun. Tuhannet autot sitte väistelöö sinisten vilikkujen ohojaamana pellimyttyjä. Hitahasti.

Kotomaasesta näkökulumasta ei voi ymmärtää pätkääkää täkälääsestä liikenneskultuurista. Liikenneskulttuuria ei oo olemaskaa, ov vai kaaos ja siihen aihehet. Ja liikentehes kulukevat jästipäät.

Varmahan on jotaki vapahutta ajella omalla kuuren metrin mittaasella koslalla yksin johonki ättyrehtämisehen. Joskus huvikseni ynnäsin, notta korkiintaan kahareskymmenes autos sarasta istuu joku muu ku auton tyyrääjä.

Minkähän kumman takia tiällä könnääminen on hianompaa ku vaikka körötellä metrolla likille kotua. Mua ärsyttää länsimainen vapaus, johona itte saa vaikka jonottaa oikee kunnolla. En oo poliittisesti suuntaantunu, mutta pitääs kyllä älyttömyyrelle teherä jotaki.

Minkä hiton takia pitää suunnitella jotaki uusia kehäteitä ja kaupungin aluutte kulukevia väyliä, ku asia liikennes saataas järkevästi aisoohin. Järjettömän yksinkertaasta olis tällätä ihimisten tyäaikokojen alakaminen monen tunnin sätehellen.

Päivällä kehiksillä on tilaa vaikka toisille jakaa. On älytööntä rakentaa jollekin ihimisen vapaurelle uusia pääsyjä, ku ihiminen itte on täysi hölömö. Jos johonku isoohin koslahan mahtuus kuliettajan lisäksi toinen, jonottamisen äly vois kohorata ihimettelijää. Muttei.

Kerraasti kakara mentihin johonki hiihtoleirille pohojoosehen. Konnari kuulutti junas mum miälestä, notta muna seisoo kaks minuuttia pännääsis. Aikaasten päästä ihimettelin, notta konnarinko takia piti pirättää. Viaruskaveri epääli, nottoon kuullu tai ymmärtäny eri lailla ku konnari sanoo. Se sanoo kuulemma, notta juna pirättää Pännäisihin kahareksi minuutiksi.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Tuarehtii

Om pikkuusen märkää aikaa. Postilooralla käynnin jäläkehen pitää vaihtaa kaikki kletut, jonsei meinaa flenssua ittellensä järiestää. Taitaa olla heavy rain, kus BBC: n ihastuttava sääleiri artikuloi.

Kesällä klasinaluunen oli kovaa ku kallio. Ei eres rautakangella siihen saanu reikää. Ny marskimaahan jalaka painuu nilikkoka myären. Kaalit siälä viälä yrittää kasuvaa ja varsinki puriot.

Moni pikkukylä on ny veren (vesi) saartamana. Kylien pumput on lujilla ja palokuntalaaset yrittää hiatasäkiillänsä estää veren (vesi) juoksun yhteiskunnan tähären arkoohin paikkoohin.

Tämei oo ny mikää katstrooffi. Lämpyä on koko aijjan yli kymmenen astetta. Kuuskytluvulla oli tällääsen rankkasatehen jäläken tullu hirviät pakkaaset. Kus taloos ei oo rästähiä, vesi on valunu pitkin seiniä ja kastellu kaikki rappaussaumat. Sitte ku tuli kimottehet taloot mureni pystyhyn. On ollu kuuulemma suuri katastrofi.

Venehillä on silloon ajeltu kylitä toisihin ja sitte luistimilla, ku rupes kylymäämähän.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Hauskaa aamutuimihin

Kaharelta alakoo mun erikoonen paluu toisellaasehen sivistyksehen. Junan kans tultihin asemalle yhtä haavaa, notta oikee palio ei jääny norkoolemisaikaa. Päätinkiasemalla lennokin lähtöhön oli tuntikausiaja ja mittoolin kaupungin katuja, ku ei ollu viälä eres asemararin ovet auki.

Souran ja huapaan, notta käveliskö lentsikkakentälle vai tällääskö viimmeeset lantit taksikuskin kourahan vai yrittääskö tähärätä kentälle nyssellä.

Seisoskelen sitte sellaases nyssetuloo klasikopis. Siinoli nuari flikka tulos Rovaniämeltä opiskelun tohkehesta. Oli tosi erikoonen flikka,ku rupes heti toimittelemahan viarahan paapan kans. Muj juttuni oli vissihin erikoosia, ku se neito nauroo koko aijjan. Aamuväsyllä oli varmahan oma merkityksesnsä. Se meni ihan kaksinkerroon ku toimittelin, notten osta koskaa metrohon lippua ku aina käy niin, notta raha menöö muttei lippua tuu.

Mä luulin, jotton mun kännykkäni jääny kotia ku en sitä mihinää palakkarisnani tuntenu. Kuurelta se rupes heräättämähän mua jollaki vanahoolla asetuksilla. Mä sen flikan kans rupian kattelemahna oikee tosisnani, notta mihinä kilajaa. Se flikkaki koitteli mun taskujani ihan estottomasti ja nauroo ihan vääränä. Heitin paltoon yltäni, ja yritän kuunnella joka taskua eriksensä, ei.

Ei yhyreskää repun taskus ja aina vaan klinajaa. Sitte rupesin kaivamahan viirettä kertaa housujeni taskuja ja siälä se sitte oli nästyykin kans samas mytys. Kyllä sillä neiriolla oli metkaa, ku paappa riahuu ammutuimahan jonku pirinänsä kans.

Meitä nauratti aamujumppa niin kovaa, notta se flikka paiputteli mulle tosi ystävällisesti ku hyppäsin kuusykkösehen. Viälä istuesnani penkis, paiputeltihin viimmeesen kerran.

torstai 11. marraskuuta 2010

Mikää herramaa

Oon ny otettu suamalaasesta viraanomaaskäyttääntymisestä. Oon yrittäny yhtä vanahaa belegiasta tuatua autorupulia laittaa Suamen kirioohin ja kansihin. Tullaus kesti tiätysti aikansa, mutta sitte tullin paperiis tekonumeros oli virhet. G oli tullu Q:ksi. Vai kuka sen virhehen sitte oli tehenykkää.

Ajatelin heti, notta koko rulianssi lähtöö ihan aluusta uurestansa, niinku mun asumamaas teköö. Sanoon jo rumia sanoja ihan tarpeheksi, ennenku rupesin selevittämähän asioota. Auton oli vaara mennä ajokialtohon.

Oli erikoosta, notta tulli ja katsastuskonttori otti kumpaanenki numerofiban kontollensa ennenku ketää oli syyllistetty. Mulloli tiätysti se toristus numerosta pihallani. Etupellihin moottoritilan kantehen on oikee piikattu numero, mikä ny oli pikkuusen ristiriitaanen.

Hörpiin yhyren kaffikupillisen ja uus oikia paperi tuli pian mun käteheni. Sillä paperilla sitte sain suamalaaset lapot Golfihini. Ei oo ny sitte riamulla rajaa ku saa päästellä 26 -vuatta vanahalla melekee uurella autolla.

Auto on tosisnasa niinku uus persustahan. Sillon ajettu häävi satatonnia. Uutuuren huamaa ajos siitä, ku kolin kolin tiällä auto kulukoo ku sukan lavoolla, Ei mitää rikkinäästen iskuv vaimentajien kolinaa. Ei mitää muuta, ku pehemoosta kyyttiä ja hianua keheräystä noukkapellin aluusesta.

Maksoon yrjöstä kolomesataa. Sen käyttöarvo on palio enempi ku kolome tonnia. Niinku uus, mutta pikkuusen vanaha vuasimalli voi olla.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Aamun hikihommat pisti päivän pulukkahan

Pyräkkä oli menny tästäki joskus pimiällä. Pihalla saattoo olla kymmenenkin senttiä uutta vitiä ja kaikki rarit ja rakennelmat oli pystys ihan niin ku erellisenkin päivännäön aikana. Piti lähtiä kirkoottelemahan, mutta ensimmääsehen tärskyhyn oli aikaa viälä tunti tolokulla ja mä hätäänen en keksiny millosin järkevästi aikani tuhurannu.

No sitte panin yrjön käyntihin ja tiätysti haaveelin, notta saan sen ja sen rästihomman siälä kirkolla äntihin, ku oon aijoos matkas kerranki. Lähtö meni hyvin. Märkä lumi natisi pehemiästi pyärien alla. Viimmenen saran meeterin suara on itä-länsi suuntaanen peltotiänpätkä. Moon yrittäny pitää omaa seutuani asumattoman näköösenä ja heinät ja pajupuskat kasvaa vatoomenansa ojanpenkoos.

Kymmenen meeteriä pääsin siälä peltotiällä ja sitte toppas. Ajelin taap perin ja huamasin nottoli koslani lykänny pualen meeterin korkian paltehen auton etehen. Hyppäsin tyyrin takaa pihalle ja painuun poloviani myären siihen nuaskalumehen. Potkiin sen paltehen matalaksi ja rupesin uurestansa kurnuttelemahan Pohojammmantiätä kohoren.

Onneksi oli aikaa leikkiä siälä hanges. Välillä rupuli nuliuu väkisin ojaa kohoren. Onneksi son niin köykäänen, notta ku oikialla jalaalla sotkin kaasupoliinta nii vasen jalaka oli maas ja sillä pönkäsin pörrööstintä over raosta eteheppäi.

Pääsin nuliaamalla melkee tiälle. Tiälle tulos on vastamaa ja siihen ei luoannonlait enää voinu mitää. Peruutin palan ja taas hyppöötin tiätä kohoren. Ei tullu mitää, ku jomman kumman pualohoosehen ojahan vekotin vain valuu koko aijjan.

Tuumasin sitte lähtiä kattelemahan jotaki astalua, millä saisin sitä vitiä vähennettyä. Astalo käres riahuun tiälle nousuni kans, ojahan ei kosla koskaa nuliahtanu. Sivuutte prutkutteli viiren meeterin päästä kylän auratraktorimiäs. Paiputteli mulle iloosesti. Vilikuttelin takaasi.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kuumootusta

Ei oo hätääsen miähen hommaa käyrä asumas täs näin yhyren viikon. Pitää olla koko aijan hapinesta lämmitystouhuus. Ku oli puronnu neliähän astehesehen tuvas, oli seinät ja toppooksekki vissihin vetäny jo niin palio märkyyttä, nottei lämmityksestä oo tuntunu olovan mitää haaraa.

Kaikki tiätää, notta haihtuminen imöö lämpyä rakentehista ja koko tuvasta. Vasta ku kosteus on häipyny, mökki rupiaa olemahan lämpöönen. Vualukiviuunia on ihan turha kuumootta halakeemisaasteesehen. Vois tulla äkkinäänen lähtö täältä, jos muuri ja torni rupiaas halakeelemahan. Ei sem pualehen, rakennusvaiheshes oon ennakoonu erikoosta köyttötapaa tälle kioskille.

Oon maannu ja välillä nukkunukki soffalla ja lisänny puuta Nunnahan. Laattialämpöki on ollu yätä päivää päällä. Viimme yänä on tullu autuus. Tupa on ny ku asuuntaloo. Eihän koko lämmityksehen menny ku vajaa kolome päivää. Ei oo koskaa käyny näin, mutta ei koskaa ennen taloonmiäskää kuallu.

Ny oon enskertaa kuumottamas pihasaunaa, lujahan ottaa senki lämpiäminen. Muttei oo mulla mihinkää kiirus. Pirän siälä kituvalakiaa ja joskus ehtoompana huitelen kiville vettäkin. Oon jo tällänny kujalle romanttisia öliylamppuja ihan itteni tähären. Paitti, notta justihin kuulin, notta abi -flikkaniki tuloo saunoottemahan.

Ku pian pääsen löylyhyn, ei oo riamulla rajaa. En oo mikää saunamiäs, mutta silloon harvoon ku nuan brutaalihin hommahan pääsöö, siitä pitää ottaa kaikki kotia.

Mullon siälä toisahaltaases koros ollu jo kymmenen vuatta kiuas, kivet ja savuputket kellaris. Ei olla päästy päätinkihin, mihinkä kohtaa sauna pykätähän. Taas ku pääsen sinne, eherootan kellarisuanaa, johonka sai suikun aivan äärehen. Eherootan leikkimökkisaunaa siihen rapareperipuskan viärehen. Joo, kaikkihin vaihtoehtoohin menöö tonnuunen hynää vaikka itte teköö, soon isoo raha.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kattotahan mitä köyhät panoo päällensä

Tuallaasta otsikon vitsiä vilijeli ennen yks mun tyäkaverini, ku tuli kovat pakkaaset. Sanonta saattaaki olla totta entisiltä aijoolta.

Tämäniltaasten uutisten jäläkehen ny maas elää 700 tuhatta ihimistä köyhyysrajan alapualella. Son kuuleman mukahan kaks kertaa enämpi ku kymmenen vuatta sitte. Hyvä, hyvinvoitisuami.

Uutises joku äitee oli johonaki yhteeskunnan syättöläs kersojensa kans. Äitee valitti tosi kovaa yhteiskunnan nuriaa kohtelua häntä kohoren. On ollu kuuleman jo kymmenen vuatta toimehentulotuella eläjä. Kakarat näytti olovan reilusti alle kouluikääsiä ja pulskahkoja.

On kuulemma niin väärin, ku pitää kinnata talouttansa miälettömästi. Jos pitää ostaa uuret jamekset, pitää tuumata tosisnansa, mistä se raha säästetähän. Uutispätkän lopuuksi kakarooren pualiksi syäryt lautaselliset haarukootihin roskiksehen ja äiteen melekee täys lautasellinen. Uskon, notta uutispätkän teheny toimittaja oli välttämäti halunnu saara tuan kohoran uutisihin.

Jos molisin ollu sen uutisen toimittaja, olisin teheny justihin nuan kans. Haastateltava oli kovin yhteiskuntatiatoonen, mutta meleko varmahan osti väellensä sapuskat kaupasta valamisannoksina. Ei silloon voi pysyä köyhyysrajan yläpualella.

Kuulin kerran ku jonku yhteiskunnan suajaaman ihisen kakara kysyy: Äiti, voiko muusia teherä kotona. En kuullu vastausta, ku etenin kaupan käytävää poispäin porukasta.

Tiärän yhyren tositapauksen, johona kunnan perusturvaosasto vai mikä hemmetti se onkaan, tälläs yhyrelle yksinhualtajalle huushollaamisen opetuksen kotiansa. Mamman rahat ei ollu riittäny koskaan yhtään mihinkään ja aina ku sossut kävääsi kattomas säälittävää perhettä, mamma nukkuu sängys ja kakarat kattoo telekkua naksupussit sylyysnänsä.

Voihan tuaski olla syy vaikka masennukses, mistä mä tiärän. Mutta kaikkitiätävä sossu kai tulukitti, notton uusavuttomuutta syärä vain naksuja ja valamisruakia.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Terroristi hautajaasis

Aamupäivän hautajaasis kirkkokansan huamio kiinnittyy enemmän toisahallen ku papin puheesehen. Vainajan paskakiälinen sukulaasnulikka sai terrosisoora kirkos miälin määrin. Siunaustilaasures se kuluki ympäri kirkkua jonku terävän parinkymmenen sentin mittaasen kukkakepin kans ja sohii sen terävällä päällä penkiis istuviä.

Jonkullaanen luannon oikku taisi olla. Parihin otteesehen se tuli munki kukkalaitesta nuuhkimahan. Lykkäs oikee räkääsen nenänänsä ruusunnupun sisälle ja imaasi hajuja niskaansa kohoren. Pian se taas juaksoo keskikäytävää pitkin ja prätyyttää sitä keppiänsä penkkirivien selekänojihin.

Hetken villi ja vaapaa kattoo pappia kohoren ja kysääsöö. Mitä tä tanoot? Taas se juksenteloo kepakkonsa kans. Sitte se menöö taas kysymähän siunautilaisuutta hoitavalta papilta: Onko mun paappa tuat loolat? Papilla oli muita hommia, eikä se keriinny valaasta nulikkaa.
mattoman tai kipiän kakaran aika kuluu,ku pärvötti rullalle kelattuja arkun kantohinoja suaraksi siihen kirkon laattialle. Pappi tuloo hiakkanapon kans siihen arkulle häirittemähän mäläkin askarehia. Pappi nakkaa hiataa siihen arkun päälle ja toimitteloo, notta maastoot tullu ja...

Poika ihimettelöö siinä viäres pää kallellellansa ja kysyy sitte papilta kirkkahin silimin. Mun paappako on tullu maatta? Pappi ei keriinny vastata tuahonkaa mitää. Poka lähtöö taas juaksemahan käytäviä pitkin sen keppinsä kans sitä vanahempiensa sivuutte. Nei kunahtanu poijan hommihin.

Hauralta tultihin siihen samahan tilahan, piäni kirkko ku on. Poika jatkoo samaa terrorisoontia. Isä käski välillä tulemana sylyhynsä. Ev varmahan tuu, poika kiliuu. Sitte häirikkö kekkas notta alttarin viäres olovan pöyrän alla on jotaki johtoja. Siälä pöyrän alla sitte aika rupes kulumahanki. Ku vanhemmat ei viäläkää teheny yhtää mitää terrosoonnin lopettamiseksi. pappi itte konttii sinne pöyrän ala maanittelemahan, notta jos ne johorot ny jättääsit rauhaha.

Samalla lailla se pikkuhulttio flänkytti sille papillekki ku vanahemmillensakki. Sai siinä pappi kuulla sanan taatana. Pappi otti luriuksen siältä sylyhynsä ja riiviö potkii ja kiliuu niinku sikaa olis tapettu. Tuloo varmahan isoompana hiano kansalaanen. Olis heleppo arvata, notta asuu jonkullaases laitokses iän pikkuusen karttues.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kauas on pitkä matka

Viimmeyänä pääsin perille unenpöpperöös ja takapuali ruvella. Taitoon pisimmät osuuret lentokonehella, mutta kuustoista tuntia otti perille pääseminen. Em muutosta menny toisillen manterehillen.

Aika kauvan sitten liitelin Austraaliahan 48 tuntia kaikkine pirätöksinensä. Takaasit tulo kesti siihen aikahan samav verran. Tottapa nykyysin tuas mun kuurentoista tunnin aikana olis menny vaikka Melbournehen.

Mulloli kylymä tupa ku tulin tänne kotia. Oli onneksi lämmön pualella 4 pykälää. Tosi hyvä valinta kaikin pualin, ku lähärin taloom miäheni ja naapurini hautajaasihin. Näjin ny mikon täälä tilannes, ku ei kukaa vahtaa tupaa sillä silimällä. Valitteli taloommiäheni joku aika sitte vaivojansa ja sanoo menevänsä jonkullaasehen perustehellisehen lääkäri -reissulle.

Ei tainnu mennäkkää. Huamenna mum pitääs kuulemma muistotilaasuures jotaki mainaasta. Oon tainnu asiaa itte eheroottaa ku oon monta kertaa ennenki toimitellu tuallaasis tilaasuuksis. Ja ehtoolla pitääs yhyres juhulas rähistä heti kaharen pääpuhujan perähän. Mitää ei oo viälä paperilla, eikä tuu. Puhet ei oo paperista lukua.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Puyenbroeck

Elämä kukkii. On visuaaliseasti kaunista tihrustaa komeaa urvokkia. Tässä kukassa on kyllä jotain suurempaa kuin vain terälehtensä.


Kuvaileeko musta sydän jonkun ihmisen mielialoja? Itse kukka kenties ei voi arvata asiaa.


Värikästä syksyä luonnossa. Tosi huono kuva, mutta kuva kuitenkin. Ihmisen mieli nauttii väreistä, vaikka sukset ovat ristissä.


Tämä on kuva itsestäni tänään. Vaimo näpsähytti. Katse on ylväs, vaikka koirat kusoo kintuulle. Näin mennähän.

Otsikon niminen puisto on suomalaisittain todella erikonen. Puisto on jonkunlainen maankaivannaisten alue. Kaikki on keinotekoista luontoa, mutta toisaalta kaunista vanhaa hiekkamonttoa.

Peukalonkynsi

Mitä virkaa on oman peukalonsa kynnellä, jonka on ihan itte hakannu akan auton ovev välihi. Moom muka joku kovanaama, ku en perusta, vaikka veri on tirskunu koko päivän.

Mun kaikkiin hianoon paitakini onny ku jostaki teurastamon pukukopista. Oikianpualohoosen peukkuni kynsi meni ja orotan ny kuu-tolokulla, jotta joku seuraaja alakaa kasvamahan. Olo on pikkuusen sellaanen, notta otatan hampahaniki pois ja lähären Tukholmahan huaraksi.

Oon oppinu kaikellaasia vastoonkäymisiä siätämähän ja ymmärtämähän. Vituttaa vaan, ku on
peukku kipiä ja miäs sen takia melekee toistaitoonen. Kukaa ei käskeny mua laittamahan sitä sormiani sinne ovev välihi justihin silloon ku flätkääsin
sen veräjän itte kiinni.

Yritin äsköön riisuttaa perunoota, mutta yhyren mustan peukun takia siitäkää ei tullu lasta ei paskaa.

Yritän ny kysellä apua allahilta tai joltaki perämettän reinolta. Veri ku tirskuu koko aijan.