Saas nähärä

Frouva (iänpualesta) lähti koiralenkurallen. Mä tuumasin tällätä uunihin oikee kunnon sörsselit. Näläkähän tuallaases tramppaamises tuloo. Käytin runkona jotaki eilisen ja toissapäivääsen einehen jämiä. Minoon niin vanaha jo, jotten raaski ruakaa laittaa roskapönttööhin. Linnuulle kyllä, jos on mum miälestä niille sopivaa.

Son mun sotkuni ny uunis kaksinkertaases kiahumispistehes. Orotan täs pipo pääs, notta koska uuni räjähtää. Oon joskus pikkuusen keittotakeetoon. Tällään kuuleman jäläkehen liikaa maustehia. Paitti tiätysti alakuperääsehen hernessoppahan tällään vaan sellaasta roinaa, mitä äiteeniki laittoo. Soli hyvää soppaa ja oon oppinu kiälen nystyröölläni tutkimahan miton mihinkäki ruakahan sotkettu.

Jos murkinani syännin perästä täälon joku viälä hengis, saatan pyyrettäes lähärättää ohojehen. Ny viälä muistanki, mitoon paistokseheni tällänny. Voi ku sais kunnon hernehen jyviä jostaki, liottaasin ja hauruttaasin ja nauttisin.

Evästä väelle

Mullon isoo muavikuppi täynnä perunapuurua, mihinkon jo valamistukses lisätty porkkanaa, ruahosipulia, puriua ja vaikka mitä kasvannaasta. Munaan itteni jos sanon, notton belegias tsomppia. En tosiaankaan tiärä, eikä kuuklekaa tiänny miton ruakani. Sanotahan joinki, jotta tsomppia.

Saatoon kirioottaa väärin, sei oo uutta mullen. Mullon siinä omaa sekaasta perunavoita, muusia, perunapuurua, pyreetä.. Ny hommihin.

Oikia nimi sotkulle ny meni karoksihin. Meinaan päivällä kärventää sianreirestä riipaastua raasteltua lihaa pannusnani. Tällään astaloni pohojalle oliiviöliyä hyvät kyllänsä. Tällään levyn ja uunin kuumotustilahan.

Lykkään pyreeni uunihin. Orotan hetkuusen ja tällään paistamani herkut teelmäkseni sisälle. Sekootan pikkuusen ja tällään astian uunihin takaasinsa, mialuhusti pari kertaa yli kiahumispistehen tällään kruuvin.

Ku mä ja mun kumppanini on jaksanu orottaa pikkuusen, saarahan herkutella oikee kunnolla.

Simpukoota muatohon

Ensimmääsen kerran ku mulle lykättihin sinisimpukoota parallinen noukan etehen, kiältäännyyn herkuusta. Olin onnetoon lukenu paikallisesta leherestä, notton rookattu salamonellaa pohojanmeren otuksista. Voi ollakki, nottoli rookattu, mulle se leherenluku ja simpukkatarioolu oli tosi huanosti ajootettu.


Ny mä tykkään näistä meren elävistä ku hullu puurosta. Lauantaina pistelin niitä taas poskeheni, notta napa kiiltää viäläki. Ny on simpukkasesonki ja kaikki arvonsa tuntevat pelekut mohomeltaa niitä suurella halulla kitahansa. Niim mäki. Ei taira olla ku viikko, ku erellisen pätsäältihin niitä kotona.

Sesonkiruaka on ny joillaki kaupoolla tupahan pönkäämistavaraa. Hinnat heitteelöö kolomesta kuutehen ekuhun kilolta. Riippuu pikkuusen elukooren kokoluakasta ja palio kaupasta. Isoot ötökät on kallehimpia, mutta piänet mum miälestä maukkahimpia.

Simpukoota voi hualeti syärä raittiusimisekki, vaikka ne keitetähän valakoviinihin. Ainaki meirän huushollis. Muullaasiaki risettiä on. Valakoviinin rosentit kyllä lähtöö keitettääs liäsituulettimen kautta katolla istuvien pulujen haisteltaviksi. Mä en viitti kaataa kuppihini eres siitä pullonpohojaa, joka keitosta jää ylitte. Kunnon luxempurilaanen piimä on, ah niin hyvää simpukooren kyyttipoijaksi.

En oo itte keittahuttanu kertaakaa herkkuruakaa. Päältä oon vaharannu ja osaan homman varmahan ittekki. Meirän taloures on selevä tehtävänjako. Mä valakkaan ja putsaan syätävät simpukat ja pistän huanot roskihin. Viimeenen satsi oli niin hyvää tavaraa, notta vain muutama aukinaanen ja rikkinäänen lennähti kompostiastiahan.

Erellisellä kerralla melekee pualet joutuu hylykyn ja ny sitte oli ostettu herkkua oikee kunnolla. Ei se mitää. Auoon syämäti jäänehet kuaret kunnolla ja noukiin sisälmykset astiahan ja tälläsin sen jääkaappihin orottamahan seuraavaa simpukkaruakaa. Oikee tuloo vesi kiälelle, vaikken viälä tiäräkkää millä risetillä seuraavaksi kokatahan.

Hyve?

Ny en puronnu kellarin portahia autotallihin mukkelis makkelis asennos. Ny riisutin perunoota Mora-puukoolla ja tuli vissihin paksuja lastuja. Joku toinen sitte siihen, notta menöö palio ruakaa haaskeehen. Mä sitte tuohon, nottonko paree keittää kaikki ja sitte sähkölaskujen perähän vasta huitaasta ne kompostihin.

Mullei mee kovin kauaa, ku rupian itte krökkyämähän perunoota omasta maastani. Niitei silloon kuarita ennen eikä jäläken kuumennosta. Tiätysti lautanen eli talterikki kuumootetahan etukätehen niin kuumaksi, notta pitää rasat käres sitte tällätä se pöyrällen.

Herkkupöyräs on silloon tuaresta tilliä, tuaresta ruahosipulia ja tuaresta ehtaa voita. Voi pannahan ensimmääseksi kuumalle talterikille kuumien perunojen sekahan. Sitte piristellähän ne viheriääset siihen perunojen ylle. Sitte otetahan hyvää tarkoottava ilimes pläsihin ja ruvetahan lykkäämän niitä perunoota nenän alta niskaa kohoren.

Ja jos ruaka ei maistu, mulle kannattaa teherä asiasta selevitys. Keinomaailiman lässytystä mulle ei kannata eres yrittää. Toren otan toresta ja siinä sitte oon.

Vakkolis joku ulukomaalaases kohoras, en suasittaasi särpämähän pilaantunusta mehua eli viiniä. Menöö uusien perunooren maku hoit tollanahan. Kunnon punaasen purkin ehtaa niittyviskiä kuppihin, niin saa kurlatuksi hyvin ne kolerat nialuhunsa.

Palavattua

Ku kiriootin otsikon, mulla tuli miälehen heti, nottonko savustettu kinkku sama, ku palavattu. Olokohon mikon huitaastu. Tuatesseliityksen jälekehen soli savustettua kinkkua, tällä kiälellä. Mä en ilikee sanua, notta tykkään siitä. Sen tähären mä piilootan sen vaikka hernessoppappahan. Saa sitte vähä salaa sitä nauskutella.

Mä saan niinku toisna miäsnä lusikoora herkkuani siältä hernehien seasta. Emmoo niihin hernehisinkää kyllääpyny. Meiramia oon pikkuusen huitaassu muuripatahan ja näpiis pysyvän verran sualaa. Armeijan aikana tuallaasta soppaa oli useen, iliman palavia. Moon vissihin isäm mallinen, ku tykkään viäläki.

Pitääs ostaa isoompi pata, notta sai keittää ittellensä ainaki kahareksi viikoksi herkkua. Silloon vois välttääntyä siltä, jotta pitääs ruveta jollaki haaratyäkalulla kääntelemähän posliinilla jotaki tosikuivaa einestä.

Ku viälä osaas teherä kunnon klimppisoppaa. Mullon siihen ohojet Suames. Joskus sontasiionis esiteltihin kuntien nimikkoruaat. Olisko ny ollu Isookyröö, johona olis nuan hiano ruaka meinattu kunnalle ominaaseksi syämiseksi. En oo ny tästä ihan varma.

Makuelämykset on niin toisahaltaasia ja ihimisen kohoralle sattuvia. Joku tällää ankkastukin palan päälle makkaraa tai kinkkua ja suimii sen nuukkoo nahkoonensa. Mä en tiärä tuasta nautinnosta mitää, ku en tällää nisua suuhuni suurin surminkaa. Sol liian makiaa mullen.

Meirän kemian, fyssan ja matinkan opettaja toimitteli mahtavia juttuja avaruuren ihimehistä ja matematiikan maharollisuuksista. Porukka kuunteli ihan horros aikaansa seuravaa opea. Erellytys kuunteluhun oli tiätysti se, jos ope sattuu olemahan sinä päivänä selevin päin.

Kerraasti tislattihin kemiantunnilla jotaki. Ope sitte juurta jaksaan selevitti kuinka pontikkaa keitetähän. Muistan viäläki, ku ope sanoo, notta rankis olovan taltehen otettavan ainehen höyrystymispiste 0n 72 astetta. Ope sanoo, nottei kannata kuumoottaa sen enempää ku sitte putkesta tuloo pelekkää lurua, ku vesiki rupiaa höyryämähän.

Joskus nähtihin ope oikee kunnon kemikaaliiski kirkolla. Parasta oli, ku tunnin kevennykseksi ope kysyy porukalta, mistä Alkoholiike -nimi tuloo. Alko oli silloon tuan niminen. Koko luakka hiliaastuu. Sitte ope sanoo, notta se tuloo sanoosta i like alkohol. Eihäm me saksan lukijat oikee päsmätty ulukomaan kiälistä tottuutta.

Jerusalemin artisokkaa lusikoomahan

Mä luulin niitä ensin röpölöösiksi puikulaperunooksi. Maistoonki palan yhyrestä ja tuumasin, notta jotaki känsääsiä perunoota noon. Sitte vaimmoonen kattoo netistä, miton lähärätetty. Jerusalemin artisokaa. Mitäs se sitte on?

Kasvannaasella ei oo mitää tekua Jerusalemin eikä artisokan kans. Helianthus tuberosus L., Asteraceae on sen viisas nimi ja son samaa sukua ku auringonkukka. Seleves kovan tutkimustyän jäläkehen, notton maa artisokka suameksi.

Son kuulemma tosi tervehellistä monella lailla kokattuna. Laihruttajille ja sokeritautisille kuuleman jäläkehen oikee nannaa. Hyvä ku tuli seleville. Huamenna meinaan tirahuttaa niistä jonkullaasen sopan. Jostaki pitää vähä luurata ohojesta.

En taira ruveta tuata kasvattamahan, vaikkon kuulemma kova hävittämähän rikkaruahua. Kasvaa kuulemma perinki meeterin korkuuseksi ja variostaa kaikki muut hengiltä. Jos tuallaasen saa kasuamahan, siton kuulemma melekee maharotoon saara hengiltä.

Oov voinu tuallaasen jerusalemilaasen nähärä joskus johonaki ennenki. Ny niitoli portahilla. Joka toinen viikko meille kulukeentuu tiätysti tilauksesta vihannesloota, johona sisältö on aina täyttä luamua ja pikkuusen yllärikin, jos ei muista netistä vaharata etukätehen. On oikiastansa hiano ruveta kattelemahan tuntemattomille värkiille keittämisen konstia.

Haen ilimaaset

Ku ostan kaniinia lumujen kans kilon, saan pualikilua ilimaaseksi. Kilon sianseliän ostoksella sais puali kilua ostoksen jatkoksi ihan iliman. Pohojammeren 150 gramman katkarapulooran lisäksi sais 50 grammaa nuav vaa.

Mä en oo ihan varma, pitääkö kauppias asikaasiansa tosi tyhyminä, vai onko ne oikiasti toispualohoosia. Koko sivun ilimootukses ei oo hinnan hintaa. Mutta tarioukset on viälä ensviikonki voimas.

Eisunkaa se kauppias mikää tyhymä taira olla. En oo koskaa kyllä kysyny, maanantakina meinaan kysyä, notta jos mä ottaasinki vain sen ilimaasen lohkon, kun on lompsa niin huanos lyännis.

Melekee joka kaupas on plakaatia, notta osta kaks, maksa yhyrestä. Tuallaanen markinoonti oli viälä vuasi sitte autokaupaski. Jos olisin silloon erehtyny ostamahan pellikoslan, mihinkä molisin sen toisen tällänny, ku ei oo omistukses mitää pikäaikaasta parkkipaikkaa.

Pualikilua ylimääräästä kaninlihaa voi viälä syäräkki ja ryäkiä ja piärrä jäläkiseuraamuksia. Mutta mitä käyttyä sille toiselle autolle kekkaas. Jos sen sais jotenki helikopterikulietuksella takapihallen, kosla vois olla tulevalle kanatarhalle hiano turvakoto. Toista koslaa ei omin voimin saa tuanne taakse, ku ei oo ku meeterin levyynen pääsyväylä krekoolihin.

Huamenna ehtoopäivällä tämä köyhä kansa taas lähtöö kääntelemähän lähikaupan vilipoosta tiskiä. Ku sattuu, notton parasta ennen päivä pyhänä tai maanantakina eres, fläsää saa pitkähänsä kiittämällä. Päivämäärä ei haittaa mitää, ku tullahan suaraa kaupasta niitä korventamahan.

Tuli pikkuusen kaupooteltua

Lauvantakina rakas katteli netistä ruakaohojeeta parin päivän mohomelluksehen. Ihastuu johonku ihan tavallisehen kalaruakahan ja yhtä tavallisehen kananjalakaevähäsehen. Lupasin lähtiä arvoosan kokkieherokkahan kans mettästämähän saalista. Toivoon kumminki, nottei tarttisi ongelle mennä eikä kenenkää kanatarhahan höyheniä pemistämähän.

Ensimmääsestä kaupasta löytyy jäätynehiä kananjalakoja. Nojoo, tuarehet olis parempia, mutta olokoho ny. Näin kyllä hyvät kerittimet hyllys. Tuatesseloonteon jäläkehen ne oli puksipuun leikkuunäpsyttimet. Ku ei tahtonu mamman risetin tavaraa löytyä, ostaa paukahutin ne kerittimet. Ajattelin myähemmin hommata lampahia klasinallen. Sais sitte omasta haasta hyvää kaalisoppavärkkiä. Tämä investoonti oli osa pitkäjänteestä touhua. Rukki varmahan pitää kans ostaa ja karstat. No, vähä viälä orottelen.

Seuraavasta puarista löytyy pikkuusen maustehia ja vihanneksia. Sitte tärppäs ku kolomannes oli Norian lahanaa, eiku lohta. Hyväs kalatiskis olis ollu kuulemma hyvää tong-nimistä lahanaaki littiämpää elukkaa. Oli forellia, turskaa (yäk) ja lentokonehella kiikutettua Viktoorian järven ahaventa. Ei lentokalaa kiitos. Onkohan se norialaanen lentäny? En osta enää, jos niin kuulen.

Meilloli viälä korianteri hukas ja muita yrttiä. Neliäs puari ei ollukkaa mikää kioski. Soli seurun suurin monen hentaarin halli. Ei mitää kiitos. Viirennestä pikkukaupasta löytyy risetin loput värkit, vaikka risettiä oli jo kokki joutunu miälesnäsnänsä oikoomahan.

Näin heleppua on kaupootteleminen ku sen taitaa. Vain viis kauppaa ja roinat oli kasas. Ensimmääsestä puarista ostetut jäiset kintut oliki sitte sopivasti sulia kotona, nottei muuta ku ahkerahan tyähön kokopäivän reisun perähän. Vähä kyllä piti haukkoora näkkileipää ja huitaasta maitoplöröt päälle, notta jaksoo autella kokkia ja valamihin ruaan ihimettä.

Varovaasesti kysääsin murulta, notta jos siirryttääs kotomaisehen perinnesruakahan, niin saataas tavarat yhyrestä puarista. Mitäs se perinnesruaka sitte on, tivas kokki. Sanoon notta kalia ja makkara. Suasitti mua pitämähän leipäluukkuani kiinni, jonsei tuu parempaa puhetta. Koitin sen koommin olla suijaa omis oloosnani.

Kanallihalla

Meillon täs kyläs torstakisin oikia juhulapäivä, jota orotetahan jantus jaloon. Yks naapurikylän pitkätukkaanen urho verättää aamupäivällä kanankuumootuskoppinsa meistä kattuen hehtomeeterin päähän pääkarun vartehen.
Miäs tällää vaununsa paikoollensa ja pukoo essun yllensä. Pian se pistelöö kalapeeta kynittyjä kananraatoja vartahasehen ja roihahuttaa kaasuvalakiat loimottamahan pystylaittehesehensa.

Ehtoopäivällä ensimmääset herkut alakaa olla kystä. Ei mee kauaa ku katkiamatoon jono ihimisiä norkooloo vesi kiälellä omaa saalistansa. Kanakuumentamon eres on aina iloonen hyvän sapuskan orottamisen meininki. Kauppias ei taira ku tämän kylän murresta kunnolla, muttei se tunnu haittaavan kuinkaa monenmaalaasten herkkusuiren asioontia. Läppä lentää koko aijjan.

Multa kauppias kysyy ekakerralla, nottoonko engelsmanni, ku vissihin posmotin jollaki ourolla hoilottehella. Sanoon, jotta älä ny kuule hulluja kysele, moon suamalaanen. No mistäpäin siältä, heitti kauppias miälestänsä kohteliaasuuren, niinku olis muka Suamesta jotaki tiänny. Moon kuule Pohojammaalta, siältä lännes olovan matalan veren likeltä, seliitin. Jassoo, tuumas kauppias, eikä tainnu tulla hullua hurskahammaksi.

Ku meen nykyysin asioolleni, kauppias huutaa jo kymmenen meeterin päähän mun vakio-ostokseni. Twee stuk, en veel goed saus? Eli pari kipalestako ja palio hyvää soosia? Niinpä tiätysti, koitan sen murtehella mongertaa. Joskus se kysääsi, jotta mitä kuule oot värkänny ku sullon nuan taivahanalla rapaaset kummisaappahat kintuusnas. Selevitin sille, noottoon trohonannu tuala rapaasilla vainioola rakkieni kans. Sama rakkikysymys tuloo aina, vaikkolisin ostoksilla pikisis remonttihaalariis tai lenkkikutehis.

Ku meillon sitte ehtoonpualehen koko sakki on läjäs kotona, värkätähän hyvää salaattia ja lämmähytetähän komianruskiaksi paahtunutta lintua mikros ja ruvetahan rähäjystämän, notta kuala valuu suupiälistä. Tavallisesti yks siipielukka räkkää ehtooksi ja loput pannahan tarkasti taltehen valakoosehen kaappihin. Huamenna tai ylihuamenna teherähän siitä lopusta ja toisesta vainajasta kanarisottua. Pualiviikkua on sitte yhtä herkuttelua. Ev viitti ihan joka viikko hakia 13 euron satsia, ku muuten taitaas itte kukin ruveta kotkottamahan.

Huipputehokasta

Leikiin eileen tosisnani oikee huipputehokasta miästä. Olin piänistäny yhyren hirviän piikkiisen puskan piänihin pätkihin ja olin tuumannu, notta saan ne piikit karotettua parahiten grillatesnani. Ne piikit ku ei tuu maaskaa muutaku entistä terävemmiksi.

Tällään sinne grillihin kekälehiä ja virutan niitä vanhalla ranskanperunavoitehella. Säästin tiätysti oikias sytytysainehes. Jollaki lailla se mun läjäni rupes käryämähänki. Tällään sitte sen kekäleskeon päälle niitä piikkipuskan paloja. Rakas valamisteloo köökis samalla jotaki kanansiivuja sinne mun savuavahan kekohoni. Mitää kiirusta ei oo kumallakaa ku on kaikesta oikiasta tyästä rauhootettu päivä.

Tuloo sitte vaimo kattomahan mun tuuhastustani. "Pian kuule tuloo naapurit manaamahan airan taa tuata sun savuas. En ihimettelisi vaikka tryykääs palokuntaki pihahan", mutaji ihanuus mullen ja könys takaasin köökkihin.

Oli ne kanansiivut jo kuulemma aikoja sitte marinoontunu ja nolis valamihia kuumennuksehen. Mun ideaalista valakiastani vain ei oo tiatuakaa. Piti kattua oikee taskulampulla sen keon sisälle, jottonko johonaki sisällä valakia ku niin hirviästi savuaa. Rakas vissihin tuntoo jo mun ja mun älykkyyteni ku ei kummemmin ruvennu täräjämähän. Antoo mun vaan touhuta.

Soliki hyvä ku ei täräänny. Mä sain sitte ihan itte keksiä, jottei tästä hommasta ny tuu yhtään mitään. Poomaan sitte hiliaa kellarihin ja tuan siältä sellaasen kaasulla käyvän rengaspolttimen ja muurinpohojapannun. Kuumennan sen pannun ja putsaan tiätysti erellisen kesän pölyystä Tällään ne grillihin meinatut marinoorut tuattehet siihen panulle ja muina miähinä rupian kokkaamahan.

Hyvää vaan pakkas tulla, mutta siinä viäres savuava grilli meinas häiritä kaikellaasta tunnelmaa, mitä siihen hetkehen olis muuten kuulunu. Tänä aamuna sitte tarkistin sen grillin tilantehen. Ei ollu enää hiilen hiiltä eikä tikkupuun palaa jäliellä. Olis ollu ihan hyvä paikka kärventää niitä lihoja, manasin kulukiesnani. Tairan ruveta seuraavalla kerralla tuuhastamahan jo aamuyästä, jotta se grilli sitte kans kerkiääs niihin juhulihin joukkohon.

Kintahis keittämähän

Eileen ku rupesin keittämähän vaimolle ruakaa, vetääsin ensimmääsenä kintahat kätehen. Ei ollu kupit kuumat ei. Olin saanu jonku päähänpäläkähtämän, notta nuasta pihanperän alakavista nokkoosista sais jotaki syätävää. Mun herkkä hipiäni ei kestäny eres ajatusta, notta rupiaasin ottelemahan kasvien kans paliahin käsin.

Näpsyttelen sitte niitä nokkoosia ainaki kolomen litran sihivilän täytöhön. Rupian siinä sitte kismittelemähän, notta pitääskö patahan laittaa jotaki muutaki. Vetääsin kymmenen puriua ylähän niinku miähet. Siinon ny vähä ainehia ku kuapas on vähä viälä ituusia perunoota, tuumoostelin.

Päätin kumminki tryykätä käyren lähipuatihin ja sain siältä saalihiksi nipun varsiporkkanoota ja pussuusen lanttuja. Ku en oo mikään vegaani eikä vaimokaa oo, nykääsin hyllystä rasian savustettua kinkkua piäninä kuutioona. Jo rupes olemahan ainehia.

Ku sain sitte nokkooseni kiahumaha, kulta tryykäs ovesta tupahan. Kaikki mun hianot soppasuunnitelmat meinas mennä ketuulle. Kuuntelin hiliaa uusia ohojehia ja pian oltihin onneksi samoolla risetiillä.

Yritin teherä siitä sopasta sellaasta, notta vihannekset on myllyytetty hianoksi ja ne kinkunpalat vaan on sattumina. Löyrin sellaasen murskaamen ja jonku vispilän näköösen vehkehen. Em millää saanu sitä murskaanta siihen vehkesehen sopimahan ja laitoon ne vispiläpäät kiinni. No sen tiätää kysymätäkki, notta kolomasosa siitä sopasta lenti pitkin seiniä.

Kulta poomaa sitte kotia taas ja kysyy; mikset laittanu tätä löytämääs murskaanta tuahon nuan. Kattoon mihinkä tuahon, mutta sama vaiva on taas varmahan ens kerralla. Kattotahan sitte.

Hernessoppaa, nam

Eileen tuli yhtäkkiä sellaanen hinku, notta pian pitää saara oikiaa hernessoppaa. Eikä mitää säilykeskeittua. Kyllä täski ulukomaas sellaasta purkkiruakaa sais, muttei noo mistään kotoosi.

Kattelin kaapista kotomaasta raharatun hernespussin ja virutin niitä hernehiä pikkusen kraanan alla ja jätin sihiviläs nokkumahan siihen tiskipöyrän pesufarin päälle. Otin astiakaapista viirel litran kastrullin ja lorotin sinne muutaman litran kylymää vettä ja pistin hernehet keittiön pöyrälle likohon ja ne saa kaikes rauhas pehementyä tämän päivän pualille päiville.

Olis tuala kaapis ollu Suamesta kattuen ulukolaasiaki hernehiä. Noon sellaasia hernehen pualiskoota eikä ne taharo ymmärtää liottamisesta mitää. Vaikka sitte voorokauren päästä niitä kuinka rupuuttaas hellalla, nei tuu palio sen kummemmaksi mitä noli siälä kaupan pussis. Moon lakannu funteeraamisen näis asiios jo aikoja sitte ja raahaan hernehiä syntymämaasta aina muutaman pussuusen, ku satun olla siälä päin kulukeella.

Aamulla olin kaupas kattelemas lihavärkkiä sopan sekahan ennenku alaootin paran krupajuttamisen. Joskus nuukuuksisnani ostan muutaman siankyljyksen ja pikkuusen palan palavia. Nykku en oo aikkohin saanu herkkuani lusikoora, ostaa tomahutin aika kiatalehen pelekkää palavia. Siinov vaa se vika, jotta palavi oj joskus aival liian sualaasta. No ny oli hyvää.

Paan ehtoopäivällä ne lionnehet hernehet puhtahasehen vetehen, sinne samahan kastrullihin, mihinä ne likoski. Kinkun muliahutan sinne kans sellaasnansa ja silippuan viälä porkkanoota sinne sekahan ja pikkuusen meiramia. Eikä tiätystikkää nokkuakaa sualaa. Sitte vaan orottelen niinku kiliupönttyä, ku se siinä hellalla hiliaa krupsutteloo.

Kunne kaikki hernehet rupiia olohon syäntikunnos, pilipastan sitä kinkkua pikkuusen, notta sitä sais muukki kum mä. Lautasten, lusikkojen ja juamakorttelien lisäksi pöytähän tällähätän suamalaasta sinappia, raakaa sipulisilippua ja niin rasvaasta tuaresta maitua ku kaupas on myyty. Jotta kaikki makuhermot saataas oikee valloollensa, pitää pöyräs olla tiätysti suamalaasta näkkileipää ja ehtaa voita. Kyllä ei kulukaa parempaa ruakaa saa mistää.

Ilimaherruuren saaminen on sitte toinen juttu. Meilläku syää tätä herkkua kaikki kaksjalkaaset. Enkä kyllä tarkoottanu kaksjalakaasilla seinävviäritikkoja. Voi olla, notta tämä on vain mun herkkua täs taloos. Kummiski.