lauantai 28. helmikuuta 2009

Saunat suasios

Aamulla tuli päännousema lähtiä rakentamisen messuullen. Oli hyvä ku oltihin heti siälä ku veräjät aukaastihin. Ei tarvinnu sitte niin kauhiasti painia pystypainia muiren vahtaajien kans.

Kylloli palio tullu saunaksi sanottuja ratia pällisteltäväksi. Muutama vuasi sitte samoolla messuulla niitä oli pari kolome. Nyn niitoli likemmäs sata. Ne oli tosi hianoja kattella kaikin pualin. Siäloli suamalaasiaki iänikuusen vanhanaikaasia saunoja. Niiren kiukahien ala pitää lykätä jotaki klapia, mitä ny sattuu löytämähä. Ja niis oli laattias sellaanen vesireikäki.

Mutta ne nykyaikaaset saunat oli ihan toista maata. Sellaases piirongin kokooses kopis oli joku leivänpaharuttimen näköönen mötikkä seinäs. Mulle ei oikee seliinny mikä se oli. Mutta sitte rupes tulemahan oikee oikiaa nykyaikaa. Jääkaapin kokooses kopis ei ollu nähärä ku joku punaanen valo, mutta se koppi kuuluu olovan kauhian tervehellinen paikka ihimiselle.

Siinä punaases valos tai mitä muuta siälä lautojen alla onkaa, ihimisestä lähtöö läskit, psoriaasikset, kaloorit, lihasjännitykset, väsymys, kaikki myrkyt, viinan höyryt, ja kopis istuskeleminen lisää vastustuskykyä kaikellaasihin viruksen tekemihin tautiihin. Kyllä mä innostuun kovaa tuasta laitoksesta ja tuallaanen pikkuauton hinta ei tiätysti haittaa yhtää ku koppi on nuan erinomaanen. Paiskaan Suamesta tuamani kiukahan seuraavahan jäteskulietuksehen ja rupian riiamahan tuata koppia kyläkaupasta.

Soffat vasta erinomaasia oli. Niis oli melekee kaikis nahkat päällä, nottei oikee nähäny minkälaasehen ruatohon noli pykätty. Yhyren kauppiahan soffas oli ylähä kääntyvä niskatuen tapaanen. Se heiluu mun käresnäni ku kakun jalaka. Sanoon nottonpa tykky fletares. Ei soo mikää leikkikalu, puallusteli esittelijä.

Istuumet oli tosi ylellisen näköösiä kaikin pualin. Kun niis istuskeli, jäi viälä reilu parikymmentä senttiä seliästä selekänojahan. Moomma molemmat persesjalakoja ja ei niis istuminen onnistunu sen kummemmin ku sängyn reunallakaa. Tuahon oli sitte ratkaasuki olemas. Osta hevooskuarma tyynyjä, jotta saat istutuksi kunnolla ja vähä kenatuksiki. Kyllolis paree ostaa nahkapenkkiinen auto ja kantaa ne penkit tupahan. Sais halavemmalla ja hyätyys viälä pellilooran, pyärät ja kaikellaasta prötkötintä päälle. Eikä sitäpaitti tarvittisi orotella kuutolokulla kotiat tuajaasia.

Mutta älykotua esittelevät kohorat kävelin pää pystys nopiaa sivuutte. Meillon yks älyauto jo ja siiton saatu hyvät kyllänsä. Se kuliettaa meitä, jos sattuu sillen päälle. Tuli siitä älykorosta miälehen, notta ku oon ohojelmoonu lämmitykset, valot ja ovet ja kaikki hianosti ja mun kroppani pyytäki yällä hyysikkähän. Ei valoja, ovet säpis ja jalaat ristis. Mitä sitte voit muuta teherä, ku päästää housuuhin tai ruveta kauhias häräs ohojelmoottemaha viisasta konesta uutehen laihin.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Siisteys ennen kaikkia

Norotin verta heti aamusta kylän lekurin pulloohin. Jotaki hianua varmaha ny ilimenöö, ku koskaan ei mihinkään vikahan eli vaivahan tuu mitään selekua. No siihen oon jo tottunu, ei siinä mitää.

Lekurille kävellesnäni potkiin kaikem maailman purkkia ja purnuukota tiältäni ja väistelin toinen toistansa komiempia koiran paskoja. Ajatus oli vähä tuas siivottomuures ja muistin sitte ku naapurin miäs oli ollu hammaslääkäris täs kyläs kans. Hammasta oli porottanu hirviästi ja tekniikan tohtori aivan tutisi siinä kenolavittas.

Vaikkotti kipiää, kehuu notta haistoo lekurin käsien haissehen ehtalta ihimisen sonnalta. Mutta mitä siinä tuallaasista perustamahan, ku tiäsi tutun eläkelääslekurin olovan ihan ammattimiäs. Ei sollu jutellu sitte mitää vaivoostansa, jos vaikkolis vatta hulivilille käännähtäny. Vai oliko sitte joinsakki epähuamios jääny käret viruttamata hyysikkäkäynnin jäläkehe. Kyllähän kaikki tiätää minkälaasta kaitanauhaa nykyynen hyysikkäpaperi on.

Se mun lekurini on ihan siisti miäs ja kaikin pualin sopeva hommahansa. Ja sei oo mikään arvauskeskuslekuri, ku sellaasia keskuksia täälä ei oo onneksi olemaskaa. Joku aika sitte yks tuttu kipiänhoitaja oli saanu lasareetis pestäväksensä johonku leikkauksehen menevän hehkiän maalaasemännän. Noli vähä tuttuja entuurestansakki ja hoitaja tiäsi frouvvalla olovan menos joku uusi kuuma romanssi.

Siinoli klipotettu kuulumisia pualin ja toisin. Oli sitte vähä hoitsu ihimetelly, ku potilahan maitorauhasten aluuset oli valakooses homehes. Muttoli se homes lähteny kovaa porstaamalla siitä nahkasta poiski. Oli vissihin fryökynällä ollu vähä kiiruhia askarehillansa, ku ei ollu keriinny saunaa lämmähyttämähä.

Tuan saunoomisen puuttehen kyllä huamaa, jos sattuu vaikka maanaluusella junalla ajelemahan tuanne kirkollen. Joirenki ihimisten omisaaset käryt leviää sitte jo aamusella koko vaunuhun, mutta vissihin asianomaaset ei havaatte päästämäänsä leijaa miksikää. Viarahan nenähän saa tulla kaikes rauhas reororantilla tapettua eltaasta hikiä ja kaikellaasta alapään hajunmuarostusta.

Kum moon josku tänne joraantunu, luin jostaki oppahasta, notton täkälääset siistiä kansaa kaikin pualin. Pukooki sen tiaron jäläke muuhunki ku tuulipukuhu ittensä. Oommä jollaki nähäny tuulipuvunki ja kaikellaasta rekalesta yllä niinku ittelläniki. On kyllä tua monen vuaren takaanen tiarootus saanu aikamoosen tällin mun pääsnäni, ku oon täälä ihimisten ilimoolla kulukenu.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Pormestarilta postia

Yleensä ei oo mitään mukavaa tiaros, ku kunnan leimoolla tuloo postia lootaha. Nymmolin hyvästi otettu ku kirietpaperin alla oli oikee pormestarin ja kunnankiriurin puumerkit. Oli ne kyllä jollaki leimalla lyätynä, mutta kumminki.

Niiren ilosanoma oli, nottoot täräänny näillä nurkilla niin kauan, jotta sulle vois uskua äänivaltaa kesäkuun EU-vaaliis. Kiitoksia, kiitoksia vaan. Einy olisi tarvinnu tuallaasta vastuuta mullen antaa...

Eiku nimet paperiihin ja asia on sillä sovittu, siinoli paperis. Ei kuulemma trenkääsi äänestää muis EU-mais, jos täälä sen teköö. Jos sitte ei meekkää tökkäämähän kynällä sitä hianua tiatokonehen ruutua jonkun nimen ja listan kohorasta, tuloo sakko jotta prätkähtää. Ja siinei auta laupiahat silimäkkää. Soon täälä sellaasta nualle alakuasukkahillekki, jos oot luvannu ekkä äänestä, soon sakon paikka.

Mä en oo ollu koskaa oikee innostunu mistää äänestyksistä. Mummiälestä jokku listat tai pualueet erellyttää sellaasta elämää niinku saunanluukusta luuraas ympärstönsä touhuja. Se ei oo oikee tahtonu sopia mun maailmankuvahan ku joskus harvoon. Olisinko parihin otteesehen pannu kannatukseni jonkun pualesta. Molemmat on ny parastaikaa hommisnansa ja hyvin vaan pakkaa mennä.

Mulla tuli tuasta ystävällisestä kiriehestä oikee yhteiskunnallinen valaastuminen. Kummullon kerta syrpyskopallinen käyttämättömiä ääniä jemmas, nii mäpä paan ny oikee säkin auki. Mä painelen Suamen lähetystöhön tiätysti ensin ja tuikkaan jotakin nimiä, jos siäläki sattuus olemahan sellaanen sähköllä käyvä äänestyslippu. Sitte lähären pelaamahan sitä samaa peliä tämän kunnan konehella.

Mulla tuli miälehen, nottei kukaa kyllä selevitä kuinka mones maas oon äänestäny. Jos sen joku selevittää, verän kyllä isoon tervaristin peräseinähän. Sen näköö mones asias, nottei näillä EU-mailla oo minkäänlaasta yhteistyätä keskenänsä. Jos vaikka vetelen Suames viarahan maan autolla hirviää faarttia sellaasehen sakotustolopan kuvahan tai parkkeeraan kuinka sattuu, ei koira perähän hauku. Kummakki jutut oon teheny vasiten kokeelumiäles monehen kertahan ja vain sentähären, jottoon nähäny systeemin toimivuuren.

Tairan äänestykses kumminki teherä niin, notta kävääsen siälä lähetystös ja sitte käyn kattomas mitä meirän äänestyspaikalla sanotahan. Jos sanotahan notta siitä vaan, mä sanon notta mulla jäi perunakattila hellallen ja ny mun pitää lähtiä kotia. Mutta toista kuuta on viälä aikaa ilimoottaa äänestyksestänsä. Enkä mä tunne täkälääsiä sen enempää ku kotomaalaasiakaa eherokkahia muutaku telekkarista naamanmuaron.

tiistai 24. helmikuuta 2009

Pongausta

On helluusta herätä aamulla linnun hianohon lauluhun. Eileen varis kerkes krääkkyä ensimmääsenä parvekkehen kaitehella viireltä. Kolomen meeterin pääs korvastani. Naapurin kukoon aikataulu oli vasta puali kuurelta niinku muinaki aamuuna. Se kukkoo huuteloo kanoollensa kymmenen meeterin pääs ja sille vastaa toinen helttapää jostaki vähä erempää.

Ei mulloo tuata kukkua vastahan mitää sanottavaa. Nykku soon oppinu kiakumaha niinku kukoot teköö. Pari vuatta sitte ku se opetteli aamuhommiansa, soli ihan surkiaa kuunneltavaa. Kukkoo oli vissihin tuatu tuahon klasin alle joinsakki keskenkasvuusena, eikä oikiat pomokukoot ollu keriinny sitä opettamaha. Siltä tuli kurkusta kauhiaa krähinää ja molin monta kertaa menos kattomahan, notta ny se poijjankloppi varmahan kualoo.

Pian kukoon jäläkehen katolle ilimestyy joku kyyhkyysen sukuunen lintu. Elukka huuteloo notta huhuuh huh, huh huuh huh. Se istuu aikansa katonharialla ja menöö huuhuttelemahan toisen taloon harialle. Se kiärtää koko päivän huuhulemas piänellä alueella. Sen pistää vihaksi, jos siltä kysyy sen omalla äänellä, nottonko kaikki reiras. Se mulukaasoo ja lähtöö siitä paikasta toiselle harialle.

Moon oppinu nuaren huuhujen äänistä tuntemahan, minkä kattoen hariojen kunkku kukin on. Jos sille toisen ringin huuhulle höpäjää oman harian elukan kiältä, se lopettaa heti toimittelemasta ja rupiaa kallistelemahan päätänsä, notta mitä ny. Se räpistelöö ääntä kohti kattomahan, nottei sunkaa mun rinkihin oo tullu joku toinen kamu. Keikutteloo sitte aivan ääres päätänsä ja mulukuaasiansa ja sätkii ittiänsä kauhian vihaasen näköösesti.

Tuas meirän puskis asustaa sellaasia keltanokkaasia mustia lintuja. Ku aitaa leikkaa enskerran, pitää aina kattua, nottei hilippaa palaa niiren pesästä. Se yks maailman komiimpihin lintuuhin kuuluva harakka teköö joka kevät pesänsä parinkymmenen meeterin päähän korkialle pyäkin larvahan. Siälä se sitte asustaa parikymmentä meeteriä vilikkahan karun yläpualella koko kesän ja ruakkii penikkansakin sinne oksille.

Kaikista vilikkahinta siipielämää täs on ku kukoon isäntä ulukooluttaa satoja kirietkyyhkyysiänsä. Ne postiljoonit kiärtää täs kylän yllä aikansa ja pommittaa jalakaporukkaa valakoosilla pommiillansa. Jos sellaanen pommi pläjähtää auton maalipintahan kannattaa osuman pestä heti pois tai siinon ainaanen harmaa pläntti jäliellä. Ov vissihin väkevät evähät virkaalijoolla. Mä en kyllä oikiasti tiärä onko ne viraas vai jonku muun tähäre asustaa tuas naapuris.

Erikoosimpia siipielukoota täs on koko talaven peltoja klumppaavat siperialaaset hanhen näkööset linnut. Niiton aivan hirvittävät määrät alakukevääsehen asti. Ennen täkälääset pisti niitä patahan, mutta ny niiren pitää antaa syärä kaikes rauhas kaikki mitä ne eloksensa löytää.


Siperiasta kotoosin iliman omia evähiä...

maanantai 23. helmikuuta 2009

Karnevaaliihin

Nyt olis se aika vuaresta, jotta sais remmastaa oikee luvan perähä. Eileen on alakanu kaikis arvonsa tuntevis kylis monta päivää möykkäävät karnevaalit. Tänä päivänä ja huamenna kerkiääs oikeen kivasti rajattomahan riamuhun joukkohon. Tairan pitää omiani.

Molin joskus mennä vuanna kattomas naapurikaupungis tuata touhua ennen varsinaasia möykkäjääsiä. Kuutolokulla erilaaset ryhymät valamisteloo teollisuushallis vanhojen traktorien alustoolle kirkkoja, linnoja, vuaria, norsuja, ihimishahamoja ja vaikka mitä fantasiaa. Miälikuvituksella ei oo mitää rajaa. Joukkueet päättää itte aiheensa ja kaikki tiätysti yrittää voittaa kisan. Porukat pykää nuata rustinkiansa kauhias innos ja tohkehes yätä päivää ja hyvää tuloo. Tuli vaan miälehen, notta paree soon olla tuallaasia rustaamas ku olla pahanteos.



Ny niitä karkeloota tuloo televisostaki ja näyttää olevan porukoolla mukavaa ja rekkulehet komeeta. Jokku juhulijat ei enää taharo pysyä pystyskää, mutta yritys näyttääs olevan aivan vilipitööntä, ku saarahan viälä toimittajalleki sanottua jotaki. Huippua kuulemma on tuas lähikaupungis, ku huamenna jo väsynehet äijjät pukoo ittensä tanttuuhin ja muihin akkaan hepenehisi ja sitte paanalle. Voi ollakki hianon näkööstä.

Täs ja lähimais tua karneevalitouhu on jonkullaanen perinnes. Niinku suames laskiaanen. Kukaa vaan ei taharo muista, jotta minkätähären näistä touhuusta on tullu perinnes. Eri paikoos karnevaalit teherähän vähä eri lailla.

Karnevaalikylien puarien klasit peitetähän jo hyvis aioon paksuulla levyyllä, nottei tulisi kovan säpälestä. Itte juhulan aikana on turha yrittää päästä eres likelle kylää millää neuvolla, ku kaikki tiät on tukittu. Käyren kyllä pääsöö. Asukkahista ne, jokkei piittaa rajattomasta riamusta, on tiätysti lähteny jo aikoja sitte livohkaha.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Viäläki fletkooksis

Eileen yks kipiänhoitaja frouvva lohorutti oikee sopivasti. "Joo tuallaasta mahatautia on ollu liikkeellä ja se kestää aikansa. Ittelläni kesti viikon". Mun järki on ny jo melekee viikon kulukenu isoos klöntiis. Vain onhan tua kulukenu ollenkaa. Olis tiätysti kiva syäräkki jotaki, mutta ku suu ei oo sinnep päinkää. Se hyäty paastosta on ollu, nottei oo monehen päivähän vessan oven saranat palio kulunu.

Lähärin täs hortehes mariaalemahan tuahon naapurikylähän, ku siälä on yks ulukomaanen puari, josta saa ostetuksi pualta piänemmällä eurotukulla ku nuas muis. Ja sitäpaitti siälä on sitä mun miälimehuani, jotoon ny viikon lutkuttanu. Em meinannu päästä koko kylästä pois, ku kaikki maharolliset tiät on mullisteltu ylösalaasi. Joka paikas oli lappo, nottei saisi ajella tähän suuntahan ja mitä kialtua mihinäki. Ku olin ihan saarroksis, tuumasin notta ajan tuasta mistä muukki.

Huamisin oli uroteosta viirenkympin muistutus postilooras. Johonaki piilos oli ollu rekisterikiliven vahtaaja. Oli siinä kiriehes sellaanen kuponkiki joukos ja siihen sais kiriootella vaikkapa, jotten mä ainakkaa siälä oo ajellu enkä ainakaa virheellisesti. Siinä sanottihin notta jos urputat tai et maksa, käräjillä nähärähän. Tosi yksinkertaanen maksusuasitus mummiälestä.

Moon ny teheny liniapäätökseni: En pistä enää noukkaani ollenkaa tuahon naapurikylähän sekoolemahan. Toinen naapurikylä on jo saman asian tähären poikotis. Mä ymmärrän kyllä, jotta liikennes ohojatahan jostaki mualta silloon jos tiä on ylösalaasinsa, mutten käsitä, notta kiartoreitit on on joka päivä eri paikoosta. Ja useen viälä niin, notta kiartojen merkit loppuu johonkin ja kattele sitte itte kujas. Joskus kiartoreitti tuloo kans samahan paikkahan miston alakanukki. Mä en osaa repiä tuasta huumoria.

Nii miksenkö lähäre käyren tai munamankelilla kauppapussuusineni. Sen tähäre, nottoon perheellinen miäs. Minen halua tuala epätoivos jäärä minkään isoon liikennesvehkehen alle. Siälä ei oo mitään järkiä ihimisten touhuus, ku mistään ei pääse mihinkään ja mennä pitääs. Ku on pellilooralla liikkellä, on piäntä suajaa ympärillä ja kyllä ne varoo hianaoja vehkehiänsä klaapiilta ja väistelöö toisin ku saapastelijoota.

Ov vissihin tullu tänneppäin jotaki viämärin-, tiän- ja vesiputkenkorioorahaa, ku on viittitty joka maharollinen paikka mullistella ylösallaasinsa. Kauppiahat on aika lailla härisnänsä, ku ihimiset oppii kulukemahan tiätysti sellaasihin paikkoohin mihinkä viälä pääsöö. Kaupoos kyllä huamaa karon. Enää ei tartte palio kassoolla seisoskella turhanpäiten. Se hyäty niis olis, ku pääsis tappelemata hyäryntämähä.

torstai 19. helmikuuta 2009

Horkka lähärös

On se kumma, ku raavas miäs 0n aivan hoit tollana yhyren piänen hulivilitaurin takia. Kaikki paikat on tärissy monta päivää hirviäs holotnas, eikä vessan kripaa oo uskaltanu päästää silimistänsä. Syrän on hakannu ku siperialaanen öliypumppu ja äijjä on hengestyny aivan läähätyksehen piänestä ajatuksestaki, jotta jotaki muuta pitääs teherä ku vetää sänkyä selekehä.
Kolome päivää on ollu ihan kauhiaa aikaa tällääselle, joka on harvoon täs jamas. Omppumehua on tullu lutkutettua ainaki sangoollinen joka päivä. Onhan täs väkisin tullu järsittyä yks omena, panaani ja pikkuunen purkki raesjuustua. Ny neliäntenä päivänä alakaa pikkuusen järki reakoottemahan, notton muutaki maailmas ku mun kamppaalu. Oon lutkuttanu tänä päivänä vähä sakiempaa ku sitä mehua. Vetääsin rennosti pari kuumaa kuppia pussikeittua. Ainaki viälä tuntuu, notten oo lääkärööny ittiäni sillä ihan mettähä.

No alkoo ny toipuminen oikee vauhrilla ku nua suamalaaset akat näytti suksittelevan notta lumi lenti. Tuallaasta jotaki mä orotinki, ku tuanne luukun viärehehen könysin. Kaharelta kanavalta tuata riamua sai voroosinsa kattella. Se toinen kanava on isoon naapurimaan hianosti hoirettu ohojelma. Niillon isoomman pualoosta touhua kaikki siinä lähärätykses. Nykku semmaan suksittelijat oli enemmän niinku latumerkkiinä, eikä mitallien jahtaajina, piisas seliittäjää toisensa jäläkehe. Kattoon sitä pualueetoonta mialuummin, ku kuuntelin nuata asiantuntijoota.

Mutta mitäs täs, tohahutan taas kuumaa vettä ja teen sellaasen kuppikeiton ja meen imeskelemähä sitä tuanne yhyristetyn kisan äärehe. En usko, notta tuloo siinäkää murersmiältä suamalaasille.

tiistai 17. helmikuuta 2009

"Hillit palo"

Varmahan muukki ku mä on seurannu Austraalian mettäpaloja. Jotenkin tajutoonta, notta siälä joku vapaapalokuntalaanen on ruvennu valakialla tuuhastamahan ja son se loimotus levenny monehen kylähän ja tuvat on palanu ihimisinensä. On siälä tiatojen mukahan muitaki sytyttäjiä ku tua yks.

Moon kattellu tuata isua onnettomuutta sentähäre, ku oon itte justihin nua samat mettät kulukenu erestakaasi yhtenä sikälääsenä talavena. Iliman tulitikkuja tiätysti, kum mäen niitä tartte mihinkää. Nys siälon varmahan yli sata kohtaa, mihinä roihuaa. Uutisis on puhuttu vaan tuhopolttajista. Tai ainaki ihimisille hyvin heleposti on jääny tua kuva. Siäläpäin kaikki mettät palaa muutaman vuaren väliin. Son yhtä varmaa, ku Pohojammaan tuluvat ennen.Yleensä valakia lähtöö salaman sytyttämänä.

Sikäläänen rasvaanen eukalyptus-puu luaa koko aijjan nahkaansa ja ku kuarta on tarpeheksi maas, se syttyy piänestäki kipinästä ku kruutitynnyri. Se samaanen puu on sitkiä nuata valakioota vastahan. Muutaman vuaren son palon jäläkehen leheretöön ja sitte se taas lykkää lehtiä niinku ei olisi mitää tapahtunu. Aikanansa ihimettelin sikälääseltä suamalaaselta, jotta mitä varten mettänpohojis ei kasva yhtää mitää. Johonaki ojanpyärtänööllä on pikkuusen vihiriää heinää. "Kaekki hillit palo", sanoo tua finski. "Elä sie sorri, kyllä ain uuelleen vorkkii," lohorutteli sen paikkaanen.

Tuan seurun mettät on täynnä kymmenien metrien syvyysiä kultakaivoskuiluja. Noon päältä vaan metrin parin levyysiä. Ku purottaa kuiluhun kiven, kestää tosikauan ennenku rupiaa klapajamahan. Ei niitä reikiä ennen ainakaan millään oltu merkattu tai airattu. Em menisi nuahin mettihin pimees iliman lamppua, hyi ku ottaa kipiää ajatuski.

Mä tein nuas samoos mettis epävirallisen pituushypyn maailmanennätyksen. Olin erellispäivänä
sellaases elukkapuistos ja luin kärmehien klasikopiista, notton nuas mettis maailiman myrkyllisimmät kiamurtelijat. Oon sitte sellaases urheelukilipaaluus johona juastahan pitkin mettiä kartta käres. Siinä juastesnani lueskelin sitä paperia ja sitte mä siitä sen sivuutte näin, notton siinä justihin mun eresnäni se musta kaikkiin myrkyllisin liakura.

Silloon mun sisälläni välahti jotaki ja samas vasimenpualoonen jalakani ponkaasi mun sellaasehenkin lentohon, jotta kumma ku oon ny jo maahan puronnu. Johonaki kymmenen meetrin pääs siitä elukasta ja korkialla ilimas viälä juastesnani kattoon taappäi kauhias paniikis. Lähtöököhän perähän juaksemahan, kerkesin ajattelemahan ja murehriin, notta kerkiänkö pinkua erellä, jos lähtöö.

Sitte havaattin siälä korkialla, nottei se liiku mihinkään. Siinä kauhias kiiruhus sitte havaattin, nottoli hydrauliikkaletkun pätkä eikä kärmes. Tuahon havaantohon se komia lentoni sitte rupes kaartamahan maata kohoren.


maanantai 16. helmikuuta 2009

Suksittelun lumoos

Päästihin pyhänä oikee kunnon reippaaluhun koko konkkaronkka. Löyrettihin yhyren maan rajalta sellaanen luantopaikka, joka ei ollu ihimisiä pullollansa ja lunta reilusti yli vaaksan paksuurelta. Siäloli oikiat kunnon larut ja rakiillen hianoja uusia haisuja vaikka kuinka palio. Ei tiätysti laruulla, ku siälä sivulla tramppoopolokujen reunoolla.

Ei tuu kyllä tuallaases paikas häjyllen päällen. Keriettihin jokunen kymmentä kilsaa klapajuttamahan, ku kerrankin oli tilaa ja olosuhuretta oikee kunnolla. Ihimissä oli hiihrellesnensä naamoolla niin iloonen ja reipas ilimes, jotta sellaasta en oo nähäny kovin useen kotomaas. Eihän nualla suksittelijoolla oo mitää hiihtokulttuuria, mutta oikia larulla etenemisen ilo. Vaikka kaikilla on vuakratut röpölöpohojasukset, voi jonku pikku nystyrän päälle nouseminen kestää puali tuntia ja alahappäintulo yhtä kauan.

Siälä tuntoo ittensä oikee mestariksi. Mullenkin sanoo sellaanen latuvahti, notton äijjällä väkevä tyäntö. Frouvvaani puhuteltihin ammattilaaseksi.
Näillä laruulla ei klapajuteta suksia kilivantiästä. Löyrettihin tua paikka jo monta vuatta sitte, mutta ku se on kauimmaanen täs maas kotua räknäten, soon jääny välihin useen ja on menty nätymmiten likemmäs yhyren toisen maan punaposkien kävellen tramppaamille laruulle. Siälä ei oo tullu hyvä miäli, ku ei oo latuja ja kumminki peritähän latumaksu ja tiätysti parkkimaksu.

Kerraasti meirät pirätettihin sellaases paikas maksukopillen ja yritettihin krävätä pelimerkkiä. Me siinä tiarustettihin, notta mistä hyvästä. Laruusta... Mihinä niiton? Virkaaliaja viisas, jotta tuas nuan. Mutta siinähän tramppaa isoo lintutarkkaaluryhymä saappahin. Silloon tua virkapukuunen juaksoo kiikariporukan kiinni ja muka sösöttää niillen jotaki... ja me klapsutettihin eteheppäi.

Tuala ylemmillä maastokohorilla on yleensä väkiä aivan maharottomasti nauttimas lyhkääsestä talavesta. Jos sataa vettä, sei muuta naamojen ilimeetä huanompahan suuntahan. Sitte vaa kura truiskuu, ja suksi pitää hyvin. Jos tuanne ylennökselle meinaa päästä, pitää olla kulukeella jo aamulla. Muuten voi olla tiät tukos, eikä kerkiä hiihtämähän ennen pimiää. Muutaman kerran on ollu pakko pyärtää itkien kotia, ku ei oo päässy eres laruulle asti autolla.

Lumen määrän kannattaa varmistaa etukätehen vaikka viisahalta konehelta. Muuten voi käyrä niin, nottei oo hiutalestakaa, vaikka justihin oli hirviä pyry. Kerran meille käytihin, notta hiihtääs oli meeterin niatokset, mutta viikon perästä vitiä ei ollu eres kalavehes.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kiriet kaverilta

Mä lupasin tällätä tähän kaveriltani saamani kiriehen. Mä en oo ihan varma muistetahanko me asiat ihan oikee kumpaanenkaa. Mutta mukava soon, ku kaveri muistaa eres jotaki ja viälä saa ajatuksensa paperillen. Nykyysin ku kiriootteleminen lentää pääasias taivahan tuulihin. Niistei meirän jäläkipolovet tiärä tuan taivahallista. Mutta paperi säilyy, soon nähty.

Mutta täs ny Teukan kiriet:

Parahin kaverini Severi

Aina luatettavalta taholta kuulin, notta Sä, vanaha koulukaverini ja 70-luvun vasemmistorarikaali, oot töis siälä isoos kyläs ja notta Sulla menöö hyvin!

Jo hamas nuaruuresnani tiäsin, notta Susta tuloo varmahan virkamiäs. Laiskuutes ylitti kaikki sallitut normit, mitattihimpa niitä millälailla hyvänsä. Muistan oikee hyvin lakkiaasjuhulas, ku mummas katteli Sua ihaalevasti ja lausahti kualemattomat sanansa; ”Sä, mullen rakas Severi, oot syntyny politiikkahan. Lahajas oot saanu sukumma kantaisiltä, jokka neki oli täysiä nahajuksia, epäluatettavia, ahanehia, viinahan meneviä akkaan naurattajia. Talourellista tiätämystä koko suvulla ei oo ollu tippaakaa. Se jotta ylipäätänsä viälä ollahan olemas, on Ameriikanserkkujen ansiota.”

Mulla menöö kans aika hyvin täälä Suames. Tairat muistaa, ku valamistuun ennätysaijjas merkonoomiksi ja sain heti tyätä appiukkooni rautakaupan varastos. Nym muuten oon jo vanahempi varastonhoitaja. Mä sain ylennyksen, ku entinen, jo seittemänkymmentä vuatta täyttäny ereltäjäni otti ja kuali. Appiukon piti valita mun ku uhkasin avioerolla. Frouvvani miälestä solis ollu paree ratkaasu. Tiärä ny sitä sitte.

Naisista puhuttaas, okko muuten naimisihin menny? Mä muistan hyvin, opiskeluaikanas rakastuut vähäv väliä kaunihimman sukupualen ihimisihin, rotuhun, varallisuutehen tai päällenäköhön yhtää kattelemata. Ja jo muutaman viikon päästä olit valamis uutehen suhtesehen, vaikka erellinen oli viälä parahimmas hehkus.

Joskus oon tuumoostellu, jotta voisin tulla käymähän siälä isoos kyläs. Voisit sitte esitellä mulle omat elintapas. Tarkootan tiätysti, nottoon mäkin kiinnostunu suuren maailman kulttuuriista, vaikkoonki maalaaspoika. Tottapa justihin sen takia.

Oon jo pitkähänsä orotellu appiukon siirtyvän täältä ikuusuutehen. En kyllä tiärä periisinkö sen puarin vai suuria omaasuuksia. Ku kattelen ja kuuntelen akkaani ja appiukkuani, mun tuloo ihimetellä, notta millä ilivehellä noon keplotellu näin pitkäätti iliman nottolis verottaja sekaantunu toimintahan. Pikkuusen minäki oon asioosta träillä.

Rookasin äsköön muuten yhyren entisen naapuris. Soli tulos Minnesota-hoirosta ja se suunnitteli jotaki ihan ouron kuuloosta yritystä. Mäen uskaltanu eres kysäästä, mistä alasta oli kysymys. Vaikutti pikkuusen sellaaselta, jotta saattaa olla virkavalta paikalla jo ennen avajaasia.

Lopuuksi pyyrän, Severi, ota ny ja kirioottele vähä mullen. Oothan sä kumminki parahuusia kaveriitani ja muistelen Sua aina miälisnäni. En mä muista eres sitä mumman rahoos räknättyä tonnuusta, jonkoot mulle pystys. Eihänny tokikaa, ei sellaasia oikia kaveri saa piänehen miälehensä.

Parahinta vointia Sullen sinne ja kiriootelehan ku kerkiät!

Kaveris Teukka Kutvonen

lauantai 14. helmikuuta 2009

Nyton kiria taloos

Tryykättihin tänäpäivänä poispäin tämän seurun kaikkiin ahtahimmista kohorista. Löyrettihin vähä niinku vahingos harvoon kulietusta toisesta maakunnasta oikee kunnon kirppari. Soli parin messuhallin kokoonen ja väkiä ku kansaa. Oli kiva kattella minkälaasta kolesta sarat ihimiset oli nurkistansa kaivanu toisten vaharattavaksi ja ostettavaksi.

Kaikellaasta kruusikuppia ja lasikippua oli vaikka kuinka palio. Sitte jokku oli vissihin tyhyjänny jotaki alennusmyynnin loppuja ja yritti niitä kaupitella kallihimmalla miton kaupas. Jokku oli raharannu kaisavainaan aikuusia ovensaranoota ja kruuvinauloja. Oli monellaasta klettua euron hinnasta lähtien. Hyvälle miälelle siälä tuli.

Sitte mun silimäni äkkäs. Kiinan rojujen seas oli Mao Tse-Tungin punaanen kiria. Kauppias pyyti siitä mandariinin kiinaksi ja englanniksi kiriootetusta vitosen. Siinoli toinenki, kaharenkymmenen viiren arvoonen, kuulemma ensimmäästä painosta. Mummiälestä soli palio ja tekaasin kaupat siitä kakskiälisestä. Olis yhyrellä äijjällä ollu molempien maailmansotien aikuusia kolehiaki. Hitlerin aikuunen upseerin hiano vanhalta heinälarolta näyttäny pellilakki mua vähä poltteli, mutten malttanu viälä ostaa. Kattotaha ny viälä, jos vaikka kevähämmällä, ku paremmin sellaasenkans tarkenoo.

Tuan punaasen kirianki ostin siinä innos, ku yks vanaha kaveri sanoo kirieesnänsä, nottolin ollu nuarena kova vasimen pualoonen rarikaali. Nysse Quotations from chairman Mao Tse-Tung täyrentää mun köyhän kiriaston kansallissankarien osastua. Entuurestansa siälä pölyyntyy Che Quevaran elämäkerta, Stalin The Court of the Red Tsar, Chaplin - Oma elämäkertani, Jorma Panula - Maestron muotokuva, Mietaan Jussista pari kiriaa, According to the Rolling Stones, The Beatles Anthology, Paul Newman -Biography ja on siälä korkeushyppääjä Urho Kekkosestaki kiria, mutten muista nimiä ny.

Muistin siinä koppalakin kohoralla, jotta multahan puuttuu viälä yhyren ryhtinuaren teos kokonansa. Mein Kampf - Taisteluni. Soon sen yhyren reippahan Aarolffin kirioottama. Se intooli joskus isojen sotien välis liikaa ja joutuu tiilenpäiren lukuhun. Joutesnansa se tuan kirian siälä sitte rustas. Soli myähemmin sitä miältä, nottei kirkooskaa tuan parempia kirioja tarvita ja kiälti ne vanhoosta aijjosta höpäjävät kokonansa. Pitääs tua viälä jostaki saara, jotta kokoelma olis täyrellisempi.

Ajattelin tällätä sen kaverin kirieenkin tänne hetkempäästä, kummoon ensi sen naputellu konehellen. Se tuli mullen vasta eileen, jotten oo keriinny sitä viälä ittekkää kovin tyynni lukia.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Maas maan lailla

Joku sanoo, notta pitääs olla maas sem maan lailla mihinon. Niin oon ollukki. Tiällä rupajuttamas kulukuneuvvuani tyhyjäkäynnillä. Tuntitolokulla. Oon ollu tällä viikolla ihan täynnä tätä touhua. Pirän suurimman osan nahoosnani.

Joskus oon luullu, jotta tiät on tehty sitä varten, notta niitä pääsis ajamahan. Mutta joka aamu rarios sanotahan ruuhkia olovan satoja kilomeeteriä täs seuruulla. Eikä noo mitään Helsingin kehän hirastuksia. Liikennes on ihan seisap pistees. Ei voi tuntiihin mennä etehen ei taakse. Toppi tuloo yleensä siitä, ku jokku on klohoninu toisiansa. Aika useen syy on siinä, ku rekka on makoollansa johonaki keskellä tiätä. Vaikka siitä hiliaa joskus ohitte pääsiski poliisin ohojaamana, homma on sekaasi, jos vaikka kuuresta täytehen aharetusta kaistasta liikennes pääsöö vain yhtä reikää jatkamahan.

Jos yks tiä on johonaki tukos, hetkempäästä millään tiällä ei pääse yhtään mihinkää. Mee sitte liniapiilillä. Noon siälä samas sulius. Mee sitte metrolla. Ku ihimiset on kuullu rariosta, nottei autolla pääse mihinkään, ne yrittää kaikki sitte sinne. No ei silläkää pääse hetkem päästä mihinkää kun noon aiva täynnä. Mikkää sivupoluukkaa ei oo ajokunnos, ku jokku viisahat niinku mä, lähtöö vaikka peltoteille kurnuttamahan.

Joka kohorasta maapallua ei tätä älyyttömyyttä varmahan jaksa käsittääkkää. Täälon kuulemma jo monta sukupolovia tottunu siihen, notta tiänpäällä ollahan eikä mennä mihinkään. Jokku kouhoot kyllä tuntuu pääsevän vaikka toisten kainaloosta ja pitkin jalakakäytäviä, vastavirtahan, liikenneympyräski. Joidenkin miälikuvituksella ei oo mitään rajaa, kuinka autolla hoiretahan oma kiirus. Muiren kiiruhusta ku ei oo mitääv väliä.

Silloon ku jollaki lailla pääsöö johonku, on tosi kauhiaa katteltavaa minkälaasia suarituksia autoolla voi teheräkkää. Nuaret äireet on kaikkeen kauhiimpia. Niillon aivan holtti pois joka päivä ku penkiille sitomattomia kakaroota viärähän päiväkotiihin ja kouluuhin ja mihinkä viärähänkää. Ei oo millään mitää väliä, ku pitääs ittekki keriitä joskus töihin. Kunnioottettu lasten isä on tiätysti syätetty ja puetettu omalle työreissullensa jo ennenku frouvva pääsöö kakaraan ja ittensä kans eres alakuhu. Ja joka päivä ollahan myähäs. Ja taas.

Toiseksi pössööntä porukkaa on nua poliisit. Niillei oo mitää tolokkua mistää. Enkä puhu ollenkaa hälyytyshommis olevista erustajista. Pahin tilannes mulla oli ku nua sankarit ohittaa mua vasimelta, kum moon justihin saanu valoolta luvan mennä itte sinne. En nähäny mistä nua maantiarosvot tuli, mutta onneksi näin jostaki silimäkulumasta, jotton jotaki tulos sellasesta paikasta, mistei olisi kellää mitää asiaa ajella.

Jos koittaas itte ajaa suamalaasten liikennesääntöjen jäläkehen, loppuus meneminen siihen paikkahan. On pakko olla täs kauhun tasapainos joukos, muuten jäät kelekasta. Oon kyllä oppinu erilaasista asioosta päättelemähän, mihinkä kukin vois tryykätä. Kaikki maharollisuuret pitää ottaa koko aijjan huamiohon. Tuan päättelykyvyn oon oppinu jo Suames. Karvalakin mallista jo voi päätellä erellä ajavan tai vastahantulijan meninkiä, oli vilikkuja päällä tai ei.

"Sähän ajat ku paikkakuntalaaset", oon kuullu ittekki monta kertaa viaruspenkiltä.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Kurssiilla

Moon vissihin pikkuusen kuumakallen vikaanen. Kiälitunnilla opettajalla oli oikee vauhti päällä, olisko henkilökohtaasis seikoos ollu jotaki myätämiälistä. Ei se jutellu siitä, paahtoo vaan opetustansa. Multa paloo melekee liivini hiat.

Mä en oo tottunu takkuamahan kuvien kans, silloon ku opetellahan kiäliä. Silloli opettajalla hianot pärehet joukos ja piti laitella numeroota ja kiriaamia kohorallensa. Oli tuallaaseesta lukemisen ymmärtämisestä kysymys. Se tuli nuari komia flikka siihen mun eteheni, se opettaja. Multa siinä tiarustamahan, nottoonkä käsittäny tehtävän. Se rupiaa juurtajaksaan seliittämähän mullen, mitä pitää teherä. Mä sanoon sillen, jotta tuashan noon kaikki asiat kiriootettuna. Emmä ymmärrä miston muusta kysymys. Vähä riapootti korviansa.

Mä tuumasin lähtiä välitunnilla koiriani vahtaamahan kotia, mua niin pisti vihaksi. Ei siinä syynä ollu ku mä itte vaan. Kun en kuule kaikuvas kämpäs palio mitää, ei voi orottaa kovin suuria. Enkä osaa tuallaasia piirrustuksia käsittää. Ottaa kyllä päähän, ku saan selevää leheristä ja televisiosta. Kurssillen lähärin, jotta oopisin toimittelemahan ihimisten kans. Täs kiäles ku kiriaamet ei meinaa mitää, ne sanotahan kuinka sattuu sylyki suuhun ne tuamahan.

Meillon viirestätoista maasta oppijoota kurssilla. Jokku on aika lämpöösistäki paikoosta sinne joraantunu. Kukaan muu pössöö ku mä ja muv vaimo ei oo tullu mistää routaasesta maasta. Joskus nua toisahalta tullehet ei käsitä mitään kiälen yksityyskohorista ja menöö tuntikausia turhan jauhamisehen ja meinaa mennä ittekki sekaasin. Nythän oli sitte mun sakia päiväni. Ei ollu keenit kohorallansa.

Rahtikiria

Oon saanu jolloostikki Annelilta viästiä kännykkähäni. Mullon aina toisenpualen aikaa katees koko värkki. Aamulla kus sitä toisella puhelimella vikittelin, sain sen olinpaikan taas selevyyteheni.

"Olis sulle rahtikiria Nurmoos." Tiätysti mä sitte perkasin kaikkia asioota pääsnäni ja muistin, notta seittemänkymmentä luvulla tilasin yhyren kalakkisäkin Tervajojen rautatiäasemalle. Olin kuullu, notta kalakilla sais hävitettyä sammalta siitä klasinaluusesta mihinä silloon kortteerasin.

Muutaman kerran oon osootesta vaihrellu, jotton aika hyvin pysyny träillä se kalakkipussin lähärättäjä. Molin kyllä jo unehruttanu koko asian. Pitää kuuhaalla siälä Nurmoos joskus ens suvena, jos sen rahtikirian löytääs ja pääsis kuusalle miston kysymys.

Multoli kerran klipsahtanu näillä läskikäpälillä tekstiä taivahan tuulihin. Jotaki oli jäläkikasvun kans kiriooteltu menoostamma ja tuloostamma. Sitte yhtäkkiä mun kännykkä rupiaa pritajamahan. Siälä sitte joku sivistynehen oloonen miäs Kuopijjosta sanoo, jos tua sun äsköönen viästis on tärkiä, pistä se oikihan osoottehesehen. Tiätysti kiittelin parahan taitoni jäläkehen huamaavaasuuresta ja siinä imehtelin kuinkoli viästini väärähän kohtahan menny.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Hyvän näläkä

Mulla tuli eileen taas hyvän näläkä. Ajelin tärkeellä asioollani tuala äireen sukunimen nimises maakunnas. Tuumasin, notta mitähän laittaas iltaaseksi pöytähä. Sitte mä äkkäsin. Meillon yhyres pussuuses sellaanen kaalilta haiseva mötikkä. Ja kaali soon, ku torilla kysääsin siltä maajjussilta, jotta mikä tämä klöntti on oikee nimeltänsä. Se sanoo sen olovan Savoijin kaali. Sellaanen tosi kruttuunen tummanvihiriä kaalin kokoonen möykky.

Tiäsin entuurestansa, jotta frouvva haluaas kaalisopas olovan päkäränlihaa. Mä en siitä perustaasi, ku se maistuu mummiälestä siltä ku sen lampahan papanakki haisoo. Mutta niistin nenäni ja nostin housuni ja yritin olla kum muukki miähet. Soon tärkiintä, jotton kotoväen kans jonkullaasis väliis. Ostin tyyristä lampahanlihaa.

Panin taas sen isoon kastrullin hellallen vesilastis. Pilipastin kaalin sinne vetehen ja huitaasin ne päkäränlihat perähän. Tälläsin liämehen sellaasia ku maustespippuria ja pikuusen sualaa ja meiramia. Nuata pippuria muuten pitää raahata siältä rakkahasta kotomaasta. Ei niitoo täälä myirä.
Laitoon tiätysti sekahan porkkanan paloja ja muutaman purion. Meillon niitä tuala krekoolimaas pystys viimmesuvelta vaikka kuinka palio. Niillen pitää koko aijjan yrittää keksiä käyttyä, ennenku tällään sinne rapahan jotaki muuta kasvamahan. Voi olla, notta niitä puriojaki taas.

Taisi olla kämppäkaverilla pikkuusen näläkä. Soli hotkinu sitä mun soppaani yhyren farillisen ja rupes kaivamahan kastrullista uutta satsia. Kysääsin sitte varovaasesti, notta voiko tuallaasta lipata sisällensä. Ekkoo muka maistanu tätä, kysyy. Enoo, sanoon totuuren.

Sitte ku se oli vähä rauhoottunu siinä hotkimisesnansa se paliasti yhyren salaasen totuutensa. Emmoikiasta mistää sopista niin kauhiasti perusta. Kuhan ny lusikootten vaan niskaani kohoren, jonsei muuta oo tarilla, se toimitteli ja könys telekun äärehen vahtaamahan jotaki englantilaasta ihimiskohtaloosta toimittelevaa sariaa.

Mä ajattelin tyhyjätä tiskikonehen ja tällätä sinne ny tuhuraantunehet astiat tilallen ja teinki niin.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Pohojammaata on heleppo käsittää

Joitaki paakkaa naurattaa Pohojammaan oma kiäli. Mäen ymmärrä, mikon siinä joinki hupaasta. Mutta sen oon äkänny, notta tuata kiältä käsitetähän joka paikas millää lailla sukupualihin tai nahkojen färiihin vahtaamata. Mullon toristusaineestua asiastani.

Molin vissihin autostani sontia viruttelemas, emmuista. Mutta tuas kumminki pihan pualella jonkullaasis tyäkletuus. Siihen sitte tuloo joku paikkakuntalaanen pyäräänsä taluttaan. Kaukaa jo havaattin, jotton pikkuusen fletkooksis kulukija. Se siinä sitte yhyrellä silimällä yritti sihirata, jotta mitä mä siinä touhuan. Sei saanu kysytyksi mitää. No sen pyärän sarvet meni ihan vintturahan ja se äijjä rojahti sen kulukinehensa päällen.

Mä siihen sitten avuusmiälin nostamahan herraa pystyhyn. Se putos takaasi siihen kivetyksellen. Kysääsin, jottottiko mihinkää kipiää. Se sanoo jotta yyy. Päättelin siitä, nottoli varmahan siinä hojaanukses jotensakki ittiänsä klosannu. Mä tiarustin siltä, jottonko kaukaakin tänne joraantunu. Se siinä viäläki otta katukives kiinni, notta yyy. Mä kysyyn, jottonko sulla kiirus, mä voisin tulla sua vähä heleppaamahan hetkemperästä tuas matkaalusnas. Se taas tuahon, notta yyy. Mä sannoon, notta pistän pikkuusen toisellaasta verhaa ylleni ja tuun sitte sua vähä pönkäämähä.

Kummä tulin tuvasta se herra makas siinä samas kohoras mihinoli ruvennu huilaamaha ja hornas kovalla äänellä. Nostin sen vellipussin ylähä ja tiarustin, notta mihinkä päin lähäretähän ja mitä kiältä muuten pomiloottet. Se sanoo taas, jotta yyy.

Mä nostin sen aika kovakouraasesti sen vetelän yyy:n ylähä. Mä siinä sitte huiroon käsilläni, notta mihinkä päi ny lähäretähä. Se tuahon, notta yyy. Jollaki lailla se kumminki sai ryhtiä ruatohonsa. Mä talutin sen pyärää notta koiran ruakapussi ja kaliapussi siinä sarves klapaji iloosesti. Se yritti monehen kertahan ruveta makuullen siinä kovalla pijellä. Mä sain sen aina jotenkin tolopilllensa. Sitte mun pärehet paloo.

Mä mellastin sillen, notta vaikkoot saanu ittes tuahon kuntohon, niin ny mennähän, eikä ruveta täälä asfaltilla yäpuullen. Se oikee säpsähti ja nousi ylähä ja sitte se vemppulootteminen taas jatkuu johonku. Kiamurreltihin jonkun puiston läpi ja ikivanhan linnan porraspäästä. Ainavaa se sanoo notta yyy, kummä tiarustin menosuuntaa. Oli kuliettu kilomeeteritolokulla ja aina vaan mentihin. Ja suuntana oli yyy.

Tultihin me sitte jonku kylän sivukujillen ja siälä tämän matkaalijan piskit iloosesti haukahteli ja keikutteli häntiäsnsä ku kerran ruakapussuunen oli tulos. Sinne asuntovaunun markillen. Käski se mua sisällekki se matkaalija, mutten oikee kauaa perustanu siälä istuskella, ku oli niin palio kaikellaasta kolesta kertyny joka nurkkahan ja se jotenki aharisti mua.

Mulloli vähä vaikia osata pimees takaasi. Kännykkäki oli jääny kotia, nottei rakastakaa saanu pelastajaksi. Ku täs kiriootan. Nottoon sikäli löytäny takaasi, vaikka lujahan se otti. Se tuleminen siältä yyy:stä

maanantai 2. helmikuuta 2009

Kakkapilikillä porraspääs

Kyllä mä sen ymmärrän, jotta jos koira syää, niin se ruaka tuloo sitte joskus pureskeltuna takaasikki. Parahalla taharollanikaan en ymmärrä, jotta meirän porraspääs pilikitähän jokahinen päivä tuata syätyä jaloottelupaikallen. Ei oo kymmeniä, ku on satoja kertoja, jolloosti oon tällänny vahingos jalakani tuallaasehen pehemiähän luannontuattehesehe.

Kyllä pistää vihaksi, ku tuhuraa jokku uuret patinehensa tuarehesehen koiran litkuhun. Oltihin hilian tuan paremman pualiskon kans lähärön johonku. Mä siinä sitte sitä pellilehemää tälläämähän siihen uskohon, notta siitä torellisesta lähäröstä tulis joskus jotaki.

Mä siinä riappootin autohon viimmeesiä kapsalakkuja ja tulin takaasi tupahan vähä silimittelemähän, jottolisko viälä jotaki koslahan viätävää. Sitten mun nenähäni rupes pikku hiliaa tulemahan joku epämääräänen haju. Sehän ei oo sinänsä imes, ku aina haisoo, oli yksin tai toistenkans. Kattelin rakkiani silimihin vooroosinsa. Ne katteli toisiansa. Kumpiki siinä ilimehtii jotta, mei tiäretä koko asiasta mitää.

Kattoon kenkäni pohojihin. Toises oli sellaaen amerikkalaasen hianosruaan punertava jätös. Otin ne kenkuumeni kätehen ja heitin ne meirän puutarhan perää kohoren. Siinä epätoivon puuskas ne sai niin kovan alakuvauhrin, jotten oo viäläkää niitä löytäny. Kenkuumiani.

Naapurikaupungis saa maksumääräyksen, jonset oo rakkiskaa lähteny pikkuusten sontapussien kans liikkelle. Täälei oo eres roskalootia mihinää, mihinkä sen pussin sitte tällääs ku soon lastis. Eiku raahaa pussis kotia ja tällää se omahan lootahas.

Ei varmahan tartte sanua, notton ilahruttavaa kattua klasistansa joka ainut aamu ja ehtoo, ku meirän porraspääs ulukoolutetahan nuata mukavia ja herttaasia lemmikkiä. Niitä tuarahan ylä ja ajamäjestä tähän nostamahan sen hännän pystyhyn sellaases hyppyhyn valamistavas kyykkyasennos. Taluttaja sattuu tiätysti aina vahtaamahan toisahallen tapahtuman aijjan. On siinä varmahan joku syy tuahon koiranvessan paikkahan.

Laitoon kerraasti isoon plakaatin jollaki reimillä tuahon aitahan kiinni. Siinä luki tämän kylän murtehella notta: "Ei koirankaakkaa tähän. Kiitos jo etukäteen". Se ärsytti tuata sivistynehistyä ja lappo sai olla paikoollansa vain muutaman päivän. Seuraava vetoni on, notta liimaan sellaasten parinkymmenen sentin mittaasihin varraskeppiihin paperisia lippuja nenihin. Niitä keppiä sitte pistelelen pystyhyn nuahin kääkyrööhin.

Siten viälä oo saanu kuusattua, notta pränttääskö vai piirtääskö niihin lappoohin jotaki. Voi olla paree ku eri färiillä vaan merkkaa eri kokooset läjät, jottei nyv vaa kukaa taas rupiaasi ottamahan ittehensä toisella lailla asiaa kum mä haluaasin. Meinaasin vaan pikkuusen vihijaasta. Taas.


Kuusoota

Moon aina kiittäny ympäristötekijöötä siitä, nottei musta tullu koskaa suunnittelijaa. Sellaasta kuusaajaa, joka aamulla saa viivan tiataokonehensa näyttöhön ja vahtaa sitä viivaa koko päivän ja ku lähtöö illalla hakemahan uusia evähiä, pyhääösöö sen viivan pois.

Moon monta kertaa kans yrittäny kuusata jotaki tulevia asennuksiani ja uusia keksintöjäni paperille tai tuanne ruutuhun. Kummä rupian piirtelemähän kuvia ja saan hianosti kuvaa paperille, se paperi loppuu jostaki reunasta kesken, tai muuten hommasta ei tuu enää mitään. Emmä tuallaasten kuvien kans joura täpäätä ja meen ja teen sen hommani mitolin meinanukki. Se kuusookuva oli tullu päähäni.

Joskus ov vähä johonaki johoroos lyäny liaskaa, mutton muuten menny hyvin. Eisunkaa nuata sähköjä oikee maatiaaset saisi sorkkiakkaa, mutta minkäs teet, joskus on pakko. Emmainakaa kauaa jaksa rukoolla tänne jotaki rahastajaa, joka tuloo joskus jos on ilimoja, muttei kukaa tiärä minä vuanna.

Yhyres pohojalaasfirmas oli pantu sellaanen oikee kokenu kuusaaja kattelemahan Saksahan johonku alan messuullen kuinkollahan aijjan hermolla. Oli siälä sitte vissihin firman tuatantohon ollukki jotaki uusia onalehia nähärä. Messuulle lähetetty Matti sitte könyää maanantakiaamulla osastonsa jokaviikkosehen kokouksehen. Matti oli joskus erellisyänä ilimaantunu kotiansa.

Suunnittelupomo jauhaa kokouksesnansa tavanomaasta jauhantaa. Mihinä kohoras ny mennähänki mihinäki kuusootouhus. Pysytähänkö me tuatannon eres aitauluus ja mihinä kohoras kukin on jonkun jenkatapin suunnittelus. Matti istuu kans siinä nurkkalavittalla ja oli niin kiinnostunehen näköönen, ku olosuhteet vain antoo myären.

Pomo oli tuumannu jättää sokurin pohojalle. Toisin ku tiarootusvälinehet teköö. Kaikki vilikuuli siinä höpinäs maailmalta tullutta. Pomo sitte lopuuksi: Matti, viittisikkö toimitella ny meillen, mitä hianoja rekkulehia siälä messuulla oikee oli. "Ei siälä ny sen kummempaa," Matti kiamurteli ja muut täpyytteli hermostusksis kynsiänsä ja huitaasi silimille valunutta tukkaa taappäi.

Kyllä siälä ny varmahan jotaki uutta oli, pomo jatkoo. "Ei siälä ny palio sen kummempaa ollu ku täälä meilläkää", Matti taas. Sano ny, kyllä siälä jotaki erikoosta varmahan on ollu.

Noo...., oli siälä...., Matti alootti esmennellen. Tosi suuri.... ainaki jalakapallokentän kokoonen... pupi.

Kyllä navikaattori tiätää

Mullon ollu jo melekee kymmen vuatta sellaanen liikentehes sekaamiskones. Ensimmäänen oli aika yksinkertaanen ja soon viäläki hengis. Soon sellaanen päästakattuen kolominurkkaanen, senaikaasten kännyköören kokoonen. Siten paa kiärrätyksehen, kus se pelastaa aina eksynehen lopuuksi reitiillensä.

Mutta tämä nykyaikaanen, soon fiini värkki. Jos oot osannu sille sanua mihinkoot menos, se toimitteloo sullen kärsivällisesti, jotta mitä reunaa sun pitääs ajella, jotta sullolis maharollisuus päästä seuraavasta ristooksesta jatkamaha sinne valittemahas paikkahan. Sei oo kertaakaan viälä tullu häjyllen päälle, vaikkoon menny jo aikoja sitte risteysten ohi. Se vaan sanoo rauhallisesti, notton ynnänny uuren reitin, mee siältä.

Moon koko aijjan kunnellu sitä piänes peloos, jotta koska se oikee räjähtää mullen. Mä ku oon sellanen homeskorva, jotta touhuan muutaki ku kuuntelen konehen ohojeeta. Enimmäksensä yritän olla nöyrää poikaa, kummua peliättää, jotta se kones kariaasoo mullen huanos liikennekohoras: "Sakiapää, moon sullen toitottanu jo monehen kertahan, mistä sun pitääs mennä. Sähän kääntyylen ku kameelilla ajelisit. Täston kuule pian leikki kaukana ja tuloo tupenkrapinat..."

Muttei oo se koneskaan läheskään aina oikias. Tuas lähikaupungin reunas moottoritiällä se aina kärsköö kääntää vasimelle. Sinne keskikaitehen pualellen. Moon siltä aina kysäässy, notta tuan kaitehen läpikö? Soon hiliaa. Eikoo suuttunu, vaikka yritän pysyä siinä rauralla merkitys karsinasnani vastoon ohojeeta.

Mukava soon sitä naisääntä kuunnella. Mutta sitä mäen ymmärrä, jotta se rupiaa heti mua aharistamahan, jos mä pikkuusen ajelen omahan lajihini. Ei soo vihaanen, mutta ärsyttävän määrätiatoonen. Ja mäku toivoosin jotta se ymmärtääs, notton joskus muutaki miäles, ku ainavaa päästellä jotaki ykstoikkoosia teitä, eikä sekaantuusi koko aijjan ajamisehen. Koirakki haluaas joskus käyrä pissillä. Tuahonkin sillon aina jotaki sanomisia.

Kerraasti mä sain sen oikee emävalehesta kiinni. Oltihin tuala johonaki toises maas sellaasten isojen luminutturaasten mäkien takana. Juurtajaksaan seliitettihin sillen mihinkollahan menos ja minkälaasta kujaa. Se väitti jotton laskenu reittimmä, jottei muutaku usvaa putkehe. Ja mikäs siinä ajelles, hianua ilimaa ja henkehen ottavan komiat maisemat joka pualella.

Kultaa siinä peliätti ku oli niin nyrkkää ja rupes flätkimähän kuvia, jottei olisi nähäny kaikkia jyrkäntehiä alahappäin. Noustihin pikku hiliaa sellaasta kiamuraasta polokua. Se konesääni sanoo yhyres risteykses, notta mun pitääs kääntyä johonki oikialle. Mä käännyyn ja se poloku rupes kiipiämähän ainavaa ylähäppäin.

"Annas kuule ny jotaki paperia, jotta mä pääsen kuusalle mihinä oikee ollahan." Vaimo antoo mullen kartan, muttei siihen voinu pirättää sitä silimittelemähän, ku sellaaset kulukaulaaset lehemät rupes nualeskelemahan sivuklasia ja se häiritti mua. Ajoon vähä matkaa ja sain rauhan niistä elukoosta.

Ällistys oli suuri, ku se meirän tiä olis pirättäny jonkun lumen reunahan monen kilomeeterin korkeures. En tiärä olisko siälä ollu sitte jotakin suksia tai lumikenkiä, sen tiän pääs. Ei menty kattomahan.

Käännyttihin ympärihinsä ja ajettihin sen paperin jäläkehen. Ei puhuttu mitään, eikä sillä navikaattorillakaan ollu sen kummempaa. Mä sitte sille aikaasten päästä, notta: "Mistolit kuule tuallaasen saanu päähäs, jotta me jatkettaas lumes kahalaamalla ja viälä tällääses maastos. Kuinkolit ajatellu, notta nua meirän hurtat siälä hanges tarkenoo. Katto, nottoli viimmeenen kerta ku tuallaasia höpäjät."

Soli hiliaa se kones. Toivottavasti meni vähä ittehensä.

Uutisia likeltä ja kaukaa

"Kuningas Albert". Näin oli vetäästy koko sivun leveyreltä. Ku rupes lukemahan tarkemmin, ei ollu suinkaa vallankaappauksesta kysymys mihinää maas. Joku maastopyäräälijä oli vaan trampannu istuumeltansa ja välillä tiätysti kantanukki sitä kulukuneuvuansa kauhias rapakos toistatuntia. Soli ollu koko maailman nopiin nuarimiäs tuas hommas. Ja kyllä oli kansa hurrannu. Ja väkiä oli ollu palio. Kylloli uus kuningatarkin ollu miälisnänsä.

Erellinen mestari jäin neliänneksi ja oli sitä miältä viälä naama ihan sonnas, notta se parahiten nauraa, joka viimmeeseksi nauraa. Ei jutusta oikee seliinny sitä, notta millekkä oikee nauretahan. Näin kyllä kisatouhua televisios ja aika hupaasen näkööstähän tua oli. Mutta olihan nua kuras räpännehet viälä nuarta sakkia, jotta kyllä sen sillälailla käsittiki.

Sontasiionin uutisis sanottihin, notta oli jonku pikkuusen linija-auton eturengas lähteny irti. Kylloli vannes ja kummi ollu eri paria, kusse kummi oli nuan itteksesä lähteny kulukemahan. Kyllä tarttis jonkullaaset klasit kummisuutari, joka tuallaasen mokan oli teheny.

Joku päivä sitte samas leheres oli uutinen, ku joku tyämiäs oli puronnu jostaki ylennökseltä sementtilaatiallen. Sitoli lähäretty viämähän huanos kunnos johonki kipiääntupahan kovalla tohkehella. Toivottavasti ei ollu mitää kovin vakavaa siinä rytäkäs tullu...
Mä siinä vähä ihimettelin, nottoliko se sementti siinä laattialla irtonaasta vai oliko se jonkullaasis pussuusis. Jos soli siinä irtonaasna, niin kyllä mahtoo topsahtaa komiasti, jos korkialtaki se haalarimiäs siihen putos. Tämei seliinny siitä uutisesta.

Siiton jo kymmeniä vuasia aikaa, ku tuas samas leheres oli päällekiriootus: "Malkamäki luuta Pässilässä". En oo viäläkää päässy selevyytehen, jotta mitä siälon oikee tapahtunu. Aina pitääs olla itte joukos, jotta käsittääs. Ei nua asiooren kuluut aina selekiä, vaikka kuinka yrittääs ottaa niistä tolokkua.

Tämänpäivän leheres oli paliastus. Yks munki tuntema toimittaja sanoo oppinehensa joskus latinan kiälen tunnilla ainakin yhyren asian: "Perse vitulos in porto pascas; persialaiset laidunsivat vasikoita satamassa." Mihinähän päin se Latinaki muuten on?

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Hommat ruarus

Ei ollu tuskanuitua ku painespönttöö ja painesta vartiiootteva venttiili oli vaihrettu.

Tultihin torilta tuaresta ruakaa ostamasta, kummä sanoon rakkahalleni, notta nymmä vaihran ne kolehet, jottei lämmityssysteemit oo viikkotolokulla valesvirehes. Vaimo siinä esmenteli, notta ku on näin kylymäki ja voi tulla joku tulumunki siinä sun hommasnas. Kati tuloo meillen huamenna kylähän ja olis kiva ku olis lämmin tupa.

- Moon ny päättäny, notta tänä päivänä se tapahtuu. Laittakohot Kati jotaki roitia hartioollensa jonsei tarkene.
- Mutta ku pitääs teherä ny ruakaaki ja sellaases hommas tarvitahan lämpööstä ja kylymää vettä.
- Eikö meirän hella muka toimi. Em meinaa panna tukkohon kaikkia meirän taloon vesiputkia, notta ei täs ny aivan pääsemättömis olla, päästelin ku koko läntisen Euroopan sulukapallomestari.

Molin hommannu kaikki vermehet tuanne pannun viärehen. Vanhastansa mulloli putkikittiä ja tukku rohtimia. Laitoon sitte kaikki sen painespöntöön ympärillä olovat hanat kiinni. Sitte varovaasesti kruuvasin sen venttiilin irti. Ei nokon nokkua tullu vettä mistään. Sama sen pöntöön kans. Oli ku luamisen tyätä koko homma. Sen pöntöönkin kruuvasin nuav vaan kiinni. Oli kyllä erelliset asentajat ollu kotoosin jostakin toisesta maasta ku tästä. Täkälääset ei olisi sellaasia sulukukraanoja hoksannu laittaa. Sellaasia ku ei tarvita. Ei ainakaa silloon ku nua lämmityksen kolehet on kunnos, eikä niitä tarvitte vaihrella uusihin.

Mullon sellaanen pössöö tapa, notta hommaan kaikemmailman rekkulehia, jos ajatukses on niitä pian tarvita. Ku suihkusekoottaja oli nokkunu kuutolokulla joku aika sitte, ostin siihen uuren tilallen. Ku sitte otollisena hetkenä rupesin sitä tälläämähän sen nokkuvan tilahan, huamasin sen uuren laskevan allensa ku sonni mahansa alta. Mulla tuli tiätysti kiirus hakemahan ehejää sekoottajaa siitä samasta kaupasta mistolin rauskanki ostanu. Vettä ei kymmeniä vuasia vanahoolla hanoolla saanu kiinnni ku pikkuusen koko huushollista. Ja flosina oli kauhia koko aijjan, onneksi kylypyfati oli sen virran alla.

Mulloli kauhia kiirus sinne kauppahan ja yritin seliittää siälä sitte, notta tämä on aivan märstinä tämä vehejes, ollu jo tehtahalta asti. Antakaa mullen ehejä, kummun vesi klosajaa kotona koko aijjan. Tiskinassu pyärittelöö sitä onalesta käsisnänsä ja mun jalaat vapajaa kiirusta. Tämon sellaasen tehtahan tekoonen, notta tämä pitää lähärättää sinne koriattavaksi. Mutta ku mun vesi flosajaa koko aijjan, emmä kerkiä palio orotella.

- Kysääse tualta mun pomolta, mitä se tuahon asiahas sanoo.
Se pomo jauhoo samaa tarinaa ja sen pomon pomo kans. Mulloli sitte koko kioskin suurin herra nenäni eres. Siinä silimätysten ollesnamma se rupiaa vääntämähän mulle samaa satua kunne muukki. Mulla läikähti johonaki sisälläni ja mä huitaasin sen vekottimen vanahana koripallokentän juaksijana siälä hyllyjen takan olovahan isoohin roskiksehen ja mainittin epäsääryllisesti suameksi. ”Pitäkää kraananna.” Menin aika vinkiää kassan ohitte ja se siinä vähä mulukaasi, notta mistähän tuakin on kotoosin. Näki äsköön koko kraanan hianon lennon sinne pönttööhin. Ja se meni justihin, eikä melekeen.

Mä tein ratkaasun, notta meen kattomahan sinne vesiklosinahan, jos siitä vanhasta sais jonkullaasen. Paloottelin sen pöyrällen hirviäs paniikis, ku vesi flosaji koko aijjan. Liotin niitä pikkuusia onalehia etikas ja putsasin niitä sitte trasulla sitä mukaa ku nostelin siitä liämestä. Kokosin sen värkin sekoottimeksi ja se toimii paremmin ku uusi. Soon viäläki siinä kylypyammehen reunas, se sama värkki.