maanantai 25. huhtikuuta 2011

Polokua pitkin

Pieni polku metsän halki vie...

Hyvä kuvaaja aina sanoo, notta vasimella ja oikialla kärellä näkyy miälihinpainuvia asioota tai kohokohtia. Mä en näe tuas kuvas mitää erikoosta. Siinon vaan monet tramppoojälijiet, ku on kaliapussia raahattu kaupasta johonku lymmypaikkahan.

Maistuus varmahan mullekki, mutten tölökkien etiketiistä päättään en voi muuta ku kusta astiahan. Ku kuva ei oo totuus, voin sanua, notta vasimella pualella ihan puskikon takana on aivonsa dorkaksi huuhrellehien alakuperääsasukkien viihtymiskeskus.

Puskan oikianpualohooses reunas on pelto, mihinä nyhtyri maajussi koittaa kasvattaa ohorankäpyjänsä. Pörrööstää uskosta suurella Valtralla ja kävyt tuloo oikeen päin multahan. Niistä kävyystä sitte teherähän sitä liäntä, mikä kelepaa vasimenpuolohooselle asujamistollen.

Soon selevä, notta yteeskunta ei toimi, jonsei oo vastavuaroosuutta. Joku tuattaa, toinen nauttii, taas se toinen tuattaa, kusta, toisen vilielykset rehoottaa ainaki mettänreunoolta hyväs lannootukses.

Mä luulin ennen, notta vai Suames, Ruattis, Norias ja suures Ruslannis kiikaroorahan liämiä nialurisoja kohoren. On ny sitte lapsenusko menny.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Hyve?

Ny en puronnu kellarin portahia autotallihin mukkelis makkelis asennos. Ny riisutin perunoota Mora-puukoolla ja tuli vissihin paksuja lastuja. Joku toinen sitte siihen, notta menöö palio ruakaa haaskeehen. Mä sitte tuohon, nottonko paree keittää kaikki ja sitte sähkölaskujen perähän vasta huitaasta ne kompostihin.

Mullei mee kovin kauaa, ku rupian itte krökkyämähän perunoota omasta maastani. Niitei silloon kuarita ennen eikä jäläken kuumennosta. Tiätysti lautanen eli talterikki kuumootetahan etukätehen niin kuumaksi, notta pitää rasat käres sitte tällätä se pöyrällen.

Herkkupöyräs on silloon tuaresta tilliä, tuaresta ruahosipulia ja tuaresta ehtaa voita. Voi pannahan ensimmääseksi kuumalle talterikille kuumien perunojen sekahan. Sitte piristellähän ne viheriääset siihen perunojen ylle. Sitte otetahan hyvää tarkoottava ilimes pläsihin ja ruvetahan lykkäämän niitä perunoota nenän alta niskaa kohoren.

Ja jos ruaka ei maistu, mulle kannattaa teherä asiasta selevitys. Keinomaailiman lässytystä mulle ei kannata eres yrittää. Toren otan toresta ja siinä sitte oon.

Vakkolis joku ulukomaalaases kohoras, en suasittaasi särpämähän pilaantunusta mehua eli viiniä. Menöö uusien perunooren maku hoit tollanahan. Kunnon punaasen purkin ehtaa niittyviskiä kuppihin, niin saa kurlatuksi hyvin ne kolerat nialuhunsa.

Mitäs räpsykarvoosta

Tomahutin eileen kaasulla käyvän rengaspolttimen valakiahan. Mulloli muurinpohojapannun pohojalla perunoota ja kananpaloja. Ruakaa meinoottelin niistä teherä perhehellen.

Yht äkkiä mun räpsykarvat, ottatukka, ylähuuli, varsinki nenäpää, rintoopiälihaivenet, keäsälakkini lippa kärähti. Aamulla yritin rakkahalta kysellä, notta oonko joku huumehien käyttäjä, ku nekku on kulunu nuan huanoksi. Vaimo siihen sitte, nottekko muista, ku sun kaasuvalakias eileen pikkuusen präiskähti. Rupes tulemahan muistoja.

Moon pirättäny jollaki kekälehillä paistamisen ja grillaamisen. Ev viitti panna enää puuvalakiaakaa pannujeni ala. Hyväntahtoonen naapuri tuli mennäkesänä ihimettelemähän, nottonko sun noukkahas tullu savunhajua. Mä ku en yritä olla valehtelija sanoon, notta tuas ny kärvennän luumupuulla lampahansiivuja.

Jos ny toren sanon, luumupuun klapien polttaminen oli ihan hirviää haisua koko kylälle. Voi jumankauta kuinka hirviä haisu siitä tuli.

Karun jo sitä klapieni luavutusta. Mä huutelin parin kiviairan ylitte yhyrelle tuarehelle eläkelääselle, notta tarttekko polttopuita. Se miäs on niin nyhtyri, nottei ensin kuullu. Ymmärrän ku naamaansa tälläävä akkansa oli pannu äijälle ohojelman, jonka tulokset pitää raportoora peilin eres. Raportoojan ei tiätystiikkää tavittisi kuvastimehen vilikaasta.

Ja sitte mä kannoon monta löyhää puukutiota sille naapurille. Ny mua jo pikkuusen karuttaa ku tein tuan. Mähän saan itte haistella niitä kitkeriä savuja sen naapurin tornista.

Sitte ku olin raahannu sille krannille kaikki mun klapini, se kysääsi, notta tykkääkö sä viinistä, niinku juamana. Mä ymmärrin pikkuusen viteehinsä ja sanoon, notta kyllä. Mutta mum pitää lähtia pian hakaasemahan pualiso päätespysäkiltä. Notta niinku rajootetusti sitä vinkkua.

Mä sitte rupian tallustelemahan viimmeesen klapikuamani perästä kotiappäi. Herra lähtöö mun kans saamaa suuntaa kohoren ja samaa vauhtiaki viälä. Yhyren mustan auton peräluukun kohoralla herra pirätti ja kysääsi, notta kelepaasko sulle tälläänen viini. Lykkäs mullen kuuren pullon looran sylihini. Sanoon, notta nippa nappa kelepaa.
'
Kattoon sitte netistä, notta mitä moskaa oon saanu. Oli kyllä ylempää hintatasua täski maas. Koskahan aukaasis ensimmääsen pullon.

Silloon mä aukaasen, ku naapurista rupiaa tulemahan se inhottava savu. Mä en oo likikää varma oonko teheny oikeeta ratkaasuja. Suuri arvootus on; riittääkö se viini niin kauan klu ne puuni haisoo naapurin takas.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Mun kotoni

Tällääses asumukses haluaasin viättää iäisyyteni. Jumankauta, pystyys vartiootteman toivomattomia tupahan tulijoota tuan piänen reijän reunalla. Ja jos reikä olis tosisnansa vahavistettu pellillä, mikä mun olis korosnani klötkööllä. Turva ku turva. Tikka tai palokärki sais hakata ovipiäliä miälin määrin. Olisin vain kuulolla ja kääntääsin kylykiäni.

Minen tiärä sitä, kuinka osuusin nuan piänestä luukusta tupahan. Ja jos osaasin eres lentää. Mä osaan räpsytellä räpsykarvojani. Niistei ollu mitää apua,ku piänenä poikana lähärin saunankatolta lentämähän omin siiviin. En ollu silloon lukenu mitää, notta
taiteelija Leonardo da Vinci oli koittanu samaa hommaa monta sataa vuatta ennen mua.

Onneksi se saunan katto oli alahalla maaperähän nähären. Pikkuusen könksähti, muttei ottanu oikee kipiää. Suunnittelin kaikellaasia vekottimia, millä pääsis johonki, toisahalle.

Jotta vaikka moottorikelekat on ny kaikkien tiaros, niitei ollu mun lapsuures olemaskaa. Mutta mä kekkasin joskus kevähän hankikeliillä, nottolis vesikelekalla hiano päästellä hankikannolla. Kruuvasin isän mopeerista moottorin irti ja ratustin sen vesikelekan noukkahan.

Tälläsin sinne käsikrivan taakse mopeerin takapyärän ja niittasin monista kettingiistä veron takapyärähän. Ku oon hätäänen, kaikkia en siälä pimiäs liiveris keriinny ajatelle loppuhun asti. Olin naulannu sen moottorin vesikelekkahan pikkuusen vintturahan ja kaasuvipuki oli yks vaijerinpää mun oikianpualohoosen kätyymes.

Vehejes meni tosi lujaa. Mä putosin kyytistä jo ensimmääsen kymmenen meeterin aikana. Olisin voinu pysyä kelekas, jos en olisi asentanu sitä moottoria ja vetopyärää viteehinsä niitä anturoota kohoren.

Kyllä siinä sitte naapurin isännän piikkilangat prätkyy. Homma ei ollu ohi tuas, mun piti viälä yällä tällätä se moottori takaasi siihen isäni mopeerin runkohon.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Ja sitte tuata

Meilloli justihin reipas nuarimiäs asentamas parempia kaapelikanavia ku on ollu ennen. Mä siinä sitte kikkaleen sille flaamiksi, saksaksi, ruattiksi, englanniksi ja pohohojammaaksi. On kiva, ku saarahan ruveta könnäämähän tyhyjänpäiväästen asiooren tähären enemmän ku ny on ollu tarves. Ei ottanu kantaa, eli miälipirestä ei sanonu.

Mum pitää luavuttaa. Mullei keinoelämä saa muutaku näppyjä naamahani. En luavuta turhuuren tähären. Luavutan turhuuren tähären.

Me tyhymät

Rakkini kiakkuu mun ääresnäni. Mun vaattehet on jo kauhias karvas. Pitää vissihin ajaa talavikarvaa ihosta irti. Niinku koirien homma on. Moon hyvä kohores, ku oon miälin kiälin silloon ku elukat on mun kans kamuja. Mä luulen, notta ne tykkää musta ku kiahnaa. Vääräs oon.

Luulen olevani ihiminen; mun pitääs tiätää sen tähären, notta rakki kiahnaa vain, jos sillon joku etuoikeetettu tarkootus asiahansa. Niinku näläkä, vesikuppi on tyhyjä, haluaasin ny niitä herkkupaloja, jota sä annoot eileen mullen. Mullon karvanlähtö ja sun kamppehes on niin karheeta, notta villat lähtöö niihin hyvin? Pikkuusen hinkkaan ittiäni, sorry.

Rakkahia on kumpaanenki. Mä en vaan ymmärrä, notta rakki on innostunu vain silloon ku ollahan lähärös lenkuralle, tällään niille suurusta kuppihin tai kissi juaksoo takapihalla. Poikarakkini hornaa joka yö mun korvahani. Se oikee tällää kirsunsa mun kuuloreikähän.

Ystävällismiälinen ku oon, ev viitti keikahuttaa kaharentoista kilon pallukkaa sivummalle, notta saisin ittekki hornata. Monena yänä oon ollu tyytyväänen, notta raskahilla lenkuroolla kuliettamani luantokappalehet eres on saanu unen päästä kiinni.

Tämä täs.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Taas uusi suami

En voi välttyä tympeältä mielialalta vaalien jälkipyykissä. Jopa hurrit huutelee, että väärää kieltä Suomessa puhuvat ovat jonkunlaisessa pahoinpitelyvaarassa. Ei saatana oo.

Olen asunut joitakin vuosia kaksikielisessä Suomessakin. Minusta kielien valinta keskustelussa ei ole koskaan tullut kommunikoinnin esteeksi. Olen varmaan puhunut vitosen kielitaidoista kaikkissa kielillä, myös suomessa.

Minulla oli siellä armaassa Suomessa paljon ihan vääränkielisiä ystäviä. Mitäs me kymppivuotiiaat. Puhuimme omaa kieltämme ja kuuntelimme sitä toista kieltä. Vähitellen toinen ja toinen pystyi selvittämään ongelmakohdat yrittämällä puhua sitä toista kieltä.

Olen tavattoman ilahtunut siitä, että yksi ruotsinkielinen, nykyään Tukholmassa virassa oleva kaverini osaa melkein kunnollista suomea nykyisin. Muistan lämpimästi ajan, kun kumpikaa ei osannut kuin muutaman sanan toisen kieltä, mutta ystävyys lähti yrittämällä kommunikointia.

Joku aika sitten tapasin ystäväni yhteisen harrastuksen tapahtumassa. Hänellä oli kynkässä pieni poika, jolle hän sanoi på svenska jotakin. Melkein tuli itku silmään, kun huomasin ymmärtäväni keskustelun.

Vaikka olen huomannut olevani persujen kannattaja, en todellakaan halua kaksikielisyyden rikkautta Suomesta kitkeä. Täällä otsikot usein alkavat nederlanstaaligen tuumaa sitä ja sitä ja franstaaligen jotaki muuta. Mä toivon, etteivät älyköt ota kieltä aseeksi Suomessa omaan asiaansa, kuten täällä on on otettu.

Sorry.

Uusi Suami

Moon ny päättäny, notta ny rupian kirioottamahan tähän sontaputkehen suameksi.

Olen väkevästi sitä mieltä, että murrettani ei enää nyky-yhteiskunnassa ymmärretä. Ikäluokkani ihmiset ymmärtävät, mutta kovin harva heistä hiippailee netissä. Murre -blogini ei toimi.

Monet juttuni ovat perustuneet vain murteen varaan. Asiasisältöä on ollut ehkä, ehkä ei.
En ole millään tavalla pettynyt. Huomaan vain, että kieli muuttuu kovaa vauhtia. Läheisenikin puhuvat jotain anglosaksia.

Huomenna asentaja tällää muutaman sadan kanavan paketin telkkuun. Ehkä keskustelen sen jälkeen piironkien ja telkkutuolien kanssa. Oikein kahdenkeskistä on tiedossa.

Laatuaikaa?

Rakas lähtöö autolla duunihin. Mä saan ny sitte kismitellä tosirakkahieni kaa. Noon tyhymiä hunttia, paitti notton mum miälestä viisahia. Tosi fiksuja.

Olin tuumannu tänä päivänä teherä etuklasista läpinäkyvän ja muutonki imuroora sisuksia. Puhun ny siitä autosta. Melekee aina näyttää menövän kohoren onnen lahajat.

Olis ny niin hiano ilima, notta voisin entrata auton klaappiia alakuperääsasehe asentohon.Taito riittää tuahon ja kaikki emnehet on kotona. Alakaasko sittenki ehejäämähän autotallin ovia? Siiton tultu kaks kertaa tallihin ovia aukaasemati. On pikkuusen ollu rauska joskus, mutton ny muutoon kunnos, mutton joku siäni järsiny sen ihan pehemooseksi.

Ny me lähäretähän porukalla kissi- ja kanijahtihin. Se homma on niin hianua kaikillen, paitti mullen. Kumpaanenki hurtta on kakstoistakiloonen. Kumpaanenki vetää hioanoohin sessioohin satasella. Ei uskoosi, mutta narun toises pääs tuntuu, notta fysiikan lait ov vai jotaki sanan helinää.

Tämä täs.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Yälläki eletähän

Mä tapaan olla öisin jonkullaases horrokses. Kaikki ei oo. Mennäyänä se ketunnäköönen ja -kokoonen hurta kantoo siilin olohuanehen soffalle. Mistähän se piti kiinni sitä tikkupallua, notta sai kulietettua sen tupahan asti.

Kankiempi valakoonen rakki oli turvan pualohooselta reunalta veres niinku lahtari. Oli seki vissihin jotenki saanu osallistua suurehen saalistuskeikkahan. Onnellinen ilimes ainaki oli silimis ja veri vuati suupiälistä.

Moon joskus ratustanu kellarin ovehen sellaasen koiranmentävän läppäluukun. Karvatukut hornaa mun kans samas sängys peiton alla. Paitti notteivat varmahan hornaa. Joka hetki kuullellahan mitä pihalla tapahtuu. Salamannopiasti yhtenä pötkänä ampaastihin rästäsvuatohon kattomahan mikä siälä pöpöttää. No se igelkott.

On täytyny olla tosi nopia kaappaus, ku se siili oli saatu soffallen. Uskon, notta kettukoirani on ollu niin nopia, notta sai jalaasta kiinni, ennenku piikkielukka rullas ittensä. Mitää muita maharollisuuksia sillei oo voinu olla.

Tääloli aamuyästä hirviä sota. Mun rakkahani huuti täysillä mun nimiä ja kehuu jotton kiirus. Mä jo ihimettelemähän, nottompa kuumaa ny. Huuti, notta tämä pitää saara nopiaa täältä pihallen. Mä siihen kurnuttelin, notta mikä ny on hätänä. Tämä otus pitää saara pihallen. Varmahan oli niin suuri paniikki, nottei muistanu lajia eli rotua sillen pallukallen.

Mä sitte lähären miähenä pelastamahan katrastani joltaki hirviästä katstrooffilta. Oli siälä paikalla jo toinenki miäs, verinen jaskarusseli. Voi ku se metelin kohoret unnutteli siävästi siinä telekkusoffalla. Vahinko, nottoli joku pannu ohojelmat kiinni.

Moon joskus kuliettanu sellaasta siilielukkaa paliahin käsin autotallin seinätoppooksista pihallen ja tiäsin, notta paliahin käsin voi ottaa kipiää. Kattelin sitte sellaaset uunivuakakintahat kätyymikseni ja vein sen piikkipallukan pihan perälle. Aamulla tarkistin, nottoli pääsny matkoohinsa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Paisuntaa

Prätkähytin joku päivä sitte reppukopterini käyntihin ja hilipahutin sillä vahtaamahan kotoseurun paisuntoja. Talaven jäliiltä vekotin rupes pöpöttämähän ens nykääsyllä. Annoon sen höristä niin kauan ku kattelin ullakolta pilikkihaalarit ylleni. Mulloli sellaanen epäälys, notta näin kevähällä voi olla yläilimoos vilipoosta. Ja tosi soliki. Onneksi olin huamannu sujahuttaa haalarin taskukun Jägermeister-nimistä köhälääkestä. Oli niin hosuunen äkkilähtö, notten havaannu tulumuta rautakankia reppuhuni. Sillosin voinu kammeltaa tuata jääklimppiä, mikä särki Ritaalalaasen jokisaunan. Mutta toisahalta, ku en oo lennon ammattilaanen, laskus olis voinu tulla joku tulumunki.


Soli hianua ku sinne paisuntoohin ei tarvinnu reissata yksin. Monellaasta siipielukkaa oli menos samahan suuntahan. Sitte joku kottaraasen näköönen västäräkki huahotti mun flätköttimeni viäres. Kysääsin, notta leikikkö uupunusta vai onko oikiasti jyrähtäny maitohapot lihoohin. Kattoo sililimihin anovasti. Flätkääsin vasimenpualohoosella tassullani oikianpualohoosehen olokapäähän. Tuu tuahon istumahan.

Niin me sitte mentihin ja mä olin pikkuusen yskäänen. Lääkkeheksi otin silloon tällöön sitä yskänlääkestä. Nukahrinki silloon tällöön, mutta kiitollinen pilotti tiäsi mihinkollahan menos. Oli vissihin ollu ittekki tai ainaki sukulaaset samoolla reissuulla ennenki. Kutitteli nokallansa sen pualohoosta korvanlehtiä, mihinkä suuntahan pitääs kääntyyllä.

Emmä tuasta ollu pahoollani, päiv vastoon. Kyllä eläämet on viisahia, nupajin siälä ilimas. Västäräkin näköönen kottaraanen mun olokapäälläni ei pannu pahaksensa. Ystävyyren syventämiseksi se rupes kaivamahan vaikkua mun korvistani. Yritin suhurittaa, notta aamulla suihkun jäläkehen kaivoon höröni sellaasilla ihimiskepiillä. Hyväksyy asian.

Nyv vaan en oo varma, pitääskö mun orottaa syysmuttohon asti. Se pummilla ajanu seuralaanenki liihotti johonki, ei sanonu mihinkä.


lauantai 16. huhtikuuta 2011

Suurta on

Tämon maav vilielysaluesta parahimmilliansa. Tiältä näyttää, notta koko alues on kaupunkia. Ei oo. Talojen takana on tosi suuret maav vilielysaluehet.

Isännillä on ittellänsä melekee mun ikääsiä traktoria ja muita maatalousvekottimia. Isäntien homma on omistaa ja päättää mitä siämeniä rapoohin upotetahan. Saattaa olla, notta isäntä päättää mihinkä ohoran käpynsä myy.

Hommat teköö urakoottijat, jokka lähtöö hommihinsa etelästä ja nousoo ylähäppäin olosuhteeren muuttues. Isännät itte viää ikivanhoolla traktoriillansa murua ankoollensa ja lampahillensa.

Suuria vekottimia ei näje koskaan päivällä. Puuroosen liikentehen takia suurin osa agrikulttuurista hoiretahan yällä. Silloon pääsöö pikkuusen kulukemahan tiätäki pitkin kohtehesta toisehen.

Koko aijjan vehkehet, tarkootan maatalouskonehet, suurenoo. Saa nähärä koska karun pyäkit listitähän notta isäntien urakoottijat pääsöö kulukemahan.

Tuasta ny tuli miälehen Suamen maatalouren koneellistaminen mun lapsuuren aikana. Ennen heinät ajettihin hevoosvetoosella läpiajettavahan latohon. Sitte tuli pikkuvallu, olisko ollu numerua 20 tai 21. Em muista.

Yks isäntä sitte koneellisti tuatantuansa ja osti pikkuvallun. Kärry teetettihin autonrungosta kyläsepällä. Hyvä niin.

Heinäkuarma tehtihin ku ennenki ja kuarma ohojattihin hirsikehikkoosehen läpiajettavahan latotohon. Uus vallu kurnutti hianosti petroolilla ja isäntä oli innoosnansa kehityksestä omas talouresnansa.

Isäntä oli edistysmniälinen henkilö. Lato kaatuu, ku se heinäkuarma oli liian isoo siihen reikähän nähären. Isäntä tuasta; Oli tuasta reijästä paree ajaa ku ihan ehejästä seinästä.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Kuarittua luantua

Pohojalaasesta silimäkulumasta on joskus tosi vaikia ymmärtää luannonhoiron oivalluksia. Maankuarimisen tyämaan reunoolla oli isoja plakaatia, johona oli pränttiäsiitä mikkä tahot rahoottaa puiren kaatua ja kantojen repimistä ja maan kuarimista.

Oli jotenkin pöyristyttävää lukia rahoottajatahojen nimet, ku siälä oli valtio ja aluushallinnon orkanisaatio jeleppaamas elottavan näkööstä tyätä luannonpuistos. Ev viittiny lukia loppuhun selevitystä, minkä tähären luannonpuistos on pantu kaikki matalaksi. Joillaki poluulla kuluku kiällettihin merkiin ja viitaus oli maaston kulumisehen. Kuinka kaivinkonehella saa siinä poluun sivus särkiä kaikki? En kysy keltään, ihimettelen vaan.

Koirakkaa ei sais tallata kuarittua luannonpuistua. Tuloo jäläkiä vissihin.

Suames teherähän nevojen ennallistamisia. Se tarkoottaa, notta joskus suures kuvitellun tuattavuuren uhumas tuattamattomien nevojen ojituksia pannahan kaivinkonehilla ny tukkohon. Hölömöläästen tyätä, mutta tuallaastaki valtio rahoottaa.

Jos täälä ny sitte ollahan kiusaantunehia siitä, notta luanto on tuanu omia kasviansa entisille aavoolle nummille. Mäntyä, jotaki puskia ja kanervaa silimin pimeen. Moon monta kertaa toitottanu, notten ymmärrä palio mistään mitää. Ihimettelen ny lujaa, notta justihin jääkauren jäläkeenenkö aika täälä halutahan ennallistaa. Ainaki tuuli jo kuliettaa hianua kivennääsmaata turistin silimihin.

Nämä paikat mitä näin neliökilometri tolokulla, on niin kaukana kuluväylistä, jottei oo vissihin vaaraa autoolevista luannonsuajelijoosta. En oo aktivisti, mutta pöyristyttävää nähtävää oli yllin kyllin mullekin.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Elämää

Sain touhuta lauantain tosi ihastuttavien piänien kloppien kans monta tuntia. Oltihin naapurimaan meren rannas, eikä siälä ollu eres leijoolla ihimisiä uhkaavia olioota. Sai keskittyä itte asiahan, rannalla taaplaamisehen ja koiralle pallua heittelemähän.

Ja koko sakki sitte heitteliki meirän ruskialle murulle ympyriäästä. Pikkuusen rupes johonaki vaihehes tihkaasemahan ja elukka pisti vetehen ittensä pitkällensä. Väsy tuli.

Mulle reissu oli uusien ihimisuhtehien luamista ja niiren hianosäätyä. Mulle oli tavattoman hianua, ku uskoonnuttihin pualin ja toisin piänen poijan kans. Olin ainaki isoisän aikakautta poijalle, mutta hyvin juttu kuluki. Oon päällepuhuja tavallisesti, mutta pikkuunen poika hualehtii oman sanansa välit ihan kiitettävästi. Voin mainaasta, notta sen poijan nimi oli Iiro.

On tosi hianua jutella eläväästen piänien pokien kans maailman menosta. Ku toimittelu menöö interaktiiviseksi, ei tartte eres mitää lasten vitsiä höväätä. Lapsi kertoo omaa maailmaansa omasta näkökulumastansa ja aikuunen kuunteloo. Jos ei oo mitää kummallista asioos, aikuunen voi jutella oman lapsuuren asioota, mutta vain sitte, ku lapsi on valamis kuuntelemahan.

Mulloli hiano lauvantaki.

Taivas sentähären

Tätäki kameraa olis varmahan pystyny säätelehemä. Mutten osaa suhtaantua millää lailla pastillerilooran kokoosehen kuvanottovärkkihin. Mullen on vaikiaselekoosta se, notta itte kamera tiätää kunka kuvatahan ja kuinka touhutahan aukkojen ja aikojen kans. Mun taskusäpsätion ei eres anna mun kopeloora mitää numeroja.



Onneksi taloos on yks piänikennoonen järkkäriki. Oom mäki sitä saanu joskus pitää käresnäni ja kuvatakki sillä. Moon käsittämättömällä lailla ylypiä siitä, notta akastani on on tullu ihan pystymettästä aika hyvä räpsähyttelijä.

Kuvien otos on aivan tyoisel laasta näkemystä ku mulla. Ku joskus viittiis kunnella tuttua, notta mitä saa aukon ja aijan veivaamisella aikahan. Muutaman yksinkertaasen perustiaron tiätävänä valokuvaus ei oo sattuman kauppaa.

Yksinkertaasilla tosiasioolla ihiminen ku ihiminen pystyy hianoohin suarituksihin. Oon oikiasti sitä miältä, notta valokuvataide on tosi hianua tairetta. Kaikkia pokkaria ei voi kruuvata suuntahan tai toisehen. Se on tylyä eli lylyä.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Em mee

Nyt olis viisihin viimmeenen päivä huutaa rosvoja eruskuntahan. Rakkahan kans oli sovittu jo tärähryksekki, notta sitte piirrellähän numeroota samalla reissulla. Ei tuu ny mitää.

Oon äänestäny eruskuntavaaliis tasan kerran lyhkääsen elämäni aikana. Numeron takana oli maalaanen miäs, joka pääsi puhumahan paskaa Arkadianmäjelle. En äänestä enää mitään tyhyjän jauhajaa, vähähä tekis miäli kruksata pohojammaan rarion toimittajan numerua. Olokoho persu mikä persu.

Sitte mua kihelmööttis tällätä sossujen puheenjohtajan kohtahan kruksi. Siihen nähären, kuinka fisksu soon, on saanu liikaa epäsopivaa lehtitiatua.

Moon ny tasapainoasemas indifferentti äänestykseni kans. Mansikakki pitääs istuttaa. Ov viälä pikkuusen ravantasoottamistaki. Pari tuntia on aikaa. Säästän mölyämiseni tai tuan juluki. Mutta ketä mä ny sitte kannustaasin. Vanahat rosvot on jo melekee kaikki varikolla.

Joo, Maria Tolppanen 26, tai Jutta Urpilainen, en muista numerua. Tuallaasihin akkoohin luatan ku kirvehen silimähän. Kello raksuttaa... Meenkö? Onko mun tarpehellista murehtia yhteeskunnan asioosta. On, ehkä ei.

Mitä mä hyädyn äänestämällä? Luultavasti lisää veroja, julukista liikennettä vähennetähän, kaikki maharolliset sairaaloosta tuarahan kotia oman väen paapoottavaksi. Ostehan vanhuksille uusia imevämpiä vaippoja, toivotahan , notta maharollisimman moni pirättääs hengityksensä, nottei tuu valtiolle kuluja.

Ei hoireta millään lailla yhteeskunnan perustuslakihin kuuluvia velevollisuuksia. Jätetähän kaikki ihan perselleensä, paitti vaalituet. Onhan kansalaaset ennenki päriänny ominensa.

Näin teherähän.

Olin inniostunu Timo Soinihin, mutta seki on pantu jo suittihin. Persut joo, mutta ny taisi tulla jo paskat housuuhin. Meen krekoolimaalle takaasin ja annan vallan olla kellä sattuu olemahan.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Isukin sana

Maan isä, kuningas Albert määräs kloppinsa prinssi Laurentin nopiaa kotia Kongosta. Isukki olis tarvinnu Rasputiiniksiki karahteerattua mäläkkiä hovisnansa johonaki hommis. Olisko jotaki köökin kaappien saranoota pitäny kiristellä tai jotaki.

Moni ymmärtää kunkun äksyylyn, ku kakara lähtöö viihtymähän entisehen maan aluusmaahan ja majoottuu sen maan hianoompahan lukaalihin. Kunkulla on töitä tosiski. Maa on saavuttanu maailimanennätyksen olemalla iliman hallitusta jo melekee vuaren. Ilimankos äijää pikkuusen korventeloo. Kunkulla on nimittäin täs maas viälä oikiaa päätäntävaltaa ja muresta maan asioosta.

Ku viimmeenen hallitus joskus lopulta saatihin nihkeetten turpakäräjien jäläkehen ja Herman Rompuyille toimiva porukka, eikähän EU kaapannu sen presitentiksensä. Sen koommi kunkun kans on toimitellu yks sun toinenki hallituksen leipaasemisesta. Ei oo maas yhteeskykyä muuton ku riitelemähän kiälistä. Ittekki kakskiälisen maan kakarana ihimettelen, notta minkä tähären hollannin tai ranskan kiäli menöö puhujasta riippuen kaikkien muiren asiooren etehen.

Muutoosta, ei oo se kuninkahan mainittu jäläkeläänen ens kertaa otsikoos. Joku aika sitte se koriootti tupaansa armeijan varoolla. Hyvähän se tiätysti on, jos kekkaa säästää oma hynäänsä. Verom maksajat jostain syystä ei riamastunu tuasta suuremmin. Ilmiselevästi kunkkua potuttaa tuan juipin hommat.

Toinen poitsu Philippe, sitte osaaki olla, vaikkei eres kattoosi kuinka muut on. Sillon komia jos komia vaimmoonen ja lauma siäviä tenaviaki. Tiätysti sen kelepaa ollakki, ku on kruununperillinen.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Uus jopi

Makasin märstinä melekee koko viikon koirieni hoiros sängys. Paikat vapaji koko aijjan. Sitte se kollikoira juaksi unisnansa mun kylykiä neliällä jalaalla moniotteehin. Mä pikkuusen sitte siirrin hoitajana touhuavaa sivummalle, ku mun otti kipiää nahkahani. Se sanoo, mrrr..

Mun uus viinitarha on täs, paitti jotta kuvahan ei mahtunu kaikki köynnökset.

Mä sitte siitä rupesin tekemähän johtopäätöksiä, notton kipiänaika ny sivuutte. Rakki sitte siihen, ku osaa haistaa kaikki ajatukset, viittikkö ruveta ihimisten ilimoolle. Oov vaikka ku muukki. Jonset osaa, katto vaikka klasista pihallen ja katto mallia.

Nuali mun korvani, molemmat, ottani, silimäkuappani. Molin äimän käkenä ja kysääsin, nottookko tosisnas. Sanoo notton ja haluaas pikkuusen kuseskelemahan toloppien juurihin ja jyrnyttämähän muille kollikoirille.

Kysyyn, notta viittikkö orottaa, mä veivaan ensin. Joo, sanoo ja kellahutti pääkkylääsensä soffalle takaasinsa.

Koiralenkin perästä mä sain kaikellaasia huuhaaluja päähäni, niinku notta ny lähären ostamahan viirypälehen planttuja ja rupian viininvilielijäksi. Ja lähärinki ja ostinki ja istutinki saman tiän. Orotan ny vaan sitä hetkiä, ku mun omista puskistani kukeltaa isoo porukka kupit käres. Tai joku eres.

Moon ollu oikiasti Italias opiskelemas viininvilielyä ja viinin hauruttamista yhyren viikon. Mullei ollu silloon korvat lummehroksis, notta luulen tästä hyvää tulovan. Pitää vissihin olla pitkämiälinen.