Sain touhuta lauantain tosi ihastuttavien piänien kloppien kans monta tuntia. Oltihin naapurimaan meren rannas, eikä siälä ollu eres leijoolla ihimisiä uhkaavia olioota. Sai keskittyä itte asiahan, rannalla taaplaamisehen ja koiralle pallua heittelemähän.
Ja koko sakki sitte heitteliki meirän ruskialle murulle ympyriäästä. Pikkuusen rupes johonaki vaihehes tihkaasemahan ja elukka pisti vetehen ittensä pitkällensä. Väsy tuli.
Mulle reissu oli uusien ihimisuhtehien luamista ja niiren hianosäätyä. Mulle oli tavattoman hianua, ku uskoonnuttihin pualin ja toisin piänen poijan kans. Olin ainaki isoisän aikakautta poijalle, mutta hyvin juttu kuluki. Oon päällepuhuja tavallisesti, mutta pikkuunen poika hualehtii oman sanansa välit ihan kiitettävästi. Voin mainaasta, notta sen poijan nimi oli Iiro.
On tosi hianua jutella eläväästen piänien pokien kans maailman menosta. Ku toimittelu menöö interaktiiviseksi, ei tartte eres mitää lasten vitsiä höväätä. Lapsi kertoo omaa maailmaansa omasta näkökulumastansa ja aikuunen kuunteloo. Jos ei oo mitää kummallista asioos, aikuunen voi jutella oman lapsuuren asioota, mutta vain sitte, ku lapsi on valamis kuuntelemahan.
Mulloli hiano lauvantaki.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
USKON! Lapsista saa itsekin melkoisesti voimaa, varsinkin tällä mummaiällä. Ovat hienoja ihmisalkuja kaikki tyynni. (Heh, luin ensin, ettei onneksi rannalla ollu leijonia, mutta solin leijoja. Pitääskähän mun uusia klasit, ymmärrystä ei enää pysty ostamahan)
Lähetä kommentti