Paisuntaa

Prätkähytin joku päivä sitte reppukopterini käyntihin ja hilipahutin sillä vahtaamahan kotoseurun paisuntoja. Talaven jäliiltä vekotin rupes pöpöttämähän ens nykääsyllä. Annoon sen höristä niin kauan ku kattelin ullakolta pilikkihaalarit ylleni. Mulloli sellaanen epäälys, notta näin kevähällä voi olla yläilimoos vilipoosta. Ja tosi soliki. Onneksi olin huamannu sujahuttaa haalarin taskukun Jägermeister-nimistä köhälääkestä. Oli niin hosuunen äkkilähtö, notten havaannu tulumuta rautakankia reppuhuni. Sillosin voinu kammeltaa tuata jääklimppiä, mikä särki Ritaalalaasen jokisaunan. Mutta toisahalta, ku en oo lennon ammattilaanen, laskus olis voinu tulla joku tulumunki.


Soli hianua ku sinne paisuntoohin ei tarvinnu reissata yksin. Monellaasta siipielukkaa oli menos samahan suuntahan. Sitte joku kottaraasen näköönen västäräkki huahotti mun flätköttimeni viäres. Kysääsin, notta leikikkö uupunusta vai onko oikiasti jyrähtäny maitohapot lihoohin. Kattoo sililimihin anovasti. Flätkääsin vasimenpualohoosella tassullani oikianpualohoosehen olokapäähän. Tuu tuahon istumahan.

Niin me sitte mentihin ja mä olin pikkuusen yskäänen. Lääkkeheksi otin silloon tällöön sitä yskänlääkestä. Nukahrinki silloon tällöön, mutta kiitollinen pilotti tiäsi mihinkollahan menos. Oli vissihin ollu ittekki tai ainaki sukulaaset samoolla reissuulla ennenki. Kutitteli nokallansa sen pualohoosta korvanlehtiä, mihinkä suuntahan pitääs kääntyyllä.

Emmä tuasta ollu pahoollani, päiv vastoon. Kyllä eläämet on viisahia, nupajin siälä ilimas. Västäräkin näköönen kottaraanen mun olokapäälläni ei pannu pahaksensa. Ystävyyren syventämiseksi se rupes kaivamahan vaikkua mun korvistani. Yritin suhurittaa, notta aamulla suihkun jäläkehen kaivoon höröni sellaasilla ihimiskepiillä. Hyväksyy asian.

Nyv vaan en oo varma, pitääskö mun orottaa syysmuttohon asti. Se pummilla ajanu seuralaanenki liihotti johonki, ei sanonu mihinkä.