sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Tänään - vandaag

Maailima näyttää meirän saunanluukusta ny tällääseltä. Suven tulo on monta viikkua takakäres. En viitti viäläkää riisua välihousuja. Palajan tuahon asiahan juhannuksen aluusviikolla.

Täston tulos mariapuuron färinen ruusu.

Ruahosipuli on hyvää syätävää sellaasnansa.

Vuasi sitte tein tällääsista ja omenoosta mehua. Hyi olokohon ku oli häjyä.

Potaatti on klasinaluusesnamma roskakasvi. Nämon kumminki vasiten maahan tällättyjä.

Pian saa louhia tätä hyvää antia hampahillansa.

Vesimyrsky tälläs puskiamma ihan vintturallensa.

Pistin ensimmääsen tällääsen punaasen muatohoni. Samasta puskasta söin erellisen neliäs viimme pukkikuuta.

Salvia ja mehiläinen
Huano kuva Ranunculus Akerista ja huanosti on nimiki kiriootettu.

Puskan kukka.

Tämon pian keltaanen ruusu.

Erilaistaa

Verbi tai ei. Tämän kielen maalamisen ilmaisu on minusta ihastuttava. Suoraan käännettynä se voisi olla vaikka erilaistaa. Tuohan on ihan kelpo tapa ilmaista valkoisen muuttumisen vaikkapa mustaksi.

Toisaalta, jos väritän, eli en maalaan suoraa pintaa, olen värittäjä. Siis olen joku karmimaalari. Kieltä ei voi kääntää. Tämä flaami on helppoa sellaiselle, joka on joutunut pakosta oppimaan ruotsia ja hitleriä. Anteeksi tuo pakosta sana.

Joku Rubens oli läheltä. Tuskin maalasi suoraa pintaaa ja ehkä tuskin karmiakaan. On kuitenkin arvostettu maalari historiankirjoissa. Voin vain ihmetellä sitä, että olisiko hän osannut rullata neliömetriäkään kotini seiniä. Tai karmia.

Olisin tietenkin tukahdutettu Rubensista, mutta Nikula maalaa tosi hyvin. Oikeastaan en ymmärrä, miksi värin roiskiminen seinille on taidetta. Lapsikin sen osaa. Rubens vai Nikula?
Joo.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Ne silmät

Hänen katseensa kohtasi minun silmäni arvokkaasti. En jäänyt tuijottamaan häntä, enkä silmiään, mutta jokin kolahti. Tämä ei ole muistopuhe, näin hänet tänäänkin.

Minut hyväksyvä vieraani on runnellun näköinen kissa. Uskon, ettemme sääli millään tavalla toisiamme tai kohtaloitamme. Olemme hyvin etäisiä kamuja, mutta kamuja kuitenkin. Hän hyväksyy sen, että metrin päästä tiedustelen hänen kuulumisiaan. En ole koskaan edes yrittänyt lähemmäksi. Eikä hänkään.

Ystävyys on sitä, että on, mutta ei tunkeudu millään tavalla toisen arvomaailmaan. Kissani on selkeästi tiedostanut tämän asian. Ystävyytemme syvenee joka päivä, samoin kuin molemminpuolinen arvostaminen toisiamme yksilöinä.

Minulla nyt kuitenkin väreilee nahassani mustasukkaisuuden tunteita. Koillirakkini oli edellisellä karkureissullaan saanut tapella oikein kunnolla tämän uuden porttipieli-mirrin kanssa. Veri oli lentänyt oikein kunnolla.

Katti siis ei olekaan oikeasti minun ystäväni, vaan haluaa uudelleen sessiota rakkini kanssa ja siksi venaa. Pitää kestää.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Tulos on

Meni justihin karulla hiliaa joku julistusauto. Sen katolla olovan ääntä särkevän kovaäänisen puhees olin kuulevana jotaki, notta Jeesus tuloo pian. Ku on oma ääneni viälä pikkuusen huanon saattonen, en keriinny kysäästä, notta meillenkö.

Tottapa sillä kulukijalla on sitte aikanansa omat avaamet föliys. Mä en ainakaa aukaasen uksia kellekkää tiätämättömälle. Vaikka on ny tuasta tulosta varooteltu, en tunne silti kulukevaa tapausta. Meitei oo ainakaa koskaa esitelty.

Täs tramppaa monellaasen asian kauppaajaa. En osannu yhtää tätä kiältä, ku naapurin fryäkynä tuloon hartahalla naamalla mullen kauppaamahan jotaki paperia eli vihkua. Olis se vissihin ollu ilimaanen, mutta sanoon huanolla saksallani, notta hajen itte kaikki tarvittemani jostaki puarista. Ei toimitellu naapuri mullen kolomehen vuatehen sen perähän. Mä en nähäny siinä mitää haittaa eli kummallista.

Suames mulloli jääny porstuan ovi auki. Päiväunet ku komistaa, verin soffalla hirsiä ihan täysillä. Yhtäkkiä mä herään ku painajaasehen. Mun tiätämäni fyrrykyröläänen miäs riapoottaa mua olokapäästä ja piäni poika kattoo mua pualen meeterin päästä suaraa silimihin.

Viarahan asia oli, notta aikaa tuloo. Oot varmahan huamannu, nottei tee puukaa lehtiä tänä kevähänä. Se poika ei osallistunu tuahon tiarootuksehen millää lailla.

Sain joinki silimäni raollensa ja könysin pystyhyn. Kysyyn päivää vaille kersantin äänellä, notta mistä sä kuule puhut. Itte ovesta päässy kulukija tiätysti kertas uutisensa.

Suutuun ihan silimittömästi ja sanoon, notta muutama metri fyrrykyrööhin päin on seinästä viis hirttä poikki. Viittikkö lähtiä tarkistaman tiatuas sei reiän kautta. Lähti, eikoo palajanu tarkistetun uutisen kans koskaa.

Ny justihin vasta, kolomenkymmenen vuaren päästä, äkkäsin mikoli tullu sanoman kauppaajan miälehen. Keskellä tyäpäivää soffalla rötköttävä äijjä varmahan viistotti jotenkin liämiruakintahan tai muutoon vapaavalintaasehen turmiohon. Itteni puallustukseksi voin sanua, notta pystyn kyllä nukkumahan aina ku väsyttää. Mua ei oo koskaan haitannu mikkää kuunkiarrot tai tyäaijjat tuas miäles.

Ovelle tungeksivista asiooren kauppiahista partiolaaset on täälä hirviimpiä. Niitä tuloo polovihousuusnansa pariki kymmentä oven taa rähäjämähän ja koirat saa aina hirviän raivarin. Mä pyyrän tungeksijootta nykyysin aina kukkarosta jonkuullaasta paffinpalaa nähärä, ennenku suasittelen niiren matkan jatkamista.

Joskus, mutta tosi harvoon, ovenhakkaajilla on jotaki tähärellistä toimiteltavaa. Jos karmia rupiaa riapoomahan vaikka Päntänehen viulu- ja rekikoriaamon erustaja asiansa heti esittään, voi olla notta saakin toimitella hetkuusen. Viuluni ja rekeni on ny kumminki kunnos.

torstai 27. toukokuuta 2010

Uusi vai vanha

Tässä on edelleen elämän sietämätön keveys päivittäisenä ruokalajina. Rahdattuani vaimoni aamulla metroskoopille, näin että kadulta löydetty ihastuttava piskimme oli pemistänyt roskapussimme.

Tuohan on etsijäkoiralle ihan tavallista. Jokainen irtopussi pitää käännellä ja tullata. Lattialla olleista jäännöksistä voin päätellä, että roskiksessa oli ollut se kuppi, missä sain laivalla väkeviä kipulääkkeitä. Muistikuvani on, että kupin pohjalla oli vielä muutama pyörylä.

Isossa hädässä tehty perhesyyni ei tuottau tulosta lääkekupin päätymisestä roskiin. Myöskään siitä ei ole varmuutta, olisiko kupissa ollut vielä särkylääkkeitä.

Nyt epätietoisen ihmisen tärkein tehtävä on seurata rakasta tullaajaa. Vielä ei ole näkynyt minkäänlaisia flegmaattisia oireita. Eläinlääkäri on onneksi kivenheiton päässä. Tekeekö lekuri sitten jonkinlaisen huuhtelun, ei kuulu minulle.

Mitä vähintäin opin tästä? Pitää viimosen päälle tarkistaa ja vielä tarkistaa, mitä roskiin heittää. Aivan kuten toimittaja joskus joutui tekemään ennen juttunsa julkaisemista.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Rompuyiko puukenkä?

Kirjoitin varmaan koko Europan pääministerin sukunimen ihan väärin. Mitä sillä on väliä? Kysyn vain.

SontasiooniN (Ilkka -lehti) toimitussihteeri pakinoitsee jostain runoudesta tai jostain minulle avautumattomasta asiasta. Minulle on ihan hailee, kuka runoilee tai kuka taas sitten ei. Minusta arvovaltaisen lehden toimittajan kuitenkin tulisi tietää itsekin, että edellinen Belgian pääministeri ei tosiaankaa ole hollantilainen, vaikka runoilisikin. Olkoonkin äijjä nykynen Eurooppaministeri.

Joku eteläisen Afrikan De Clerc, tai jotakin sinnepäin, ei ollut belekku tai edes puukenkäkään. Sen alulle panijat nyt vain sattuivat tulleen joskus tulppaanien maasta. Minäkin olen ätini puolesta Flander, mutta en ole täkäläisen fasistipuolueen kanssa suuremmin tekemisissä.

Minua ottaa kupoliin se, että toimittajilla käsitteet ovat täysin hukassa. "Tervajokelaisesta autoliikkeestä varastettiin autosta renkaat." Uutiskuva kuitenkin näyttää, että koko pyörät lähtivät. Rengashommat olisivat luullakseni olleet vastemielisiä rosvoillekin.

Voi olla muissakin maissa, mutta Suomessa toimittajan tehtävä on kertoa asioita joltisenkin selkoisella kielellä rahvaalle. Kunnanvaltuustojen pöytäkirjoista ei saa kyllä selkoa siitä, että onko lintu kala vai ei.

Kun päättäjien kirjaajat haluavat piilottaa tietonsa kapuloihin, se minusta on ääliömäistä. Aivan kun puhuisin aidanseipäistä ja naapurin sälli aidoista. (Aita) Olen monta kertaa antanut esittää itselleni kysymyksen. Miksi yhteiskunnassa ei voi puhua kunnolla? Sanoja ja niiden sijoitusjärjestyksiä on rajattomasti.

Tästä lähtee

Tässä saapumaisillani taas ihmisten kirjoihin, karjalainen ystäväni valittaa, ettei ymmärrä kaikkea Pohjanmaan hölinääni. Kyl mieki siel. Kun pitää jatkaa lausetta, menee tappi reikään.

Karjalaisella ystävälläni on paljon kontakteja Pohjanmaalle ja varsinkin sen laajennusalueelle Europpaan. Jos osaa Euroopassa sanoa kalapääksi vaikka vain yhden sanan. Esimerkiksi sanan kala. Fisch on kala, mutta en tiedä millä kielellä.

Kalapääläiset kun oppisivat lausumaan heidän uimariensa yleisnimen paremmin kuin minä, Eurooppa voisi huoletta yhdentyä.

Ei kuitenkaan kannata jäädä kalaan. Onhan mellä porojakin, jotka eivät tietääkseni nauti fisch aterioita. Tietääkseni Tallinnassa porot ovat nesteruokinnalla. Homma on monessa mielessä sikäli kätevää, ettei tule kakkuleita.

En lähde aamulla kalaan, koska kala tuotiin jo nyt jääkappiini. Huomiseksi kehitän vitsin.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Oon

Mä en varmahan pysty kymmenen vuaren päästä seleviintymän sellaasesta miton ollu ny. Saan sanotuksi kissin, mutta ässät suhajaa viäläki. Vituttaa ku kehittyväs elämäs olis muutaki tekemistä, ku olla joku soffan pohoja.

Lohorullisesti eksäni sanoo, notton sulla muuntunu sikakröhä. Jos konesteknikko pystyy määrittelemähän asian nuan, kysyn seuraavaksi jäteskuskilta, nottonko mun pääkkyläses vikaa vikaa vikaa, vai onko yhteiskunta vaihrettava.

Vituttaa tälläänen, nottei tiärä onko. Puhun rumia, mutta mun jostaki oppimia sanojahan noon. Jos kaikki mun sisälläni ny ilakoovat liarukat joskus pirättää vallootusretkensä, alootan elämän.

Mullon vaihtoehtoona skarppaaminen tai kätkytkualema. En syä mitään burgerisontaa koskaan. Näykin kaninruakaa joka päivä. Juaksen joka päivä tunnin rakkieni kans ja pyäräälen helevetisti.

Miäs parahultaases iäs, mutta maas. Saatana, ku löytyys joku kilipikonnalääkäri tai joku seleviintymisohojelman tiätäjä toimittelemahan ny mulle vaikka mistä sattuu.

Jokku suamalaaset valeslääkärit ronkkii mun kituumiani neliä vuatta. Tulin syynöön jäläkehen entistä tervehemmäksi. Yks lääkäri eherotti psygoloogista konsultaatiota. Kysyyn notta kelle, siihen seki jäi.

Vituttaa lujaa kattella ihimisten touhuja jostaki soffan perseestä. Jos viälä joskus oon hengis, raporttoon.

Näin.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

JOOPA JOO

Tähden tähden

Asun melkein kotonani. Asuntovaunumme on pitkäaikaisesti pysäköitynyt kodin eteen. Muutin siihen kämppään. Jollekin toivottu vieras on hirviö tälle.

Mikä nyt onkaan normaalia, sellainen on kuvitellusti mieleeni. Asun jossain boxissa sen vuoksi, että en siedä vierastamme lainkaan. Tunne on ilmeisesti kahdensuuntainen.

Ihmisen rakeet ovat ilmeisesti syntyjään vihamielisiä. En ymmärrä, miksi todellisen rauhan ihmisen pitää häipyä eriöstään.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Umpimähkäälyä

Kysyyn rakkahaltani, notta kualenko mä. Sanoo, notta kualet. Arvootukselliksena imehisenä ei veikannu aikataulua sattumuspäiväksi.

En oo ihan varma, olisko kuallehena paree ku ny. Jyrsii. Minkä tähären flenssuniki on ku kualeman porttia aukaasis? Joskus ylihuamenna oon taas ihiminen. Jyrkät kääntehet elämäsnäni on ku sääntö.

Paskan mariat. Alle kouluikääsenä multa krapsittihin kitarisat ja aikuusena nialurisat. Oli kuulemma niis pasillipesät.

Huajun ja notkun. Orotan ihimisyytä.

perjantai 7. toukokuuta 2010

On, tai ei sittekkää

Elämä hallus? On. Onko ollut ristiriipuntaa, kieppejä (kiepautusliike rekkitangolla) tai brutaaleja kiäppiä tanterehella? On ollu. Minkätären urputat? Urputanko mä, aha?

Kaikki kulukoo klöntiis. Onko eileen ollu huamenna? Kuka järkäles mua pisteli toisnayänä jollaki harppuunan piikillä takaapäi säärilihaksieni läpi.

Motan harvoon särkylääkkehiä ja tulos on ny nähtävin ja kuultavis. Oon kaikesta ainaki yhtä pihalla ku lintulauta.

Joopa joo. Pääsin tänne poissuamalaasehen paikkahan. Ei ollu mikää läpihuutohomma. Ajelin siälä syntymämaasnani autolla tarpehen tähären satoja kilomeeteriä joka päivä. Olin sitte pyhänä menos kaharen flikkani kans mun synnyttänehen naisen ysikymppissynttäriille. Sanomatikki on selevää, notta sankari on ku äitee mullen.

Olin synttäriillä oma itteni, mutta mun kroppani ei ollu. Tiäsin kyllä mistä satavuatisista taas on kysymys. Luntioon rupes häjyylemähän ja mä tiäsin notta mullei oo kipiähän muuta ku hernessoppaa. Kuvaalin miälesnäni, kuinka pistän itteni auton ratis aamulla Vuosaarehen.

Pääsin sinne laivasatamahan. Matkalla en pääsny yhtehenkää apoteekkihin asioomahan. Oli niin pitkiä jonoja, jotta olisin vissihin viäläki niis orottelemas.

Laivan paarimikolla oli helepotusta. Sanon notta kokovartalopuurutus ny. Rupes kattelemahan väkevää juamaa. Sanoon, nottoon kuullu sulla olovan jotaki lääkkehiä. Toimittelin asiastani. Antoo mullen pikkuusen pilleritroppia.

Tuumasin säästää ne seittemän saran kilomeeterin kotomatkahan. Soli viimmeestä erellinen kerta ku lähärin pelliloorastani mihinkää.

Tuntia ennen laivan tulua rantahan otin sitä paarimikon antamaa huumesta. Saatanan kova homma oli päästä siihen tratin taa. Otin toisen ja tunnin päästä kolomannen. Perkeles, ei mitää apua.

Autosnani on onneksi keskinopeuren säärin. Tälläsin sen sopivahan vauhtihin ja annoon rampan kalakattaa. Pirun vaarallistahan se oli, ku jarrujalaka oli melekee toimintakyvytöön. Oli yä kumminki ja vähä porukkaa liikkeellä.

Pääsin kotia. Kesti puali tuntia päästä autosta ovellen. Hengis kumminki. Ittelle luajan imes, muillen ei vissihin.

Kyllä molisin ruvennu johonku helepompihinki ratkaasuuuhin, jos olis ollu henkseliä. Menomatkalla vaan jokku toverimaan tilannessosialistit järiesti laivan aulas ruuhkan ja vei mun lompuukini ja kaikki identiteetit ja muukki mun sivilisaatiostani merkit.

Nuaruusaijjan paras kaverini antoo mullen laihnaksi taskurahaa, millä sitten yritin kuiraalla. Ja täs ollahan. Suurimpia imehiä, miton mullen koskaa tullu etehen.