torstai 30. huhtikuuta 2009

Kesä tulos

Onkahan kukaa havaanu, notta ens kuun perästä on juhannus. Silloon pitää lähtiä varaastamahan naapurin mettästä ovipiälikoivut ja kattella samasta mettästä hyvät vihtavärkit.

Mullon jo ny kaikki juhannuksen haisut nenäsnäni. Syreeni kukkii täysillä ja jostaki naapurista tuuloo tuamenkukan vainu nenähäni. Rakas sanoo, nottei soo tuami, son joku sen sukuunen muu kränä.

Menöö koko juhannus ihan pilipali juhulaksi ku kaikki rekvisiitat on jo ny nenäni eres. Ei sitte varmahan ymmärrä yälläkää ihimetellä, miksei oo tullu pimiä. Menöö jotenkin haikaalut hukkahan. Tai voihan sitte tulla uus juhula. Juhula toiskertoohin.

Kerraasti ajoon munamankelilla juhannuksen tianoos Kurikan sivuutte Kyrööhin päin. Näin vasimella pualella jonku isoon valakoosen teltan. Arvasin kyllä mikä soon. Siinä pyäräälyhortehesnani rupesin kuuntelemahan, mitä siälä isoohin äänehen toimitettihin. ....
"....jos te jatkatte tätä samaa tietä, tulette väistämättömästi helvetin porteille." Kattoon nopiaa karttaa, Panttilahan son seuraava. "Minä kerron nyt teille kuvainnollisella kielellä, miten te voitte vielä välttää helvetin karmean tulen..."

Kattoon karttaa viälä toisiotteesehenki. Kyllä mä saisin kiärrettyä nua kauhiat valakiat tualta kolomostiän kautta, tuumaalin. Pahus ku en kuunnellu loppuhun asti, mitä se monotooni oikee tarkootti sen pahan välttämisestä. Otin riskin ja veivasin kumminki suaraa Panttilahan ja sen läpitte, eikottany yhtää kipiää. Ei viiksen viiksi kärvähtäny tuas paikas.

En ny oikee äänestä tunnistanu puhujaa, mutta epäälen jotta se oli mun yks tuttuni, oikiastansa hyvä kaveri. Tua kaveri kerran istua pläjähytti akkansa kans mun viärehen lentokonehes. Alakuhun puhuttihin ihan oikeeta kuulumisia. Sitte kaverini rupes toimittelemahan mullen jostaki iankaikkisesta elämästä ja puhuu jostaki pyhästä kolominaasuuresta.

Kuuntelin sujuvasti, ku kaveri oli melekee niinku ennenki, eikä yhtään kaupannu sitä asiaansa mulle. Toimitteli vaan. Kysyy se multa sitte moniotteesehen, notta uskonko mä johonki korkiimpahan. Mä sanoon sille mun näkemykseni: Mä en tiärä mikon korkiin. Puhutahan isästä poijjasta ja viälä pyhästä hengestä. Meen aina sekooksihin tuasta. En saa koskaa selevää, kukon päällikkö, mihinkä pitääs uskua. Ku uskoo ittehensä, niin hyvin vaan pakkaa mennä, sanoon saarnakaverillen.

Piti mua toivottomana eliönä. Puhuttihin sitte urheelusta ja käräjäoikeuresta etnisten ihimisten kohoralla Suames. Sanoo se sitte Tamperehella mullen: "Kyllä sinunkin aikasi vielä tulee." Voi tullakki, moikkasin taakaasi.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Sikaflenssua

Meksikosta alakanu sikaflenssu leviää ny jollaki vauhrilla ympäri maailimaa. Kauhu tuasta taurista tuntuu leviävän viälä nopiempaa. Kiitos salamannopian tiaronvälityksen.

Erellinen kauhun aihet taisi olla lintuflenssu. Kaikki maailman herkimmät ihimiset vapaji peloosta tuan kohun aikana. En kuinkaa vähättele näitä tautia, enkä pysty millää lailla itte hylykimähän pasiliskoja enkä viruksia, jos kohoralle sattuu. Ihimisten hysteriaa vaan ihimettelen. Aina on ollu kulukeella kaikellaasta ihimisia kaatavia tautia, muttei ennen niistä pahemmin vouhkattu.

Mullon siitä erellisestä flenssusta omakohtaasta muistis. Ei tosiaankaan siitä taurista, mutta siitä ihimisten paniikista. Olin silloon yhyren leheren toimittajana. Päätoimittaja halus välttämättä laittaa lehtehen jonku seleviämissuunnitelman ihimisille. Sellaasesta suunnitelmasta oli joku raakaveros olemas oikiasti johonaki.

Päätoimittaja oli repiny raakaveroksen ylähä ja laittoo sen tuahon lehtehen sellaasnansa. Mä sanoon, nottei tällätä lehtehen tuallaasta paniikin lisääjää ny. Sanoon notta erillisenä liittehenä leheren välihin mä tuan hampahat irves hyväksyn, mutten leheren osana.

Oli sellaanen tilannes täälä, nottoli justihin muutama suamalaanen hyppiny korkeesta tuvista karullen tai muuten vaan lopettanu omaehtoosesti hengityksensä. Molin eherottomasti sitä miältä, nottei ny saa lisätä ihimisten paniikkia. Tuloo vaan lisää surmanhyppyjä, jos ny annetahan miälikuvutukselle lisää vauhtia.

Päätoimittaja piti kantansa loppuhun asti ja seleviytymissunnitelma oli leheres. Olin sille sanonu hyvis aijjoos, jotta jos tua tilantehesehen sopimatoon ja tarkastamatoon loru on leheres, saat kattella uuren toimittajan. Kyllä ny varmahan kaikki arvaa kuinka käytihin. Mä määräsin heti nimeni poistettavan sen leheren apinaloorasta.

Saattaa olla sopimatoonta muistella vanhoja. Siitä mua ainaki kymmenen vuatta nuaremmasta päätoimittajasta en oo sen koommin kuullu muutaku notta son Suames saanu jotaki kohuja aikahan.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Valehtelija

Mä oon taas valehrellu ittelleni oikee kunnolla. Emmuka tällää enää tuanne krekoolimaahan muuta ku sipulia ja perunoota. Oon niin monta kertaa nähäny, notta mansikat syää joku muu ku oma väki. Tomaattiihin ja paprikoohin tuloo aina joku tauti. Vissihin perunarutto. Ne menöö ruskiaksi pikkuusen ennenku kypsyy. Porkkanat on aina ku mättähiä. Kaalintaimet ei koskaa elä yän yli.

Talavi saa aina unohtamahan, mitä torellisuus on. Nymmoon istuttanu uusia mansikoota vaikka kuinka palio. Kas kun en banaanipuuta oo tällänny, niinku mennävuanna. Punaanen viinipuska tuas viälä orottaa istuttajaansa. Ei täs oo oikiasti yhtää mitää järkiä. Mä vissihin vaan pelekään maailiman loppua tai atoomipommisotaa ku yritän jollaki vanahalla perimägeenillä viliellä kaikellaasta. Vissihin, nottolisin omavaraanen. En saa torellisuuresta selekua.

Ny sitte alakaa hirviä jänittämien, jotta kuka saa ensimmääsen mansikan. Raakilehet on jo tuallaasia ampiaasen kokoosia. Raakilehien kehitystä kyttää mun lisäksi erilaasia lintuja ja nua kymmnen sentin mittaaset tappajaetanat. On miälenkiintoosta nähärä, kuka on eka.

Tiätysti mun mansikkamaani on verkoolla peitetty ja airattu kivillä. Paras kohta mullon keskellä puutarhaa olova vanaha isoo koivunkanto Sen noukkahan oon tällänny monta mansikantainta. Useen mä kerkiän häsyyhin ennen ku matelevat ilietykset on kiivenny tuahta pitkin apajillensa.

Jos solis suamalaanen tua koivunkanto, sen noukkahan pitääs kumartaa mansikootansa huusaamahan. Soonki jonku tämän maan selekävaivaasen metsurin tekemä. Ei täälä puita kumarrella ja kaikki katkootahan tuasta navan korkuurelta. Soon muuten tosi hyvä kasvupaikka tuallaanen kanto. Siälä kuallu juuristo tuaa kapillaarina märkyyttä ja ravintehia koko aijjan ylähäppäi.

Moon höväänny monehen kertahan tuasta rakkahasta puutarhatyästäni. Ei olisi imes, vaikka joku luulis mua isooksiki puutarhuriksi. Totuus on kumminki niin, notton tua harrastus samalla tasolla ku yhyrellä kanafarmarilla, jokoli sitä miältä, nottei yhtä kanaa vähempää kannata pitää.

Kyllä täälä tuntuu kasuavan yhtä ja toista vilielemätiki. Peruna tuntuu olovan oikee kauhia rikkaruaho. Niitä pilikottaa mitä miälikuvituksellisimmista kohorista. Ku maa ei jääry, maahanjäänehet pikkuperunat rupiaa kasuamahan ja teköö piäniä mukuloota. Jos ei niitä koko aijan kaakerra ylähän, olis varmahan koko maa pian perunamaata.

Ny oon huamannu, notta tualta nurmikosta tuloo jotaki valakosipulin ja purion tapaasta. Ku vaimo kiälti ajelemasta kukkiensa varsia kumoho, jätin kaikki lehtevät pystyhyn. Maistoon ja sipuliksi havaattin. Oli jotenki kummallinen juuri. Niinku purios, muttoli parin millin mittaasia niinku valakosipulin kynsiä koko juuri täynnä. Ei ollu myrkyllinen kasvi koska tätä kiriootan. Justihin söin keittämääni soppaa, johonka tuata sipulia tälläsin.

Pambu tuntuu olevan kans melekoonen rikkaruaho. Se leviää, nottei peräs meinaa pysyä. Ongenvapoja putkahteloo yhtäkkiä ylähä. Ei mee ku muutama päivä, ku son sellaasen kalastusvehkehen mittaanen. Oon täs variellu niitä komiimpia ja vanhimpia. Teen niistä jokupäivä koko suvun kakaroolle ongenvavat. Saavat sitte trossata, kuka ne on treenannu. Saishan niistä tiätysti suksikeppiäki. Ny tuli vasta miälehen.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Mä täs

Kylottaa lujahan vastata vilukissin haastehesehen antaa tuntomerkkiä ittestänsä, ku ei mua kenenkää oikiastansa tarttisi tunnistaa, ku moon niin vetääntyvää tyyppiä. Tairan ny kumminki vähä kiriootella, jos vaikka poliisi sitte kopsaas arkistohonsa pahan päivän varalle.

Kiartohaastehen alakuperäänen präntti oli joinki näin: Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään edelleen. Sain tämän vilukissiltä.

1) Mullon vaattehet aina päälläni ku seipähän nenäs. Kletuusnani pitää olla palio plakkaria, jotta saan kaikki leluni kulukumehan joukosnani. Sen takia ne roikkuu ja retajaa. Leluuhini ei kuulu paperossit eikä sytkät.

2) Ku vastahanna tuloo kauhian näköönen räkäjarru, mä voin olla lymmys sen takana. Nenän aluunen on ollu karvaanen sen koommin ku ensimmääset haintuvat rupes itämähän. Surasin niiren ensimmäästen kehitystä joka aamu ja ehtoo peilistä. En oo sen koommin palioosin peilihin vaharannukkaa.

3) Jos näettä jonkun raavahan oloosen äijän simppaalevan vaikkapa kenkiensä reimittämisen kans tai johonaki muus olemattomas napaloonnis, soon meleko varmahan sitte mä. Isoos ongelmis käy justihin päiv vastoon ja mun ulukoonen olemus ei palio hetkahra.

4) Siitäki mun eroottaa, jotta meleko varmahan puhua fläsötän sun puhees päälle ku rookatahan. Sano silloon mulle, notta ny on sun ittes vooro sanua.

5) Näin eileen tiäv varres mainoksen jonka jäläkehen jollaki rahalla saa syärä kolome tuntia niin palio ku maha vetää ja sitte alakaa tassin jytkeet. Harmi ku en keriinny lukia sitä hintaa. Ei sempualehen, mua ei kukaan näje koskaa sen enempää ravintolas ku tanssin jytkeeskää. Joku nopia syättölä on eriksensä. Jos ny tuallaasis paikoos tuloo tuntomerkkiihini passaava könttyrä, se EN oo mä. Mä en voi siätää ravintolasyämistä mihinää miäles. Mun aika ei kerrassaan kulu jotaki kylymää gurmeeta lautasellani siirrellesnäni. Ja koska se helevetin tarioolija tuloo laskuttamahan, jotta vois häipyä. Hyi olohon ajatuskin. Ja tua toinen homma on niin alakukantaasen oloosta, notten piittaa sekaantua siihenkää.

Mä haastan ny sitte hengenheimolaaset; Marin (väkitukkoilua) ja Arjaannelin. En ny tähän hätähän kekkaa enempää.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Renkahat varaastettu

Syän kyllä hatullisen melekee vaikka mitä tavaraa vaan , jos tervajokisen autokaupan pihas ollehesta autosta on viäty vain renkahat. Niin oli uutises, jotta renkahat viätihin. Minen usko millään, notta rosmo olis ollu niin hööli jottolis vai kummit vohkinu. Ku oikee ajatteloo, sillähän olis pitäny olla palio kaikellaasia erikoostyäkaluja, jottolis saanu ne renkahat irti vantehesta. Ja autohon päin niitei saa eres pois paikooltansa. Koko pyärä olis pitäny ensin ottaa irti, jottolis pääsny siihen renkahasehen käsiksi.

Sitäpaitti en millää usko, jotta rosmolla olis ollu niin palio aikaa siinä tyäsnänsä, nottolis ne renkahat hualellisesti irrootettuansa viälä tällänny ne vantehet takaasin kiinni autohon. Rengas on yks pyärähän kuuluva osa, vannes ja pyränpultit on kans. Mullon tuasta uutisesta ihan oma epäälykseni. Toimittaja on kirioottanu sontasioonihin sellaasia asioota, mistei ymmärrä tuan taivahallista. Ny ei voi syyttää eres kesätoimittajia. Pitääs olla kirioottajien vähemmän kaffitunnilla ja enemmän tyäsnänsä.

Oon puhunu näistä käsittämättömistä jutuusta ennenki. Mua korventaa tuallaaset epäselevät jutut älyttömästi. Joku on puronnu sementtilaattialle, ja viätihin puupäällä kovalla kiiruhulla lasareettihin. En kylloo nähäny mihinää sementilaattiaa enkoo eres kullu, nottolis sellaasia olemas. Minkä takia lehtijutuusta saa sellaasen käsityksen notta sellaasia olis johonaki?

Mun pitää ny vaan sanua, notta sementti on sellaasta harmaata, miksei joskus valakoostaki hianojakoosta jauhua. Ylehensä sitä myyrähän isoos tai piänis pussiis. Sementti reakoottoo veren (vesi) kans ja ku mömmähän lisätähän hiataa ja ku tua sössö sitte sekootetahan ja se kuivaa son betoonia. Tua betooni ja sementti tuntuu sekaavan arvon toimittajia.

Mullakin on muutamia erikoosalojani. Silloon ku niistä kirioottaa rivitoimittaja päin persettä, mua ei kiusaa uutisoonti kovinkaa paliua. Mä ymmärrän kyllä virhehien maharollisuuret. Mutta ku ihan tavallisia yleesiä asioota kynäällähän ihan mettähän, kyllä jurppii.

Panin tuasta Tervajoen uutisesta kommenttia toimituksehen. Yllätyyn pikkuusen ku hetken päästä oli koko kommenttiosasto lähteny avaruutehen. Oli voinu ottaa jonku asianomaasen pääkkylääsehen pikkuusen.

Pois puun aluusesta

Suames käväästesnäni näin sontaluukusta tosi hianon dogumenttiohojelman. Joku suamalaanen retkikunta oli menos Euroopan läpi Afrikan eteläkärkehen heti viimmeesen soran jäläkehen. Jollaki senaikuusella rainakameralla oli saatu tosi hianua jäläkiä. Aikakausi oli sellaanen, notta Saksa oli piänistetty ihan tuusan nuuskaksi. Oli tiätysti historiallisesti aukaasevaa nähärä kaikki rojut mitoli kuvattu siinäki maailmankohoras.

Se yhyren henkilöautollisen kokoonen retkikunta pääsi vihiroon sinne Afrikkahan. Ne kävääsi aina silloon tällöön heittämäs läppää alakuasukkahien kans. Afrikka on isoo paikka, mutta yks asia oli yhteneväästä pohojoosesta etelähän. Naiset oli ahkeras tyän touhus koko aijjan. Lapsenhoitoki oli järiestetty niin, notta piänin kakara oli köytetty naisen selekähän jollaki liinalla.

Mutta ne miähet vasta ahkeria näytti olovan. Ne flätkii korttia kalavehes puun alla ja veteli kiliupöntööstä piäniä siivuja. Oli siinä oikeen isoon meiningin tohketta. Ne äijjät jouti kumminki hyvin toimitella viarahille maailman oikiasta menosta. Ja näytti mialuusti toimittelevanki ja rupes tanssimahanki malliksi ku niitä pikkuusen yllytettihin. Niitä tyämyyriä retkikunta ei saanu mihinää kohoras pirättämähän jutusteluhun.

Johonaki perhehes oli vissihin jotakin puutesta, ku siälä ihan etelääsimmäs kohoras poijjat joutuu tiamanttikaivoksille töihin. Niistä kalapiemmista ihimistä ku ei ollu sinne maan ala. Ne koittiki olla pomona kepittämäs niitä päivettynehempiä.

Joku kloppi oli ollu sitte aikansa siälä timanttilualas ja sai pikkuusen hynää. Se tiätysti osti rahoollansa muulin. Se talutti sen kotokylähänsä nuukkoo nahkoonensa ja sai ostaa sillä vaimon ittellensä. Ei menny hukkahan rahat, ku kerta sai nuan heleposti tyälääsen ittellensä.

Entinen EU-meppi Jyrki Otila, tiatokilipaaluttaja, toimitteli kerran rarios nuasta Afrikan asioosta. Oli joskus ollu siälä vuasikausia töis ja tunti olosuhtehet. Oli tullu johonku kylähän ruattalaanen Marttaporukka ja koko sakki oli surru naisten tyätaakkaa. Ja äijjät tiätysti viihtyy siälä puun alla. Kun ne hurrit oli päässy kotia, noli tuumannu kerätä rahaa sialujensa siskojen tyätaakan heleppaamiseksi.

Martat saiki rutkasti rahaa ja ne lähärätti sinne kylähän traktorin ja kaikki maanvilielyksehen kuuluvan tärkiimmät kolehet. Ne tuumas sitte mennä kattomahan vuaren päästä, kuinkon apunsa auttanu tyäpainehis. Oli se auttanu. Niiren akkojen ei enää tarvinnu vaharata puunaluuses korttia flätkiviä ja kiliua litkiviä äijjiänsä. Fältit ja äkehet oli hyväs järiestykses kerolla, mutta traktori ja peräkärry oli karonnu. Äijjät oli lähteny tiätysti koko sakilla traktorin ja peräkärryn kans maalikylähän harrastamahan tärkeetä asiootansa ja viihtymähän samalla.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Mersulla voi lentää

En ny suaranaasesti nähäny, ku se täti lenti sillä voimistelumallisella mersullansa monta kymmentä metriä täs meirän kyläs. Kärys viälä sen lennokki siinä tiällä ja palokunta piänisti sitä ennen niin komiaa kulukinesta, jotta saataas pilotti pihallen.

Leheren jäläken puulootahan se kuski sitte pantihin, ku oli alaha tullesnansa vissihin kössähtäny mersu aika väkevästi ja pyäriny ympäryysyä. Oli pirssi lentäny kaharen isoon autokaupan merkin läpitte, sitte vaihtoautojen kattoja pitkin oli menty parikymmentä meeteriä ja sitte oli puronnu kovalle tiälle takaasin. Kymmenkunta jaappanilaasta vaihtoautua meni tuas lennos tuusan nuuskaksi. Kuinkahan soli sitte siältä kaupan pihasta takaasi tiälle ponnahtanu, ihimeteltihin.

Siinä kyllä sitte äimisteltihin kans isoolla sakilla, notta mistoli yli viiskymppinen frouva saanu niin kauhian alakuvauhrin viirenkympin nopeusalueella, jotta sai tuan temppunsa teheryksi. Soli se isoompi autokaupan merkki ainaki viirentoista meeterin pääs tiästä ja se merkin alareuna, mistoli onnistunu lentämähän keskeltä läpi, ainaki viiren meeterin korkuures.

Siinoli alle saran meeterin pääs liikennevalot, mistäpäi tua huriapää oli ollu tulos. Josko oli peliänny, notta rupiaa toloppa pillottaman punaasta färiä silimillensä ja oli pistäny usvaa putkehen oikee kunnolla. Ei oo tullu mitää järkehen käypää seliitystä asiallen. Täälä ku ei pahemmin vatvota näitä kolaria jäläkihinpäin. Sov vaan notta kooli mikä kooli.

Se lentopäivä oli periantaki siinä ehtoonkorvas. Monet oli silloon tulos töistänsä ja molin rakkieni kans kulukeella. Siitei ollu lehereskää arvaaluja, mistoli nappurikylän frouva tulos. Saattoo kans tulla töistänsä. Täälon monilla alakuasukkahilla tapana, notta periantakina lähäretähän kotia kapakan kautta. Jokku menöö könnäämähän kupin äärehen jo pualiltapäivin.

Onhan siinä voinu käyrä niinkin, jotta sen frouvan miäs on soittanu ja sanonu, notta heti kotia keittämähän lihaperunoota mullen ja poijjallen. Ja sentähären olis tullu nuan kova kiirus. Mä en nähäny leheres tuasta tapauksesta muuta ku sen ensimmäären onnettomuusuutisen, jotten tiärä mikolis saattanu olla seliitys tuahon koko uskomattomahan juttuhun.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Hualtoruputti sekooksis

Mä tulin siihen kaivinkonestyämaalle ja ihimettelin, mikon tullu hualtorobotin. Ruputti möyrii sellaases jyrkäs irtomaarintehes ja meni välihin kuupelluurua alaha. Ku se näki jonku ihimisen, se yritti silimät ristis hiliaa surraten havartaa jotaki ihimisen taskusta. Sen konehen kuski ja joku apupoika oli pahalla päällä, ku oli jääny siinä kurakos öliynvaihto pualimoohin.

Mä yritin varovaasesti tiarustaa, notta miston kysymys. Ne äijjät sitte nupajaa kiiretten huuliensa välistä, notta ku tua ruputti meni tuanne konehen alle ja sai purotettua moottoriöliyt sankoohin se sai siitä konehesta jokku sätkyt ja meni tuallaaseksi. Mä sitte ihimettelemähän, jotta mitä se yrittää munki taskuulle tulla. Konesmiähet epäälli, nottoon menny vissihin joku kännykän näköönen kohta sen ruputin pääs prilleehin ja ny se luuloo koriaavansa ittensä jonku kännykällä.

Kylloli ruputtiki häjyllä päällä. Välillä se luikerteli pellikuarensa sisältä siihen savikkohon ja pian klapsahutti takaasi ittensä kuaren sisälle. Epätoivoosesti meni vooroon kutaki ihimistä kohti kauhian kankian oloosesti. Äijjät tuumas, nottei soo vaarallinen. Kuuppaa se vaan ottasta
kumohon, ku tuloo sun kännykälles. Kyllä siitä pian virta loppuu ja kattotahan sitte mikon kärähtäny sen kropasta, tuumasivat hualtohommihin joutunehet äijjät kylymäkiskoosesti.

Mulla kumminki läikähteli sisälläni piäniä säälintuntehia sitä konesta kohtahan. Tarkemmin ajateltuna mä surin tätini pualesta. Siten tiärä, mistä se tätini siihen unehen tuli. Ei oo ollu hengis enää yhtäkää pitkihin aikoohin, mutta toisahalta, unet voiki olla mihinä aijjas ja paikas hyvänsä.

Tätiäni surin sen takia, ku soli tavannu lentää sillä ruputilla kerran viikos osuuskauppahan ja ny oli ruputti nuan huanos jamas. Ei se tätiny ihan suaraa sillä ruputilla lennelly. Piänes puutarhamajas oli kopuunen, mihinkä se tätini käski sen ruputin mennä. Ku soli kopis se kones, täti vaan sanoo sille ruputille, notta ny taas sinne osuuskauppahan ja niin se puutarhamaja lähti lentämähän kirkonkylää kohoren.

Ajeli sillä ruputilla vissihin jokku muukki. Jäi vain silimäkulumahan, jotta siinä pihas oli toinen isoompi lentomökki ku tua tätini lennokki. Näytti sen kokooselta, jotta sillolis voinu teherä pikkuusen pirempiäki reisuja ku vaan osuuskauppahan. Minen vain ollu uneskaa koskaa sen toisen lentua nähäny.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Bänät tuli

Soon ny sitte loppu mun kohoralta. Minen enää jaksa hasaata sun kans. Varmahan oot hiano ihiminen kaikin pualin ja pätevä tyäsnäski, mutta et kyllä pääsen hanges mihinkään. Soromnoo. Voin tulla kokeehin. Mutten kuluta enää koulun lavittaa sun tunnillas.

Arvasin kyllä jo jokin aika sitte, jotta pian tuloo näin käymähän. Mullei oo selevillä, jotta luulooko se meirän perakooki, jotta mun on joku sille kiälikurssille lährättäny. Jotta mun olis siälä jonkun määrääjän takia pakko kitua. Tosi on, jotta menin sinne aivan oman päähänpäläkähtämäni takia.

Lähtö oli se, jotta mun rupes ottamahan huivihin, ku osaan lukia leherestä tätä kiältä ja ymmärrän telekkarista. Mutta puhuminen ei onnistunu muuta ku konkkaamalla. Kirioottavat ryäkälehet tätä kiältä kuinka sattuu. Ny onneksi osaan jo höväätäkki. Ja jatkan ny kotona yksistäni etäopiskeluna tätä kiältä.

Suurin syy tähän välirikkohon on se, jotta mä en yksinkertaasesti saa selevää mitä siälä hollitallis puhutahan. Kotona kuulen eikä kaikukaa viä yhtään sanaa, ku meillon mattoja ja soffia ja pehemoosia lavittoja. Ne jotenkin imöö hälyäänet.

Mun pinna paloo siitä, ku olis pitäny laskia jollekki herra x:lle erullisin reitti päivittääsehen kulukemisehen säkillä, raitioomivaunulla, metrolla tai junalla. Pöyrällä oli hirviä määrä kaikellaasia lippuja ja mun olis pitäny inata niistä. Sanoon heti sille opelle, notta en ymmärrä julukisten neuvojen kuluusta yhtään mitää. En kertakaikkiaan käsitä mistää hintojen vertaalusta mitää, enkoo yhtää kiinnostunu tästä aiheesta. Seuraava opiskelija räknää, eherotin. Enkä kyllä tottapuhuen millää käsittäny, kuinka tua homma olis kuulunu kiälen opiskeluhun.

Sanoon sille, notta en kertakaikkiaan osaa ostaa eres lippua mistää. Jos tällään kolikkoja johonki automaattihin, lantit kyllä kelepaa, mutten saa koskaa sitä piliettiä. Saattoo joku pitää pikkuusen maalaasena, ku sanoon, notten eres enää yritä ostaa mitää pilettiä, jos nualla yleesillä vehkehillä ajelen. Ajan aina ilimaaseksi.

Se ope vain istuu mun nenäni eres ja yrittää pakottaa mua räknäämähän jotaki mulle hepreaa. Mä sanoon sille, notten tuu tälläästä taitua koskaa tarvittemaha. "Kyllä sun ny joskus pitää ittekki mennä julukisella kulukinehella," aprikootti. Mä sanoon, jonsei oo munamankeli kunnos tai auto pihas, lähären käyren.

Vaikia tapaus, lääkäriki itki.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Tamiko kalahan?

Koko pohjoosmaanen leheristö orottaa jantus jaloon, mitä teköö Vasa Sportin guru ja ehkä valamentajakin, Tami Tamminen. Juhani on papin antama nimi Tamille tiettävästi.

Miäs on antanu laharen toisella reunalla Västerbottenis, jollekkin leherelle haastattelun, notta haluaas nostaa uumajalaasen Björklövenin eilit -sariahan. Isoolle juamakupiillen.

Sportin isoo pomo haluaa pikkuusen esmennellä värikkähän äijän touhotusta. Pomo ja Tami taaplaa niitä rannikkokaupungin hianoja merenrantakujia. Kus kaikki tiätää, koksin nokarehet krapajaa kenkuumien alla.

Jää kuule Tami tänne, voitaas joskus ostaa kauppahallista kunnon kalaa ja kärventää sitä sitte grillis ja heittää pikkuusen häppää päälle. Me kuule tarvittaas sua ihan oikiasti viälä ens vuannaki. Tuumaa ny vähä eres.

Tami potkii koksihiilenpaloja siinä rantakujalla. Emmä ny oikee tiärä, murajaa sitte vaitonaasesti. Urhojen viärehen lipuu kalastajan pikkuvenes. Tami innostuu näkemästänsä: Onko tyyris silakka tänä päivänä, hän kysyy hyvällä Turuun murtehella. Kalastaja perkaa pikkuusen kurkkuansa ja seleventää Tamille: Minä ookka tämä poot tämä päivä, ei silakka olla tyyris.

Tamin pää on kuitenki sinne laharen toiselle pualelle jo ostettu. Paremman makuusia silakkojahan siälä on rajan takana. Tami sitte pitkän kattelemisen jäläkehen siälä perillä löytää Björklövenin toimiston. "Onko tämä koivunleheren toimisto?", Tami tiarustaa. "Nej, den här kontor är Björklövens."

Ykstoikkoosen färistä puskikkua


Mummiälestä näin ykstoikkoosen näkööstä puskikkua ei ookkaa. Nuata villihyasinttia on yli viis sataa hehtaaria yhyres palas. Kuukausi sitte sama mettä loisti viälä kylymemmäs väris ku soli vuakoosta ihan valakooses hohtehes.

Son tua mettä oikee toliaalun aihet täs kevähällä. Jokei oo siälä käyny, on jotensakki jäläkehenjääny kaikesta. Siltä ihimisten vouhkaamien ainaki tuntuu. Ei siälä poluulla pääse palio jalaka jakaantumahan, ku siälön väkiä ku kansaa. Ja hevoosia ja jos jonkullaasta koiraelukkaa. Ja poluulta siälei saisi mennä mettän pualelle ollenkaa.


Mahtaa ne alakuasukkahat, eli sellaaset poron näkööset elukat imehrellä viikonlopun melskettä. Hyvin ne osaa ainaki piiloottaa ittensä mettähän. Joskus ku siälä kulukoo arkena ja piänemmällä melulla, niitä hyppii iloosesti polokujen yli.

Yhyres toises mettäs on villiä valakosipulia ihan valakoosena. On siälä jotenki outo kulukia, ku on tottunu mettäs pihkanhajuhun. Ei tua valakosipuli oo aivaa yhtä väkevän hajuunen, ku tuala puutarhasnani olovat valakosipulit, on se halju kuitenkin aika huumaavan tuntuunen. Mä arvostan sitä mettää sen takia emmän, ku sen kukan varret ja leheret on suuhunpantavaa ja hyvänmakuusta onki.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Huipputehokasta

Leikiin eileen tosisnani oikee huipputehokasta miästä. Olin piänistäny yhyren hirviän piikkiisen puskan piänihin pätkihin ja olin tuumannu, notta saan ne piikit karotettua parahiten grillatesnani. Ne piikit ku ei tuu maaskaa muutaku entistä terävemmiksi.

Tällään sinne grillihin kekälehiä ja virutan niitä vanhalla ranskanperunavoitehella. Säästin tiätysti oikias sytytysainehes. Jollaki lailla se mun läjäni rupes käryämähänki. Tällään sitte sen kekäleskeon päälle niitä piikkipuskan paloja. Rakas valamisteloo köökis samalla jotaki kanansiivuja sinne mun savuavahan kekohoni. Mitää kiirusta ei oo kumallakaa ku on kaikesta oikiasta tyästä rauhootettu päivä.

Tuloo sitte vaimo kattomahan mun tuuhastustani. "Pian kuule tuloo naapurit manaamahan airan taa tuata sun savuas. En ihimettelisi vaikka tryykääs palokuntaki pihahan", mutaji ihanuus mullen ja könys takaasin köökkihin.

Oli ne kanansiivut jo kuulemma aikoja sitte marinoontunu ja nolis valamihia kuumennuksehen. Mun ideaalista valakiastani vain ei oo tiatuakaa. Piti kattua oikee taskulampulla sen keon sisälle, jottonko johonaki sisällä valakia ku niin hirviästi savuaa. Rakas vissihin tuntoo jo mun ja mun älykkyyteni ku ei kummemmin ruvennu täräjämähän. Antoo mun vaan touhuta.

Soliki hyvä ku ei täräänny. Mä sain sitte ihan itte keksiä, jottei tästä hommasta ny tuu yhtään mitään. Poomaan sitte hiliaa kellarihin ja tuan siältä sellaasen kaasulla käyvän rengaspolttimen ja muurinpohojapannun. Kuumennan sen pannun ja putsaan tiätysti erellisen kesän pölyystä Tällään ne grillihin meinatut marinoorut tuattehet siihen panulle ja muina miähinä rupian kokkaamahan.

Hyvää vaan pakkas tulla, mutta siinä viäres savuava grilli meinas häiritä kaikellaasta tunnelmaa, mitä siihen hetkehen olis muuten kuulunu. Tänä aamuna sitte tarkistin sen grillin tilantehen. Ei ollu enää hiilen hiiltä eikä tikkupuun palaa jäliellä. Olis ollu ihan hyvä paikka kärventää niitä lihoja, manasin kulukiesnani. Tairan ruveta seuraavalla kerralla tuuhastamahan jo aamuyästä, jotta se grilli sitte kans kerkiääs niihin juhulihin joukkohon.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Vanginkuljetusauto

"Kuule isä, onko tuas sun kotos eres joku roska-auto vai mikä? Eisunkaa viranomaaset ny vaan oo päässy kärryylle mihinoot ja non tullu hakemahan sua vanginkulietusautolla?" Tällääsiä tiarusti lukiolaaseni sähköpostis.

Mulla löi pääsni tyhyjää, miston ny kysymys. Kelasin kaikellaasta hilseheni aluuses. Mulla meni oikiasti monta päivää tuumooksisnani tuala klasin aluuses möyrytesnäni. Viästin lopus oli monta virnuulevaa hymiötä ja niistä päättelin, nottei se flikkani ny varmahan oo ruvennu sekaalemahan koulupainehiensa rasitukses.

Sanoo jotensakki, nottei soo tyhymä, joka kysyy vaan se jokei kysy. Mäe tuastakaa viälä oikee inannu, homeskorva ku oon. Pikkuusen rupes polttamahan ku kiriehensä lopus kehuu viaraalleensa mun plokisnani. Kelasin vanahoja höpinöötäni ja yritin selevittää, oonko toimitellu tästä paikallisesta roskahuallosta ja tua vihijaus tulis siältä. Ei, emmä pääse millään kärryylle mitä nuariilla aivoolla ajatellahan.

Sitte jonaki päivänä ku aukaasin taas kerran sivuni mulla välähti. Onneksi ei kestäny kauaa, siunasin. Soon se roska- tai vanginkulietusauto tua vasimes ylänurkas olova omakuvani. Kyllä vuaret on tuanu palio päänsakeutta. Tätä menua muutaman vuaren päästä ei heilahra eres korvan leherekkää. Ei eres valehrellesnani.

Nauratti ja harmitti yhtaikaa. Vastasin sitte tiätysti tiarustajalle. Sanoon, notta tua kuva on paras omakuva, miton musta koskaa otettu. Tuas kulukinehes on pyärät alla ja tarkasti kattoo, koko mahanaluunen telastua niinku panssavaunus ainaki. Vehkehellä pääsöö maalla paikasta ku paikasta, ja vetehen en erityysemmin hingukkaa. Moon aina halunnu kulukia omia polokujani.

Tuasta kopista oli flikka vissihin päätelly, notta siälä kulietetahan vankia. Hianostihan tuakin ajatus passaa luantohoni. Mukavee son liikkuvaa maisemaa vaharata kalterien takaa, ku aina samaa iänikuusta linnanpihaa. Oikiasti tua on jonkun geologisen firman tutkimusauto. Muttolis mukavaa, ku olis omas pihas tuallaanen.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Urheelullista

Oulus pyssynkaas kuppilas yäsyrännä riahunu ja poliisin piirittämä entinen keihähän paiskoon Suamen mestari väittää, nottei sollu mikää pistooli, soli sytkäri. Näin kiriootti Iltis tänä päivänä netis. Eihän nuasta vehkehistä aina saa selevää, jos kovan on tukka silimillä, senhän ny kaikki käsittää.

Mulla tuloo tuasta väkisin miälehen yks pohojalaanen käräjäjuttu. Yks veleho oli syytettynä hirven salakaarosta. Syytetty väitti kivenkovahan, nottei sollu mikää hirvi, ku teeri soli. Tuamari kysyy sitte pitkän jähänäämisen jäläkehen isällisellä äänellä, nottekko Matti mihinää vaihehes huamannu, jotta se elukka ei ollu teeri?

Syytetty vaikeroottoo lavittallansa, kravaa hetkuusen päätänsä ja mutajaa sitte: Kyllä mä silloon pikkuusen rupesin epäälemähän, ku yritin sitä reppuhun tukkia.

Tämän maan urheelus ollahan korkeella onnen pättärehillä. Yks kovettu pyäränveivaaja voitti jo kolomannen kerran perätysten maailman vanhimman pyäräälykilipaalun, kolomipäivääsen Paris-Roubaix. Son tua lestan seliäs päriäävä niinku epäjumala täälä. Oli äijä justihin käräjillä, ku oli parihin otteesehen kärähtäny kokaiiniis auton suittista.

Oikeuren mukahan syytetty on saanu julikisuurelta niin palio tuamiota, notta ny tuli pään silitystä ja seuraavan asian syyllinen tupahan. Notta näin oikeusvaltios. Oli hyvä, ku ei tarvinnu mennä veivaajan tiilen päitä räknäämähän. On ny sitte taas täys riippumattomuus jatkaa rakkahia harrastuksiansa. Kuntoki siälä sellis olis menny. Nysse sama hemmo meni kuupelluurua asvalttihin loppusuaralla kuurenkympin vauhris ja sanoo, ettei ottaanu yhtään kipiää. Mitäs ny mömmöös.

Voi olla jotta ny osa tyäväestä kattoo tuata suurta sankaria pikkuusen nänänsä vartta pitkin. Samana päivänä ku mestari poseeras leheren etusivulla sponsorinsa kans isoo sekki käres, pantihin sen sponsorin saran hengen tehtahasta ovet lukkohon ja väki harrastamahan maantiäkävelyä. Hyvin vaan pakkaa menemähän, vaikka ihan tavallista tarkootetahan.

Sen tehtahan väki ei oon tääläpäi yksin kävelemäs paanalla, mihinkä ne leheren mukahan tällättihin. Tällä viikolla kuntoolukaveria on tullu tuhansia lisää. Ei taitaasi löytyä koko maasta niin palio liniapiiliä, jotta tänä vuanna paanalle ohojatut saataas yhyrellä kertaa kyyttihin. Osan pitääs lähtiä käyren kattomahan sitä potkupallomatsia.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Kuinkollahan

Tuli hääjyysimmältäni viästi, notta sais mennä sen rippijuhulillen kesäkuus. Kyllä rupian pian kattelemahanki halapoja lennokkimatkoja viisahasta konehesta. Kahtakymmppiä enämpää em meinaa maksaa, mutta sitte niitä keisarillisia lentokenttämaksuja pitää tiätysti kylyvää.

Ikäjäriestykses erellisen perilliseni rippijuhulat oli joinki erikooset. Niitä opettanu pappi haukkuu nua elämänsä toivos olovat kakarat syntisimpähän kolokkahan mitä keksii. Sei saanu viälä tuastakaa kylläänsä, se purotti koko kirkkokansan helevetin portiille. Tuaki olis jos piisannu yleesölle, mutta se muisti viälä veistellä miäliaihestansa silloon ku ne kakarat yritti tällätä ittiänsä sen keltaasen temppelin seinustalle valokuvoota varten. Ja silloon tarkootti pyhimys kakarooren hualtajia.

Moon ollu aina sitä miältä, notta uskonsa auttakot jokahista. En oo ikänä sekaantunu pätkääkää musta kaukana olovahan asiahan. Ittekki olin joskus hamas lapsuuresna rippikoulus. Emmuista mistä se arvostettu kirkommiäs poltti hiansa. Muistan vain sen kommentin.

"Täällä tunnilla te yritätte leikkiä hartaan näköistä, mutta kun lähdette kurvailemaan mopedeillanne pappilan kujaa, te huudatte, saatana ku siristää!" Sama aijjä haukkuu kerran joulukirkkokansan, notta jäi korvan taustat märkänä olovan miälehen pysyvästi. Viästi oli samallaanen ku rippivälle, mutta sanat pikkuusen toisin sanottu.

Mainos elää

Jokku vuasikymmenien aikana kuullut tai nähäryt mainokset on jääny pysyvääsesti miälehen sellaasnansa tai joinki vintturootuna. Television alakuaikoona pikkuunen poijjankoltiaanen räknäs maitolavalla ohikulukevia autoja. Volokkari, Volokkari, Volokkari...isi.

Miälikuvaa jostaki autosta vissihin yritettihin takua päähän, niinku silläki, jotta vain vetääsy narusta, kesän ilot on eresnäs. Ev viitti sanua, mitä tualla mainostettihin. Ku olin kloppi, naureskeltihin, notta ainaki kahta asiaa. Mikä soli sen pirssin neliä kiriaanta, joihinka voi luattaa. Ei sollu se sama, jokoli petojen sukua, susi jo syntyesnänsä.

Ota Pax, se poistaa käheyren ja pirättää hengityksen. Tai vaikkapa, notta kyllä äitee tiätää, mikä lasta ravittoo. Suno pesupuluveri ja Pipe Club piipputupakki. Mummiälestä törsöösehen kannusti tälläänen ja sopiis ny laman nujertamille ihimisille: Osta ny, maksa joskus ens vuanna tai osta kaks, maksa yks. En ny ihan sanasta sanahan ihan kaikkia mainoksia muista.

Parahasta pääston hautaustoimiston ilimootus. Ei kannata elää, sillä Harju hautaa halvalla. Tua onki ihan selekiä ja suaraviivaanen muistutus. Sitte täälä hölömöläs, mihinä kortteeraan, yritetähän ihimisiä aliarvioora oikee kunnolla. Vaikka ny johonki juamafatihin on oikee färillä piirrrustettu sen farin yläreunahan, kuinka palio saa tuata ainesta iliman, jos ostaa sen alareunan mittaasen määrän. Joskus on köytetty kuus purkkia muavilla yhtehen ja kehutahan, notta pari purkkia on ilimaasia, ku ostat nua neliä. Tua loukkaa mun ihimisarvuani. Ottaasin mialuummin kaks ilimaasta purkkia ja jättääsin ne hinnootellu hyllyhyn. Mutta sitte siihen hyllyyn reunahan on präntätty, notte saa ruveta pakkettia purkimahan. Anna mun kolloon kaikki kestää.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Tami vai?

Kyllon ollu varsipallos kovat aijjat. Vaasalaasten hurrien Tami on saanu vinkua oikee elämänsä riamusta. The historic win. The hiostoric loss tänäpäivänä. Molisin halunnu, notta vaasalaaset olis päässy korkiahan sariahan. Kaikesta kannatuksesta päättään joku 1,6 milionaa ekua olis löytyny kattojien lompsista.

Kyllon tua Tami on mun miälehen. Kuinkon ihiminen niin kauhian kovaa jonku jääkiakon perähän, notta menöö sanakki ihan huiteelle. Jos olis vaikka Kauhajoen maakuntaviästin vastuuhenkilö tuallaases tohkehes, maalihintulon jäläken varmahan hiihrettääs viälä pohjoosnavalle ja taakaasin.

Minen tuasta jääkiakosta käsitä, ku sen, notta pitää se pyäriä kumminpala tällätä sen toispualloosen kentän häkkihin. Itte ku aikanansa tuata peliä pelasin, em millää käsittäny, notta minkä tähären mun pitääs luistellesnani se kumminpala jollekki toiselle lähärättää.

Molin kova poitsu siälä kentällä. Aina kerkesin puallustamahan ja hyäkkäämähän perä kanaa. Mulei ollu mitää fyysisiä rajoottehia, mutten oikee käsittäny mihinkä se kumminpala pitääs flätkäästä ja minkä tähären. Ei oo sitte tullu kakaroostakaa jääkiakkoolioota.

Klumppuusta on kuluku

Ei oo aina tasaasta elon tiällä. Tänäki päivänä kultani toivoo kolomiotteehin, notta kehittyysin kolomivuatiahan tasolta. Ainaki kolmiotteesehen sanoon, nottei oo mulla minkäällaasta hinkua kehittää ittiäni raavahien ihimisten suuntahan. Sanoon, notta jos johonku päin kehityn, lähären noukka pystys syntymäni suuntahan.

Ei oo ollu mistään isoosta asioosta tänä päivänä puhes. Sellaasta tuttujen ihimisten välistä hasajamista tämon ollu. Minen vain käsitä, minkätakia ihimiset höyryää niin omituusten asiootten kans ku poilitiikan tai uskonnon ta ilimaston lämpööstymisen. Minen voi nualle asioolle paliahin käsin yhtää mitää ja oonki jättäny tuumoostelut hevooselle, ku sillon isoompi pää ku mulla.

Ihimettelen sellaasia kuvitteellisia asioota niinku pualuehet. Mistä joku muntapaanen kolloo tiätää ptääkö olla keskustalaanen, kokoomuslaanen, vihiriä tai ihan pöyröö kommunisti. Mullolis kaikis vaaliis palio helepompaa kattella nurkkani, jonsolis selekiästi sanottu notta neliänkymmenen numeroosin kengis ku souteloo, olis tämän toisen kans samaa sukupuuta. Mistä mä tiärän, oonko ny sitte näis vanahoos ajatuksis jotaki pualta. Ku en tiärä niin en tiärä.

Täs lapsellisuures on kyllä ihan oikiasti vaarallisiakin pualia. Ei palio kannattaasi henkisten ikäkaverien kans heittää läppää, tai pian huamaa notton pallo jalaas. Tämä maa on oikee tunnettu kakaroohin puuttumisista. Kylläs kaikki sen miältää sanomatakki.

Enneku tääloli kaikkiin huriimma käräjäjut, joita ko maailma seuras, menin kerran kaupan kassalla höpäjämähän omiani pikkuuselle neidille. Silloli joku eläänruakapurkki kynsisnänsä. Etiketti oli niinpäin, notten nähäny minkä elukan kuva siinoli. Meillei ollu yhteestä kiältä ja mä sitä purkkiansa viisaten kysyyn. Miaau? Flikka tuahon heti notta, hau, hau. Mitäs siinä seleväs asias.

Vaikkoon kauhia hösö, emmee enää tuallaasia kyselemä kakaroolta.

Politiikkaa

Ei oo pitkä ku isäni viälä eli ja jaksoo vängätä politiikkaa mun kans. Pitääs ny sanua, notten puhu politiikasta tai uskonnosta koskaan. Noon ne aihehet mummiälestä herran hallus.

Soli se toimittelu joinki toispualoosta. Ei kässänny muka faari maatalouren tukiaasia. Vaikkei mikää varsinaanen punaasen lipun huiskuttaja ollukkaa. Ku menin kattomahan vanahoja, faarin vintturroominen alakas heti. Kun ne saa ilimaaseksi...

Muari, äiteeni, sanoo heti, lopettakaa tua jasuaminen ny. Joskus lopetettihin ja joskus ei. Mun hommihini tuli tiätää suamalaasen maatalouren kaikki kuviot. Ei mullollu mitään hinkua olla kenenkään pualella tai ketää vastahan. Satuun vaan tiätämähän asioosta, ku solin mun hommani.

Molin faarille hyvä kohores, ku sei uskaltanu viarahillen posmottaa. Molin sem miälestä niin alahaasta kastia, notta ku sen pärpättämien meni huulien täräjämisehen se sanoo. Senkin keskustalaanen. Sem miälestä tua sanonta oli alahaasinta, mitä voi toiselle ihimiselle sanua.

Olis pitäny kunniootta vanahaa äijjään enämpi ja kuunella sen loruja. Mullon viäläki niin yksinkertaanen kaali, notta sanon asiat niiku noon. Ei sem pualehen, kyllä sen faarivainajan parahia elämänkohtia taisi olla, ku se sai jasuta politiikasta mun kans, vaikken itte sanonu koskaan minkäällaasta kantaa mihinkään. Toimittelin vaan, miton joku päättäjäporukka saanu paperihin präntättyä.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Mikon tärkiää?

Täytyy ihimetellä, notta mikon muu tärkiämpää ku puriehrus. Raahaan joka ikinen päivä meirän matot pihallen. Hianolla amerikkallaasella kummiharialla saan niistä matoosta monta kilua koirankarvaa irti. Miksei nua ihanuuret pirä karvojansa nahkasnansa kiinni?

Oon päättäny itteni kans, jotta seuraava rakkimma on täyskaliu. Mä sitte liimaan nuata toisista jäänehiä haintuvia sen urpon selekehän. En tiätysti oo ihan varma, notta haluaasko se kaliu olla ihan varmahan karvaanen. Pitää sitte sitä asiaa tiarustaa jonku simultaanitulukin kans.

Moon hommannu kaikkia hianoja kolehia, notta saisin rakkieni karvat näköösältä. Toisen karvat on ku parsinneneuloja ja niitei saa ku kynsin irti mistään. Sitte sen lelukoiran karvat on ku nöyhtää ja se nöyhtä leijaaloo iliman viämänä ympäri huushollia.

En ny oo viämäs rakkahiani mihinkää saunan taa. Yritän vaan opetella paremmin tätä perhe-elämää.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Krökkyhommat vahavistaa

Kyllon ihimisellä pääs isoo vika ku pitää asuulla krekoolimaas perset pystys aamusta iltahan. Ittekki tiärän, nottei oo järkiä. Siinä krökytesnäni kattoon ku yks iäkäs naapuri yritti kärventää
parvekkehellansa jotaki kyrsää. Näytti jotenki hupaaselta. Suamaalaasittaasin toises kerras tuulahteli sinne salihin päi ja äijjä oli tosi hapinesta tälläämän sitä väliovia kiinni.

Mulle ei tua naapurin homma millää laila kuulu, enkä ota mihinkään siihen liittyvähän kantaa. Ihimetellä tairan saara. Isäntä on vanahemman oloonen ku mä ja kiriavatukkaanen fryäkynä ei oo mun vahahimman kakaranikaa ikäänen.

On siinä vänttyrällä äijällä hommaa, ku se yrittää olla varmahan jollekin miss märkäpairallen miälin ja kiälin. Soon se frouva milloon minkäkillaasis färinaamioos, mutten oo nähäny sen tälläävän tikkua ristihin sen vanahan äijjän hommis. Se äijjä hinkkaa jollaki jiirisahalla iltaasin trukkilavoosta takkahan pantavaa. Mullolis vaikka kuinka palio sille polttopuuta, mutta ku kerran huitelin huulta aitojen yli , ei kunahtanu mun läpälleni. Toimittelin asiaani neliällä eri kiälellä, ku en tiänny miston tua älykkö perääsin.

Jos täälä yrittää muka puhua ameriikkaa tai engelsmannia, kaikki kattoo nenänvartta pitkin. Sitte ku seleviää, nottoon kotoosin Suamaesta. Oi, fineland, on mullaki siälä yks serkku Tampereella opiskelemas. Mikses sanonu ennen mistoot tullu tänne rähäjähän.

Mutta ku tavallista, mun meinaamani asia menöö ny juurihulikkahan. Oon täs vaan teheny sellaasta empiiristä tutkimusta tämän maan pariintumisista. Yleensä nyhtyri äijjä rupiaa lukemahan jotaki hianua, niinku tukkimiähen täin sukupualielämää. Sitte se menöö johonki hianohon virkahan, jokon niinku sille tehty. Äijjä pyäräälöö, notta veri kiärtääs ja kerää hynää pankkihin.

Sitte ku tili on mallisnansa, se rupiaa kattelemahan hupilehtien suasikkia ja valittoo ittellensä vaikka miss kummisaaappahan heiton maailmanmestarin. Homma on selekiää ja suaraviivaasta.

.

Kuka muka tiätää?

Kysyvä päällekiriootus on takalistolta. Kysyn kumminki. Mun tiataokones ei ainakaan tiärä yhtää mitää. Joskus tällää ihan maharottomia asioota eherolle. Pitääs köyttää kettingillä sängynjalakahan ja laittaa isoo tiiliskivi päällen.

Kummoon jotensakki väärällä nikaa pirättäny tämän vehkehen, se toimitteloo etehen tulovalla kerralla tiätävinänsä notton väärin sammutettu. Justihin niinku lomalta tullu palopäällikkö sanoo Ylistaros.
Minkä tähäre tämä kyselöö, notta palajatahanko erellisehen istuntohon? Minen kerkiä tätä värkkiä istuhaltansa kruuvata. Taas paliastuu nottei tiärä mistään.

Moon ihimetelly, notta minkä takia mun pitää hakata tätä värkkiä tunnottomilla nakiillani. Miksei tämä honaa mun ajatustani? Tulis palio vähempi sirppihallaa. Pantaas jokku anturit ottahan erikeeperillä kiinni ja toimiteltaas viisahallen konehelle miton miäles. Enkä mä ny oikiasti tarkoota mikon mulla miäles, vaan mitä meinaasin touhuta värkin kans.

Kysyysin sitte siltä, anteeksi tältä, notta mihinkä lähärätin ne tuahannet viästit, jokkoli tarkootettu jollekki. Ja notta avaruutehen vai? Kyllä siälä sitte toisella planeetalla joku kruttunaamaanen eliö naureskeloo mun vahingoolleni. Pitää varmahan joinki maalaasena ku nuan kiriootukset lipsahteloo mihinkä sattuu.

Mutta voi tua mun kömpelyytteni lisätä matkaaluaki. Ne kuvitellut kruttunaamat voi äimistellä siälä kuumien lähtehiensä ääres, notta miston tullu nuan epätoivoosta jorinaa. Ne voi lähtiä kattelemahan singnaalin alakupäätä. Silloon meillä pitääs olla pöyrät pullollansa hyvää voikkuleipää tai jotaki voimanappia. Mistäs me tiäretähän mitä ne syää?

Pitääs vissihi toimitella niille, kuinka hianua on tulla alaha jotaki lumitettua mäkiä tai mennä pitkin lumenehen höylättyjä jäläkiä iliman sen kummenpaa päämäärää vääränoukkaasilla vehkehillä. Mistä me tiäretähän onko niillä turistiilla eres painovoimaa siälä kotona. Jos ei oo, nei voi käsittää mitään laskettelusta.

Ku kysyy kulukija, notta läheretähänkö pilikkimähän. Minen siihen voi sanua ku notton täälä veret sulana, ja pilikkiminen on huanua, ku ei pysy pinnalla.

Mutta pitää kuuhaalla.

Rotat söi portahat

Kyllä mullon viälä perunoota kellaris, mutta rotat söi portahat, notten pääse niitä hakemahan. Moni on kysyny, kuinkoot nuan kurian ja raihnaaseen näköönen. Tuas se syy ny on.

On ne portahat viälä joinki kohomollansa, mutta notkuu pahoon. Noon joku entinen älykkö tällänny toiselta reunalta kiviseinähän kiinni. Sen tiätää sitte miton tapahtunu, ku ei oo seinis eristehiä. Soon se toinen reituunen ihan märäntyny. Pitääs tua reisi uusia ennenku rakas menöö kuappahan kuupelluurua pyykkikoppansa kans.

Mullon uusi reisi jo orottamas tuunaajaansa. Sen pääs luukoo, notta Luvia. Taitaa olla rehellistä suamalaasta värkkiä. Näiren onnettomien omat puut on ku tyroksia. Selevitän aina puukaupoosnani mihinon puu sahattu kannosta irti.

Tua jutun alaku on joku vanaha sanonta kuriuuren peittämiseksi. Tuli miälehen; yks kauhajokinen isäntä meni säännöstelyn aikana hakemahan kansanhuallosta korttia lamppuöliyhyn. "Onko teidän perheessä lapsia, vanhuksia tai sairaita." "Meillei oo vanahajoja, kipiöötä eikä kakaroota. Meillon pimiä."

Yks kyrölääsisäntä justeeras ensimmäästä traktoriansa piänehen kakslauttaaeehen latohon isoo heinäkuarma kyytis. Tiätysti koko lato kaatuu sen uuren konehen eres. Isäntä tuumas: "oli siitä pikkuusen paree mennä ku ihan ehejästä seinästä."

Sama isäntä sitte haikaali, notton pohojatuuli aina yhtä vilipoosta, vaikka tuulis mistä päin.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Kintahis keittämähän

Eileen ku rupesin keittämähän vaimolle ruakaa, vetääsin ensimmääsenä kintahat kätehen. Ei ollu kupit kuumat ei. Olin saanu jonku päähänpäläkähtämän, notta nuasta pihanperän alakavista nokkoosista sais jotaki syätävää. Mun herkkä hipiäni ei kestäny eres ajatusta, notta rupiaasin ottelemahan kasvien kans paliahin käsin.

Näpsyttelen sitte niitä nokkoosia ainaki kolomen litran sihivilän täytöhön. Rupian siinä sitte kismittelemähän, notta pitääskö patahan laittaa jotaki muutaki. Vetääsin kymmenen puriua ylähän niinku miähet. Siinon ny vähä ainehia ku kuapas on vähä viälä ituusia perunoota, tuumoostelin.

Päätin kumminki tryykätä käyren lähipuatihin ja sain siältä saalihiksi nipun varsiporkkanoota ja pussuusen lanttuja. Ku en oo mikään vegaani eikä vaimokaa oo, nykääsin hyllystä rasian savustettua kinkkua piäninä kuutioona. Jo rupes olemahan ainehia.

Ku sain sitte nokkooseni kiahumaha, kulta tryykäs ovesta tupahan. Kaikki mun hianot soppasuunnitelmat meinas mennä ketuulle. Kuuntelin hiliaa uusia ohojehia ja pian oltihin onneksi samoolla risetiillä.

Yritin teherä siitä sopasta sellaasta, notta vihannekset on myllyytetty hianoksi ja ne kinkunpalat vaan on sattumina. Löyrin sellaasen murskaamen ja jonku vispilän näköösen vehkehen. Em millää saanu sitä murskaanta siihen vehkesehen sopimahan ja laitoon ne vispiläpäät kiinni. No sen tiätää kysymätäkki, notta kolomasosa siitä sopasta lenti pitkin seiniä.

Kulta poomaa sitte kotia taas ja kysyy; mikset laittanu tätä löytämääs murskaanta tuahon nuan. Kattoon mihinkä tuahon, mutta sama vaiva on taas varmahan ens kerralla. Kattotahan sitte.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Krannihin kylyvöölle

Rupian huitelemahan heinänsiämeniä kuallehen kräkkyairan yli naapurin laituumelle. Toiselta naapurilta periin kymmenen kilua tosihianon nurmen siämeniä. Nym meinaan lahajoottaa ne tualle pihan perän ökyisännännälle. Iltaaasin ja muuten hämäräs.

Mun pistää vihaksi ku tua Afrikas timanttivarkahis ollehen perillinen luuloo omistavansa kaikki miton olemas. Krannihin tehtihin uimahallit ja kaikkehen sisäurheeluhun tarvittavat pelikentät. Tuli tiätysti rapaa palio koloosta. Tua hyvillä evähillä syätetty oli kysäässy ostaa tuan meirän klasinaluusen, mitäs vuakralaaset puutarhallansa teköö. Vuakranantajamma vanaha atteekkari oli kuulemma saanu raivarin. Kantolaa ei myirä, ei osina, eikä paloona.

Öky keksii, notta se teköö meirän puutarhan viärehen pistävähän kymmenen meetrin levyysehen kaistalesehen uimahalin ja muiren kotustensa alta tulovasta ravasta kunnon auman. Soon toista meeteriä ylempänä ku tämän taloon maa. Joka vuasi se muistaa höylööttää siitä rintehestä kaikki roskat ja eroosio tiätysti pelaa.

Enoo kärryyllä miton tekeellä. Joka kerta ku taivahasta tuloo vettä, tua naapurin auma valuu pikku hiliaa meille tahtoo tai ei. Ny on kuallu parikymmentä meetriä tuata kräkkyaitaa. Ku naapurin puutarhurit kuluki kuseskelemas meillä, pistin välihin kunnon verkkoairan. Ny nostan tuata aitaa koko aijjan kaikellaasella puskarentalla, mitä plassilta löytyy. Ja tiätysti lapiiotten sitä valuvaa rapaa airan yli.

Pian tuloo taas ne krannin klasinaluusoriat ja sitä ennen mun jyväni on siälä rintehes. Voi ihimetellä öky, ku nuan on ruvennu kasuavamahan oriensa möyhentämiesen jäläkehen. Voi joutua arvon puutarhurit seliittämähän, mutta mä ostan käpyjä lisää jos perimäni loppuu. Pirän sen rintehen hyväs kasvus ja nautiskelen olostani puskan takana.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Mömmöös hiihtokisoos

Tuli kylymä hiki ja mun jalaat tallusti koko aijjan sängys tyhyjää. Ihimettelin, nottoonko viälä niis kisoos vai mihinä. Varaovaasesti aukaasin peittua ja kattoon, onko hyysikkä samas paikas ku ennen, vai oonko viälä reissulla. On se, huamasin. Kyllä ihimettelin, notta mihinkä ne mun ympärilläni hurrannehet ja mua ylistänehet ihimiset on karonnu.

Rotukoira krapsutti mun selekääni koukkuusilla kynsillänsä niinku aina ennenki. Panin lukutuikkuni hehkumaha ja rupesin tavaamahan Leningradin (Pietarin) 900 kauhun päivää. Oli vähä synkkää ja kiriani putos rintoopiälille ja silimänluukkuni meni kiinni. Pari sekunttia ja taas säpsährin. Mihinä ne hiihtokisat oikee oli ja minkä takia moon jo täälä. Kotona.

Piti mennä lumeheksi taas pissalle ja ajatella asiaa. Ku kaikki näytti olovan kohorallansa ympäristöasioos, kultaki hornas mun tyynyni viäres. Mitei oo tapahtunu. Kylloli ihime tilannes. Millää en meinannu päästä tolokkuhu, notta kuinka moon niistä hiihtokisoosta tänne päässy ja mihinä mun sukseni ja vaksini on ja milloon tullu ja mistä.

Selevis lopuuksi uneksi. Molin isoos kisoos ja joku muka valamentaja lykkäs mun suuhun jotaki risoton tapaasta mömmää. Yritin siinä esmennellä, notta mua pistää, jos hohomuan liika palio tuata vattahani ennen kisaa. Se valamentaja sanoo nottei ny pistä. Senku piittelet nyv vaa. Muutaman lusikallisen perähän mun siaraamistani rupes tulohon savua. Voi ku pääsis pian paanalle hätäälin.

Kun mun vooroni tuli, mä hiihrin ihan hurmios ja kukaa muu ei päässy samoolle minuutiilekkaa. Maalis oli jos jonkinlaastaki töttyrää mun nenäni eres. "Kuinkoot pystyny tälläämähän huippukuntos justihin näihi Olympialaasihin?" "Oon huirellu klonnaa siaraamihini, kurria, vai onko se ny jotaki kuarittua maitua vai mitä soon. Minen mitää muuta trönäkkää", sanoon suameksi jolekki ameriikan televisiotoimittajallen. Se käsitti kaikki.

Pikkuusen pisti vihaksi, notta minkä takia mua rupes pissattamahan justihin ennen palikintojenjakua. Olis niis Olympialaasis voinu nupaata kansallislaulua itkus silimin milioonien ihimisten eres. Olis ny eres rakkoni kestäny nämä kovat kisat, jottolis voinu rääkyä unesnansa.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Mun kaverit

Täs on mun rakkahani. Ruskia on entinen katukoira
ja valakoonen on herrarotuunen jaska russeli.

Kuva on viimme pyhältä.

Oommä vissihin kaveriistani puhunu kyllästymisehen asti. Nua karvaaset kullanmurut on vissihin vilahrellu uuseen täälä tekstiis ja vissihin joskus kuviski. Ov voinu tulla vähä tutuuksiki. Joskus tuntuu, notta kaikki muu on turhaa, paitti koirien kans otteleminen. Sentähären taas mölyän nuasta.

Mullei oon mitää koron tuamaa rasitesta nuahin elukoohin. Noov vaan jotenki tullu tähän elämähän joukkohon, ku ei oo tarvinnu enää kakaroota tillata. Nua on niin mukavia, ku nei koskaa simppaale turhanpäiren. Aina on joku syy kannaonottohon. Rakas pallo on pyärähtäny kaapin ala tai on hirviä pissahätä ja pitää päästä pihallen.

Sitä minen käsitä, notta minkä takia yällä pitää nosta aukaasemahan ovi pihallen ku kellaris on koiraluukku, josta vois mennä hoitamahan asiansa siillonku se tuloo kohorallensa. Päivällä homma onnistuu kyllä omaehtoosesti paitti, jos sataa kaatamalla, silloon löytökoira tirahuttaa asiansa autotallin laattialle. Hyi sentären, eihän leidin tassuja tuallaasen asian takia ruveta kastelemahan.

Jaska russelilla on palio sukulaasia Suames. Justihin luin alan lehtiä ja sukulaasensa oli päriänny pois tiähensä näyttelyys. Tämoli kasuanu liian korkiaksi, eikä kelepaa suvunjatkajaksi eikä näyttelyyhin. Lenkkikaveriksi soon otettuki ja sen tehtävän kyllä hoitaa kunnialla. Aika jörnökkä soon. Teköö mitä tahtoo, mutta uskoo kyllä tärkiimmät komennot, ainaki ku ne sanoo sem maan kiälellä miston tullu. On enimmäksensä omis tuumooksisnansa paitti, jos nenähän tuloo kissin tai pupun vainua.

Soon tua poika aina siälä mihinä mäkin. Ei saa teherä mittää, jonsei kolli saa vartioora ääres. Yäkki se tiätysti nukkuu samalla tyynyllä ja kävelöö peräs, jos sen idolilla sattuu tulla vaikka pissihätä yäsyrännä. Flikka soon katukoiraksi niin hyväsydämminen notta oksat pois. Soon kova vahtimahan tätä huushollia ja kuuloo kaikki mitä pihalla teherähän. Ei tarvita ovikellua ei.

Se vähä häirittöö, ku se nuahuaa kaikki pussuuset mitä tuala kylällä rookkaa. Ov vissihin kauankin joutunu itte kattelemahan evähänsä. Ei saa toimitelluksi tuasta, mutta siltä näyttää. Sei yritä näkemiänsä elukoota hengilta. Se tykkääs vaan leikkiä niiren kans. Joka ilta tua ilopilleri pitää hirviän rumpan pallonsa kans. Sitte ku liikuntarves on täynnä, se lötkähtää suarilta jaloolta mahallensa ja häipyy nuukkoo nahkoonensa maata.

Kerraasti oli joku urhoollinen kissi tullu tupahan koiraluukusta. Meilloli silloon tua herra vain. Oli kissi vissihin ajatellu jotaki namua löytävänsä. Tullahan kotia käyren vaimon kans kylästä. Hirviä tuttu rakinääni kuuluu jo monen saran meeterin päähän. Oli se uskollinen hurtta havahtunu viaraahan hiippaalijan liikehisin.

Kissi juaksi ku mialonen yläkerras ja rakki peräs. Välillä kissi piilotti ittensä ovelasti verhojen taa klasin yläreunahan. Minä siinä sitte paremmuuttani kattelin tikat, notta sais missen pelastettua päläkähästä. Kyllä siinä korvat vouvvas ku rakki rähisi. Vaimo mullen notta, laita ny eres kintahat kätehen ku kiipeet ylähä. Mä siihen, notton ihan kesy kotokissi.

Ei ollu. Se sai raavittua ja pureskeltua mun hirviähän kuntohon. Korvalleherekki oli reikiä täynnä, nottolis jonkuulaasia helyjä saanu roikkumahan vaikka kuinka palio. Kannoon sen kissin kuitenki pihalle, vaikka raateli mua koko aijjan. Siinei auttanu muu ku lähtiä lasareettihin. Pikkuusen ne hoiturit hymähteli tapahtumalle, mutta hyvää hoitua sain.


Mun on hiki

Kyllä rupiaa tarkenohon. Yritän krassata jotaki täs markillani, mutton niin kuuma, notta pitää mennä useen kalavehesehe. Kauan säästin, mutta kyllä aamulla piti riisua ne Suames jalakahani riuhtaasemanii karstahousut. Ny täs sitte kroikootellahan polovihousuus ja kipparipairoos.

Mulloli hetkuusen mittari tuala krekoolimaan reunas. 27 astetta näytti. Solis suamalaanen hellet. Karunpualella veros ei näytä viälä täytehen kahtakymmentä. Täälei oo mitää luattua nuahon keliihin. Oon monta kertaa lähteny pyäräälemähän hianos ilimas ja oon tarponu jääkalikkana loppumatkan hirviäs vesisatehes.

Mitäs täs. Koko aijan yritän hilientää puutarhahan tormoosteluani. Ku malttaas viälä hetkuusen orotella. Ei ne Suamesta tuarut oikiat hernehen siämenet miksikää mee ,sen kummemmin ku täältä ostetut monellaaset sipulinsiämenekkää. Tämä hätääsyys on kyllä suuri vika.

Tuli tuasta miälehen, ku jolloostikki olin yli viikon reissulla etelääses Ruåttis, Skoones. Siäloli tyynnööstelty kaurankäpyjen hautaaminen ja kevät oli pitkällä. Yritin tulla kotia, mutta meinas olla maharotoonta. Ilimajoen ja Ylistaron väli oli poikki. Seinäjoen ja Vaasan väli oli poikki Munakas. Vettä oli siunaantunu pikkuusen joka paikkahan. Kiärrän sitte jostaki Härmään kautta kotiani.

Kiriootan sitte siitä reissusta ja mainaasen nottoli kylyvöt jo tehty Ruåttis. Yks mun ikäluakkaanen ja hyvä kaveri suuttuu ihan silimittömästi. Harrastajavilijelijän miälestä tuallaasta sontaa ei olisi saanu leheres kirioottaa. Omin silimin kumminki näin, nottoli kävyt peltohon piristelty.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Rauhaset näkööselle

Jokku käänti päänsä toisahalle ja jokku toliotti silimät tapillansa. Yks pursia nuari fryäkynä otti nuav vaan leipätiskillä maitorauhasensa kätehen. Ei sillollu selevästikkää tarkootus ruveta rumihinosaansa esittelemähä. Tälläänen täyskollooki käsitti, notta ne pitimet kikas jollaki lailla ja piti se ruskia kohta laittaa uutehen ojennuksehen.

Tälläänen mettäkylän pöyröö käsittää jotaki ja jotaki sitte ei. Mun tuloo sanua, notten oo millää lailla asennootunu mihinkää tapoohin, ihimisihin tai paikkoohin. Muston kuitenki tullu helevetin kova rasisti. Nualla pohojoosafrikasta tullehilla ei oo mitää tapoja tai estoja mihinää asioos. Ku allahkin vissihin jäi johonku toisahalle, nua maailmanmestarit voi litkiä kaliaa ja poltella hamppua ja käyttääntyminen on sitte ku johonaki eläänpuistos ärsytettyjen elukkojen häkis.

Tääläki tuli joku vuasi sitte maharollisuus, notta samoolla kusettimilla olovat voi virallisesti vaihtaa sormuksia. Oli sitte leheres kuva ku kaks helevetin lihavaa partasuuta oli onnensa kukkuloolla. Päivän päästä näin ku tua korstopari tallusteli samahan kuppilahan käsi käres suukotellen mihinä jo istuun.

Mummiälestä kaikki saa asua ja olla niinku hyväksi näköö. Joku mettäkyläänen perimä pani mun hekottamahan nottei meinannu loppua tulla ku tuan paruusen rookasin. Kyllä josku kymmenen vuatta sitte hätkährin ku kaks karvaturpaa rupes pussaamahan hartahasti kirkon eres.

Samalla reissulla pistäännyyn tuas hermokeskuksen piänes kuppilas. Sinne tuli kaks nuarta miästä toinen toistansa käsistä retuuttaen. Pusut oli helliä, kuinkas muuten. En sanonu mitää eikä kultanikaa pukahrellu. Poijjat rupes heittämähän suameksi läppää. Mitä siinä sitte mätäsäijä tiätää muuta ku pitää luukkunsa kiinni.

Äijä täräjää

Kyllon johonaki vikaa vikaa vikaa, ku äijä tärää ku tärpätin keittäjä. Minen tiärä, minkätakia tua krekoolimaa saa mun ihan sekaasin. Järiellä ajateltuna siinei oo mitää järkiä kyykkiä tuala persusta pystys, mutta mennä vaan pitää. Kaupasta ostaas kaikki kasvannaaset halavalla ja sais itte vaan kääntää kylykiä soffalla.

Veto kasvimaallen täytyy olla joku vakava sairaus. En tiärä onko virus- vai pasilliperäästä vai olisko suvun tuama rasites. Lupasin laittaa perunat periantakina. Noon ny kumminki jo tuala nurmella hyväs järiestykses. Tämä älykkö kekkas, notta ku laittaa ne ituuset potut munakenoohin, ei haittaa maharolliset huanot kelit mitää. En oo eres rakkahalle viittiny toimitella uuresta älynvähryksestäni. Anna mun kestää ittiäni.

Kynsiä poltteloo koko aijjan. Ny pitääs ruveta pökkimähän sipulia tanterehesen. En tiärä kuinka malttaas orottaa pikkusen lämpöösempää. Olis täs muutaki hommaa, mutta krekoolimaalle pitääs vaan päästä. Saappahat ja hanskat orottaa ovevviäres ja mä vaan täs...

Tein joskus mennävuanna itteni kans sopimuksen, notta maanvilijely piräättä ku seinähän. Siinei oo mitään järkiä eikä siitä tuu mitään hyätyä. Silloon kompostootihin ja etanoja vilisi milioonia ja niitä tuli naapuriistaki ku ne naapurit tuhosti niitä jollaki lääkkehillä. Meilloli luannonmukaasta ja mukavaa ja on nykki.

Herkkämiälisten ei kannattasi lukia etehenpäin. Mun tunnollani on nimittäin milioonien tappajaetanooren hengenmeno. Puustakattuen ei voi millään käsittää kuinka palio niitä voi olla. Pantihin illan hämys kaalintaimenia maahan. Oho, mihinkäs noon karonnu ihimeteltihin sarastukses. En oo koskaa kuullu, notta etanat söis häjynmaakuusta perunanvartta ja lehtiä. Neki kelepaa nualle ja niinku karkkia söis.

Alootin hirviän tuhotyän. Ensin poltin niitä niinku yks saksalaanen ennen ihimisiä. Mulloli kaasupoltin ja kärvistin nua kuttumattomat viarahat elävältä. Soli hyvä konsti, mutta vaatteesta ei lähteny pesemälläkää vainajien haisu. Muutin stratekiaani ja rupesin töppäämähän niitä piänellä haralla notta sualet vaan pritkuu pitkin saapasvartta. Montako, kysyy kulta ku tupahan tulin.

Nua helevetin juakalehet löhtöö liikkelle vasta ku aurinko putuaa tuanne tupien taa. Ottalapun valos sitte riamuutten ku naapuriista tuloo invaasio syämähän mulle ja rakkahalle tarkootettua evästä. Soon sitte hianua ku kattoo jotaki komiaa mansikanraakilesta vesi kiälellä, notta tuasta saan kullalle makiaasta huamenna. Ei oo enää sitä mariaa huamenna. Meni makoosempihin suihin.

Pirätin kompostoonnin tykkänänsä ja nuaren kymmenen sentin mittaasten ilietysten viaraalut on menny aika harvinaasiksi. On täs krekoolimaan hoiros sellaasia erikoospiirtehiä mitei tartte johonaki Lauhanvuaren juures ottaa ollenkaa lukuhu. Kaikki kasvannaaset pitää airata ja peittää verkoolla. Naapurin sarat kiriespulut pemistää perunakki ylähä, jonsei noo verkon sisällä. Herelmät ja mariat menöö takuuvarmasti jonku muun suuhun ku omaha, jonsei noo raurootrettu lukkujen taa.

Emmä kyllä näe viäläkää mitää järkiä siinä, notta mun pitää esitellä peräpukamiani piliville tuala klasinaluuses. Tulis keksiä jotaki harrastuksia, niinku pilikkimistä tai vuarikiipeelyä, notta unohtaas koko ravan kans ottelemisen.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Pistää vihaksi

Joka risteykses ja joka ikises paikas mihinkä auto pirättää, norkooloo keriälääsiä. Niiton joka puarin ovipiäles ja niitä yrittää tulla tupahan. Onneksi on ovikellon patteri pirättäny voimansa. Meirän "hianon" auton klasit on piänistetty risteyksien lamppuvaloos kolomehen otteesehen. Niin. Söpöjen keriuu ihimisten tekemänä

Täski maas sosiaaliturvalla kyllä päriää, jos asukki on joltisenki paragraaffien mukahan tänne tullu. Kotomaansa hukannehien ainua jumala on alakeellinen mafia. Oon nähäny monta kertaa ku tuloo vaharinvaihto. Surkia räkäänen kakara jää uuren keriälääsen rekvisiitaksi.

Mitä tähän asiahan voi kova pohojalaanen köriläs teherä? Ei mitää muuta ku niiskuttaa omaa näkymätööntä rääkyänsä. Oon nii juluma, notten reakootte enää keriälääsihin millää lailla, vaikka kuinka huiskuttaasivat paffista kolikkokuppiansa.

Kevät paliastaa

Kevät nostaa mun miälialaani, mutta menny aika purottaa hyvänolon arkipäivääseksi. Mun paratiisini tuala kellaris on niin sekooksis ku olla ja taitaa. Koko talaven oon lykänny pimees tavarat kynsistäni mihinkä oon saanu ja oon kääntäny asialle selekäni. Järiestän sitte joskus.

Kyllä meillä sähköt on ja lamppuja vaikka kuinka palio. Mun pääsnäni talavi on vaan niin vastemmiälinen ku vain olla ja taitaa. Ainut pilikahrus siinon hiihtomaharollisuus varsinki ny ku oon huamannu kuinka eetvarttia se teköö mun vanahoolle luntioomille ja kaluumille.

Ny oon ollu voroosinsa paratiisisnani ja krekoolimaas. Oon saanu alahalla sevverran äntihin, notta autolli on puhuras ku sairaala. Pruitiin seinät ja laattian painespesurilla. Mulloli ollu laattia lios jo jonku aikaa luannoonmukaases litkus ja itte tyä oli sitte ku leikkiä vaan.

Valoosuus paliastaa karmian totuuren asumistilooski. Puhtahahilta näyttävät matot ja soffat on koirankarvoos, notta oikee hävettää tunnustaa notton ihimisen koto. Ku tulin kotomaasta riavoon kaikki pihalle mitä irti sain. Siinoli yhyren päivän homma, ku kummiharialla hinkkasin soffatyynyjä ja mattoja pihalla ja sitte imurilla yritin houkutella loput karvat pussihin. Sai nua meirän keltanoukkaaset mustat linnut muuten hyvää pesävärkkiä. Hukkahan ku ei voi tuallaasta toisen kasvattamaa luannontuatesta heittää.

Painespesurilla ku pruikiin kellaris, kävääsin välillä postilooralla. Lennin seliälleni siinä luiskas ja kyllä pisti vihaksi. Soon sellaases vihiriäs leväs tai sammales tai mihinä onkaa. Pikkuusen ku tuloo vettä, soon ku jäätikkyä. Parihin otteesehen vuares se vihiriä lillinki pitää pruutata tai muuten täälä asutahan ku mättähäs.

Aina ku laattiiota koittaa peseskellä, hirvittää hetken päästä tumma pesuveren väri. Tuloo vissihin tualta pihalta jotaki ilimanraikastinta ku taloo on ku harakan pesä. Tätei saa eres reiraamalla tivihiksi. Kummallista kyllä, mun hengitys pelaa täälä, mutta suamalaases kansallispuistos ottaa keuhkoohin kipiää. Johtuuskohan se jostaki vanahoosta keeniistä. Mun äiteeni flikka-aikaanen sukunimi on justihin sama ku tämän maakunnan nimi.

Oon yrittäny ottaa tuasta asiasta selekua, jottolisko suku jostaki täältä lähtöösin. Viissataa vuatta takaperin ollesehen tilantesehen pääsöö, muttei siitä eteheppäin. On palanu paperit Tukholmas ja Turuus. Tämänpaikkaasia nimiä kuitenkin vilisöö palio siinäki listas minkoon saanu seleville.