Karhu on nalle

Aamupäivälenkura alakoo hyväntahtoosis merkiis. Joku karhu oli purottanu imemiensä pualukooren rontot mun porraspäähän. Varmahan ovipiälien valot oli sille uutta ja oli siinä vissihin tuumoostellu istuhaltansa maailiman menua.

Olisin mä sillen oven auaassu, jos olis kopistellu pikkuusen. Molin niin hortehes aamulla, ku olin vähä nukkunu itteni jumihin, ku olin lähärättäny itteni tänne aamulla neliältä. Mutta se kiltti sadun nalle oli sitte vissihin ollu tuumoostellu tulla toisena päivänä.

Pikkuusen imehtelen, ku nua kylälääset elukat ei täs justihin porraspääs palioosin tramppaa. Niillon mun kans ainaki sopimatoon herrasmiässopimus, nottei turhanpäitten peliätellä toisiamma. Mä ymmärrän, notta ny pitää vetää ruakaa kaalihin, jotta jaksaa talaven jookata. Ei tiänny mun avaamen paikkaa, olis muutoon hakenu mun näkkileivät rouskeesehen.

Non varmahan jonkullaases yhteestyäs ja yhteesis ajatuksis nua mun elukkanaapurini. Pihani yli on sipsuteltu isoolla ja piänillä sorkilla. Jäliistä päättään nalle on ollu samoohin aikoohin kulukeella sorkkiksien kans. Ne varmahan vaan moikkaa, notton meillä omat hommamma.

Jotenki ottaa kupolihin, ku se nalle on imeskelly mun kaikki pualaameni. Ja viittii sitte viälä sylykäästä kuaret mun porraspäähäni. Mullolis yhteesymmärrystä olla kaverina otson kans, ku kulukoo muutoonki mettillä. Tiätääs pualaanpaikat. Tykkääköhän sellaanen jörri karpaloosta.

Mä voisin sille vaikka tuhahuttaa hunajakiisseliä. En oikiasti tiärä karhuni miältymyksiä. Ottaa pikkuusen pääkkylääsehen, ku meitei oo esitelty.

Saharas

Moomma eksäni kans kauhian uteliasta sakkia. Päännousemana mennähän kattomahan milloon mitäki. Niinku kartas olovaa Saharaa. Tai Hollannin televiisiokanavalla haastatteluohojelmas nähtyä erikoosta maisemaa.

Belgialaanen ei itte tiärä omasta maastansa palio mitää. Naapuriista ei sitäkää. Oon joskus toimitellukki, ku yks suamalaanen hojaantuu polokupyärämatkallansa kaatosatehes maaseurun kuppilahan suajahan. Avuusmiäliset asikaaset olis viäny kaverin autolla majapaikkahansa, muttei kukaa tiänny mihinon parin kilomeeterin pääs olova kylä.

Belekialaasella tiatotairolla Saharan tiätää vain muutama lähiasukas ja muutama utelias. Oletan. Sahara oli yks keinomaailma niinku suurin osa täkälääsistä nähtävyyksistä. Jonsei olisi tiänny, notta koko maa on saanu hianojakoosen valakoosen hiatansa Saharan kaakeeruksesta, ei olisi uskonu olevansa suurella hiatamonttoaluehella.

Ku airattujen polokujen reunoolla oli luannonsuajelualuehen merkkiä ja tauluja keinoluannon eläämistä, miälikuvitus olis antanu ihan hyvin sijaa sillen, nottolis ollukki luannos. Polokujen varsis oli jopa maas perin harvinaasia roskapönttöjä. Tyhyjät limunaati- ja kaliapöntööt oli kumminki singahrellu roskiksien välimaastoohin. Kuka sitä ny roskia rupiaas mihinkää tuuttiihin änkeemähän, ku ne on helepompaa huitaatas olokapään ylitte tanterehellen.

Sika söi evähät

Meinasin noukkia rakkilenkillä pikkuusen pussuusehen maronlakkia färssihin eli lihapullihin. Jääkaapis orotti american-jauheliha, jokon kumma kyllä naturaalia eli maustamatoonta. Sellaastaki saa joskus puarista.

Koiruuksien jaloottelu oli päivän ykkönen ja piänimuatoonen siänestys vasta kakkonen. Oltihin ny sitte haravakerran jäliis, ku oli jokku toiset ollu perusteellisesti maronlakkia kattelemas. Villisiat oli myllänny joka paikan ku jollaki konehella. Sillä kärsällänsä ne myllää uskomattomia jäläkiä maastohon. Voi ne kuurnikoora jotaki muutaki maasta ku siäniä. Minev vaan tiärä.

Mettän röhkijööltä ei siänien hyäryntämistä rajooteta kuinkaa. Ihiminen saa noukkia vain pikkuusen joistaki määrätyystä puskikoosta. Moon nähäny mulle tuttuja ruakaalusiäniä vain muutamia. Kanttarellia näköö useenki vähäsikaasilla aluehilla ja karvalaukkua joskus. Sitä sain nykki muutaman kotia viämisiksi. Noli nousnu pintahan vissihin sikojen visiitin perästä.

Vattuja kärsäelukat ei tuu syämän ainakaan meirän airatusta puutarhasta. Makiaasta tuloo piäni kupillinen joka päivä. Viime syssynä viälä joulukuun aluus sai suunsa imeläksi. Aita ja rakit vahtii saron muhimista kiitettävästä. Minen tiärä, luulooko nämä hännänheiluttajat, jotta piikkiiset siilet karehtii mariojamma.

Ku siili puputtaa yällä klasin alla, törmää nämä kaks vahtia heti pihallen koiraluukusta ja haukkuu sitä kerää niinku suurtaki varaasta. Viimmeeseksi ku kerkesin häsyyhin, toinen kulietti piikkikerää suusnansa, muuttoli vissihin joinki epämukava ikenehille ja huulihin ku purotti nurmikolle. Toinen jatkoo siitä, mihinkoli päästy. Hyvä konsti on kuuleman jäläkehen tällätä sankoo ylösalaasinsa yäviarahan suajaksi. Mulloli vain kintahat käres pelastusoperaatiosnani.

Joku aika taapperi joku oli tuanu kellarin kautta koiraluukusta siilen soffalle. Jonkullaasta pahoonpitelyäki oli alaattu trekemähän ennenku sain silimäni auki. Istuumella oli jo joitaki irtopiikkiä. Sain yhyren neulan viälä kuun perästä ahterihini.

Hasselpähkinät talles ny

Vuasi taapperi havaattin, notton pari pihan puskista hasselpähkinöötä eli Euroopan pähkinöötä. Ku oon pirättäny puskien klumppaamisen, non ruvennu antamahan herkkua suihin. Sato ei oo nykkää mikään hirmuunen, mutta piänet maistiaaset piisaa tällääselle vähääselle puutarhurille.

Viimme suvena sain yhyren koivukasvien heimohon kuuluvan pähkinäpuskan juurelta kolome mustikkaa. Ny on ollu mustikoos välivuasi. Hasselpähkinöötä on kuuleman jäläkehen Suamenki etelääsellä ja lounahalla rannikolla. Soon ollu muinoon tärkiää syätävää. Siiton puselleltu öliyäki taltehen.

Pähkinät on tervehellistä nakerreltavaa ja sen tähären en oo pahalla päällä vaikka pähkinöötä saa tuvan viärestä. Joku elukkaki on keksiny niiren hyvyyren ku on menny vissihin akkuporakonehella kivikovan kuaren läpi. En oo millin reikähän huurellu, notta kuka sisällä pikkupöntöös majaaloo.

Tästei tartte palio jalaka jakaantua ku on lähimmät kastanjapuut. Pruukaan noukkia niitäki ja sitte paharutan syätäväksi. Onneksi lujin, jotta kuarehen pitää nikertää pikku reikä tai koko teelmäs poksahtaa silimillen. Sisälmys maistuu ihan perunalta. Ku näjin erilaasia kastanjoota maastos, luurasin viisahalta konehelta mikon syätävää. Mullon tiaros yks puskikko, josta mä saan niitä selekärepputolokulla.

Usan muinaanen resitentti Jimmy Carter oli oikia päkinänvilijelijä. Sen touhut saattoo olla pikkuusen suurisuuntaasempia ku mun. Mutta yhtä kanaa vähempää ei kannata pitää

Tyrnis

Sattunehesta syystä en oo kyntänny tänä syssynä mustikkahan enkä pualaamenen. Omas klasinaluuses ei oo enää ku vattuja ja karhunvattuja muutaman mansikan kaverina. Mariaalu kummiski syytää kynsiäni.

Löyrin melekoosen tyrnipuskikon koiruuslenkiilläni ja tuumasin hyäryntää satua omahan käyttöhöni. On tyrniis kuuleman jäläkehen kaikellaasta hyvää ihmisen kropalle, niinku c-vitamiinia ja sen sellaasta.

Mä en oikee tiärä tämänmaan lakipykälistä ja touhusin varooksi aukian mettän pualohoosella reunalla pikkuusen maharolliselta yleesöltä lymmys. Ketää ei kuitenkaa ollu kuluus samalla kuraniityllä.

Oli siinä pikkuusen askaresta, ennenku sain puserrelleltua kolome ja puali litraa herkkumehua. Totta puhuen, ei tyrnimehu oo maultansa kovinkaa häävistä. Kelepaa mullen oikee hyvin ja irvisteli sitä kumppaninikin suuhunsa.

Meinaan mennä toistekki tyrniä hakemahan. Moon monta vuatta imehrelly, notten oo kenenkää muun niitä nähäny koskaa hyäryntävän. Merenrannan dyynit on tähän aikahan tyrniistä ihan oranssina. Niin kauan ku oon epätiatoonen siitä, notta saako niitä ottaa tarpehesehensa kulien hommis kaulukset pystys ja vilukuulen olokapääni yli taakse perin.

Pitää kuurnikoora, joko pihilajanmariat on noukintakunnos, ennenku linnut tyhyjää puut. Pihilajaasta on niin rutosti, notta oksat roikkuu melekee maas. En tiärä siitäkää, notta saako niitä tällätä kotia viämisiksi. Niin meinaan teherä kumminki. Meen sitte linnahan, jos oon rikollilla jäliillä. En oo linnas viälä koskaa ollukkaa. Se vois olla muistoonen kokemus.

Yks omppupuu notkuu pöngättynäki säilöntäomenoota tuala krekoolimaan pulella. Tuloo tosi makiaa sosetta, ku vaan viittiis ruveta ainoomahan. En tiärä, vaikka ne pihilajaaset sopiis siihen sotkuhun joukkohon, Vois tulla eksoottista syämistä. Meinaan ainaki kokeella teherä piänen erän niinki.

Mitä ny

Koko lähiseutu on mustikas. Mua raisteloo, ku ev voi hyäryntää satua ku suuhuni. Moon himonoukkija, himosiänestäjä. Keittelen soppaa mustikoosta, paistelen kanttarellia. Kangassiäni vois olla ainut maharollisuus sualattuna viärä kotia.

Jokku ostaa nuata tuattehia. Joo, tosi kaukana tästä navikoontipaikasta. Ev viitti veivittää palliprässillä joka päivä neliäkymppiä suuntahansa. Kuinka ne mun pussuuseni siälä tarakkarauralla eres pysyys vaikka kuinka köyttääsin? Teen pyärälenkurat iliman saalista.

Moon joka vuasi raahannu viäres asuville kakaroolleni mettääset maan annit. Ei ne kakarat enää kotonansa syä ku harvoon. Joinaki vuasina kulietin Kyrönmaalta pualaamet tämän kylän vanahoolle ihimisillen. Silloon täälei ollu niitä marioja.

Lähären kyselemähän vanahuksilta, notta tarttisko mustikoota eli siäniä. Saisin ittelleni myänteesen vastauksen suuren innostuksen päännousemahani. Mustikkahan pitääs päästä.
Ja siänehen. Ja syksyllä tuun tänne havartelemahan kurienmarioja. Kyllä mun elämä voi olla yksinkertaasta. Em muuta voi sanua.

Nätymmiten

Maaseurun rauhas on hiano nuuhkia kevähän haisuja. Kuvas on meirän kylälle tyypillistä haisukamaa. Oikianpualohoonen perunapelto puhalteloo viälä aika vaisusti. Vasimenpualohoonen ohorankäpypelto antaa piäntä vilian tuaksahrusta.

Kytötiälle kipattu sontapussikuarma lemuaa säästynyttä rahaa. Tätä kuarmaa ei oo nakattu paikallisbussin klasista. Soon eheroon taharoon kulietettu maasturilla tai kuarmapiilillä pois häirittemästä jonkun koron julukikuvaa. Pikkukoslalla tänne monen kurakon ja kölikön taa ei pääse.



Moon kauhian iloonen taas, ku joku on keksiny tavattoman hianon säästökohtehen kuliettamalla sontasäkkinsä vainiolle jätesaseman sijasta. Siinon varmahan oma seikkaalunsa luimistella kaulukset pystys ja kipata arvokuarma johonku, jota paikkaa suarituksen aikana ei toivoosi kenenkään näkevän.

Suaritus ei oo kuiteskaa ihan kymppi. Täs on roskaaja ostanu kaupungin alueella käytettäviä virallisia pussia, johona maksetahan jätemaksua. Yks pussuunen maksaa melekee euron, mutta yleesia ja palio lujempia säkkiä olis saanu muutamalla kymmenellä sentillä kipales. Oikee tuloo suru puserohon, ku on menny tuas kohoras rahat ku kankkulan kaivohon.

Kiinnijäämisen riski ov vissihin aika pikkuunen, ku ympäristyä läjitetähän jatkuvasti tällääsellä sonnalla. Oon kyllä nähäny senkin, notta skootteripoliisi kaivaa takapuali pystys tiäv vartehen kulietettuja pussia roskispäivänä ennen jäteauton kulukua.

Yks eläkeläänen oli lähärös liniapiilillä kapunkihin. Siinä nätymmiten se paappa sujahutti orotukses tyhyjennehet kaliatölökit kompostipussihinsa. Sattuu sitte tulemahan sellaanen skootterivirkamiäs kollastamahan paapan pussuusia.

Suru oli faarilla suuri, ku posteljooni kulietti melekee kahareksan saran euron sakon lootahansa jätesrikoksesta. Vanhus halus oikee leheren sivuulla itkiä, notta vahingos mä ne pellipurkit väärähän reppuhun lykkäsin. Pikkuusen sellaanen ääni oli kellos, notta emmä, mutta poijjat.

Kuarittua luantua

Pohojalaasesta silimäkulumasta on joskus tosi vaikia ymmärtää luannonhoiron oivalluksia. Maankuarimisen tyämaan reunoolla oli isoja plakaatia, johona oli pränttiäsiitä mikkä tahot rahoottaa puiren kaatua ja kantojen repimistä ja maan kuarimista.

Oli jotenkin pöyristyttävää lukia rahoottajatahojen nimet, ku siälä oli valtio ja aluushallinnon orkanisaatio jeleppaamas elottavan näkööstä tyätä luannonpuistos. Ev viittiny lukia loppuhun selevitystä, minkä tähären luannonpuistos on pantu kaikki matalaksi. Joillaki poluulla kuluku kiällettihin merkiin ja viitaus oli maaston kulumisehen. Kuinka kaivinkonehella saa siinä poluun sivus särkiä kaikki? En kysy keltään, ihimettelen vaan.

Koirakkaa ei sais tallata kuarittua luannonpuistua. Tuloo jäläkiä vissihin.

Suames teherähän nevojen ennallistamisia. Se tarkoottaa, notta joskus suures kuvitellun tuattavuuren uhumas tuattamattomien nevojen ojituksia pannahan kaivinkonehilla ny tukkohon. Hölömöläästen tyätä, mutta tuallaastaki valtio rahoottaa.

Jos täälä ny sitte ollahan kiusaantunehia siitä, notta luanto on tuanu omia kasviansa entisille aavoolle nummille. Mäntyä, jotaki puskia ja kanervaa silimin pimeen. Moon monta kertaa toitottanu, notten ymmärrä palio mistään mitää. Ihimettelen ny lujaa, notta justihin jääkauren jäläkeenenkö aika täälä halutahan ennallistaa. Ainaki tuuli jo kuliettaa hianua kivennääsmaata turistin silimihin.

Nämä paikat mitä näin neliökilometri tolokulla, on niin kaukana kuluväylistä, jottei oo vissihin vaaraa autoolevista luannonsuajelijoosta. En oo aktivisti, mutta pöyristyttävää nähtävää oli yllin kyllin mullekin.

Mettästämäs

Tällääsistä tällingiistä me sitte niitä viattomia sorkkaeläämiä sihirattihin. Laaki ja vainaa. Mitä siinon sorankäynnis muita vaihtoehtoja.

Tuli ny vaan ammuskeltua Nikonilla ja Fujilla. Varmahan ollahan ainaki kahta miältä, notta tuliko rumaa jäläkiä. Minen oikiasti ymmärrä, notta luantoeläämen mettästäminen on nuan siistiä hommaa, notta kopista ruiskitahan metallia elukan klupuhun.

Pyävelin tällinki on tälläänen. Niitoli palio hiihtolenkillä.

Mulle on siunattu sellanen pää, notta ymmärrän jollaki lailla mettästyksen, mutten luantoeläänteen lahtaamista. Oikias mettästykses on aina saalistamisen maku. Kuviteltu uhuri voi vaistoollansa häipyä ku tuhka tuulehen vihamiälisten pyssyjen paukkeesta.

Tuallaases koppiteurastukses on mettästämisen perusasia hukkaantunu maasturiihin ja läskimahoohin.

Marollakit taltehen

Kanttarellia, punikkitattia ja herkkutattia. Tuallaasta piatarin kalansaalista tuli sankoohin ehtoon hämys. Tuli koko mariasangoollinen piänellä mettäkäynnillä. Taitaa tulla isoo soosi.

Saalista

Meinasin ensin tyytyä vain kanttarelliihin, ku mullon ollu salaaset kasvupaikat yksin mum miäles ja hallus. Olin saanu yksiityysistä kohtehistani jo sangoon pohojan peittohon, ku vastahan tuli viimeesellä apajallani joku sikafarmari.

Kysyyn, nottookko löynny evästä. Sanoo, jotta tämän poluun molemmin pualin oon pistäny pussuusihini kaikki kanttarellit. Mä sitte kysääsin, notta kulukusuunnas tämän syäntikären puolohoosenki? Sanoo jotta joo, ja ilimootti notton tiänny tämän paikan jo kolomekkymmentä vuatta ja mä onnetoon vasta viistoista. Pyörährin siitä kohorasta kotiappäin, ku rupes hämäräki tulemahan.

Siäni- ja mariapaikat on monille salaasia, mutta sikaherran kans vaihrettihin tiatoja marollakkikohtehista hyväs yhteesymmärrykses. Näin uuresta tutustani, nottei se kovin kauas autostansa pääse.

Sanoo luntioomiansa porotavan, ku oli tullu kansallispuistohon autollansa. Ei kuulemma päriääsi jaloon siänes ei marias. Oli ollu johonaki kulukuestehes piäni väli, mistä pääsi koslallansa moottorivehkehiltä rauhootetulle maalle.

Minen käännä kansallispuiston kulukuestehiksi tuatuja kiviä reitiltäni, notta pääsisin puistohon kulukupelilläni. Pyäritän ne kivet takaasin osviitaksi, ku ne on joku toinen käännelly autonsa reitin erestä. Ihimettelen pikkuusen, ku poiminta on hianua luantoharrastusta, mutta kohtehesehen pitää saara kurnuttaa nelipyärääsellä.

Olin kerran juaksulenkillä kansallispuiston keskellä. Kilometrien pääs kaikista puamiista ja kuluun estoosta joku paappa nyhtäs pualaanta koppahansa Ooppelinsa viäres. "Milloot kuule tänne pääsny autollas, kysääsin." ”Oo puallustanu tätä maata viis vuata iräs. Sen tähären mulla on oikeus ajella mihinä mua lystää”, sanoo kunniootettu veteraani jo aikoja sitte. Arveli vissihin, notta moitin ajoväyliänsä.

Asia selevä. Moon luullu, notta siälä irän suunnas hoirettihin kansan asioota eikä yksityysiä.

Nimet

Ku ajan syntymäkotuani kohoren , meen Akkaansillan yli ja käännyn vasimelle Plukkalan taloja kohoren. Kurvaan Mustaasojan mutkan ja tällään vilikun oikiahan kätehen.

Meen Heikkilänmäen yli ja ohi Sepämmäen ja tuun Klokkerohon. Vasimella on Tossa, oikianpualohoosen kären pualella tuloo pian Santalakso ja hetken päästä eres on Kujankoukku. On ajanu jolkirannasta vasta kilsan.

Käännyt Jaurille (Javre) ja tuun Välimaahan ja pian Paulaanmaahan. Paulaammaan etureunasta oikialle lähtöö Ketunhännänkuja, joka viää Pyyryssalohon.

Mä jatkan Jaurin suaraa ja meen Jaurinkanavan yli ja tuun Jaurille. Huamaan, notta se kyläkunta on Isoonkyrön Palonkyläs, Lauroolas, Uluvilas, Kuivilas ja Ylistaron Heikkoolas. Ny pirätän matkakuvaaluni.

Jaurinnevan ympäristö on oma maailmansa. En ny malta olla sanomati, jotta Jaurinnevalla ja sen ympäristönevoolla kuhisoo kyitä. Ku menöö Vuoressalohon, joka on nevojen reunalla, ei löyrä yhtään kyytä.

Muistan ku vanahat äijjät jutteli asioosta, jotoli kuullehet viälä vanahemmilta äijjiltä.Vuaressalo on joskus palanu. Äijjien päätelmien jäläkehen kärmehillä olis joku suvun peräänen muisto tuasta palosta ja ne sen tähären hirvistelöö nuata kallioota. Minen tiärä mitää, oon joskus kunnellu ja päähäni tällänny.

Nykyysin vissihin toimiteltaas geeniistä. Joku muisto niille kärmehillekki ov varmahan jääny perimähänsä.

Ei oo vilpoosta

Jotensakki 39,3 lämpööstä astetta tuntuu lämpööseltä. Viälä ku joku heittääs löylyvettä kiukahallen, olis olo kotoonen.

Kahtehen kertahan oon tänäki päivänä kastellu läkähryksis olovat rakkini. Ei oo ollu kellää piänintäkää meininkiä lähtiä ulukoolemahan. Satooseksi kehumani krekoolimaaki on ruvennu moittimahan olosuhtehia. Mansikaki on pirättäny tekemästä käpyjä, vaikka viimme syksynä niitä sai nauskia viälä joulukuun aluus.

Klasinaluuses pihan puolohooses kryytimaas ov varmahan likemmäs viiskymmentä lämpöastetta. Sinne puska-aitojen ja seinien rajaamahan kujuusehen ei pääse mistää minkäällaasta tuulenhenkiä.

Kannan joka ehtoo kasvannaasilleni kymmeniä kastelukannullisia vettä. Letkuja en uskalla vetää, ku helikopterista tarkkaaleva poliisi voi viärä kuivalla letkuttelevan sellihin mitää kummempaa kyselemäti. En oo kyllä viälä nähäny mihinää tuata uhkaa präntättynä. Muttten oo kyllä hetkehen aviisia ostellu enkä telekkuuutisia kattellu, ku on pitäny niin kovaa kastella.

Mun pari flikkaani tuloo huamenna moikkaamahan ja ne koittaa väriötellä täälä viikon. Pari vuatta sitte, kun noli täälä samallaasilla ilimoolla, muutettihin autotallihin. Son kolomen seinän kohoralta maanalla ja siälon siärettävä ilima. Taisin ruraata taas. Ei lämpööses oikiasti mitää vikaa oo, paitti mun koirien miälestä.

Takakevät

Komiat ilimat on ny säätiäteelijä Sabinan jäläkehen viikon karoksis. Sen huamaa kyllä tuvaski. Lämmitys pitää olla toiminnas niinku talavisyrännä.Krekoolimaas on ny ihan turha lissutella. Kenkäroukooset painuu litkuhun ainaki viis senttiä.

Moon panostanu keräälytaloutehen taas. Oon hakaassu jo kahtena päivänä täytehen tumpatun sangoollisen nuaria nokkoosia jalostuksehen. Aika kova homma niiton sitte peseskellä ja kiahahuttaa ja viälä pussittaaki ennen pakastamista.

Lujin eileen nokkoosen tervehellisyyrestä. Tuntuu siinä lukiesnani, notta kaikki viat eli vaivat on pian historiaa. Noukin ny niitä viälä muutamana päivänä pahan päivän varalle. Saa ny sitte nähärä, notta rupiaasko nokkoostervehenä äijänä juaksemahan taas maratoonia vain rupiaasko pomppimahan seipähällä.

Iniääset on täälä

Hirviä talavi on vissihin sivuutte, ku kuninkahallinen luannon ihimettelylaitos väittää sääskien kömpinehen talavikoloostansa inisemähän kesää korvihin. On kuulemma ilimoosta kiinni, niinku säätilaki, tulooko niitä lisää eli ei.

Nojoo. Tyätä se on hörhiäästen vahtooki. Muaki on monta kertaa karuttanu kun en menny aikoonansa opistosta päin mettäntutkimuslaitokselle töihin. Mikä olis ollukkaa kiintoosampaa, ku tutkia eläkesikähän asti tukkimiähen täin sukupualielämää.

Voi täs maas joku sääskiki olla. Oon oikiasti nähäny muutaman vinkujaasen kymmenen vuaren aikana. Moon kyllä pikkuusen väärä ihiminen puhumahan sääskistä mitää, kun en näje niitä Suameskaa. On joku varielus tullu, ku nahkani haisoo eltaantunehelta sääsken pistimehen. Haisusta on tullu vissihin sukuvika, ku perillisenikään ei tiärä mokomista elukoosta palio mitään.

Ev vaan oo haavoottumatoon mäkää. Täälon jotaki justihin silimällä eroottuvia piniääsiä, jokkei pysy eres sääskiverkkojen takana. Tuallaanen ku mua tääkää, kohoralla on monta päivää isoo kutittava puunanen paukura. Otuksia ei oo onneksi palio.

En oo Suameskaa ihan täyres turvas ilikeeltä pikkuperoolta. Jos on paarmoja likelläki, mun ihos on pian sokurinpalan kokoosia koloja. Paarma on silloon pikkuusen käyny järsääsemäs tuaresta lihaa. Jokku väittää, nottei hirvikärpääset pure ihimistä. Sov vales. Varmahan puroo ja lujaa. Nua sittiääset ei taira olla kaupunkipaikoos. Mun asumasnani kaupunginosas kyllä.

Tällääsis hommis ei taira sääskistäkää olla palioosin haittaa. Vai onko justihin nämä ny sitte niitä ?

Pönttööhommihin

Kevät pikkuusen vetääs tälläästä luantoystävää linnuntönttööhommihin. Varsinki ku mä näjin telekusta niiren luantoystävien kahalittevan kettingiillä ittensä hyvihin pönttöövärkkiihin. Mainaasin asiasta periantakina luannonvarielua päällekiriootuksen alapualella.

Mullolis omialtaasta pönttöövärkkiä vaikka kuinka palio. Mä ev vaa oo koskaa kuullu, notta menöökö mustarastas koppihin. Taitaa tyytyä kotikutoosehen, niinku tua harakkaki. Vihireetä papukaijoja täs vehtaa useen, mutten tiärä minkäkokoonen luukku niille pitääs olla ku niillä näyttää olovan aika isoo pääkkyläänen. Ja asustaako sekää luantoelukkana mihinää ihimisen tekooses kopuuses. Naapurin kanoolla oj jo valahamina hyvät pesät samoon ku kirieskyhkyysilläki.

Mun suamalaanen tuttu murehtii mun pönttööhommiani. Vissihin luuli, nottoon saanu siältä puihin kahalittemistyömaalta hyvää värkkiä ittellekki. En oo, mutta värkiisnäni päriään.

Kaveri yritti muistuttaa, notton tiaasella, kottaraasella ja telekällä erilaaset asumukset. Mä tiärän, yritin sanua sille. Sitte se rupiaa toimittelemahan, notta naapurin isäntämiäs oli kaatanu laron ja meni kalavehtimahan ittellensä patinoontunehia seinälautoja pönttöövärkiksi. Silloli ollu kuulemma jotaki uusia mallia miäles ja se halus kokeella niiren toimivuutta oman omenapuunsa tuntumas ensin.

Uuret pöntööt oli kuulemma aivan verroottomia. Kaveri lähti niitä sitte mustis klasiis koemyimähän vaasalaasehen sokiaankauppahan, ku ajatteli tyänlaatunsa olevan sinne kelevollista. Siäloli pikkuusen prottumia ja kaveri huitaasi yhteystiatonsa mallipönttöjen viärehen tiskille.

Pönttöömestari pääsi Tervajoellen kotiansa ja puhelin rupes valittamahan heti. Kauppias Vaasasta imehteli, notta kuinka sokia mestari hyppäs autohon kuskin pualelle. Sanoo notton vanaha postiauto ja toisella penkillä istuu kuski. Kauppias ihimetteli, ku auto on punaanen, eikä keltaanen. Pönttöömiäs kehuu pikkuusen krutunnehensa vehejestä ja maalottanehensa sen komiemmaksi ku postin autot on.

Kauppiahalla kysymyksit vaan piisas. Minkä tähären yhyres pöntöös on kaks reikää ja yhyres ei oo yhtäkää? Tuateskehittelijä ja rakentaja sanoo, notton isien ja äitien nopiee ruakkia koko aijjan nokka pystys olevia poikia, ku on tuallaanen läpilennettävä malli. Siitä umpipöntöön oivalluksesta kaveri seliitti, notta tikka haluaa teherä reikänsä mille pualelle tahtoo ja viälä omien mittojensa jäläkehen.

Pikkuusen käyy huanosti innovoottevanvan miähen. Sanoo kauppias, notton paree ku et tua enää pönttöjäs meillen. Mitäs siinä sitte seleväs asias, tuumas nikkari kauppiahallen.

Luannonvarielua

Soon varma konsti päästä telekkuhun ja aviisien plariille, ku kahalittoo ittensä ja kaverinsa kettingiillä piänehenki määrähän kaarettavia puita. Tiätysti pitää muistaa tiaroottaa samanhenkisille toimittajakaveriille urotyästä etukätehen. Tuntuu joinki kulunehelta konstilta, mutta jonsei muuta keksitä...

Täs jokupäivä televisio oikee ahamii keskenkasvuusten kakaraan yhteeskuntavastuullista kohellusta. Jokku rohkiimmat joutilahat oli kiivenny parinkymmenen meeterinki korkuutehen umpilahoohin pyäkkiihin. Antikristuksen aikuuset mettäkonehet vain möyrii tasaasehen tahtihin ja kuarmapiilit kulietti kottaraaspönttöövärkkiä johonku. Varmahan niille puis ilakootteville luatoystäville johonku pajahan. Onhan ny pöntööntekoaika.

En tiärä sitte peliättikö siälä korkialla lujaa. Ainaki siältä tultihin lujaa alahan, notta kaarna krapaji. Tiätysti poliisi pikkuusen suasitti maallistumista ja palokunta jonkun verran kiihrytti apinaan ajatusmaailmaa letkuunensa ja nosturiinensa.

Kettinvarustuksis riakkunehet meni nyhtyriä maijahan, ku polisiisedät pikkuusen kauluksista ohojas. Sitte alakaski oikia luannonsujelun hätä agentiillaki. Mettä oli täynnä toisellaasten luantoystävien kopuusia. Muutama niistä ku oli menny läjähän, poliisit äkkäs notton mones asukkahat kotona. Sitte toppas jännitysnäytelmä. Urhiat laivartijat talutti riskupartaasia käytetyn näköösis kletuus viihtyviä ja luannon helemahan täysin sopeentunehia miäshenkilöötä toisihin umpiautoohin ku niitä kettinkiystäviä. Varmahan hotellihin sitte viätihin.

Telekus hakkuun pualesta riakkunu ja sille luvan antanu likikaupungin pormestari on saanu kansalaasilta nuhteeta, ku se oli menny antamahan luvan kaataa kumohon niitä maapallon happivaroja ylläpitäviä pökkelöötä . Kyllä tuallaasen tuskan ymmärtää jokahinen, ku ilimasto on muutenkin menny aivan sekooksihin.

Mä oon jääny johonki esihistorialliselle aijalle ja sikäli en osaa enää nähärä nykyysiä asiooren tärkeysjäriestyksiä. Mettää puilta, tavatahan sanua. Jokahittes liikenneskualemas kuulemma yhteiskunnat menettää hirveetä summia riihikuivia ekuja.

Kukaa ei oo muistanu ainakaa mulle laskia liikennesuhuriihin verraten, notta onko kulutusjuhulista piänehenki luantohon vapaaehtoosesti vetääntyny halapee raatona yhteeskunnalle. Varsinki ku se tapetahan kotiansa isoolla pökkelöllä päähän lyären. Uskomatoonta, nottei asuukiille keriinny sattua mitää kengelle käypää. Kukaa ei ollu etukätehen nuasta oikeesta luantosankariista sen kummemmin kantanu muresta, mutta ne puut ja muut...

Pääasia on, jotta yleesöllä piisaa kaikellaasia sirkushuvia.

Täs on lähikylämmä luantokoto hyliättynä. Mettä on tästäki viäty ympäriltä. Nahkasoffakkaa ei oo pitäny asukkia kotona.