SaalistaMeinasin ensin tyytyä vain kanttarelliihin, ku mullon ollu salaaset kasvupaikat yksin mum miäles ja hallus. Olin saanu yksiityysistä kohtehistani jo sangoon pohojan peittohon, ku vastahan tuli viimeesellä apajallani joku sikafarmari.
Kysyyn, nottookko löynny evästä. Sanoo, jotta tämän poluun molemmin pualin oon pistäny pussuusihini kaikki kanttarellit. Mä sitte kysääsin, notta kulukusuunnas tämän syäntikären puolohoosenki? Sanoo jotta joo, ja ilimootti notton tiänny tämän paikan jo kolomekkymmentä vuatta ja mä onnetoon vasta viistoista. Pyörährin siitä kohorasta kotiappäin, ku rupes hämäräki tulemahan.
Siäni- ja mariapaikat on monille salaasia, mutta sikaherran kans vaihrettihin tiatoja marollakkikohtehista hyväs yhteesymmärrykses. Näin uuresta tutustani, nottei se kovin kauas autostansa pääse.
Sanoo luntioomiansa porotavan, ku oli tullu kansallispuistohon autollansa. Ei kuulemma päriääsi jaloon siänes ei marias. Oli ollu johonaki kulukuestehes piäni väli, mistä pääsi koslallansa moottorivehkehiltä rauhootetulle maalle.
Minen käännä kansallispuiston kulukuestehiksi tuatuja kiviä reitiltäni, notta pääsisin puistohon kulukupelilläni. Pyäritän ne kivet takaasin osviitaksi, ku ne on joku toinen käännelly autonsa reitin erestä. Ihimettelen pikkuusen, ku poiminta on hianua luantoharrastusta, mutta kohtehesehen pitää saara kurnuttaa nelipyärääsellä.
Olin kerran juaksulenkillä kansallispuiston keskellä. Kilometrien pääs kaikista puamiista ja kuluun estoosta joku paappa nyhtäs pualaanta koppahansa Ooppelinsa viäres. "Milloot kuule tänne pääsny autollas, kysääsin." ”Oo puallustanu tätä maata viis vuata iräs. Sen tähären mulla on oikeus ajella mihinä mua lystää”, sanoo kunniootettu veteraani jo aikoja sitte. Arveli vissihin, notta moitin ajoväyliänsä.
Asia selevä. Moon luullu, notta siälä irän suunnas hoirettihin kansan asioota eikä yksityysiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti