Pöyröö

Monellaasia pöyröjä on olemas. Moon huamannu, nottoon itte oikee maa- ja mettäpöyröö. Ny pitääs olla lähärös ulukomaillen. Mä kumminki rupian vetelemähän toisen saron sipulia kuivamahan. Sitte mä huamaan, notton ruvennu potun leheret tummehtimahan. Kolera. Neki pitää kaivaa ylähä.

Eiku potut ilimoolle, nottei mikää virus niitä syä. Yhyren viiren meeterin tarhan jätän uhaallaki pystyhy. Kattotahan sitte syssymmällä, onko toinen syäny vai syänkö mä.

Sitte mä ratustelen raivaussahaa auton katolle, notta pääsis sillä Suames rysmentämähän mettäs. Lapsuures ei oo kyllä vika. Isä teki puuleluja niin palio ku kakarasakkinsa tartti.

Mutta pohojammaalla kyllä käsitetähän mikon mettäpöyröö.

Montakohan putellia mun rypälehistäni sais cabernet-viininlitkua? Voi olla, notta joku on jo syäny mariani ennenku pääsen valakotakkihommihin. Oon muutosta ollu Italias opettelemas viinihommia, enkä ny tarkoota klasin kallistelua.

Toivorikkahasti täs on tulos tilliä, rukolaa, punajuurta ja jotaki muuta. Krekooli ov viälä harventamatoon.

Mullon täälä sellaasia espanjalaasia viarahia, mikkei oo toivottuja. Etanat. Tämä toisen saron punakaali on mun pään kokoonen, eikä nikertäjät oo saanu ku piänen reijän korvanlehtehen. Vihiriät kaalintaimet on melekee syäty, pari oikiaa kaalia on hengis ja kaikki ruusukaalit.

Tikkuloota on mittatikku. Juahannusviikolla laitoon pärinät multihin. Erelliset potut syätihin samasta maasta voin ja tillin kans kevähällä. Laittaasin kolomannen saron tuleelle, muttei on ny siämeniä. Olokoho.

Tämän perunapenkin jätän uhaallaki empiirisen tutkimukseni kentäksi.