sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Paha olo

Olen lukenut Suomen uutisista kahden kadonneen nuoret tytön kohtalosta. Niin ruovetinen kuin lappeenrantalainenkin olivat päätynee oman käden oikeuteen. On kova homma jättää henkensä. Ainakin minun näkökulmasta katsoen.

Ehkä nämä tapaukset ovat minulle läheisiä siksi, että nuorimmat lapseni ovat uhrien ikäisiä. Katsoin ruoveden tytön lähtöä koulusta turvakameran kuvana. Rääky tuli. Miksi elämäntahtoisen näköinen tyttö ratkaisi elämänsä omin avuin. Miksi hän ei kestänyt varmaan lapsellisen poikaystävänsä hylkäämistä? Miksi Lappeenrannan Venla päätyi kuolemaan itsensä takia.

Nuorten tunteet ovat säkenöiviä. Tuttavuksiini kuuluu yksi vakava tapaus. Poika oli tullut jätetyksi ja hän meni jään ja veden väliin. Henki meni.

Olisi hyvä tietää ennakkoon nuoren rippuvuus orastavasta parisuhteestaan. Puhtaalla sydämellä voin sanoa; en tunne lapsiani niin hyvin, että voisin heitä parisuhteiden vaaroista varjella.

Minusta vanhemmilla ei ole oikeastaan mitään sijaa. Minusta lapsi on lapsi ja hänen kehityksensä menee omia ratojaan. Murkkuikäinen ei puhu välttämättä vanhemmilleen ja vanhemmat eivät tiedä oikeastaan mistään lapsen kannalta tärkeästä asiasta.

Minulta tulee itku näitten tapausten takia.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Päätä pahkaa

Itse olen täysi pässinpää. Olen huomaavinani ympäristössäni vieläkin huikeampia esityksiä älyn käyttämätömyydestä. Keihäänheittäjä Seppo Räty sanoi aikanaan kun spjut ei lentänyt ;Saksa on paska maa.

Minun kiharani pysyvät järjestysksessä, vaikka joka ikinen aamu samanpaksuinen koiranpaska on ilmestynyt täsmälleen kulkuväylälleni. En lähde mittaamaan huntsien ashoolin dimenssioita.

Olen nähnyt, kun hyvää päivää naapurini kääntää katseensa toisaalle, kun koiransa suorittaa. Ymmärrän kyllä, ei ole paskapussia mukana ja häveten selviän mitään huomaamattomana.

Ymmärrän kyllä uhkaavat ilmastonmuutokset. Niinku, että koko Euroopassa on kylmempi kuin kymmeniin vuosiin. Ostaisin oikeata tietoa, jos tietäisin sitä jostakin saavani. Koiranpaskako? Ison koiran ympäristöhaitta on suurempi kuin Nissan Mickran.

perjantai 29. tammikuuta 2010

No joo

Autokultturillisesti liikkukkuminen on täälä melekoosta extremeä. Ylehensä kansaanväliset liikkennes säännöt 0n voimas, muttei kaikkille.

Jos on pääs kiharaasia villoja tai takapenkillä irrallansa olovia tulevan yhteiskunnan tukipilaria, millää ei oo mitää väliä. Pohojoosafrikkalaasperääsillä kiharapäillä on vain se mersu ja mä itte, eikä multa mitään puutu. Kakarootansa kouluhun ja päiväkotiihin hengenvaralliset kuskit on aina oikias. Pitää keriitä..

Jos mä olisin Hitleri, mä määrääsin ihimisen nousemahan aijjoon ylähän seslongiltansa. Mun kuvitellus määräyksesnäni olis pianoonen rauha maas. Mä yrittääsin suvaata niitä, jokka tyyrää mun sivuutte punaasis valoos joltaki pualelta. Mä määrääsin, notta sille tumpelolle kravattiäijjälle pitää tällätä suuruksensa ainaki tuntia ennen ku ennen.
Hitlerinä en rupiaasi savustamahan eli grillaamahan vasta- ajatteliitonani. Mä tällääsin kulukinehien tyyrääjät laiskoolle. Ei mitää ajolupaa, jonsei oo tratin kuviteltu vääntäjä kunnolla ja olemata korkiampi fiskaali ku mä itte Hitler.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Itikat hengiltä

Toisna ehtoona Sabina sanoo säätiaroos, notta tuloo hallaa pariksi yäksi ja päiväksi. Siitä paikasta riapootin kaikki vapahat soffatyynyt ja matot pihallen paleltumahan. Murun persustan alta en ilienny tyynyjä repiä.

Aamulla raahasin sitte soffakki pihallen ja loput kankahiset huanesvaattehet. Tämön ny toinen päivä ku mä niitä tuala pihalla hariaan kummiharialla ja piiskaan mattopiiskalla ja imuroottenki pahimpia nurkkia.

Koto on ny autio ja tyhyjä. Toivottavasti huaneskaluus pesivät pikkupöpöt ei tarkene pihalla kovin hyvin. Mä kannoon kamat pihahallen niiren kualemaa toivuen. On kuulemma ollu viimme yänä kymmenkunta halla-aastetta. Voi olla, nottei se oo riittäny tarkootuksihini.

Ny on hyvä jynssätä laattiakki oikee saipuaverellä, ku tilaa riahua. Puulaatias viisihin pitääs olla toisellaanen saipua ku kivilaattias. Kulta koitti aamulla sanua mihinkä son ne piiloottanu. Jonsen löyrä, pesen tiskiainehella.

Moon aina Suames kortteeratesnani saanu pakkaasella samallaasen raivarin. Täkälääsiä mä pikkuusen ihimettelen. Kukaa ei kanna mitää soffaelääntarkojansa koskaa tuvasta pois. Niillon vissihin kaikilla kuivausrummukki, ku kellään ei näy pyykkiä narulla mihinkää vuarenaikahan. Ja asuuko ne aina samoos matoosnansa, vai viärähänkö niitä pesulahan vai kaatopaikallen.

Mä koitan täälä imuuroorakki jolloonki, mutta mun on pakko raahata kaikki matot ainaki kolome kertaa vuares pihallen pestäväksi. Mä sitte kerrallansa pruuttaan ainaki päivän painespesurilla niistä kaikki mun silimähän sopimattomat pois. Mullon pitkiä alumiinitikkoja ja niiren päällä mä sitte ne valutan ja kuivatan muutaman päivän. Tälläästä soon. Elämä.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Lentokonehen tyyris

Pitiköhän sen muruni justihin ratkaasevimmalla hetkellä ruveta kyselemä, nottookko jo viäny roskapussit, ookkos pannu auton lämmitysjohtohon? Kyllä tuallaaset olis keriinny kysyä muutaman minuutin päästäki.

Molin silloon pikkuuses pintehes. Olin tullu yksistäni lentään sinne kotokylälleni jollaki Boeingilla, numerua en pannu miälehen. Olin laskeentunu siävästi siihen Napuen taistelutanterehellen. Kones oli sitte siinä mua orotellu nöyrästi hyvän aikaa. Oli tullu lunta aika lailla. Sain sen konehen kumminki kahalootettua nätisti siihen tiällen lähtönousua varten.

Mulla tuli miälehen, notta voi nousu epäonnistua, ku mullei oo eres minkäällaasta konehen tyyröökouluutusta eikä kokemusta, muuta ku yhyrensuuntaanen lento Euroopasta siihen taistelutanterehellen. Tiällei ollu palio lunta, mutta siinä pyryn pualohoosella pellolla oli aikamoonen triivu. Majattelin, notta tuahon voi tarttua siipi ja moottori voi hörpätä palioki lunta kituumihinsa.

Kamppasin siinä eres takaasi ja sitte muistin, notton melekee naapurikyläs yks tuttu liikenneslentäjä. Sehän vois ammattimiähenä nostaa vekottimen ilimahan ja viärä sen sitte vaikka Rengoonhariuhu samalla tankattavaksi ja mä voisin siitä sitte jatkaa yksistäni. Oon justihin näppäälemäs sen paremman lentäjän numeroota, ku mulle ruvetahan toimittelemahan turhanpäivääsiä, eikä annettu kattua leffaa loppuhun.

En tiärä, onko äijä pirättäny turhia tutajamasta, ku pystyy ihan rauhallisen arkipäivääsesti tuas unes ajattelemahan. Joskus on ihan älyttömiä kääntehiä. Mittakaavat pakkaa aina muuttuulla ja vuasituhannekki uniallakoos. Matka oli täs unes pääasia, siinei millää lailla puututtu siihen, notta minkä tähären olin liikkeellä. Ja sen lentokonehenki mä laihnasin nuav vaa joltaki kaverilta, joka oli mua pikkuusen opettanu sitä ensin tyyräämähän.

Mä en ehtoolla enkä yällä lukenu mitää lentsikoohin liittyvää. Notta uni tuli vaan jostaki.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Jonotuslappo

Tultihin armahan kans koronkoneskauppahan. Heti ovisuus tötterö tariooli jonkun maailiman jonotuslappoja. Nonii, toisehen kauppahan, sanoon kumppanukselleni. Mennähän ny eres kattomahan sitä meinnaamma värkkiä, posmotti ääni mun takanani palio rauhallisemmin ku olin itte saanu kiliaastua asiani.

Ku ei ollu mihinkää prottumia, pyärrin takaasi ja irvistin sille numerokonehellen sen sivuutte hiihrellesnäni. Katteltihin niitä vekottimia tai mä vaan haukottelin, ku oli taas kerran jääny luentaklasit tyynyn viärehen ja tekniikka oli präntätty tosi pikkuusilla puukstaaviilla.

Muru sitte, notta hän menöö hakemahan sellaasen lapon, notta sais palavelua. En saanonu mitää, lähärin siitä hiippaalemahan mulle mialuusia leluja kohoren. Olin kuuhaallu niitä hetkuusen, ku mulle koukutetahan siihen mallihin, nottolis ny siälä alakuperääsellä hyllyllä palavelua.

Oliki niin hyvää palavelua, notten oo koskaa nähäny. Nuari miäs esitteli meille erimerkkisiä laittehia ja toimitteli kaikes rauhas niiren ominaasuuksista. Meilloli aikomuksestamma jonkullaanen kuusa. Merkiis oli palioki erilaasuksia ja esittelijä oli itte rauhallisuus ja jätti ammattitairostansa uskomattoman hyvän kuvan. Antoo asiakkahan aivan itte päättää minkä vekottimen haluaa, eikä sekaantunu päätöksen tekohon millää lailla.

Moon aina heti hampahat irves, ku mun pitää ruveta joirenki lappojen kans jonottamahan. Ny suarastansa ihannoottin tuata järiestelmää. Kukaa ei tullu kattellesnamma kyselemehän, notta kuinkas voitaas herrasväkiä palavella. Kukaa ei tullu nykimähän kesken kaiken hiasta sitä kauppiasta, ku se teki töitänsä. Kyllä siinä tunti ittensä asiakkahaksi, ku se posmotti vain meille eikä kellekkää muulle. Kiitokseksi sai kans kirioottaa kaupat.

Sain ny kärsimättömyyteheni niin hyvää lääkettä, notta oksat pois ja pala larvaa. Mullei teoriaskaa pitääsi olla koskaa mihinkää kiirus, mutta heti ku pitää vähäki jonottaa, mulla rupiaa keittämähän täysillä. Yhtehenki kauppahan jätin kolome kertaa peräkanaa kärryni kassajonohon, kun joku älykääpiö rupes mua sisältä päin hutkimahan. Mua ei haittaa yhtään, vaikka kiäsisnäni olis jäätelyä tai mtä muuta sulavaa hyvänsä. Kärry jää siihen paikkahan, ku rupiaa jono kikaamahan ja mun pääs pörräämähän. Suames en oon koskaa joutunu jonottamahan sanan varsinaases merkitykses.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Muistos vai?

Melekee jokahisenä päivänä rookan rakkilenkillä yhyren kataloonialaasen rakkia kans tuulettavan herrasmiähen. Joka ikinen kerta se rupiaa mulle toimittelemahan, kun sillon ikivanha kivitaloo Barcelonan likellä.

Joka ikinen kerta sanon, joo muistan, sun sukulaases nyt asuu metriä vahavojen kivien sisällä ja sä muutat sinne, ku akastas tuloo pensionääri. Joka kerta se muistaa muistuttaa, notta on vuakrannu tilansa maat sukulaasellensa maav vilielystarkootuksihin.

Joka kerta se muistaa, nottoli hällä ennen yks rakki ja sen, notta säälistä otti tappopotuamiollisen katurakin hoitohonsa ja kaveriksi sille toiselle. Muistan oikee hyvin senkin, notta varmahan pikkuusen mua nuarempi pappa harrastaa taistelulajia. Muistan jo etukätehen senki, notta hoikkuutensa salaasuus onki tuas harrastamises.

Täs ny ei olisi erikoosta se, notta levy pyäriis samalla kiälellä. On toimitellu mulle asiansa ainaki kolomella kiälellä. Ei katalooniaksi, ku on mun huamannu vinkuvan sitä murtehellisesti. Oon vääntäny vähääset kataloonit kurkustani ja kysyny, onko tämä espanjaa. Sanoo, nottei oo, son ihan eri kiäli. Yleensä näin pääsen herrasmiähestä erohon. Sen ottaa pääkkylääsehen mun kiälivammaasuus.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Rauskanako?

Mun eilinen itte aiheutettu onnettomuus oli itte asias vahinko. Miälenosootuksellisesti kannoon sontaluukkuamma pihan kautta autotallihin. Oli pikkuusen lipoosta väylälläni ja mä ensin ja sitte se televisio teki laupeuren siinä jäällä. Mä oon ehejä, mutta se televisio ei oo enää. Olis varmahan pitäny heittää ainaki yks ajatus operaatiota kohtahan ennen sen toteuttamista.

Mun siivousvimmani oli perustehellinen. Nöyhtäsin kaikki rakinkarvat johonku tuuttihin ja siirtelin kaikki häirittevät kolehet tiältäni. Mua on raistellu kauan turhanpäivääset vekottimet tuvasnamma. En oo mihinkää uskohon tullu, mutta inhottavin otus mun kämpäsnäni on aina ollu televisio.

Jos olisin yksineläjä, sontaluukkuki vois joskus napsahtaakki auki. Mutta ku soon aina auki, mun sialuni rupiaa hytäjämähän inhua. Televisiolla tapetahan vahavaki ihimissuhuret ja miksei löyhäki.

Jos kaharella kusipäällä on teoreettisestikki vain pari kolome tuntia päiväs aikaa olla yhyres hereellä ja koko sen aijjan täyttää television ihanat soundit, kyllä rupiaa jotaki osapualta nyppimähän. Saatta olla, nottoon teheny täs elämäni vaihehes viimmeesen tekoni.

Lähti hollantihi. Sanoo ostavansa television. Sanoon, nottei me tarvita sellaasta ainakaa kymmenehen vuatehen. Saa nähärä.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Päsmäri?

Olen kauhean pahoillani siitä, että käytän blogissani murrettani ja vapaita sanontojani. Minun tarkoitukseni ei ole tuottaa kenellekään pahaa mieltä. Minun vanhakantainen kieleni yhdisttettynä nuorisokieleen on pois.

Jos suppea lukijakuntani haluaisi minun kirjoittavan suomeksi, aloittaisin sen heti. Minulle murre on aarre, minkä arvoa haluan ylläpitää. Aamen.

torstai 14. tammikuuta 2010

Eltaantunu minkkiturkki

Käväääsin kaupas. Siälon tähän aikahan kaikellaasia nauskuusia ja hyärynnän niistä c ja d vitamiinin tarpeheni. Kukaa ei oo viälä rästäsvuatohon ajanu.

Yritän mä olla ku muukki asikaaset; joskus mun korisnani on päivän juarulehti tai pönttöö tuaresmaitua. Joskus jopa koleroota tai sipulia. Sain nauskia ny kaikellaasia mulle tuntemattomiaki herelmiä. Ah, ku maistiaaset maistuuki.

Kassajonos mun takanani könötti joku hiano leiri (lady), jonka olin jo rankannu hyllyjen välis pystyhyn nostetuksi siaksi pitkis koroosnansa ja ylipiän miälensä takia. Ny se haisi ainaki sata vuatta vanhalta tuhkakupilta mun takanani. Ei se ämmä varmahan olisi niin häjyn hajuunen ollukkaa, mutta sen minkkipalttoo. Hyi helevetti. Soli varmahan vasiten savustettu tupakilla johonaki uunis.

Mullei oo ristiriitaanen asennes tupakin hajua kohoren. Son yks seliitteesesti hylykivä. Joskun vapahana riistana kulukiesnani ei ollu yks tai kaks kertaa, ku lähärin jostaki sorssanpesältä taksilla yksin kotia, ku rupes tulemahan tupakinsavua korvistaki. Silloon en osannu eres kuvitella, notta tuallaasehen kärventämisehen voitaas joskus puuttua.

Mua rauhatoonta on tua tupakki suajellu. Mihinkä mäkään olisin voinu joutua, jonsei olisi pitäny yrittää hirviäs savus tuttavuuksia solomittaa. Yritin joskus kiskua jotaki mustaa ryssää, notta aistit katuaas. Ei helevetti, tupakin savu oli ja on mulle aivan maharotoon elämysmaailma, jota ei pikkujutuulla oo saanu koskaa ummehruksihin.

Saa nähärä

Kyllon ilimoosta kiinni, minkälaasta säätä täälon. Eileen purotti lunta ja ny aurinko paistaa suupiälet korvihin asti. Son kuumoottanu pakkaasenki persehellensä. Alle kuu sitte noukiin viimmeeset vatut klasinaluusestani. Notta tuata.

Tääläki käytetähän sanaa talavi. On varmahan oikeeta sellaasia joskus ollukki, ku on sana sille keksitty. Niinku hartahia asioota harrastava naapurini totes, ny on kova talavi. Suksikeliaika on täälä perin lyhkäänen. Jos ihastuttava Sabina sanoo sääruurusnansa, notton pian alavilla mailla hallan vaara, silloon pitää jo olla menos hiihtämähän.

Tämän maa pisin vuarenaika on syksy. Se kestää jotakuinki kymmenen kuuta. Ainaki suamalaasen miälestä. Erikoosia muutoksia on kesän yli kolomen kymmenen heltehet ja nämä pikkupakkaaset. Muulloon sataa. Einy aina, mutta suamalaaselle koko aijjan.

Moon jo monta kertaa pirättäny kasvannaasten takia kyykkimisen. Aurinko saa tosimiähenki kontillensa. Vaikkon viälä räpäskää laituumillani, rupiaa joku puutarhakäsi tutajamahan. Jo monta vuatta kasvimaa on ollu viimmeestä vuatta. Nykki siälä on jo tulemas (Wintervaste) talavisia sipulia ja valakosipulia. Notta se taas pirättämisestä.

Ymmärrän kyllä, notta joku voi olla riippuvaanen jostaki pahennuksistansa. Mä en tätä voi millään ymmärtää, nottoon ittekki riippuvaanen. Mitään muuta seliitystä ei voi olla tuanne pihan perälle kattelemiseheni. Ku ostaasin kaikki kasvannaaset torilta tai lähikaupasta, voisin lukia vaikkapa valittuja paloja soffalla seliällänsä koko sen aijjan ku möyhenttääsin ja kylyvääsin.

Oon huamannu vuasien varrella, nottei kaikkille oo annettu samoon määrin henkistä eli muutakaan kapasitteetia. Ev voi millää käsittää, notton äijällä muka järki, mutta käret teköö. Onko täs ny sitte jotaki selekäyrinvaivoja kans?

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kulukeminen pirättää

Matkaalijat kulukoo, jos lentokonehet kulukoo, kapsalakkuja kerätähän johonku ja niiren jakajat heittelöö tikkaa. Junamatkustajat paleloo raitioomien viäres tuntitolokulla. Kukaa ei sano, mutta kaikki huamaa, nottei kukaa oo muistanu mainaasta nottei ny tuukkaa junaa.

Oon tiätysti vain uutisten varas. Onkohan nekää enää luatettavia kotomaasnani? Laillisuus ja miälivaltaasuus on pääsny karkaamahan hallinnasta. Täältä kattuen Suami plutkahtaa pian käsistä, niinku saipuanpala joskus suihkus.

Suami-keheros saa sairastaa niinku muallaki. Yhtäkkiä pualet kapslaukkujen jakajista tuli kipiäksi. Onhan ny tiätysti tautinen aika. Jos ny jonku kapsalakkutyätaistelun tähären käytetätän tuata korttia, kaikki muut konstit on vissihin jo käytetty. Niinku toimittelu osapualien kesken. Mutta ku ei oo.

Maailmalla nauretahan, ku talavisoras kunnostaantunu kansa ajeloo junilla ja ratioomivaunuulla seinihin, ku on tullu talavi. Hyvä on, jonsei yhtään jääkarhua jääny noloon ja ahtahan välihin.

Täälä trenkää ruveta tuumaamahan uurestansa eläköötymisen sijootuspaikkaa. Suami on menny täältä kattuen ihan hampahittomaksi. Mä en millää haluaasi samaastua sikälääsihin. Ajatella, jokku ei viitti teherä töitä ja heittelöö tikkaa aikansa kuluksi ja sitte monta sataa tuhatta nualeskeloo tyättömänä sormiansa ruaaksensa ja jokku hianopukeesemmat orotteloo laukkujansa. Ja lääkäriäki voi leikkiä kuka hyvänsä. Tosi sairasta.

Jos taistelulajimiäs putiini panoo Suamehen jonku sissijoukonsa, pian se joukko kävelöö paraatin omaasesti Helsingin kirkolle. Staliini haaveeli jo tuata, mutta ny sen teköö kuka vaan. Tuskin hampahittomat sitte eres havaattoo, notton muuttunu päsmäri. Raattehen tiälle vois saara jonku mömmööhin sekaantumattoman urheelijan paneman pikkuusen kampoohin hiippalakiillen. Näillä näkymillä kansasta ei oo enää mihinkään.

Oon mones asias Iltaleheren kolumnistin Hazardin kans samaa miältä. Tämän päivän juttu oli yliveto. Ei ny suaranaasesti liity aiheseheni, mutta aihespiirihini.

tiistai 12. tammikuuta 2010

elukoota

Täs maas saa jotaki veronheleppaamisia, jos pystyy kasuattamahan jotaki elukoota pihallansa. Ymmärrin, notta elukooren pitääs olla hyätyelukoota, varmahan ihimisen lautaselle tai jonki muin, niiku mettästyssaalihiksi tai jotaki.

Parahultaasen epäsuhtaanen on ny mun tiatoni. Jotaki perää täs asias voi olla olemas, ku kukkoot kiakuu ja lampahat määkii ja kavioeläämet kopotteloo mun klasini alla justihin makoosimpien unieni aikoona. Ankkoja ja sikoja on viirenkymmenen meeterin pääs, mutton ne hiliaa.

Pitää ottaa selekua. En oo kauhian tärmäkäs ottamahan selekua palio mistää, verotuksestakaa täälä, mitä sitte mistään muustakaa. Meirän pihahan mahtuus palio lampahia ja ainaki yks kirahvi. Meillon pitkiä kahareksan meeterin levyysiä kahareksan kymmenen meeterin pituusia pihoja viäretysten. Kiraffi hoitaas kolome tonttia ihan hyvin. Mullon yks etuhammas pois ja sentähären tuloo sanotuksi kirahvi kiraffiksi.

Lumenpuhurasta

Rupesin kauteeraamahan jonkullaasen siivouksen kans ehtoopäivällä. Ny on tääläki leppoonen talavi ja siitä sain hianoja visioota, mitä pitääs justihi ny teherä. Ensin hyärynnin kaikki hikipaitani pyykkikonehesehen. Kuuma ohojelma päällen ja sitte parin tunnin perästä kletut pakkaasehen retajamahan.

Koko homma alakas tuasta. Sitte vittoon matot ja soffatyynyt lumihankehen. Viis senttisehen. Ku taloon yhyren kerroksen pasillipesät oli hangella, rupesin jynssäämähän nurkkia. Jos olis rakas aamulla ruvennu täälläästä hommaa suasittelemahan, mullolis ollu varmahan tähärellisempääki tekemistä. Mä sain itte päättää mitä teen ja soon mullen tärkiää.

Mä pöllöö en eres ajattele minkäänlaasta suunnitelmataloutta. Jonsolisin keksiny vaikka heti aamulla ruveta kauteeramahan, mullolis koko tupa ny raikkahan oloonen. Ny kumminki suunnittelen jatkavani pian sen jäläkeken ku kauhiaääninen naapurin kukkoo on pirättäny kanojensa heräättelemisen seuraavan kerran. Joskun tuntuu, notton kanat paksukorvaasia.

Täs kohoras on ny hiano istuskella, ku ei rakkien haivenet tai hilsehet tuu kituumihin. Oon tämän kohoran saanu reirahan. Huamenna on monta kertaa isoompi homma, mutta on varmahan äijäki motivoontunu huamatesnansa ilimastomuutoksen taloon sisällä.

Mun lumella putsoot ja pakkaases pyykkiä kuivattaminen varmahan tuaa kysymyksiä naapurillen. Ne varmahan pitää mua ihan kolloona, tai sitte ajatteleloo, notta nua jääkarhujen kaverit ny on tuallaasia. Pikkuusen erikoosia, ku niiren lelukki ov varmahan ollu piänenä ihan jääs ja liukkahia.

Yhyren kristillisen nuarehkon naapurinfrouvvan kans ehtoopäivällä höväättihin postilooralla. Meinas, notton kova talavi menos. Mä tiätysti myäntelin. Kysyy sitte, nottonko sun kotomaas yhtä kalsiaa. Viisasin sormellani reituusen pualivälihin ja sanoon. Mun tuvan katolla Suames on näin palio lunta. Piti vissihin vitsinä. Ei taira tiätää mistoon kotoosin ja viälä kropsua evähänä. Suamen naapuri mullen lumenpaksuuksista tyoimitteli.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Mä en ainakaa haluaasi pakkaasehen

Seinäjokinen piäni koululaanen pistettihin seurakunnan iltapäiväkerhon ovelta melekee kolomenkymmenen asteen pakkaasehen rääkymähän iliman kotoavaanta. Uuret suurkaupunkilaaset tuntoo olovan oikee mestaria kakarooren kohtelus. Erellinen moka oli kunnallises perhevähoiros joku kuu sitte.

Kylän säästötouhut on varmahan kiristetty viimmeesehen vyänreikähän, ku alakeellisekkaa hommat ei enää tapahru iliman mokia.

Jos molisin syntymäs ihimiseksi, en kyllä haluaasi seinäjokiseksi. Tuntuu, notton oikee tosikollojen kylä. Uuren suurkaupungin virkaaliat ei kerkiä sanomahan toiselle eli kuuntelemahan toinen toistansa. Jotaki tiaronkatkos seliitystähän täs mokas on tullu, mutta kakara nuav vaa kimottehesehen. Hoh, hoijjaa.

Vaikkolis mikä ollu tilannes, märiis korvantaustoos olovaa kakaraa ei saa pakkaasehen huitaasta kysymäti, minkä tähären on kerhon ovelle tullu. Tämon sel luakan moka, notta kyllä tästä pitää jonkun ottaa oikia vastuu ja teherä johtopäätöksiä sen jäläkehen. Jos ei tämän tähären tuu ku perinteestä päänsilitystä, mulla menöö kyllä lopullisesti usko elintasovaltiohon.

torstai 7. tammikuuta 2010

Viästi vainajalta

Olin päivällä yhyren melekee naapurin rakennushäsyys. Yhtäkkiä taloon isäntä huamas, notton mulla tennispallon kokoonen klumppu käsivarresnani. Se niinä sitte, notta ny lähäretähän ensiapuhun ja heti. Kaveri oli aivan hermona ja tukka ihan pystys.

Sanoon, nottei ota yhtään kipiää ja kuuhaalin, notta mitä teherähän seuraavaksi. Sanoo isäntä, nottei yhtään mitään. Sun pitää saara tiato lääkäriltä mikä tua paukura on. No mitä siinä sitte, jos isäntä kotia passittaa.

Määräs mun soittamahan akalleni, onko meirän kylän lekuriillen viälä ehtoolla pääsyä, kun en tiätysti itte tiänny. Oli jääny kakkulakki kotia ja pyyrin isäntää valakkaamahan telefooni muistosta akkani tyänumeron.

Selas aikansa klasipäinen miäs luetteluani, muttei tahtonu korealaasesta oikee löytää. Sitte löyti punaasen präntin. Siinä luki notta yks vastaamatoon puhelu tullu. Sanoon, notta katto keltä. Ompa kumma ku en oo kuullu vaikka kones on ollu koko aijjan plakkarisnani.

Ku herra sanoo, keltä viästi on tullu, rupesin uskomahan ittekki, notta tilani on vakava. Puhelu oli tullu sellaaselta miäheltä, joka on ollu puupaltoos maanaluuses jo monta vuatta. Tehtihin ennen senkaas yhyres kaikellaasta avuusmiälistä remppaa.

Mä kyllä unohrin kaikki muut asiat, ku rupesin ynnäämähän, nottonko meillä jotaki setvimättömiä asioota kesken. En kyllä muistanut mitää. Kaveri maksoo velekansakki mulle pikkuusen ennen viimmeestä matkaansa.

Jotaki sillon kyllä ollu asiaa, ei se muutoon olsi soitellu. On nähäny palio vaivaaki numeron kaivamisehen, ku numero ei oo kirioos ei kansis. On sellaanen tiskiltä ostettavan kortin rosvonumero. Numero ja puhelinki on ihan eri ku silloon, ku kaveri oli tiäten hengis.

Täytyy kyllä sanua, notton nykytekniikka tosi imehellistä. Kyllä pitää oikee hattua nostaa kaikelle hianolle tiatotekniikalle. Notta oikee elon päivien jäläkehenki voi soitella. Ei oo ny sitte soittanu uurestansa, vaikkoon jantus jaloon orotellu. Mutta koitan olla kuulolla jos pirahteloo viälä. Takaasi ev viitti soittaa, jos vaikka häirittisin. Voi olla aharastaki piänes tilas vastaalla puhelimehe.

No, meirän kotolääkäri ratkaasi mun asiani. Joku vähä paisahtanu musteloonhan tua on. Tällää siihen Hiruroitia. Tälläsin ja kyllä täs olo ihimistyy silimis.

Sualatahan talavi

Moon kyllä ihan väärästä kohtaa maapallua kotoosin. Ny on talavi. Jotaki piäntä rähämää on tullu kujillen ja raitiillen tääläki. Pihallon ny liukasta. Koskaan kesäkelillä karuulla ei oo nii palio sualanryyniä ku ny. Mä en voi lähtiä liukastelemahan huanoon jaloon mihinkää sualasepelihin.

Autot ja junat on menny päin seiniä, niinku Suameski. Mullon nykki kolome erilaasta kalenteria. Kaikkihin niihin on merkattu talavikuukauret. Haluaasko jokahinen pitkittää sulan maan aikaa? Tämon tutkimuksen kohta. Kuiren eli maapallon kiartua ei viälä voi onneksi käsin kopeloora.

Jokahisen televiisiokanavan pääuutinen on lumi. Pikkuusen haukotuttaa. Joo joo. Talavi ja lunta. Mummiälestä kotomaasnani on imehrelty päiv vastoon monta vuasikymmentä. On talavi, muttei oo vitiä. Menöö kyllä kouluja käynehen ihimisen pää sekaasin. Mainilan laukaukset. Kyllä on muuttunu ampaasiat mun elon aikanani.

Piänen lumen tähären pirätetähän koulut ja monet tyäpaikat. Mailma on ihan sekooksis. Mullon sikäli hianua, notta periaattehes saisin ajaa kärpääsiä akastani pitkin päivää. Ny kuitenki mun pitää lähtiä pimeesihini pariksi päiväksi. Jonsei oo maas senttiä enämpää vitiä, koto jää rakkihallintahan.

Jonson sitä vitiä tullu raitiillen, ajelen pitkin peltoja sokerijuurikas aumoja pikkuusen väistellen. Mua ei haittaa, vaikka uurenkarhia maasturini olis kattua myären ravas. Mua jyrnii ylen määrin käyttää jotaki koslaani tuntikausia tiällä. Voi, ku raisteloo ajatuski.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Ov vaa

Mun ja rakkahani rakit tuloo useen pyytämähän pusua multa, jonsei toiseltaki. Oikiasti ne tuloo nuuhkimahan, jottoonkko saanu syärä parempaa, ku itte nuuhkiva on saanu. Joskus niiren kuanua lähellä heitänki huulilla pusua matkivia liikkehiä. Non rakkahia rakit.

Ei pitääs olla koirillamma näläkä, mutton. Lenkillä ollesnamma, kumpiki on hamuamas kitahansa hevoosen pullia, jonsei estettääs. Pulun raato on oikee hyvää ja kummallekki maistuu paksumpi koiranki tuatos niinku tyhyjää. Hirvenpaskat on ihan jees, ku ollahan Suames.

Isoomman elukan paskas pyäriminen selekämyyrys on kans oikee auvvoisaa. Siitä lähtöö piänen elukan huanot ittetunnot ku tuhka tuulehen ja elukan eko lähtöö nousemahan. Ei tartte olla ku vasikan ruikkua pellolla, johan on kiintoisa tutusmis - ja pyärimiskohores.

Tuloo vaan miälehen, notta miksei Suamen poliitikot halua rypiä oikias sonnas. Ei julukisuussonta oo mitää oikiahan sontahan nähären.

Petooniraurootetulla hiatarannalla

Mikähän tämäkin on ollu?

Kukin tiätysti voi hupaalla omaa uurenvuaren pikkulomaansa omahan lajihinsa. Me tiärettihin etukätehen, notta Englannin kanaalitunnelin Ranskanpualohooses pääs on palio soran jäläkeestä rekvisiittaa pitkin pituuttansa. Mutta historialle ei voi mitään.

Päivisin sentäheren päästihin pikkuusta enämpi jaloottelemahan hiataasta ja välillä kiviklumppuustaa merenrantaa ja pikkuusen jyrkillä rantaylennöksilläki. Kyllä rakkimma otti sitte kaiken riamun ittistänsä irti rannoolla, ku ne sai oikee kunnolla nauttia pakkaasasteesista meren tuulista ja lainehien läikytyksistä ja tassujensa lennättämästä hiarasta.

Koirilla ei tainnu olla yhtä hyvä näkö ku jarruttajillansa. Kysääsin vaimooseltani yhyren korkian punkkeroorun mäjen päällä, nottonko tuala kaukana olova valakoonen rinnens joku saari vai? Sanoo epäälevänsä notton. Kysääsin, mikä summiälestä. Brittein saari, sanoo.

Saarihan tua, vai?

No mitä siinä sitte seleväs asias. Natsien veitikka oli tällänny niitä monen kokoosia punkkeria eli tykinalustoja joka niämehen ja notkohon. Joku tosi isoo punkkeri oli nuliahtanu kyliellensä vetehenki. Tuli siinä vaan miälehen, nottolisko Sir Winston Churchill määränny pikkuusen tussaroora V-ykkösiä ja V-kakkosia Lontoosehen lennättävän aatun pesimäpaikkoja. Sitä siinä vain pikkuusen äimistelin, kuinkei aatu pääsny koskaa kunnolla rantahan, joka näkyy silimällä oikee kunnolla punkkeriiltansa. Pääsihän se Vologan rannallekki.

Rannan yläpualiset rintehet oli sellaasen vanhanaikaasen mökin kokoosia koloja täynnä. Mikään muu ku ihiminen ja se Sir ei oo tuallaasia saanu äntihin. Hyväkuntoosen näköösiä traktoripyssyjä näkyy kans melekee joka kylän raitilla. Piäntä historian ikävää havinaa oli näköösällä koko aijjan. Ei se mitää, kuntooltua tuli siälä kaiken havinan seas kivasti.