Luin lehtiä siinä television ääres, sellaases hyväs ruottalaases nahkapäällysteeses lavittas, johonoli persustan tila niinku fiäteriillä. Jonkullaasta faneeriahan ne anturat kuitenkin oli. ”Katto ny mitä tuala on tapahtunu", hihkaasi emännyys ja viisas televisiua.
Siälä pari äijjää piti jotaki kokousta jonku petoonisen tyngän viäres. Möykystä sojotti johoronpäitä ja siinoli jotaki jenkatappia pystys. Otin oikee klasit silimiltäni ja koitin kuunnella mistä asiasta seisotahan nuan prötevää jonkun puskan reunas.
Hetkuusen siinä kuuntelin niiren plätinää. Puhuttihin isoosta rahasummasta ja monellaasesta muusta siihen betoonitynkähän liittyvästä asiasta. Sitte mä sakiapää äkkäsin; joku epärehellinen oli varaastanu sellaasen sakotuspöntöön varsinensa. Vähä oli vissihin kiirus ollu, ku ei oltu niitä johtoja keriitty näpsyttimillä katkua.
Mua harvoon uutiset naurattaa, mutta en meinannu millään saara hörötystäni loppumahan. Tua pualiskoni kysyy monta kertaa, notta mille mä oikeen hötkötän. Ev vaan meinannu millää saara sanotuksi, jotta tualle äskööselle uutiselle. Vaimokulta siinä koittaa tiarustaa, notta mikä siinä ny nuan naurattaa. Emmä tiärä, sain sanotuksi ja hötkötys vaan jatkuu. Emmä tiärä viäläkään mikä siinä niin mukavaa oli.
No se äijjään ilimehet ja niiren hualet sen tyngän eres. Vilahrus jäi silimin ja korvihin ja pakkaa viäläkin naurattaa. Tottapa siinä aprikoottin, jotta kuka tuallaasta tarvittoo ja mihinkä. Voi olla, jotta joku kerää tuallaasia erikoosia muistoesinehiä. Mistä sitä tiätää. Voi olla, notta naapuri toisesta tiämestaripiiristä oli laihnannu sitä. Ei ne äijääkkä siälä puskavviäres tiänny. Karonnu vaan oli kallis kalu.
Tuli siinä vaan miälehen, jotta seuraavan kerran kun ajelen Sutelan larvas, mun eres siinä Nättypiin kohoralla tuijjottaa tuallaanen pönttöö mua silimihin. Kyllä siinä jarrut kitajaa ja aivot kelaa taappäin, notta kuinka lujaa sitä tuli oikee hyppöötettyäkää.
Kerran ajelin johonaki Härmän pualella jotaki oikee huanua sivukujaa. Eisunkaa nykyaijjan traktoriilla sellaasta juntua enää pääsekkää. Yhtäkkiä yhyren isoon kiven takaa tuli suajatiän merkki mun eteheni. Hätääsesti vilikuulin kummakki päin sivuulleni, notta kuinka vilikasta sivuliikennes oikee onkaa. Oli siinä vasimella pualella sellaanen vanaha ykslauttaanen hirsilato. Näkyy siinä kuuras jokku ketunjäliet sinne latohon menevän.
lauantai 31. tammikuuta 2009
perjantai 30. tammikuuta 2009
Komiaa ilimaa ja sualaa
Kyllä pitelöö ilimoja. Öisin kirskutteloo muutaman astehen pakkaanen. Päivisin aurinko lämmittelöö hianosti poskipiäliä. On kiva vähä vähentää verhaa yltänsä. Ei oo maa jääs eikä routa hohkaa holotnaa, niinku johonaki pohojoosempa. Paikalliset on näyttäny vetänehen kaikki kaapistansa löytänehet paltoot päällensä. Soon niiren asia eikä mun. Jos viluttaa kerran.
Jos säätiarootuksis sanotahan, notta aamulla on alavilla mailla hallanvaaraa, kulukoo oranssia valua vilikuttava suala-auto lava pystys varmahan ennen postiautua. Tämä on aina alavaa maata ja hallavvaara kattotahan vissihin kalenterista. Sitä sualaa ei sitte piristetä pikkuusen tuanne teille, jalakamiähen poluullen, trapuullen, pihoollen, parkkipaikoollen eikä mihinkää. Sitä kylyvetähän oikee kunnolla varooksi joka paikkahan. Kuarma-autot ajaa kippi pystys niinku ennen pohojammaalla hiarootettihin hiatateitä. Ja kylyvinvakkamiähet hosuu ahtahis kohoris.
On sitte mukava rouskutella saappahisnansa valakooses sepelis. Luulis, notta kyllä tossu ja pyärä pitää varmahan. Se on ainakin tarkootus. Tulin melekee kuupelluurua yksiä trappuja alaha, kum mun jalaat luiskahti siinä hiaras, luikas kivi ku oli sen alla. Onneksi yks kävelykepiis kulukenu mumma sai hairatuksi mua hiasta, eikä tullu sitte sen kummempaa ku housunpersusta vähä färiääntyy valakooseksi.
Se suala on siinä päivämmittahan vetäny ilimasta vettä sisällensä ja maasta kaiken sonnan ja kulukeentunu lähikaupan laattiallen. Mustaa kurapolokua on ylevä liukastella valittemahan kalatiskistä kaikemmailman merenherkkuja ja leikkuuttaa sillä lihatiskin frouvalla pikkuusen sisäfilestä.
Onneksi joskus saa jollakin rahalla siitä kaupan erestä teleinehestä sellaasen vintturaasen kärryn. Kaikis tuntuu olovan neliiskanttiset pyärät, mutta kyllä se rollaattorista jotenkin käy, jonsei satu ittellä olemahan pinna kovin kireellä jostaki muusta asiasta. Jos sattuu, notta vaikkapa ne kala- ja lihatiskin ostokset on onnistunu, voi tulla miälehen, notta ostetahan jotakin hyvää juatavaa trönättäväksi niiren herkkujen kans omas pöyräs puoliskon kans yhyres. Silloon kannattaa kattua juamapualella siihen syämäkären pualimmaasehen hyllyhyn. Jos siinä laattialla luistellesnas sellaanen paffinen viinipönttöö sattuu putuamahan siihen sualalitkuhun, sei flitkahra niin heleposti piäniksi kus se klasinen pottu siitä toisesta hyllystä purotesnansa.
Viä ny sitte vaikka rakkis tuanne litkuhun. Nosteloo jalakoja niin korkiallen, nottei omaksi elukaksi uskoosi. Niinku joku karvaanen helikopteri menis asfalttia pitkin. Kyllä siinon sitte kauhia koirantassupyykki eres, jos tuanne saastahan on niitä sattunu kuliettamahan. Ne nualoo muuten tassunsa itte, jos sitei ihiminen oo helepannu. Ja mitä vitamiinia ne niistä sitte saiskaa.
Havahruun ensimmäästä kertaa tuahon ylettömähän sualaamisehen joku vuasi takaperi. Oikee mun piti pirättää koslani ja mennä kattomahan maantiällen, olisko ny lumisaret osunu justihin tähän tiän kohtahan. Ei ollu. Valakoonen oli sualaa.Vuarevvaihteen kylymillä leheris ja televisio kiliuttihin: Suala loppuu, suala loppuu. Mitäs nämä homespäät mitää ympäristöasioosta tiätää. Melekee kaikki vetensäkki valutteloo naapurimaan pualellen merehen, kelluu siinä vetes kakkankikkalehia eli ei. Mitäs tuallaasista, kuvvain on omas tuvas fiiniä ja katos komiat kruunut.
Jos säätiarootuksis sanotahan, notta aamulla on alavilla mailla hallanvaaraa, kulukoo oranssia valua vilikuttava suala-auto lava pystys varmahan ennen postiautua. Tämä on aina alavaa maata ja hallavvaara kattotahan vissihin kalenterista. Sitä sualaa ei sitte piristetä pikkuusen tuanne teille, jalakamiähen poluullen, trapuullen, pihoollen, parkkipaikoollen eikä mihinkää. Sitä kylyvetähän oikee kunnolla varooksi joka paikkahan. Kuarma-autot ajaa kippi pystys niinku ennen pohojammaalla hiarootettihin hiatateitä. Ja kylyvinvakkamiähet hosuu ahtahis kohoris.
On sitte mukava rouskutella saappahisnansa valakooses sepelis. Luulis, notta kyllä tossu ja pyärä pitää varmahan. Se on ainakin tarkootus. Tulin melekee kuupelluurua yksiä trappuja alaha, kum mun jalaat luiskahti siinä hiaras, luikas kivi ku oli sen alla. Onneksi yks kävelykepiis kulukenu mumma sai hairatuksi mua hiasta, eikä tullu sitte sen kummempaa ku housunpersusta vähä färiääntyy valakooseksi.
Se suala on siinä päivämmittahan vetäny ilimasta vettä sisällensä ja maasta kaiken sonnan ja kulukeentunu lähikaupan laattiallen. Mustaa kurapolokua on ylevä liukastella valittemahan kalatiskistä kaikemmailman merenherkkuja ja leikkuuttaa sillä lihatiskin frouvalla pikkuusen sisäfilestä.
Onneksi joskus saa jollakin rahalla siitä kaupan erestä teleinehestä sellaasen vintturaasen kärryn. Kaikis tuntuu olovan neliiskanttiset pyärät, mutta kyllä se rollaattorista jotenkin käy, jonsei satu ittellä olemahan pinna kovin kireellä jostaki muusta asiasta. Jos sattuu, notta vaikkapa ne kala- ja lihatiskin ostokset on onnistunu, voi tulla miälehen, notta ostetahan jotakin hyvää juatavaa trönättäväksi niiren herkkujen kans omas pöyräs puoliskon kans yhyres. Silloon kannattaa kattua juamapualella siihen syämäkären pualimmaasehen hyllyhyn. Jos siinä laattialla luistellesnas sellaanen paffinen viinipönttöö sattuu putuamahan siihen sualalitkuhun, sei flitkahra niin heleposti piäniksi kus se klasinen pottu siitä toisesta hyllystä purotesnansa.
Viä ny sitte vaikka rakkis tuanne litkuhun. Nosteloo jalakoja niin korkiallen, nottei omaksi elukaksi uskoosi. Niinku joku karvaanen helikopteri menis asfalttia pitkin. Kyllä siinon sitte kauhia koirantassupyykki eres, jos tuanne saastahan on niitä sattunu kuliettamahan. Ne nualoo muuten tassunsa itte, jos sitei ihiminen oo helepannu. Ja mitä vitamiinia ne niistä sitte saiskaa.
Havahruun ensimmäästä kertaa tuahon ylettömähän sualaamisehen joku vuasi takaperi. Oikee mun piti pirättää koslani ja mennä kattomahan maantiällen, olisko ny lumisaret osunu justihin tähän tiän kohtahan. Ei ollu. Valakoonen oli sualaa.Vuarevvaihteen kylymillä leheris ja televisio kiliuttihin: Suala loppuu, suala loppuu. Mitäs nämä homespäät mitää ympäristöasioosta tiätää. Melekee kaikki vetensäkki valutteloo naapurimaan pualellen merehen, kelluu siinä vetes kakkankikkalehia eli ei. Mitäs tuallaasista, kuvvain on omas tuvas fiiniä ja katos komiat kruunut.
Silimät puhki, ja molemmat
Son ny sitte sorom noo. Ny on molemmat silimät reijjis. Syäntikären pualoosehen mulukuaasehen tuli reikiä pari kolome viikkua takaperin. Ny on puhoottu se toisen pualoonenki.
Emmä tiärä mitä varte noon ny ne mun ainuat silimät reikiä täynnä, ku en oo lääkäri. Onneksi se silimälääkäri on. Ei nolisi varmahan sitä laaseria palio muuv väen kynsihin antanukkaa.
Onneksi ei oo mitää muresmiältä tämämpäivääsestä reissusta tullu. Melekee niinku päiv vastoon. Aika hyviä sanoja se nuari naispualoonen okulaaritohtori mullen sanoo: "Nua sun osuuskaupasta ostamas lukuklasit on ihan hyvät. Et sä sen kummempia mihinkää tartte. Tuas on sullen risetti, hakaase lääkeskaupasta vähä tippoja ja nokota niitä tuahon luukkuhun, mitä justihin reijjitin. Siitä tirskahti pikkuusen verta tuahon trasullen ja sitä nualla nyv vähä vaan huusatahan."
No mitäs siinä seleväs asias. Sanoo se sittev viälä, notta kannattaas käväästä hänen tyänänsä kerrav vuares tästetehempäin. Mymmärrin mitä se koitti posmottaa ja kiittelin pitkähänsä. Pikkuusen siinä harmittelin sairaalan pitkiä käytäviä kulikiesnani, kuv vasta vuaren päästä saa mennä seuraavan kerran. Kattelis tuallaasta nuarta komiaa flikkaa useemminki, varsinki ku ny tuli toristettua nottei näös oo oikiastansa mitää vikaa. Mitä ny vähä likelle kattomises. Eres ulukonäkyä sei millää lailla ruvennu erittelemähän.
Alumperin mä tilasin tualta silimäflikalta aijjan, ku Pohojammaan tohtorilla ei ollu kaikkia rekkulehia mitä tuallaasehen touhuhun oltaasihin tarvittu. Tälloli ja hyvä se. Molin joskus tuumannu, notta mun pitääs saara oikiat klasit päähäni, jotta ne sais olla koko aijjan silimillä. Om menny tosipalio rahaa nuahin halapoohin rilliihin. Niistä pritkuu sangat, ne katuaa joka välis, istuskelen niiren päällen, joskus ajelen autollakin ylitte ja ne jää ny vähintään joka kerta kotia kummä niitä tarttisin johonaki kylällä ja aina autosta on viäty ne viimmeesekki johonki.
Jos mä teen jotaki kynsin, pitää olla nua lukuklasit pääs. Jos mä sitte kävelen ne silimillä vähäki, mä lyän pääni ovipiälehen tai tuun vintin traput alaha pikkuusen hallittemattomasti. Jos mä yritän alakaa iliman rilliä jonkun askarehen kären matkan pääs tai likempänä, ensimmäänen sana on sellaanen, jota ei voi kirioottaa kaikkien luettavaksi tarkootettuhun vihkohon.
Pitää koittaa keksiä kaikemmaailman naruja ja kumminauhoja, notta nua kapistukset olis joskus samas paikas kum mä itte.
Emmä tiärä mitä varte noon ny ne mun ainuat silimät reikiä täynnä, ku en oo lääkäri. Onneksi se silimälääkäri on. Ei nolisi varmahan sitä laaseria palio muuv väen kynsihin antanukkaa.
Onneksi ei oo mitää muresmiältä tämämpäivääsestä reissusta tullu. Melekee niinku päiv vastoon. Aika hyviä sanoja se nuari naispualoonen okulaaritohtori mullen sanoo: "Nua sun osuuskaupasta ostamas lukuklasit on ihan hyvät. Et sä sen kummempia mihinkää tartte. Tuas on sullen risetti, hakaase lääkeskaupasta vähä tippoja ja nokota niitä tuahon luukkuhun, mitä justihin reijjitin. Siitä tirskahti pikkuusen verta tuahon trasullen ja sitä nualla nyv vähä vaan huusatahan."
No mitäs siinä seleväs asias. Sanoo se sittev viälä, notta kannattaas käväästä hänen tyänänsä kerrav vuares tästetehempäin. Mymmärrin mitä se koitti posmottaa ja kiittelin pitkähänsä. Pikkuusen siinä harmittelin sairaalan pitkiä käytäviä kulikiesnani, kuv vasta vuaren päästä saa mennä seuraavan kerran. Kattelis tuallaasta nuarta komiaa flikkaa useemminki, varsinki ku ny tuli toristettua nottei näös oo oikiastansa mitää vikaa. Mitä ny vähä likelle kattomises. Eres ulukonäkyä sei millää lailla ruvennu erittelemähän.
Alumperin mä tilasin tualta silimäflikalta aijjan, ku Pohojammaan tohtorilla ei ollu kaikkia rekkulehia mitä tuallaasehen touhuhun oltaasihin tarvittu. Tälloli ja hyvä se. Molin joskus tuumannu, notta mun pitääs saara oikiat klasit päähäni, jotta ne sais olla koko aijjan silimillä. Om menny tosipalio rahaa nuahin halapoohin rilliihin. Niistä pritkuu sangat, ne katuaa joka välis, istuskelen niiren päällen, joskus ajelen autollakin ylitte ja ne jää ny vähintään joka kerta kotia kummä niitä tarttisin johonaki kylällä ja aina autosta on viäty ne viimmeesekki johonki.
Jos mä teen jotaki kynsin, pitää olla nua lukuklasit pääs. Jos mä sitte kävelen ne silimillä vähäki, mä lyän pääni ovipiälehen tai tuun vintin traput alaha pikkuusen hallittemattomasti. Jos mä yritän alakaa iliman rilliä jonkun askarehen kären matkan pääs tai likempänä, ensimmäänen sana on sellaanen, jota ei voi kirioottaa kaikkien luettavaksi tarkootettuhun vihkohon.
Pitää koittaa keksiä kaikemmaailman naruja ja kumminauhoja, notta nua kapistukset olis joskus samas paikas kum mä itte.
Lapsenusko lujilla
Ajattelin vähä lepuuttaa hermostuani ennenku pikku hilijaa rupian siivuamahan tätä huusholliamma. Mullon jääny täs hörsköttääs monen päivän leheret huanolle plaroolle. Mitä ny vähä päällekiriootuksia oon kattellu. No mukava asento soffallen, televisios jokku hutkii mailoollansa pallua verkon yli toisellensa ja mun karvaaset kaverit tiätysti huilaaloo kerällä muv viäres.Toisen pää toisella ja toisen toisella reituusella.
Yhyren leheren taloussivuulla oli piänellä präntättynä muutaman aika isoon firman maantiälle opastettavien lukumääristä. Joku kulukuneuvvoohin muaviosia värkkäävä antaa liikuntaa kolomelle saralle, joku kansaanvälinen säkövehkehiä pykäävä kiriootteloo lopputiliä kahareksalle tuhannellen, toisen alan puulaaki sanoo hyvästi kuurelle tuhannelle ja viälä yks tuumaa, notta seittemäntuhatta on liikaa töis. Pitää olla palio liniautoja, jos koko sakin viää kerralla vaikka viihtymähän johonkin huvipuistohon.
Uutisten sivut on yleensä aika maharottomia, niin nykki. On puhoottu piäniä ja suuria ihimisiä siälä sun täälä kaikellaasilla astaloolla. Ja viälä enimmäksensä selevin päin, toisin ku siälä kotomaas uuseen on. Joku poliisimiäs kyllä oli kurvaallu tyäajua kolomen numeroosis kupiis. Naapurikaupungin poliisipäällikkö tomahutti joku aika sitte jonkun leidin auton perähä karulla, kussoli leidi siinä parkis. Naisenmpuali vähä siinä ihimetteli, jotta kuinka sä ny nuan ajelit. ”Moon tämän kylän poliisipäällikkö, kyllä mä tiärän kuinka ajellahan. Sun autos oli vääräs kohoras pirätyksis.” Tuas oli muistaakseni jonku verran neliättä numerua etukenua. Kummaltaki virkavaltaaselta lähti kortti raakimman jäläken pariksi viikoksi ja pikkuusen kallonkutistusta siihen niinku avuusmiälin päälle suasiteltihi. Eiku toimistohommihin hetkeksi.
Säilyttääsin tärkiää viälä vähä olemas olovaa lapsenuskuani ja panin nua leheren sivut kiinni nopiaa. Maan tapa on, notta tekijöören ja uhurien nimet on jo ensimmääses uutises sanottuna, jos nimet vain suinki tiäretähän. Uhurikaan ei säästy paliastuksilta, jos niiren elämäs on ollu jotakin epämääräästä. En osta ny taas hetkehen tuallaasta siionia.
Oli leheres yks päivä toisellaanenki juttu. Joku äijjä oli ihimetelly, ku sen pihamperällä lurajavan veren partahalta oli vaharannu joku aivan ihimeellinen otus silimät tapillansa. Soli menny kattomahan pikkuusen likempää. Kyllä soli ollu aivan hoit tollana, ku elukka oli tuallaanen kunnon maatiaasemakon kokoonen ja färiistä alakaan aivan hiiren tai myyrän näköönen. Soli se miäs tryykänny siitä paikasta kiriastohon selaamahan luantokirioja ja ottamahan selekua tuasta näkemästänsä kummajaasesta.
No soli löytänykki ihimehelle nimet ja kaikki. Elukka oli joku etelääsen maan isoos joes asusteleva vesielävä. Oli siinä leheres sen nimikin täksi kotomaaksi, mutten enää muista mikä soli, suameksi soon vissihin vesisika. Tämä havaattija sitte ihimettelemähän, nottompa ollu pitkä kahaluumatka elikolla tänne. Soli vähä äimistelly julukisestikki asiaansa. Johan selekes sitte. Elukka oli saman maan kansalaanen. Soli vaan lähteny monen kymmenen kilomeeterin takaa jostaki yksityys altahasta kuntoolemahan.
Ihan täs meiränki likellä on nuata samoja ihimehiä kroopiis klottaamas. Kum meillon täs vähä meitä piänempää väkiä kyläälemäs, tapaamma käyrä niitä vahtaamas. On niin hianua luurata airarraosta ku isoot menöö erellä ja pitkä jono piäniä peräs. Noon ne penikat kesällä tuallaasia pikkuporsahan kokoosia telemiviä veijjaria. Ne hasajaa päinsä niinku mikkä eläänkakarat hyvänsä.
Yhyren leheren taloussivuulla oli piänellä präntättynä muutaman aika isoon firman maantiälle opastettavien lukumääristä. Joku kulukuneuvvoohin muaviosia värkkäävä antaa liikuntaa kolomelle saralle, joku kansaanvälinen säkövehkehiä pykäävä kiriootteloo lopputiliä kahareksalle tuhannellen, toisen alan puulaaki sanoo hyvästi kuurelle tuhannelle ja viälä yks tuumaa, notta seittemäntuhatta on liikaa töis. Pitää olla palio liniautoja, jos koko sakin viää kerralla vaikka viihtymähän johonkin huvipuistohon.
Uutisten sivut on yleensä aika maharottomia, niin nykki. On puhoottu piäniä ja suuria ihimisiä siälä sun täälä kaikellaasilla astaloolla. Ja viälä enimmäksensä selevin päin, toisin ku siälä kotomaas uuseen on. Joku poliisimiäs kyllä oli kurvaallu tyäajua kolomen numeroosis kupiis. Naapurikaupungin poliisipäällikkö tomahutti joku aika sitte jonkun leidin auton perähä karulla, kussoli leidi siinä parkis. Naisenmpuali vähä siinä ihimetteli, jotta kuinka sä ny nuan ajelit. ”Moon tämän kylän poliisipäällikkö, kyllä mä tiärän kuinka ajellahan. Sun autos oli vääräs kohoras pirätyksis.” Tuas oli muistaakseni jonku verran neliättä numerua etukenua. Kummaltaki virkavaltaaselta lähti kortti raakimman jäläken pariksi viikoksi ja pikkuusen kallonkutistusta siihen niinku avuusmiälin päälle suasiteltihi. Eiku toimistohommihin hetkeksi.
Säilyttääsin tärkiää viälä vähä olemas olovaa lapsenuskuani ja panin nua leheren sivut kiinni nopiaa. Maan tapa on, notta tekijöören ja uhurien nimet on jo ensimmääses uutises sanottuna, jos nimet vain suinki tiäretähän. Uhurikaan ei säästy paliastuksilta, jos niiren elämäs on ollu jotakin epämääräästä. En osta ny taas hetkehen tuallaasta siionia.
Oli leheres yks päivä toisellaanenki juttu. Joku äijjä oli ihimetelly, ku sen pihamperällä lurajavan veren partahalta oli vaharannu joku aivan ihimeellinen otus silimät tapillansa. Soli menny kattomahan pikkuusen likempää. Kyllä soli ollu aivan hoit tollana, ku elukka oli tuallaanen kunnon maatiaasemakon kokoonen ja färiistä alakaan aivan hiiren tai myyrän näköönen. Soli se miäs tryykänny siitä paikasta kiriastohon selaamahan luantokirioja ja ottamahan selekua tuasta näkemästänsä kummajaasesta.
No soli löytänykki ihimehelle nimet ja kaikki. Elukka oli joku etelääsen maan isoos joes asusteleva vesielävä. Oli siinä leheres sen nimikin täksi kotomaaksi, mutten enää muista mikä soli, suameksi soon vissihin vesisika. Tämä havaattija sitte ihimettelemähän, nottompa ollu pitkä kahaluumatka elikolla tänne. Soli vähä äimistelly julukisestikki asiaansa. Johan selekes sitte. Elukka oli saman maan kansalaanen. Soli vaan lähteny monen kymmenen kilomeeterin takaa jostaki yksityys altahasta kuntoolemahan.
Ihan täs meiränki likellä on nuata samoja ihimehiä kroopiis klottaamas. Kum meillon täs vähä meitä piänempää väkiä kyläälemäs, tapaamma käyrä niitä vahtaamas. On niin hianua luurata airarraosta ku isoot menöö erellä ja pitkä jono piäniä peräs. Noon ne penikat kesällä tuallaasia pikkuporsahan kokoosia telemiviä veijjaria. Ne hasajaa päinsä niinku mikkä eläänkakarat hyvänsä.
torstai 29. tammikuuta 2009
Ei menny hermot
Oli kyllä tosi likellä, nottei mun suustani ruvennu tulemahan sellaasta taharotoonta puhesta, ku tuloo silloon jos lyää vasaralla peukalohonsa. Kyllä joku mitta tuli kumminki pisin partahin täytöhön.
Mulloli tarkootus ruveta kertaamahan tämän maan yhtä kotimaasta kiältä, ku illalla piti olla loppukokehet. Ajattelin, notta meen ensin rakkien kans tuanne pellollen, jottei tartte näis kylän koiran kakoos trohonata. Paree savilitku ku nua saappahisihin tarttuvat kääkylehet.
Lähärettihin autolla, ku siinä on kummallekki kiinni tällätyt karsinansa. Kurnuttelin sellaasta litkuusta kujaa, ei siinä painunu ku pari senttiä, mutta savivelli oli hirmuusen lipoosta. Ja siinä ihan tiän sivus virtas kymmenen meetriä alempana sellaanen haiseva pikku joki.
No tiätysti arvioottin tilantehen niin, notta laitoon hitahan neliveron lukkohon, ku sellaanen oli olemas. Pirätin oikee koko vehkehen ja kattoon, notta kaikki asialtaaset lamput paloo tai oli sammuksis. Hianosti siinä sitte lähärettihin etehempäi tyhyjäkäynnillä nytkytellen. Tuli se meirän tuttu parkkipaikka. Yritin kääntää. Silloon se taas tapahtuu. Autosta katos kaikki verot. Olis vetäny eres varapyärä.
Taas alakoo soittorumpa värkin maahantuajalle, ku vehkehes on sellaanen takuu, notta prillees olevat haetahan niiren kuliettimilla pajalle. Joku äijjä sitte tuli tänne kotia vilikkuautolla, ku oltihin koirien kans hikipääs trampattu meluusta moottoritiän sivus kulukevaa pikku tiätä pois siältä lillingistä.
Seliitin sille haalaripukeeselle, jotta soon pirättäny se mun vehejes. Sanoon sillen vaivanki, ku tuasta samasta asiasta siton riapootettu jo kuus tai seittemän kertaa sepällen. Milloon minkäkillaasesta miälenkiintoosesta paikasta. Ajettihin siihen riamun aiheuttajan likille. Maasjalakaasin käytihin vahtaamas. Panin sen koslan käyntihin ja näytin inspektoorillen, notta katto ny, mikään ei pyäri, vaikka laittaas minkälaasia valintoja päällen.
Se sanoo, nottei lähäre mun koslaa hakeman, voi sen vilikkuvehejes nuliahtaa jortanihin. ”Viittikkö soitella meirän firmahan uurestansa ehtoompana.” Sitte kyllä joutuu tämä pualiskoniki oikee kunnolla sotkeentumahan asiahan, ku silloli tiatokonehensa ääres enemmän numeroota ja kiälitaituaki ku mulla siälä kurakos.
Noo, mun rakkahalle sanottihin päin pläsiä. ”Ei me sitä koslaanna siältä haeta. Mitäs ajootta sinne. Ei sitä autua mikää vaivaa. Hakekaa se siältä milläs lystäättä.” Soli sellaanen kaunihimman sukupualen erustaja, joka siälä konehensa ääres tuan tiäsi.
Se maastohon tarkootettu kulukuneuvo oli ny siälä lipooses. Mä tramppasin kuinkahan monennetta kertaa kotia ja takaasi. Ku se miälilelu on useen suapunu taas kunnon kaveriksi, kus sen on antanu aikansa maata, mihinkä on makoollensa pistäny. Johonaki välis sain naapurin pappavainajan entisen ikivanhan rutinoffin käyntihin tualta meirän tallista. Olin menos kiälen kokeehin ja ajoon tällä vanhanaijjan vehkehellä siihen toisen viären kattomahan. Ei sollu viäläkää sillä päällä, notta rupiaas pyärät pyärimähän.
Kyllä se kiälen koet meni sitte aivan ketuulle niis rapasaappahis. Soli kuitenki vain piäni osa tentistä. Lähärin viälä pimees tiarustamahan sairahan olua, jos solis vaikka huilannu jo tarpeheksi. Toimittelin sille koriasti ja pyytelin sitä kotia. ”Näyttää tulevan pakkaastaki. Mitä sä ny täälä kurakos yksistänsä makaalet. Nua potkupallokentän valokki sammuu hetkempäästä. Tuu ny.”
Kääntääsin virta-avaanta, tai mikä se klumppu nykyysis autoos onkaa. Huamasin heti, notta nyt kaveri alakaa olla suasiollinen. Pomahutin sen käyntihin ja ajoon kotia. Vanaha sanontahan on niin, notta kyllä routa porsahan kotia ajaa.
Ny meinaan pistää pikkuusen taas kerran tiarootusta tällääsiä vehkehiä autoona myyvälle taholle. Ja laitan varmahan tehtahallenki: ”Jos kerran ootta osannu teherä tällääsen, tottapa osaatta koriatakki.”
Moon ny sevverran kylläännyksis tähän asiahan, notta jätän tästä lähtien aihespiirin vähemmälle. Pari vuatta tuallaasta hippaalua pellilehemän kans. Jos viäläkään ei tuata koslaa osata huusata, paan kyllä sen merkin ja mallin yleesön tiatohon.
Mulloli tarkootus ruveta kertaamahan tämän maan yhtä kotimaasta kiältä, ku illalla piti olla loppukokehet. Ajattelin, notta meen ensin rakkien kans tuanne pellollen, jottei tartte näis kylän koiran kakoos trohonata. Paree savilitku ku nua saappahisihin tarttuvat kääkylehet.
Lähärettihin autolla, ku siinä on kummallekki kiinni tällätyt karsinansa. Kurnuttelin sellaasta litkuusta kujaa, ei siinä painunu ku pari senttiä, mutta savivelli oli hirmuusen lipoosta. Ja siinä ihan tiän sivus virtas kymmenen meetriä alempana sellaanen haiseva pikku joki.
No tiätysti arvioottin tilantehen niin, notta laitoon hitahan neliveron lukkohon, ku sellaanen oli olemas. Pirätin oikee koko vehkehen ja kattoon, notta kaikki asialtaaset lamput paloo tai oli sammuksis. Hianosti siinä sitte lähärettihin etehempäi tyhyjäkäynnillä nytkytellen. Tuli se meirän tuttu parkkipaikka. Yritin kääntää. Silloon se taas tapahtuu. Autosta katos kaikki verot. Olis vetäny eres varapyärä.
Taas alakoo soittorumpa värkin maahantuajalle, ku vehkehes on sellaanen takuu, notta prillees olevat haetahan niiren kuliettimilla pajalle. Joku äijjä sitte tuli tänne kotia vilikkuautolla, ku oltihin koirien kans hikipääs trampattu meluusta moottoritiän sivus kulukevaa pikku tiätä pois siältä lillingistä.
Seliitin sille haalaripukeeselle, jotta soon pirättäny se mun vehejes. Sanoon sillen vaivanki, ku tuasta samasta asiasta siton riapootettu jo kuus tai seittemän kertaa sepällen. Milloon minkäkillaasesta miälenkiintoosesta paikasta. Ajettihin siihen riamun aiheuttajan likille. Maasjalakaasin käytihin vahtaamas. Panin sen koslan käyntihin ja näytin inspektoorillen, notta katto ny, mikään ei pyäri, vaikka laittaas minkälaasia valintoja päällen.
Se sanoo, nottei lähäre mun koslaa hakeman, voi sen vilikkuvehejes nuliahtaa jortanihin. ”Viittikkö soitella meirän firmahan uurestansa ehtoompana.” Sitte kyllä joutuu tämä pualiskoniki oikee kunnolla sotkeentumahan asiahan, ku silloli tiatokonehensa ääres enemmän numeroota ja kiälitaituaki ku mulla siälä kurakos.
Noo, mun rakkahalle sanottihin päin pläsiä. ”Ei me sitä koslaanna siältä haeta. Mitäs ajootta sinne. Ei sitä autua mikää vaivaa. Hakekaa se siältä milläs lystäättä.” Soli sellaanen kaunihimman sukupualen erustaja, joka siälä konehensa ääres tuan tiäsi.
Se maastohon tarkootettu kulukuneuvo oli ny siälä lipooses. Mä tramppasin kuinkahan monennetta kertaa kotia ja takaasi. Ku se miälilelu on useen suapunu taas kunnon kaveriksi, kus sen on antanu aikansa maata, mihinkä on makoollensa pistäny. Johonaki välis sain naapurin pappavainajan entisen ikivanhan rutinoffin käyntihin tualta meirän tallista. Olin menos kiälen kokeehin ja ajoon tällä vanhanaijjan vehkehellä siihen toisen viären kattomahan. Ei sollu viäläkää sillä päällä, notta rupiaas pyärät pyärimähän.
Kyllä se kiälen koet meni sitte aivan ketuulle niis rapasaappahis. Soli kuitenki vain piäni osa tentistä. Lähärin viälä pimees tiarustamahan sairahan olua, jos solis vaikka huilannu jo tarpeheksi. Toimittelin sille koriasti ja pyytelin sitä kotia. ”Näyttää tulevan pakkaastaki. Mitä sä ny täälä kurakos yksistänsä makaalet. Nua potkupallokentän valokki sammuu hetkempäästä. Tuu ny.”
Kääntääsin virta-avaanta, tai mikä se klumppu nykyysis autoos onkaa. Huamasin heti, notta nyt kaveri alakaa olla suasiollinen. Pomahutin sen käyntihin ja ajoon kotia. Vanaha sanontahan on niin, notta kyllä routa porsahan kotia ajaa.
Ny meinaan pistää pikkuusen taas kerran tiarootusta tällääsiä vehkehiä autoona myyvälle taholle. Ja laitan varmahan tehtahallenki: ”Jos kerran ootta osannu teherä tällääsen, tottapa osaatta koriatakki.”
Moon ny sevverran kylläännyksis tähän asiahan, notta jätän tästä lähtien aihespiirin vähemmälle. Pari vuatta tuallaasta hippaalua pellilehemän kans. Jos viäläkään ei tuata koslaa osata huusata, paan kyllä sen merkin ja mallin yleesön tiatohon.
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Erikoosia ääniä
Rakkahien hännänhuiskujen kans taas kerran hölökättihin yhyres keinomettäs. Tai sellaasta klumpatun näkööstä tuaresrehupeltua soon muuten, mutta siälön isoja puita harvaltaasesti. Ja soon koko keinomettä pikkuusen kallellansa aina kohoraksuuttasin johonkin suuntahan. Pikkuusen niinku Hyypänjokilaaksos, muttei aivan sellaastakaan.
Rakit kuuli ja mä kuulin, rakit jatkoo haistelujansa ja mä jäin ihimettelemähän sitä joikua ja sen alakuperää. Sen keinomettän keskellä tiäsin olovan sellaasen tosi teräväkattoosen, pohojaltansa mutterin muatoosen rakennelman. Ainaki kakskytmetriä korkian. Siitä suunnasta kuulin tuan uuren ihimeellisen äänen.
Mun kaveriilla oli palio miälenkiintoosempaa ku mulla. Jäniksen papanoota halaveksien olin ajatukses mennä kattomahan, notta mitä hirviää tai hianua tuala yläpuskas ny on. Koirat kiskoo ja mä kiskoon takaasin. Nym mua kerranki kiinnostaa uus asia ja teitä aina samat. Sanoon.
Päästihin niiren kiskurien kans sinne mäjen päällen, mihinä se terävä ja varmahan uskonnollinen rati oli pykättynä. Rarista ei tullu mitää hoilaa, mutta pian kuluman takaa tuli joku leidi kiria rasoos. Se vahtas siihen ja veteli ylä- ja ala ääniä vooroosinsa kauhialla äänellä. Mulla tuli jokku torellisuusohojelmat miälehen tualta maapallon vyätärön kohoralta.
En tiärä, enkä keherannu kysyä, mistä neitookanen oli sattunu tuan mäen nutturallen joraantumahan. Koirat ei ollu siitä yhtään kiinnostunehia, eikä naisihiminen musta. Kattominen toistansa silimihin vältelteltihin sen toisen aloottehesta. Mitäs mä siinä sitte. Ihimettelin kyllä mikä se kirja oikee oli. Olis teheny miäli vilikaasta. Likeltä.
Tuallaanen ohitte mennny hetki ei jättäny palio vastauksia mun ihimettelyhyni. Tilannes mäjellä oli harras. Aivan ku olis äänehen pyyrelty itkemällä anteeksi jotaki ja niinku olis hetken päästä vastaus saatu. Niin vissihin tuliki.
Tallustelin vaan. Muinaasen euroviisukappalehen toistua hallelujaata siinä kerkesin kuulemahan, vasemmasta takaviistosta, mutta olisko ne putahanpäät ollu sitte tuas ajatukses joukos. Emmä päässy selevyytehen. Enkä usko, nottolis ollu.
En oo koko päivää tuvas tänäkää päivänä, pitääs pukia haalaria yllen.
Rakit kuuli ja mä kuulin, rakit jatkoo haistelujansa ja mä jäin ihimettelemähän sitä joikua ja sen alakuperää. Sen keinomettän keskellä tiäsin olovan sellaasen tosi teräväkattoosen, pohojaltansa mutterin muatoosen rakennelman. Ainaki kakskytmetriä korkian. Siitä suunnasta kuulin tuan uuren ihimeellisen äänen.
Mun kaveriilla oli palio miälenkiintoosempaa ku mulla. Jäniksen papanoota halaveksien olin ajatukses mennä kattomahan, notta mitä hirviää tai hianua tuala yläpuskas ny on. Koirat kiskoo ja mä kiskoon takaasin. Nym mua kerranki kiinnostaa uus asia ja teitä aina samat. Sanoon.
Päästihin niiren kiskurien kans sinne mäjen päällen, mihinä se terävä ja varmahan uskonnollinen rati oli pykättynä. Rarista ei tullu mitää hoilaa, mutta pian kuluman takaa tuli joku leidi kiria rasoos. Se vahtas siihen ja veteli ylä- ja ala ääniä vooroosinsa kauhialla äänellä. Mulla tuli jokku torellisuusohojelmat miälehen tualta maapallon vyätärön kohoralta.
En tiärä, enkä keherannu kysyä, mistä neitookanen oli sattunu tuan mäen nutturallen joraantumahan. Koirat ei ollu siitä yhtään kiinnostunehia, eikä naisihiminen musta. Kattominen toistansa silimihin vältelteltihin sen toisen aloottehesta. Mitäs mä siinä sitte. Ihimettelin kyllä mikä se kirja oikee oli. Olis teheny miäli vilikaasta. Likeltä.
Tuallaanen ohitte mennny hetki ei jättäny palio vastauksia mun ihimettelyhyni. Tilannes mäjellä oli harras. Aivan ku olis äänehen pyyrelty itkemällä anteeksi jotaki ja niinku olis hetken päästä vastaus saatu. Niin vissihin tuliki.
Tallustelin vaan. Muinaasen euroviisukappalehen toistua hallelujaata siinä kerkesin kuulemahan, vasemmasta takaviistosta, mutta olisko ne putahanpäät ollu sitte tuas ajatukses joukos. Emmä päässy selevyytehen. Enkä usko, nottolis ollu.
En oo koko päivää tuvas tänäkää päivänä, pitääs pukia haalaria yllen.
tiistai 27. tammikuuta 2009
Hernessoppaa, nam
Eileen tuli yhtäkkiä sellaanen hinku, notta pian pitää saara oikiaa hernessoppaa. Eikä mitää säilykeskeittua. Kyllä täski ulukomaas sellaasta purkkiruakaa sais, muttei noo mistään kotoosi.
Kattelin kaapista kotomaasta raharatun hernespussin ja virutin niitä hernehiä pikkusen kraanan alla ja jätin sihiviläs nokkumahan siihen tiskipöyrän pesufarin päälle. Otin astiakaapista viirel litran kastrullin ja lorotin sinne muutaman litran kylymää vettä ja pistin hernehet keittiön pöyrälle likohon ja ne saa kaikes rauhas pehementyä tämän päivän pualille päiville.
Olis tuala kaapis ollu Suamesta kattuen ulukolaasiaki hernehiä. Noon sellaasia hernehen pualiskoota eikä ne taharo ymmärtää liottamisesta mitää. Vaikka sitte voorokauren päästä niitä kuinka rupuuttaas hellalla, nei tuu palio sen kummemmaksi mitä noli siälä kaupan pussis. Moon lakannu funteeraamisen näis asiios jo aikoja sitte ja raahaan hernehiä syntymämaasta aina muutaman pussuusen, ku satun olla siälä päin kulukeella.
Aamulla olin kaupas kattelemas lihavärkkiä sopan sekahan ennenku alaootin paran krupajuttamisen. Joskus nuukuuksisnani ostan muutaman siankyljyksen ja pikkuusen palan palavia. Nykku en oo aikkohin saanu herkkuani lusikoora, ostaa tomahutin aika kiatalehen pelekkää palavia. Siinov vaa se vika, jotta palavi oj joskus aival liian sualaasta. No ny oli hyvää.
Paan ehtoopäivällä ne lionnehet hernehet puhtahasehen vetehen, sinne samahan kastrullihin, mihinä ne likoski. Kinkun muliahutan sinne kans sellaasnansa ja silippuan viälä porkkanoota sinne sekahan ja pikkuusen meiramia. Eikä tiätystikkää nokkuakaa sualaa. Sitte vaan orottelen niinku kiliupönttyä, ku se siinä hellalla hiliaa krupsutteloo.
Kunne kaikki hernehet rupiia olohon syäntikunnos, pilipastan sitä kinkkua pikkuusen, notta sitä sais muukki kum mä. Lautasten, lusikkojen ja juamakorttelien lisäksi pöytähän tällähätän suamalaasta sinappia, raakaa sipulisilippua ja niin rasvaasta tuaresta maitua ku kaupas on myyty. Jotta kaikki makuhermot saataas oikee valloollensa, pitää pöyräs olla tiätysti suamalaasta näkkileipää ja ehtaa voita. Kyllä ei kulukaa parempaa ruakaa saa mistää.
Ilimaherruuren saaminen on sitte toinen juttu. Meilläku syää tätä herkkua kaikki kaksjalkaaset. Enkä kyllä tarkoottanu kaksjalakaasilla seinävviäritikkoja. Voi olla, notta tämä on vain mun herkkua täs taloos. Kummiski.
Kattelin kaapista kotomaasta raharatun hernespussin ja virutin niitä hernehiä pikkusen kraanan alla ja jätin sihiviläs nokkumahan siihen tiskipöyrän pesufarin päälle. Otin astiakaapista viirel litran kastrullin ja lorotin sinne muutaman litran kylymää vettä ja pistin hernehet keittiön pöyrälle likohon ja ne saa kaikes rauhas pehementyä tämän päivän pualille päiville.
Olis tuala kaapis ollu Suamesta kattuen ulukolaasiaki hernehiä. Noon sellaasia hernehen pualiskoota eikä ne taharo ymmärtää liottamisesta mitää. Vaikka sitte voorokauren päästä niitä kuinka rupuuttaas hellalla, nei tuu palio sen kummemmaksi mitä noli siälä kaupan pussis. Moon lakannu funteeraamisen näis asiios jo aikoja sitte ja raahaan hernehiä syntymämaasta aina muutaman pussuusen, ku satun olla siälä päin kulukeella.
Aamulla olin kaupas kattelemas lihavärkkiä sopan sekahan ennenku alaootin paran krupajuttamisen. Joskus nuukuuksisnani ostan muutaman siankyljyksen ja pikkuusen palan palavia. Nykku en oo aikkohin saanu herkkuani lusikoora, ostaa tomahutin aika kiatalehen pelekkää palavia. Siinov vaa se vika, jotta palavi oj joskus aival liian sualaasta. No ny oli hyvää.
Paan ehtoopäivällä ne lionnehet hernehet puhtahasehen vetehen, sinne samahan kastrullihin, mihinä ne likoski. Kinkun muliahutan sinne kans sellaasnansa ja silippuan viälä porkkanoota sinne sekahan ja pikkuusen meiramia. Eikä tiätystikkää nokkuakaa sualaa. Sitte vaan orottelen niinku kiliupönttyä, ku se siinä hellalla hiliaa krupsutteloo.
Kunne kaikki hernehet rupiia olohon syäntikunnos, pilipastan sitä kinkkua pikkuusen, notta sitä sais muukki kum mä. Lautasten, lusikkojen ja juamakorttelien lisäksi pöytähän tällähätän suamalaasta sinappia, raakaa sipulisilippua ja niin rasvaasta tuaresta maitua ku kaupas on myyty. Jotta kaikki makuhermot saataas oikee valloollensa, pitää pöyräs olla tiätysti suamalaasta näkkileipää ja ehtaa voita. Kyllä ei kulukaa parempaa ruakaa saa mistää.
Ilimaherruuren saaminen on sitte toinen juttu. Meilläku syää tätä herkkua kaikki kaksjalkaaset. Enkä kyllä tarkoottanu kaksjalakaasilla seinävviäritikkoja. Voi olla, notta tämä on vain mun herkkua täs taloos. Kummiski.
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Suuria puita
Kylloli suuria puita kaareltuna ympäri lumperoosia. Eilisen rakkilenkin varrella. Sellaasia noli, notta suamalaanen moottorisahamiäs olis tosi tyytyväänen päiväsaavutuksestansa, jos yhyrenkin sellaasen puun verran sais pitkällensä ja oksituksi ja piänistetyksi. Yhyres rungos oli parahimmillansa toistakymmentä mottia. Eikä mitää löysää mottia ku ihan kiintonaasta.
Onneksi tyälääset oli pyhänä syämäs ranskanperunoota ja siankylykiä. Näin perheelliselle miähelle oli tervehellistä ku ne prätyyttäjät oli pois kustannuspaikaltansa. Jäliellä oli tosi palio syviä kuraasia jäläkiä ja palio isoja oksia. Nua reippahat urhot vetelöö nuata puitansa pitkin rapakkoja. Kuinkahan niihin sitte joku sirkkelisaha pystyy, kuraasihin puihin.
Muutaman kerran oon nähäny nuata mettä-äijjiä töisnänsä. Oon kyllä aina kattellu pakoreittiä tosi nopiaa, ku isoo autolastillinen metsuria turvavarustehisnansa jokka näyttää hankkijan lippalakiilta ja haisaappahilta hosuu niiren pitkälaippaasten sahojensa kans. Ei oo nii varma vaikka se laipanpää hilippaas kaukaaki hoopoolijan nilikkahan. Siitä nyt ei kyllä oo mitää varmuutta, mihinkä se itte puu sitte hojaantuu nualla menetelmiillä.
Tuallaasihin näkemihini puihin ei aukee Suames vilijeltävien hakkuukonehien mikkää leukapiälet. Siinä yhyres rannikkokaupungis kyllä värkähätän muille maille kaupiteltavia isoonialuusia vehkehiä, mutten oo nähäny ku yhyren vähä piänempihin puihin tarkootetun itäsuamalaasen oksimakonehen tääläpäi.
Kuulin keerraasti mettärarios ku yks savoolaasäijjä muisteli niitä ennevvanhaasia suamalaasia moottorisahoja. Niitä isoja. Se toimitteli, jotta piti tosisnansa vahtia sahaa, nottei se hyppiny naapurin palstalle ku sen laski käynnis käsistänsä maahan. Toimittaja kysääsi, nottonko sullen tapahtunu mitään tuallaasta kommellusta.
Joo kerran käännin sahalle selekäni ja äkkiä huamasin, kus se oli menos jo vaikka kuinka kaukana. Onneksi sain aharistettuksi sen kepillä kivenkolohon, äijjä toimitteli hauskalla murtehellansa.
Joskus poikaasena ollesnani vanahat äijjät yritti syättää meille klopiille kaikellaasta tarinaa. Porukas taisi olla Ameriikas käynehiäki tai muuten sikälääsiä juttuja kuullehia. Ne meille hörökorville toimitteli, kuinka heleppua tyät oli kummipuumettis. Viikko kaarettihin ja viikko verettihin lonkkaa, ku piti orotella, jotta puut lakkaa pömppöölemästa ja sais ruveta niitä sitte oksimahan ja piänistämähän.
Ei jutut oikee toresta menny, ku justihin oli kehuttu kuinka mahtavat savotat Saharas oli enne. No, mutta eihän siälä puita oo, me siinä koitettihin ihimetellä. Ei ookkaa enää, äijjät siihen.
Onneksi tyälääset oli pyhänä syämäs ranskanperunoota ja siankylykiä. Näin perheelliselle miähelle oli tervehellistä ku ne prätyyttäjät oli pois kustannuspaikaltansa. Jäliellä oli tosi palio syviä kuraasia jäläkiä ja palio isoja oksia. Nua reippahat urhot vetelöö nuata puitansa pitkin rapakkoja. Kuinkahan niihin sitte joku sirkkelisaha pystyy, kuraasihin puihin.
Muutaman kerran oon nähäny nuata mettä-äijjiä töisnänsä. Oon kyllä aina kattellu pakoreittiä tosi nopiaa, ku isoo autolastillinen metsuria turvavarustehisnansa jokka näyttää hankkijan lippalakiilta ja haisaappahilta hosuu niiren pitkälaippaasten sahojensa kans. Ei oo nii varma vaikka se laipanpää hilippaas kaukaaki hoopoolijan nilikkahan. Siitä nyt ei kyllä oo mitää varmuutta, mihinkä se itte puu sitte hojaantuu nualla menetelmiillä.
Tuallaasihin näkemihini puihin ei aukee Suames vilijeltävien hakkuukonehien mikkää leukapiälet. Siinä yhyres rannikkokaupungis kyllä värkähätän muille maille kaupiteltavia isoonialuusia vehkehiä, mutten oo nähäny ku yhyren vähä piänempihin puihin tarkootetun itäsuamalaasen oksimakonehen tääläpäi.
Kuulin keerraasti mettärarios ku yks savoolaasäijjä muisteli niitä ennevvanhaasia suamalaasia moottorisahoja. Niitä isoja. Se toimitteli, jotta piti tosisnansa vahtia sahaa, nottei se hyppiny naapurin palstalle ku sen laski käynnis käsistänsä maahan. Toimittaja kysääsi, nottonko sullen tapahtunu mitään tuallaasta kommellusta.
Joo kerran käännin sahalle selekäni ja äkkiä huamasin, kus se oli menos jo vaikka kuinka kaukana. Onneksi sain aharistettuksi sen kepillä kivenkolohon, äijjä toimitteli hauskalla murtehellansa.
Joskus poikaasena ollesnani vanahat äijjät yritti syättää meille klopiille kaikellaasta tarinaa. Porukas taisi olla Ameriikas käynehiäki tai muuten sikälääsiä juttuja kuullehia. Ne meille hörökorville toimitteli, kuinka heleppua tyät oli kummipuumettis. Viikko kaarettihin ja viikko verettihin lonkkaa, ku piti orotella, jotta puut lakkaa pömppöölemästa ja sais ruveta niitä sitte oksimahan ja piänistämähän.
Ei jutut oikee toresta menny, ku justihin oli kehuttu kuinka mahtavat savotat Saharas oli enne. No, mutta eihän siälä puita oo, me siinä koitettihin ihimetellä. Ei ookkaa enää, äijjät siihen.
lauantai 24. tammikuuta 2009
Rakit ylikunnos
En tiärä olisko meirär rakit menny ylikuntohon. Tua oikeen rotuunen kuuren vanha poijammölökky katteloo joskus kulumiensa alta, jotta taasko mennähän johonku tramppaamahan. Soon kyllä aina ennen ollu heti ovipiäles vispaamas häntäänsä, ku on nähäny ulukovaattehia pikkuusen vilahtavanki. Tua karulta löyretty leiri (lady) ny on aina valamis mihinkä hommahan vaan.
Nämä piskit on saanu kyllä tänä vuanna heiluttaa tuules korviansa oikeen syrämmensä kyllyyrestä. Ei varmahan oo jäänyt palio vaikkua mihinkää rööriihin. Täs ku on ollu kaikellaasta välipäätä askarehista, on piretty nualle petikaveriille oikee kunnon liikunleirit. Mererrannas hölökättihin viikko ja heti ku silimä vältti, mentihin nualle vähääsille vuorille hiihtää klapuuttelemaha. Nyt ei kumpikaa ottanut nuata kaveruksia reppuhunsa. Vähä vooroosinsa kaivatettihin niillä hangen alta toisen maailmansoran loppuhaikujen tunnelmia.
Pian lähäremmä taas tuanne pelloolle, tai kattoo ny mihinkä, niirenkaa. Soon tua kloppi ku oikiat pohojaasjuntturat. Kotona soon ku enkeli, mutta tuala kylillä sillon omaa tahtua vaikka toisille jakaa. Puallustaa tuata flikkaa, nottei sitä viitti enää imihisten ilimoolla irti pitää. Flikka taas ei naruja tartte.
Hyvin kuvaa nuata piskiä koirakoulus käynnit. Opettaja heitti jotakin kapulaa mettähän. Flikka haki sen heti taakaasin ja heilutti häntäänsä tullesnansa. Tätä pitää saara lisää. Kloppi muliaasi tavaran heittäjää silimänmulukuaasillansa hyvin halaveksivan näköösesti. Käänti selekänsä mokomallekin kamppehiensa paasaajalle ja tuumas varmahan: Hae itte rekkulehes, ittehä sä sen sinne puskikkohon nakkasikki.
Siiton tullu tuasta koltiaasesta joku mettämiäs tai mettästäjä. Kissit, ja nua jokapaikas pomppivat kanit, ei pysy kauaa hengis, ku tua soturi vähäki pääsöö pitkälle narulle. Ensimmäästä kertaa, ku se villintyy muiren otusten perähän, oli aika sähälinkiä. Se yhytti ittensä johonaki puistos verkkoairan alta oikee paratiisihin. Tuhansia tööttöjä lähti hirmuusesti kurnutellen lentohon. No tämä keksii seuraavaksi puput. Siälä mentihin peräkanaa pää viirentenä jalakana mihinkä sattuu.
Kulukevaaset siinä vähä tiarusteli, nottonko jonkullaanen hätä. Rakin saattajat yritti kauihias paniikis kattella jotaki airarreikää, jotta villiintyny kulta saataas naruhu. Ei täs nys sem kummempaa, saatihin hihkaastua. No reikä löytyy ja piski ampaasi pian vastahan hirmuunen jänislauma eresnänsä. Vähä enenku kohorattihin, se teki täysvinkkelin. Oli niin vaikiaa päättää ketä oikee hyppööttääs. Taluttaja kirmaasi lauman perähän ja veitikka kekkas sen. Nyhän meillon melekee koko perhes täs hianos hommas, hyvä! Ja alakoo entistä mahtavamman elämöönnin. Kauan se juaksi viälä kainaloski ja mulukooli siihem mallihin, notta mitä ny.
Toinenki ajaa jäniksiä takaa, mutta se haluaas vain leikkiä niiren kans. Tämä poitsu ei sellaasta ymmärrä. On ollu vähä nolojaki tilantehia sen takia. Kerraasti olin kuninkahallisten tuvaneres, yleeses puistos ja rakki narus. Se rupes tonkimaha jonku isoon puun juurakkua. Annoon hauvan piikkuusen kaivella ja nuuskia. Itte kattelin mualle. Ihimisiä pyärii ympärillä ku kansaa. Verin vähä narusta, jotta ny mennähän. Tulihan se poikaki siältä. Jänis suusnansa.
Kerran se pääsi pimees, jonkun pimiän puskakujan mutkan taa pitkäs remelis ku oli. No siälä nurkan takana riapootettihin kissinraatua hirviäs vihas. Olin kyllä kummallakin kerralla sitä miältä, notta nua lelut oli vainajia jo ennen käsittelyä.
Tälläästä se elämä on rakkahien lemmikkien kans, joskus saa hävetä silimäkki päästänsä.
Nämä piskit on saanu kyllä tänä vuanna heiluttaa tuules korviansa oikeen syrämmensä kyllyyrestä. Ei varmahan oo jäänyt palio vaikkua mihinkää rööriihin. Täs ku on ollu kaikellaasta välipäätä askarehista, on piretty nualle petikaveriille oikee kunnon liikunleirit. Mererrannas hölökättihin viikko ja heti ku silimä vältti, mentihin nualle vähääsille vuorille hiihtää klapuuttelemaha. Nyt ei kumpikaa ottanut nuata kaveruksia reppuhunsa. Vähä vooroosinsa kaivatettihin niillä hangen alta toisen maailmansoran loppuhaikujen tunnelmia.
Pian lähäremmä taas tuanne pelloolle, tai kattoo ny mihinkä, niirenkaa. Soon tua kloppi ku oikiat pohojaasjuntturat. Kotona soon ku enkeli, mutta tuala kylillä sillon omaa tahtua vaikka toisille jakaa. Puallustaa tuata flikkaa, nottei sitä viitti enää imihisten ilimoolla irti pitää. Flikka taas ei naruja tartte.
Hyvin kuvaa nuata piskiä koirakoulus käynnit. Opettaja heitti jotakin kapulaa mettähän. Flikka haki sen heti taakaasin ja heilutti häntäänsä tullesnansa. Tätä pitää saara lisää. Kloppi muliaasi tavaran heittäjää silimänmulukuaasillansa hyvin halaveksivan näköösesti. Käänti selekänsä mokomallekin kamppehiensa paasaajalle ja tuumas varmahan: Hae itte rekkulehes, ittehä sä sen sinne puskikkohon nakkasikki.
Siiton tullu tuasta koltiaasesta joku mettämiäs tai mettästäjä. Kissit, ja nua jokapaikas pomppivat kanit, ei pysy kauaa hengis, ku tua soturi vähäki pääsöö pitkälle narulle. Ensimmäästä kertaa, ku se villintyy muiren otusten perähän, oli aika sähälinkiä. Se yhytti ittensä johonaki puistos verkkoairan alta oikee paratiisihin. Tuhansia tööttöjä lähti hirmuusesti kurnutellen lentohon. No tämä keksii seuraavaksi puput. Siälä mentihin peräkanaa pää viirentenä jalakana mihinkä sattuu.
Kulukevaaset siinä vähä tiarusteli, nottonko jonkullaanen hätä. Rakin saattajat yritti kauihias paniikis kattella jotaki airarreikää, jotta villiintyny kulta saataas naruhu. Ei täs nys sem kummempaa, saatihin hihkaastua. No reikä löytyy ja piski ampaasi pian vastahan hirmuunen jänislauma eresnänsä. Vähä enenku kohorattihin, se teki täysvinkkelin. Oli niin vaikiaa päättää ketä oikee hyppööttääs. Taluttaja kirmaasi lauman perähän ja veitikka kekkas sen. Nyhän meillon melekee koko perhes täs hianos hommas, hyvä! Ja alakoo entistä mahtavamman elämöönnin. Kauan se juaksi viälä kainaloski ja mulukooli siihem mallihin, notta mitä ny.
Toinenki ajaa jäniksiä takaa, mutta se haluaas vain leikkiä niiren kans. Tämä poitsu ei sellaasta ymmärrä. On ollu vähä nolojaki tilantehia sen takia. Kerraasti olin kuninkahallisten tuvaneres, yleeses puistos ja rakki narus. Se rupes tonkimaha jonku isoon puun juurakkua. Annoon hauvan piikkuusen kaivella ja nuuskia. Itte kattelin mualle. Ihimisiä pyärii ympärillä ku kansaa. Verin vähä narusta, jotta ny mennähän. Tulihan se poikaki siältä. Jänis suusnansa.
Kerran se pääsi pimees, jonkun pimiän puskakujan mutkan taa pitkäs remelis ku oli. No siälä nurkan takana riapootettihin kissinraatua hirviäs vihas. Olin kyllä kummallakin kerralla sitä miältä, notta nua lelut oli vainajia jo ennen käsittelyä.
Tälläästä se elämä on rakkahien lemmikkien kans, joskus saa hävetä silimäkki päästänsä.
Automessuullen
Nyt olis maharollissuus vaharata uusia pirssiä likellä. Ei oo montaa kilomeeteriä tuahon messupaikkahan. Oon sitä aluesta kiärtäny ku kissi kuumaa puurua. Varmahan vähä toises miäles ku kissi kiärtää höyryävää kippuansa. Oon yrittäny välttää sen plassin läheesyyren kaikilla parahilla tairoollani ja oon onnistunukki kohtalaasesti. Toisnapäivänä ajatuksisnani klipsahrin pikkuusen liian likiitte, mutta selevisin peliästyksellä onneksi.
Ihimiset tuntuu olovan ku pualijauhoosia. Ne hyppii isoos laumoos teiren yli ihan mistä sattuu. Justihin sellaasta torveelua ku Suames kirkommenojen jäläkehe. Joku kiilto on ihimisten silimis ja millää liikentehen säännööllä ei oo mitääv virkaa. Ja sittekku mainosautoja virtaa koko aijjan muutenkin ahatahilla kulukuväylillä.
Munei tosiaankaa tee miäli mennä sinne tungoksehen painimaha pystypainia. Tuloo selekäki niin kipiäksi, ku siälä ei jalaka palio jakaannu. Ja hermoohin alakaa ottamahan kussiälä sitte muistaa, notta tästä riamusta piti antaa ovella kympin nykyrahaa. Hyi sitä hienhajuaki. Lähtöökähän ihimiset tuallaasehen paikkahan saunoomata vai hermoostako siätämätöön hajummuarostus alakaa.
Parihin otteesehen oomma tuanne joraantunu ja kummallaki kerralla on pitäny kiriootella paperiihin nimikiriaamia. Yhyren miälikaaran myyjä oli niin nopia pränttäämähä, jottei sollu keriinny viälä eres kaikkia jorinootansa höpäjämähä ku lykkäs paperia etehe. Tuaho vaan nimet alle ja kaupat on sillä selevät. Nopeutta tiätysti pitää arvostaa, mutta mä kerkesin kysäästä käteheni lykätty kynä sojos, jotta koskas tällä vehkehellä sitte karahutetahan meirän pihallen.
Kaikellaasta kehua siältä nialurisojen suunnasta tulla puluputti, ku mä tiarustelin viälä toisehen kertahan tuallaasta pikkuusta sivuseikkaa. Sanoo se sitte vaivaasesti, sen kummemmin asiahan pirättämätä, notta pualev vuaren päästä. Multa putos kynä siihen pöyrällen ja lähärin kävelemähän toisahallen. Olokapään yli murahrin sillen limanuliaskallen, notta voimmä silloonkin autua tarvita.
Ny olis autot kyllä tosi halapoja. Oikiastansa melekee ilimaasia. Ykski valtakunnallinen ketju antaa kaks autua ku ostaa yhyren. Leheren mukahan tällääsiä kauppoja oli tehty jo pari kuuta sitte melekee sata. Ja nyvvarmmaha tosi palio enämpi. Yleenen käytäntö tuntuu olovan, notta kaikkien keisarillisten maksujen osuuren saa halavennusta ja viälä monta tonnuusta sel lisäksi. Ei oo kyllä mikään imes, kuj joka paikka tuntuu pullistelevan uusista autoosta. Ei oo tainnu tuatannon ja kauppiasten toimitteluyhteyret olla oikee kunnos.
Me ei ny kuitenkaa lähäretä purkimahan mitää ylituatantovuaria. Tällä puheella asia on selevä.
Ihimiset tuntuu olovan ku pualijauhoosia. Ne hyppii isoos laumoos teiren yli ihan mistä sattuu. Justihin sellaasta torveelua ku Suames kirkommenojen jäläkehe. Joku kiilto on ihimisten silimis ja millää liikentehen säännööllä ei oo mitääv virkaa. Ja sittekku mainosautoja virtaa koko aijjan muutenkin ahatahilla kulukuväylillä.
Munei tosiaankaa tee miäli mennä sinne tungoksehen painimaha pystypainia. Tuloo selekäki niin kipiäksi, ku siälä ei jalaka palio jakaannu. Ja hermoohin alakaa ottamahan kussiälä sitte muistaa, notta tästä riamusta piti antaa ovella kympin nykyrahaa. Hyi sitä hienhajuaki. Lähtöökähän ihimiset tuallaasehen paikkahan saunoomata vai hermoostako siätämätöön hajummuarostus alakaa.
Parihin otteesehen oomma tuanne joraantunu ja kummallaki kerralla on pitäny kiriootella paperiihin nimikiriaamia. Yhyren miälikaaran myyjä oli niin nopia pränttäämähä, jottei sollu keriinny viälä eres kaikkia jorinootansa höpäjämähä ku lykkäs paperia etehe. Tuaho vaan nimet alle ja kaupat on sillä selevät. Nopeutta tiätysti pitää arvostaa, mutta mä kerkesin kysäästä käteheni lykätty kynä sojos, jotta koskas tällä vehkehellä sitte karahutetahan meirän pihallen.
Kaikellaasta kehua siältä nialurisojen suunnasta tulla puluputti, ku mä tiarustelin viälä toisehen kertahan tuallaasta pikkuusta sivuseikkaa. Sanoo se sitte vaivaasesti, sen kummemmin asiahan pirättämätä, notta pualev vuaren päästä. Multa putos kynä siihen pöyrällen ja lähärin kävelemähän toisahallen. Olokapään yli murahrin sillen limanuliaskallen, notta voimmä silloonkin autua tarvita.
Ny olis autot kyllä tosi halapoja. Oikiastansa melekee ilimaasia. Ykski valtakunnallinen ketju antaa kaks autua ku ostaa yhyren. Leheren mukahan tällääsiä kauppoja oli tehty jo pari kuuta sitte melekee sata. Ja nyvvarmmaha tosi palio enämpi. Yleenen käytäntö tuntuu olovan, notta kaikkien keisarillisten maksujen osuuren saa halavennusta ja viälä monta tonnuusta sel lisäksi. Ei oo kyllä mikään imes, kuj joka paikka tuntuu pullistelevan uusista autoosta. Ei oo tainnu tuatannon ja kauppiasten toimitteluyhteyret olla oikee kunnos.
Me ei ny kuitenkaa lähäretä purkimahan mitää ylituatantovuaria. Tällä puheella asia on selevä.
perjantai 23. tammikuuta 2009
Remppaa pitääs teherä
Asumma tosirakkahan vaimon ja yhtä rakkahien parin piskin kans maitopurkin näkööses taloos hyyrylääsinä. Tämon kolomen seinän taloo. Tua tarkoottaa täkälääsellä ajattelulla, notta vain yhyres seinäs on naapuri kiinni. Muita seiniä hivelöö paskaanen ulukoilima. Moomma täälä neliäs tai viires kerrokses, kuinka ny laskooki. Onko tua harianaluunen ja siälä oleva makuuhylly kerros vai ei.
Meillon vuakranantajan kans hyvä kontrahti. Vuakra on halapa täkälääsittääsin ja mullon vapahat käret entrata tätä talua miälen mukahan. Tiätysti tuan vanhan apteekkarin suastumuksella. Joka kerta ku oon täälä jotakin pykänny, tuloo kiitoskiriet isännältä. "On todella hienoa, että huolehditte kiinteistöstäni".
Tämä asetelma on täysin kummallinen täs maas. Yleensä vuakranantajat on täysiä nihilistiä, kuppaajia ja verenimijöötä. Nyt en jaksa, mutta saatan joskus palata tähän asiahan.
Nämä mun vapahat käret on lähtöösin siitä, ku kiriooteltihin vuakrasopimusta. Molin tulos jostaki rempasta ja mulloli viälä haalarit yllä. Kuvvähä toimiteltihin (ainaki kolomella kiälellä) isäntä inas, nottoon jonkullaanen värkkääjä. Mä sanoon tuahon huamiohon, jotta meillä hallamaas maalla ku on syntyny ja pitkähänsä asunu, pitää osata teherä kaikki itte.
Isäntä siitä innostuu notta: sähän pirät huushollin kunnos. Mä maksan kulut ja vuakrasta vähennetähän tyäpalakat. Kyllä mulle tuallaanen sopii. Vaikken silloon palio ollu träillä täkälääsestä kiälestä, isäntä ymmärti asian täyrellisesti ja mä.
Ny on rahat ryypätty ja takki revitty. Meni liivistä hiat ja kalossista varret. No eri ny sentähären oo onneksi nuan asiat. Meillon laskenu painespönttöö allensa ja keskuslämmitysputkien paines heittelöö tosi palio. Oon laittanu tuanne kriittisehen paikkahan käsiventtiilin, millä säätelen painesta, nottei maakaasulämmitteenen pannu poksahra.
Pitääs käyrä ostamas uusi painespönttöö ja painesta vartiootteva venttiili. Ja kuinka heleppua tua onkaan. Meet erikooskaupan hyllyjä penkkomahan ja löyrät tavaras. Tiskinassu sanoo notta, tämon ammattilaasten kauppa, mitä sä nualla vehkelillä teet. Mee kuule johonki karkkikauppahan. Yritän siinä vängätä, nottoon pohojammaalta ja meillä on opittu kaikki tekemähän itte. Mä tarvitten näitä rekkulehia toren tähären.
Kauppias mulukooloo siihen mallihin, notta kyllä tua asiakas on karaannu jostaki. Mutta keskustelujen jäläkehen raha kelepaa, viäläki pitkin hampahin. Tavara vaihaa omistajaa, mutta kyllä palavelija kattoo kummallista asiakasta siihen mallihin, nottei taira olla enää tuloosta. Meen kuitenki taas huamenna sinne.
Meillon vuakranantajan kans hyvä kontrahti. Vuakra on halapa täkälääsittääsin ja mullon vapahat käret entrata tätä talua miälen mukahan. Tiätysti tuan vanhan apteekkarin suastumuksella. Joka kerta ku oon täälä jotakin pykänny, tuloo kiitoskiriet isännältä. "On todella hienoa, että huolehditte kiinteistöstäni".
Tämä asetelma on täysin kummallinen täs maas. Yleensä vuakranantajat on täysiä nihilistiä, kuppaajia ja verenimijöötä. Nyt en jaksa, mutta saatan joskus palata tähän asiahan.
Nämä mun vapahat käret on lähtöösin siitä, ku kiriooteltihin vuakrasopimusta. Molin tulos jostaki rempasta ja mulloli viälä haalarit yllä. Kuvvähä toimiteltihin (ainaki kolomella kiälellä) isäntä inas, nottoon jonkullaanen värkkääjä. Mä sanoon tuahon huamiohon, jotta meillä hallamaas maalla ku on syntyny ja pitkähänsä asunu, pitää osata teherä kaikki itte.
Isäntä siitä innostuu notta: sähän pirät huushollin kunnos. Mä maksan kulut ja vuakrasta vähennetähän tyäpalakat. Kyllä mulle tuallaanen sopii. Vaikken silloon palio ollu träillä täkälääsestä kiälestä, isäntä ymmärti asian täyrellisesti ja mä.
Ny on rahat ryypätty ja takki revitty. Meni liivistä hiat ja kalossista varret. No eri ny sentähären oo onneksi nuan asiat. Meillon laskenu painespönttöö allensa ja keskuslämmitysputkien paines heittelöö tosi palio. Oon laittanu tuanne kriittisehen paikkahan käsiventtiilin, millä säätelen painesta, nottei maakaasulämmitteenen pannu poksahra.
Pitääs käyrä ostamas uusi painespönttöö ja painesta vartiootteva venttiili. Ja kuinka heleppua tua onkaan. Meet erikooskaupan hyllyjä penkkomahan ja löyrät tavaras. Tiskinassu sanoo notta, tämon ammattilaasten kauppa, mitä sä nualla vehkelillä teet. Mee kuule johonki karkkikauppahan. Yritän siinä vängätä, nottoon pohojammaalta ja meillä on opittu kaikki tekemähän itte. Mä tarvitten näitä rekkulehia toren tähären.
Kauppias mulukooloo siihen mallihin, notta kyllä tua asiakas on karaannu jostaki. Mutta keskustelujen jäläkehen raha kelepaa, viäläki pitkin hampahin. Tavara vaihaa omistajaa, mutta kyllä palavelija kattoo kummallista asiakasta siihen mallihin, nottei taira olla enää tuloosta. Meen kuitenki taas huamenna sinne.
torstai 22. tammikuuta 2009
Ruuhkaa!!!
On kyllä aika järkyttävää, kuinka kauan matka voi kestää kodista neljän kilsan päässä könöttävälle metroasemalle. Jopa puolitoista tuntia. Niin, kävellen olisit jo perillä. Kaatosateessa, tai sumussa, kiitos. Koko liikenne on jumissa. Kaikilla. Bussi kulkee peltilehmien vauhtia. Mites muuten.
Lähes jokaisessa ihmisen kulkuvälineessä matkaa yrittää tehdä yksi ihminen, ajoneuvon kuski. Miksi ihmeessä pitää ajella yksistään jollain viiden kuuden metrin pituisella peltilehmällä? Kysyn vaan. Meillä on sentään aina vähintäin kaksi ihmistä ja usein jopa pari haukkua. Samankokoisessa autossa, niin. Huono puolustelu.
Kun lievästi maalla asutaan, yritin etsiä suojateitä reiteilleni kurjien päivien varalle. Siis reittejä peltoteitä pitkin ja kaiken maailman makasiinien takaa. Huuppa hei, pian tuli ehdoton ajoneuvolla ajo kielletty -lätyskä tienposkeen. Tekstinä.
Ulkomaalainen ei tietenkään osaa kieltä ja homma on hanskassa. Minun suorassa lähipiirissäni ohjataan minua liikennesääntöjen noudattamiseen. Suomalaisittain. Merkkejä noudattaen.
Ajoneuvolla ajo kielletty, kielletty ajosuunta, päättyvä tie. Vain pieni osa merkeistä merkitsee jotakin. Sen huomaa siitä, ettei muutamilla ihmisillä olisi edes mahdollisuutta päästä kotiinsa merkkejä lukemalla. Päästään kuitenkin. Kotiin.
Olen ollut lukevinani sontasiionin yleisönosastosta, jotta Seinäjoellakin liikenne ruuhkautuu joissain paikoissa. Pääkaupunkiseudullakin puhutaan ruuhkista. On se kumma, jos liikennevalojen punainen pikkuisen löysää. Ruuhka on Suomessa turha sana. Eläinmaailmassa ehkä ruuhkaa syntyy; pelotetun ampiasporukan kotiinpaluussa.
Lähes jokaisessa ihmisen kulkuvälineessä matkaa yrittää tehdä yksi ihminen, ajoneuvon kuski. Miksi ihmeessä pitää ajella yksistään jollain viiden kuuden metrin pituisella peltilehmällä? Kysyn vaan. Meillä on sentään aina vähintäin kaksi ihmistä ja usein jopa pari haukkua. Samankokoisessa autossa, niin. Huono puolustelu.
Kun lievästi maalla asutaan, yritin etsiä suojateitä reiteilleni kurjien päivien varalle. Siis reittejä peltoteitä pitkin ja kaiken maailman makasiinien takaa. Huuppa hei, pian tuli ehdoton ajoneuvolla ajo kielletty -lätyskä tienposkeen. Tekstinä.
Ulkomaalainen ei tietenkään osaa kieltä ja homma on hanskassa. Minun suorassa lähipiirissäni ohjataan minua liikennesääntöjen noudattamiseen. Suomalaisittain. Merkkejä noudattaen.
Ajoneuvolla ajo kielletty, kielletty ajosuunta, päättyvä tie. Vain pieni osa merkeistä merkitsee jotakin. Sen huomaa siitä, ettei muutamilla ihmisillä olisi edes mahdollisuutta päästä kotiinsa merkkejä lukemalla. Päästään kuitenkin. Kotiin.
Olen ollut lukevinani sontasiionin yleisönosastosta, jotta Seinäjoellakin liikenne ruuhkautuu joissain paikoissa. Pääkaupunkiseudullakin puhutaan ruuhkista. On se kumma, jos liikennevalojen punainen pikkuisen löysää. Ruuhka on Suomessa turha sana. Eläinmaailmassa ehkä ruuhkaa syntyy; pelotetun ampiasporukan kotiinpaluussa.
Korkiin aika
Kyllä ny oli korkiin aika ruveta pränttäämähän asioota muistihin. Ei tarvitte jäläkipolovien sitte maahanpanijaasis huapata tuppisuuna, kus se ei saanu mitää äntihin. Ei oo mitää sanomista. Sitte joku voi muistaa, nottolihan sillä jonkullaasta pränttiä joskus viisahas konehes. Toimitellahan siitä.
Olokohon tua nys sellaanen aasinsilta, mitä koulus oikee pänttäämällä toitotettihin mennen tullen ja viälä palateski. Mä evvaa muista pitikö sellaasia siltoja värkätä vai ei. Ja oliko tua eres tyylipuhuras sellaanen rakennelma. Mitän nuasta, vanahoosta tiaroosta.
Kauan muhinehesehen asiahan tuli eileen ratkaasu. Täs kiriootteluasias. Rupes tulohon tiatohoni taskutekstillä, notta parikin oikeen tuttua oli teheny tupakkilakon. Tuntuu ihimeelliseltä, notta nuaria ihimisiä on ruvennu kaatuulemahan ympäriltä. Kyllä piti kattua oikee passista, notta mikä se oma syntymävuasi oikee onkaan. Vaivaasella laskutairolla sain aika isoon luvun.
Ei oo pitkä, ku ylyvästelin ikämiässarioos urheeleville kaveriilleni, nottei kolomivitoseksi kannata elää. Itte olin silloon raavahien miästen sarias ja huru-ukkoikääseks tuntuu olevan pitkä aika. Ja nykku muisteloo, nii sehän oli eileen vai olisko ollu toisnapäivänä. Viäläki jokku jaksaa muistaa muinaasen kysymykseni.
Toinen nuasta eresmennehistä oli oikia kunnon urheelumiäs. Henkehen ja verehen. Oli sellaanen, jottei ne prinikat niin kiinnostanu ku se, jotta ihiminen oli hyväs kunnos. Vähä vaivaasenaki kaveri jaksoo lenkittää omalla vaurillansa. Hän oli niitä harvoja tuntemiani äijjiä, jokka piti ittestänsä parempaa hualta ku autostansa.
Toinen vainaja oli urheelukirioottajana aivan pitelemätöön herra. Miähen pränttiä oli ilo lukia milloon mistäkin maailimankolokasta ja millon mistäkin lajista. Aina niis oli airon urheelumiähen henki ja palo. Ei jääny koskaan epäseleväksi miton tapahtunu ja mihinä ja kuinka.
Ei mullollu meininki ruveta millään muistopuheeren sarialla tätä pränttiosastua aloottaa. Nyv vai sattuu nämä asiat tällälailla kohorallensa. Toivon ittekseni, nottolis pian iloosempaa asiaa toimiteltavana.
Olokohon tua nys sellaanen aasinsilta, mitä koulus oikee pänttäämällä toitotettihin mennen tullen ja viälä palateski. Mä evvaa muista pitikö sellaasia siltoja värkätä vai ei. Ja oliko tua eres tyylipuhuras sellaanen rakennelma. Mitän nuasta, vanahoosta tiaroosta.
Kauan muhinehesehen asiahan tuli eileen ratkaasu. Täs kiriootteluasias. Rupes tulohon tiatohoni taskutekstillä, notta parikin oikeen tuttua oli teheny tupakkilakon. Tuntuu ihimeelliseltä, notta nuaria ihimisiä on ruvennu kaatuulemahan ympäriltä. Kyllä piti kattua oikee passista, notta mikä se oma syntymävuasi oikee onkaan. Vaivaasella laskutairolla sain aika isoon luvun.
Ei oo pitkä, ku ylyvästelin ikämiässarioos urheeleville kaveriilleni, nottei kolomivitoseksi kannata elää. Itte olin silloon raavahien miästen sarias ja huru-ukkoikääseks tuntuu olevan pitkä aika. Ja nykku muisteloo, nii sehän oli eileen vai olisko ollu toisnapäivänä. Viäläki jokku jaksaa muistaa muinaasen kysymykseni.
Toinen nuasta eresmennehistä oli oikia kunnon urheelumiäs. Henkehen ja verehen. Oli sellaanen, jottei ne prinikat niin kiinnostanu ku se, jotta ihiminen oli hyväs kunnos. Vähä vaivaasenaki kaveri jaksoo lenkittää omalla vaurillansa. Hän oli niitä harvoja tuntemiani äijjiä, jokka piti ittestänsä parempaa hualta ku autostansa.
Toinen vainaja oli urheelukirioottajana aivan pitelemätöön herra. Miähen pränttiä oli ilo lukia milloon mistäkin maailimankolokasta ja millon mistäkin lajista. Aina niis oli airon urheelumiähen henki ja palo. Ei jääny koskaan epäseleväksi miton tapahtunu ja mihinä ja kuinka.
Ei mullollu meininki ruveta millään muistopuheeren sarialla tätä pränttiosastua aloottaa. Nyv vai sattuu nämä asiat tällälailla kohorallensa. Toivon ittekseni, nottolis pian iloosempaa asiaa toimiteltavana.
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)