keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Turpahan tuli ja kunnolla

En tiätysti tätä kirioottaasi, jos mun olis käyny huanosti. Sitäki olsin pikkuusen hävenny, jos mun taistelija tai hyväsyrämminen muru olis tullu kurmootettua.

Joku irtonaanen suuri rakki, joka oli ainaki kakskertaa niin isoo, ku mun koirat yhtehensä, muistaa varmahan seuraavan kerran miton haastaa riitaa narus kiinni oleville pikkuhalliille. Oltihin reippaalemas pikkuusen eri paikas ku koskaan.

Molin justihin puheliimes ja mun koirani tepsutti nyhtyriä mun eres narut kiinni niiren pannoos ja toisep päät muv vyäs. Viärehen pirätti justihin markinoolle tullu jättimaasturi. Kun kuliettajana toiminu minkkiturkkiinen frouva aukaasi oven, siältä jostaki korkialta penkiltä hyäkkäs heti isoo rohomu kovaa uluvuen mun pikkuusten kimppuhun.

Ei tiänny nahkasoffahurtta, notta nimestänsä huolimati mun jaskarusseli on ittensä ja likkakaverinsa periksiantamatoon puallustaja. Äkkitilannes oli tosi suuri ylläri mun taistelijallekin. Ku rotisko yrmyää hampahat irvis suaraa kulukijan niskaa kohoren, ei mun puallustaja hätkähtäny. Vaikkoli naruhun solomittuna pyärähti jotenkin uhkaajan eres ja tartuu kurkunaluusesta tosi lujaa kiinni.

Jättiläänen siinä vinkuu hyvin pian armua ja mä tällään kännykkääni taskuhun. Nostin oman koirani niin korkialle ku mun käsivarren piisaa, mutta se isoo oli ainavaa mun koiran hampahis ja sen yläpää nousi mun pään korkuurelle. Sattuu olemahan kans kolli, siitä päättään ku potkaasin sitä alavattahan, nii johan sai riuhtaastua ittensä irti hampahista.

Isoon hurtan omistajafrouva oli ihan kauhuusnansa. Juaksi kysymähän multa, notta tuliko sun pikkuuselle hellukalle kipiää. Mä siihen, notta ei ottanu yhtään kipiää ja jatkoon matkaa.

Pian se ajoo meirät kiinni ja tuloo itkus silimis seliitämähän mullen, notta korvaa kaikki maharolliset lääkärinkulut, mitä hurttaansa on aiheuttanu mun söpölle russelilleni. Ku mä olin metrin pääs sen hyäkkäyksen aluus ja näin koko taistelun aluusta loppuhun, sanoon sille leidille, notta hyäkkääjä taisi saara hampahanjäläkiä eikä puallustaja.

Sei millää käsittäny ku mä sanoon, notta meillä kaikki hyvin. Se oli autonsa oven takana vihollisuuksien alakaas ja sille tuli suuri surku mun väkeni pualesta. Ymmärrän kyllä sen frouvan rakin reaktion. Oltihin vissihin justihin sen oven eres valloottamas sen reviiriä kaharella pikkukoiralla.

Tuosta hengis selevinnehestä taistelijasta ei monikaa usko sen oikiaa luannesta. Kuka hyvänsä saa tulla tupahan, postiljooniki saa hoitaa hommansa kaikes rauhas. Jonsoon kotona, tua pahaolaanen kävelöö joka metrin mun peräs. Jos oikaasen soffalle, se oikaasoo muv viärehen. Jos muu väki menöö nukkumahan, herra jää munkans. Heti tiätysti tuloo mun tyynylle, ku mä sellaasta päänaluuseksi kiskon.

4 kommenttia:

RH kirjoitti...

Oi, semmosia ne on, tulisieluiset minileijonat! :) Viis siitä, että jalat on lyhyet ja kroppa pikkuinen.

Millan kirjoitti...

Sisukas pikkukaveri. Onneksi kaikilla henkikulta säilyi.

vilukissi kirjoitti...

Hellukalla on härmäläänen luanne! Ajattele kuinka kovaa se susta tykkää, pyyteetön rakkaus!

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Kaikille teille kommentoijille: Olin aikananani vastaan terroristirotuisen koiran hankkimista. Mutta ah, todellinen kulta se on, eikä ole rajoittanut pätkääkään elämääni tai kulkujani. Nytkin se on vaaksan päässä minusta.