Mäkö muka ilikiä?

Heti aamusta koitin ruveta kattelemahan kaupoosta mun herkkua sinisimpukoota ja niiren valamistamisehen tarvittavia emnehiä. Olin saanu pikkuusen taskurahaaki kiarrokseheni. En tiätystikkää tiänny etukätehen, notta simpukat oli hakuuses tänä aamuna.

Ensimmääses puaris oli viis kaharenkilon pakettia, mutta joku muari havarti kärryhynsä niistä neliä mun noukkani eres. Otin sen viimmeesen käteheni. Joo, soli auki ja tälläsin sen takaasin kolohonsa. Seuraavas puaris ei ollu haisuakaan mistää mun kattelemistani tavaroosta.

Taisi pikkuusen ruveta sapettamahan, ku oli jo eilisestä asti ollu kauhian hinku kerkkuuhin. Näjin johonaki puaris eileen kaharen kilon paketin hinnan ja se oli reilusti alle neliä ekua.

Ajattelin, notten rupia mitää rallia kaahaamahan mokomien meren asukkien tähären ja pirätin lähikaupan pihahan. Joo, siinä oven eres oli joku myyntitiski täynnä suklaata ja muuta lihoottavaa herkua. Tiskin pitäjät, vanaha muari ja kääpäänen faari huuti mulle jo kaukaa. "Huamenta hyvä herra. Meillä olis täs..."

Pirätin kohoralle ja kattoon kumpaastaki silimihin ja sitte mun suusta tuli notta. "Kiitos vaan. Mun kauppa on tuala sisällä, enkä mä tullu muutoostakaan tuallaasia mettästämähän." Kattoovat pikkuusen hölömistynehenä mua kohoren.

Mun aamun aukaasu oli alakaappäältäki vissihin epäonninen ja sitte saalihitoon kauppakiarros viälä. Seliitän tiätysti, mutta en voi siätää herroottelua, vaikka soon maan tapa. Siitä suutun aina, ku jonku puarin eres väkisin myyrähän jonku hyvän asian etehen krääsää joten tartte. Jos molisin kauppias, em mihinää nimes haluaasi mitään häirittijöötä mun liiketoimipaikkani portahille.

Voi olla, notta vanahukset oli miälestänsä ihan hyvällä asialla. Ei ollu kummiskaa mitää plakaatia näkyvis, mihinkä tuatto olis menos. Tiärä vaikkolis ollu hyväntekevääsyyttä hukkunehien merimiästen vaatetusrahaston kartuttamisehen.

En oo täs perhehes ensimmäänen, joka ärtyy tuallaasesta väkisin myymisestä. Tänne tuli kerran melekee raamit kaulas polovihousuunen partolaaskakarooren knippu jotaki myymähän. Soittivat oviklanua ja sitte hakkasivat ovehen, notta koko tupa heiluu.

Meirän vahtikoiran hommia hoitava entinen kulukuri oli ihan raivona tuallaasen möykkäämisen tähären. Vaimoonen meni ovelle ja sanoo suameksi niille maron sanat ja katso: Porukka ymmärti pohojoosta kiältä, eikoo sen koommin kolistanu meirän ovia vaikkon nähty polovihousut naapurien ovilla. Olis hyvä, ku äkkilähtö olis jääny keenihin pysyvästi.

Sain muutoosta kaikki herkkuvärkit siältä suklaaparrikaarien takaa. Ne simpukat vaan maksoo pualta enee ku eileen. Elämä on, kus kerran pitää ehtoolla herkutella. Nam.