Mulle soiteltihin viranomaaskiältä matkien aamupäivällä. Yritettihin kysellä mun rakkahasta entisestä akastani kaikellaasta. Viimmeenen utelija puhuu skoonea. Mä kysyyn notteiko teillä löyry yhtään värmlannikiälistä tai maalaharenmurtehista.
Olisisin ymmärtäny tanskaaki paremmin ku mulle tariottua örkeljungaa. Ei mitää, mutta luulin oikiasti notta on eksälleni tapahtunu jotaki. Tramppasin pitkin laattiiota, enkä osannu eres visiiottikortistansa lukia numeruansa. Mulloli kauhia hätä. Olis voinu kurmootta autollansa johonku tai olis joku ottanu puukoollansa jonkullaasta näytestä vattasta.
Asia selekes. Paitti ei viäläkää se, notta mikä hakkeri tänne yritti koputella. Mun hualeni laukes, ku kuulin viäläki rakkahan eksäni olovan hengis.
Olin soittanu kolomehen eri numerohon hirviä huali päällä. Olin luvannu heti tiaroottaa, ku asias tuloo uutta. Olin tiätysti möhöliny ja se kolomas oli hukas ku asia selekes.
Pystyyn sitte jo toimittelemahan, notta tiätysti olit kiriamessuulla viikonloppuna. Sanoo Jaana, notton niin vaarallinen paikka jottei oo hällä menoosta sinne koskaa. Tiarustin nottonko asia niin, notton sulla kukkaro föliys mennes ja tulles, mutta joku on ominu paperit kukkarosta. Sanoo notta pikkuusen tuahon suuntahan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti