Pitääs harrastaa lisää kiälen opiskelua. Puhuun jonkun vanahan paruusen kans hollanniksi yhtä ja toista. Miähenpualohoonen oli airan sisällä ankkojensa ja kaikellaasten lättänokkalintujensa kans.
Frouva toimitteloo ovelta mun ihanille koirille jotaki tuntematoonta hoivakiältä. Haki tuvastansa nannapaloja ja lykkäs mun taskukuhunki isoon läjän niitä.
Ku se frouva ei ymmärtäny sanaakaa mun puheesta, se huuti sinne ankkatarhahan sille miähellensä, notta mitä tämä koirankusettaja oikee höpäjää. Miäs siältä sitte jollaki kiälellä seleventi asian.
Sitte se setä kekkas mun puheenparresta, nottolisin serbokroaatti. Sanoon notten oo, muttei uskonu. Kysyy viälä maan kuulumisia. Mä koitan sitte sanua, notten tiärä mitää siältäpäi.
Mistä sä sitte oikee oot, kysyy? Mä siihen sitte notta uit Finland. Miäs siihen sitte, notta siältä pohojoosestako? Myännin asian. Ja sen vaimoonen lykkäs mulle lisää koiran nannaa evähäksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kansallisuuret o hankali asioi. Mä kerran yhres kokoukses harmittelin hollantilaisel viaruskaveril, et ko ain meit suamalaissi luulla venäläisiks. Se nainen katto mua nuukaste ja meinas sit, et ei hän mua venäläisen voisis pittä, mut espanjalaisen kyl. En viäläkä, viirentoist vuare jälkke, oss sanno, olik se kohteliaisus vai mikä.
Joo, Piu. Aina kun ilimootan olevani kotoosin jostaki pohjoosesta maasta nimeltä fineland, tuloo ihimetyksiä.
Täkälääset kanta-asukkakat on niin tyhymiä, nottei eres auringosta kattuen tiärä mihininä perin pohoonen on.
Masentaa mua tuallaanen tyhymyys.
Useimmiten kun suuni aukaisen täällä Saksassa, kysytään, olenko Hollannista!
jaa, miten nii anonyymi? Mulloli kymmeniä vuasia sitte sakslaanen leidi, johonaki ulukomaas. Puhuttihin hollantia vaikken sitä osaa viäläkää kunnolla. flikka oli läheltä kiälirarajaa Saksasta. Mullon viäläki jonkullaanen kaipuu rookata tua flikka.
Lähetä kommentti