Omaasuuren hallintaa

Täs maas omaasuuren hallinnas on oikoonen käytäntö. Jos joku tavara ei oo jonkun käres tai yllä, tai sitei oo pantu ylipääsemättömän airan taa, tai se oo kettingillä kiinni johanaki lukon kans, soon kansan miälestä löytötavaraa. Oli tavara toisen pihas eli karunvarres.

Moon ättyrehtäny yhyren kaverin pomon porraslaatotuksen kans tuas naapurikaupungis. Kysyyn alakaapperi, notta tälläänkö sen hianon liukuvan sähkökäyttöösen portin kiinni, ku saan rakkahani koslan sinne pihallen. Siälä pellilooras on mun kaikki tyäkaluni.

Isäntä tuumas, notta kyllä se portti voi olla auki päivisin. Ei näin hiliaasella nurkalla varmahan päivisin ketää pitkäkyntisiä kulie, aprikootti. Sanoon, notta mullon tuala tuvan takanaki ähertämistä, enkä näje siältä tänne pihallen ja lelupaikoolleni. Isäntä tuumas: son sun asias, pirä kiinni tai auki. Ei oo vissihin useenkaa ollu arkipäivisin tuvalla. Isäntä.

Mä siinä sitte nyhtyriä kontillani liimaalen etuportahien laattoja. Kauhiat puskat oli oli estehenä tiällen päin, nottei mua nähäny muuk ku mä itte. Kuulin siinä touhutesnani polokupyärän jarrun kirahruksen siinä portin kohoras karulla. Jatkoon hommia, mutta rupes kuulumahan ihan mun korvan juures puskantakaa jotaki hiippaalevaa ääntä.

Nousin pystyhyn ja havaattin, ku vanahemman pualohoonen herrasmiäs valikoottoo viämisiä mun leluustani. Ei se viälä saanu havarrettua mistää vekottimesta kiinni, silimitteli vasta valikoomaa, ku mä pilasin olemuksellani kulukijan apajan. Oliskohan sen teko ollu eres näpistys, ku oli portti ja auton peräovi auki. Ei vissihin ollu sitte löytötavaa, ku kentlemanni polokaasi tosi vinkiää matkoohinsa. Tälläsin portin kiinni.