Pähkinöötä suuhun

Kototonttiki tuntuu olovan ku ihimesmaa. Päivällä huomasin yhyren puskan oksis jotaki takkuusia ruskeeta ripukoota. Ku sen puskan oksat on viälä hentoosia sain taitelluksi latvat käsihini.

Nuaren ripukkojen sisällä oli pähkinöötä ja hyviä oliki. Pikkuusen oli kova kuari, mutta löyrin valakosipulipuristimen kuaren särkemisehen. Ensin järsiin niitä hajalle paikatuulla hampahillani, mutta sitte tuumasin, notta tuloo liika tyyrihiksi sellaanen homma.

Oon kuullu ennenki, notta tontilla asustaa ainaki kaks hasselpähkinäpuskaa. Moon vaan nilipastanu aina kaikkia puskia pikkuusen piänemmäksi joskus syksyllä. Nykku sain piänen pähkinäsaalihin, menin tiätysti vahtaamahan sitä toista. Ei pähkinän pähkinää.

Maistiaasten jäläkehen pitää muuttaa kokonansa nua leikkuuajatukset eikä piänistää niitä puskia ku orapihilaja-aitaa. Tairan ruveta päkinänkasvattajaksi. Eikä solisi hassumpi juttu, ku molemmat rakkimma on ihan pöhölöjä ku haistaa pähkinän, oli se minkä merkkinen hyvänsä. Ne varmahan söis ittensä palloksi, jos löytääsivät joskus pähkinäpussin jostaki ihimisen jäliiltä.

Johonaki kuulemma pyryyttää vitiä. Olin muutosta äsköön takapihalla syämäs vadelmia, karhunvatukoota ja oli siälä joku mansikkaki kypsänä. Muutaman pullian hernehenpaloonki viälä löyrin, ku olin purioja hakemas.