Taas erikoosta

Imehiä tuntuu tulovan aina vaan tihijempää. Viimme viikolla joku äijä kävääsi potkimas meirän flikkakoiraa ovella. Ny aamupäivällä se potkittu haukkuu tuala ylennöksen klasilla ku riivattu. Mä sitte kattoon pihallen, nottonko siälä isooki peto kulukeella.

Porttipiäles seisoo kaks raavasta äijää liimatuupit kainaloosnansa ja vahtas tänne tupahan päin niinku vasikka uutta veräjää. Ku ei soitellu mitää oven klinahutuskelloja istuun takaasi sijoolleni. Ja koira senku metelööttöö. Kattoon muutaman minuutin perästä taas pihallen ja ne äijjät oli viäläki samas vahtooasennos.

Aukaasin varovaasesti oven, nottei se mun jokupäivä sitte potkittu rakkini livahra pihallen ja tuu taas mukilooruksi. Tiarustin pöliän näköösiltä herroolta, notta mitäs mulioosteletta. Toinen äijä sitte näyttää mullen meirän taloon osootesnumerua. Viisasin seinähän, notta tuas on sellaanen ja viisasin postilootahan, notton tuaski sellaanen ja pyärährin päkiä saranana takaasi tupahan päin.

Koiranpotkimisen muistaan, en ollu yhtään kiinnostunu liimaputkien kans kuluus olevien körilähien asiasta. Minen viäläkää tiärä, nottoliko ne vaikka postin numerontällääjiä vai oliko ne numerojen pakkokauppiahia. Sentin päähän siitä postilooran numerokyltistä oli kumminki liimattu toinen plakaati, johona seisoo sama numero ku siinä jo olleheski.

Näis melskehis ov vissihin tullu iän myätä pikkuusen varovaaseksi. Eileen ku lähärettihin kulukeelle kattottihin oikee yksis silimis, notton tuaki taloo viälä myymäti. Ku tultihin takaasi muutaman tiiman perästä samaa talua kiärti poliisin muavinauha. Pikkuusen tuli miälehen, nottonko meillen ollu heleppo tulla sisällen aukinaasesta pihaovesta.

Ei täälä sitten kumminkaa ketää asunu eikä ollu käynykkää. Olis meillä viarahille ollu perunoota ja lihapullavärkkiä, jos nolis jounnu kokkihommia orottaa niin kauan nottolis ollu kystä safkat.