Kuulin juuri, että tosi hyvä ystäväni, naapurini ja talonmieheni on kuollut elämänsä ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Turkissa. Voin vain arvata, että jännitys on ollut suuri jo paljon ennen matkaa.
En ole nähnyt tai kokenut maailmassa ihastuttavampaa ihmistä kuin naapurini oli. Hän pyytettömästi huolehti minun mökistäni ja oli aina käytettävissä pikkuhommissa ja kaikessa. Hänen kanssaan pistettiin mökkini pystyyn muutamassa kuukaudessa iltahommina yli kymmenen vuotta sitten.
Hän oli jo iäkäs rakentamisen aikana, mutta kiipeili tällingeillä ketterästi kuin ihmissukuinen eläin. Itse hiippailin korkealla kuin pelokas kivi koko ajan jostain kiinni pitäen.
Ihmisen poismeno koskettaa aina, mutta kun oikea ystävä lähti, tunne on todella itkuinen. Olen juuri ollut yhteydessä vainajan omaisiin. Hautajaiset ovat pieninimuotoiset, mutta voin kuulemma lähteä ystäväni viimeiselle matkalle. Ja lähdenkin mielelläni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti