Shoppaalemas

Kaupoos hiippaalu on mulle hirviää kirutusta. Varsinki ku kaikki eläkelääset lähtöö kassajonoohin norkoolemahan silloon ku tyäväki koittaa ostella kakaroollensa murkinaa. Itte oon tavallisesti kaupas heti ku ukset on auennu, mutten mäkään aina voi niin teherä.

Joskus jourun lähtemähän kiiruhunaki aikana makutuamariksi. Mu miälipirestä arvostetahan joskun maharollisen läskisoosin, hernessopan tai klimppivellin valamistusainehien valikoontihin.

Kyllä mun siatokyky oli lujilla, ku eresnäni notkuu kymmeniä sen ikääsiä asikaasia, jollolis varmahan ollu aikaa asioora arkena ja heti aamusella. Ja sitte viälä nämä tontturat kaivaa puussusistansa kymmeniä kuponkia miton leikoottu leheristä. Kassahenkilön aika menöö tuan silipun setvimisehen.

Joillaki on jonkullaanen muavinpalaki maksamisehen, muttei asikaanen tiärä kuinka perin se tällätähän maksulaittehesehen ja sitte ruvetahan kaivamahan taskun pohojalta kakkuloota. Luulis, notta rillit ainaki olis voinu kaivaa etukätehen, nottei tarttisi tihirustaa numeroota ja paperia johonkei näje yhtään.

Ei ikänö tai ikä oo mikää vika, mutta asioomisehen kannattaas valita sellaanen aijjankohta, notta kerkiääs tumpuloomahan kömpelyyrensä kans kaikes rauhas. Aamupäivisin kassajonot on tosi lyhkääsiä, jotta vois soitella vaikka aviopualisollensa jonsei tunnusluvut tuu miälehen.

Oon kuulu seliityksiäki eläkelään invaasioohin. Halutahan änkiä ittensä kauppahan silloon ku siälon varmahan muitaki. Ku eläkeläästenki pitää nähärä ihimisiä ja haistella hien ja piarunhajua jonos.