Ei voi päivä alakaa nauruusemmin ku ny on alakanu. Menin lähipankkihin seurustelemahan tilin aukaasemisesta. Herrapankkiiri tutuu olovan oikia asiakaspalavelija. Flätkääsin uuren ja pikkuusen vanahemmanki henkilökorttini tiskihin.
Herra lukaasi syntymäpaikkani. Isookyröö, eikös soo siinä Vaasan reunas, likellä ruattinmerta. Minen ny muista, nottoliko kiäli hollanti elikkä englanti. Sitte se pankkiiri rupiaa varoottamati posmottamahan rantaruattia. Em millää meinannu pysyä lavittalla, ku tuli sellaasta äänekästä hymyä. Se pankkiiri kyysyy, notta mikä sua naurattaa.
Sitte se kääntääsi meän kiäleksi Haparandaksi. Minen meinannu pysyä pulupeetilla nykkää. Kaliupää oli johonaki raitioomiasemalla nakellu frispiitä nuarten suamalaasten flikkojen kans. Oli ollu visihin vilipoosta, ku yks leidi oli torennu, nottoon ihan kananlihalla.
Pankkiiri tiarustaa sitte suameksi, notta kuinka ollahan kananlihalla. Tulikahan ne pankkiasiakkaa hoiretuksi, ku piti nii hekottaa. Toivottavasti.
Pankkiiri kehuu seuraavansa mäki-ihantehensa Janne Ahosen liitoja. Sanoo kattelevansa entisen liidokin Matti Nykäsen dokaamista ja linnakiärrestä. Ja se kiäli oli oikiaa suamia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Niin son maalima käyny piäneksi :)
Niin on Millan. Ei oo ensimmäänen kerta, ku rookan ulukomaalaasen suamen puhujan uskomattomas paikas. Kerran haastattelin lehtehen yhtä Ruåttin virkamiestä. Viimmeesillä virkkehillä totesin miähen osaavan täyrellistä suamia. Silloon hävetti. Soli opetellu kiälen ihan ammatillisista syistä.
Voi mahoton mikä kielitaituri!
Rantaruotsi ja meänkieli on ihan tarpeeksi vaikeita opetella, vaikka niitä kuulisi päivittäin, mutta että ulkomaalainen puhuu niitä...huhhuh!
Oli varmasti hauska kokemus :)
Räpättäjä; kyllä oli. En millään tavoin olisi luullut joutuvani puhumaan suomea råtsiksi tai vielä kummallisemmin meän kiältä.
Oli tosiaan niin hauska kokemus, että tämä päivä on pelastettu. Vieläkin hekotan ihmetystäni.
Henkilääkärillänikin on joku suomalainen kamu, jota hän aina muistelee. Ei kuitenkaan puhu suomea kuin muutaman sanan.
Jaa, vai suomi unohdettu kieli? Epäilen.
Kaikkein suurin ihme minulle oli taannoin, kun Pirkkalan lentokentällä kiinalainen ja hollantilainen kommunikoivat suomeksi. Kuuntelin pitkään, enkä malttanut olla ihmettelemättä. Hollantilainen puhui selevee savvoo.
Kummallakin veijarilla oli kaikki liikeasiat Suomessa ja kieli oli sikälikin luonnollinen valinta.
Hollantilainen jopa asui ihan tässä vieressäni, kuitenkin puukenkämaassa.
Johan oli kokemus! Hahhh...ny se on toristettu, nottei saa koskaan puhua kenestäkään pahaa, aina son jonku sukulaanen taikka naapuri. Ei oisi uskonu, notta tuallaasehen törmäät. Kuinkahan soot selittääny sanan kananlihalla!?
Jaa, jotta vilukissille kananlihan seliitys. Kyllä tuas vastahaottajan nimes on ainaki puali seliitystä.
Suamia osaan ja hyvin osaanki, mutta heti ku menöö murtehille, moon pikkuusen uuvatti. Mä hölöpötän koko aijjan, nottei toiset saa suuv vuarua.
Mä pystyn puhuhumahan ja kuuntelemahan oikee sujuvasti hollantia saksasksi. Oikiasti ny oon jo träillä hollanniksiki.
Ku rupian satavuatiahaksi, opettelen vinkuintinki.
Näis mennähän.
Lähetä kommentti