Pirentää vai lyhentää

Joku aika sitte toimittelin, ku paikallinen pankkiiri rupes toimitteleman mullen kaikilla maharollisilla suamalaasilla kiälillä. Äsköön kävääsin siitä postipankista viirenkymmenen meeterin pääs Okay-nimises hyllykaupas.

Tuun siältäki hekottaan kotia. Joinki vissihin puhuun aksentilla, ku kassaihimen sai päähänsä kysyä, notta mistoon tänne tullu. Tunnustin, notta Suamesta. Se sitte kysyy, notta kuinka sanotahan tämän ostoksen hinta suameksi. Tälläs kuitin mun eteheni ja mä sitte sanoon.

Kyllä kassahenkilöllä oli tosi hauskaa ja peräs orottavat asikaasekki tirskuu oikee reiruhun. Soov varmahan hassunkurista, ku suameksi mölähyttelöö jotaki. Mutta pyynnöstä mä kiauun.

Tuli miälehen, ku molin tekemäs Brysselin uuresta polokupyäräasiamiähestä juttua lehtehen. Sukunimi oli muistaakseni De Poortere, vähän niinku hollannin kiälehen vilahtava. Oli sovittu tyärskyt kuninkahan kaupungin tuvan eres olevan puiston nurkkahan.

Tämä Poorttere sitte tällää pyäräänsä sen pikkukuppilan seinustalle ja ratustaa kypärää päästänsä tarakkarauralle. Ku oli hommisnansa valamis sanoo käsipäivää, mitä Suamehen kuuluu? Sanoon suameksi takaasin, notten oikee tiärä, ku käyn siälä niin harvoon.

Olin valamistaantunu siihen haastatteluhun monilla sanakirioolla ja engelsmannia taitava kultaniki oli föliys. Niinku varooksi. Oli se jonkullaanen imes, ku se haastattelu viätihin koko matkaltansa suameksi. Mua vaan pakkas naurattaa koko aijjan.

Oli ollu poitsulla joskus suamalaanen flikkakaveri ja oli asunu hetkuusen Suames. Sanoo, nottei siälä maas päriänny muutoon, ku opettelemalla suamen. Mä siihen sitte, notta jaa.