Olin taas ostamas kulukevalta kanakauppiahalta herkullista kaasulla kuullootettua kanaa. Naapurikylän kip (kana) -kauppias tervehtii aina ystävällisesti, vaikkolisin kolomas jonos.
Kanakauppias muistaa aina mun nähäresnänsä, notta kaks kanaa ja palio soosia. Joka kerta sitä naurattaa kovaa. Luulen nottei kukaa muu tartte sitä soosia, jonka oon kehunu Euroopan parahaksi. Vaatimatoon kauppias on epäälly, nottonko soosinsa eres Pelekian parasta.
Ollahan jo sen kanaäijjän kans kaveria. Sitte se kysyy taas tänäpäivänä. "Uit velke land jij kom."
Herran murres on sellaasta, notta käyttökiältä opetellu joutuu kysymähän notta hä. Nyt oli hyvä kysymys. Joo, jotta mistä maasta oot kotoosin.
Kanakauppias on eherottanu mua engelsmanniksi ja miksikä ulukomaaneläväksi hyvänsä. Mä en kylläkään puhu engelsmannia ku pakon eres tai suures häräs, silloon ku susi ajaa takaa tai sauna palaa. Ymmärrän kiältä, joo.
Kanatiskillä oli mun takanani hyvin muarostunu naisihiminen. Varmahan kauppiahan tuttu tai ei. Se kauppias rupes sitte ilimoottamahan, notton täälä monen maan asiakkahia mulla. Viittii taas kerran tiarustaa äänehensä, jotta mistoon tullu. Luulen notta, markkinoontiesityksenä sille naisellen.
Kaharen kären huiroon toimitellesnani, nottoon feinlandista, pohojoosesta, eikä multa mikää puutu. Kuumas kanapajas ollu jätkä taisi huamata mitä mun takana tapahtuu, tai sitte ei. Mun takana jonos ollu lady (leidi) ei meinannu pysyä sukkahousuusnansa meirän kaharenkeskisen kommunikkoonnin takia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti