Harrastuksihin

Oon joinki tiatoosesti jämähtäny iänikuusihin harrastuksihini. Joskus tulin sellaasehen päätinkihin, notta mä en kerkiä touhottaa enempää.

Ny tuli kyllä jostaki leherestä pikkuusen ponnahruslautaa kehittää flataaseksi muuttunehia vapahan aijjan juttujansa. Joku 16 v poijjankloppi kerkes vohkimahan kahareksan liniapiiliä kevähän aikana johonaki pääkaupunkiseurulla.

Vähä oli kuulemma kiamurrellukki joskus ajokit ja oli hönkääsnyt ainaki keraasti komiat ratit.

Poliisi sanoo, notton ollu erikoosimpia tapauksia, miton etehen tullu. Mä tiätysti innostuun poijjan ennakkoluutomasta harrastusvalinnasta ja poliisin kehuusta. Jotenkin vaan musta rupeas tuntumahan, notta tuallaanen jännityksen lisääminen elämähänsä on hianua.

Moon niin omaperäänen ja ylypiän luantoonen pohojalaanen, nottei mun kaalihin passaa suaraa matkia kenenkää ireoota. Olokonki ollehet omaperääsiä ja kunniootusta kerännehiä.

Tuan poijjan päännouseman perustehella ajattelin kuitenki oikee rävähyttää. Muutaman kilsan pääs on tämän maan palakka-armeijjan pommikoneskenttä. Mummiälestä sellaasen konehen vohkiminen ja ilimas sillä ilakoominen olis komiempaa, ku sen korvantaustat märkinä touhunnen poijjan hommat. Mähän oon jo isoo poikaki vaa.

Minen tiärä, kuinka pommikones houkutellahan käyntihin. En tiärä kuinka sellaasta tyyrätähänkää. Uskon notta kaikki selekiää, ku pääsen ensiksi sinne kajuuttahan.

Tiärän, notta äiteeni toivoos mun ajelevan hiliaa ja matalaatti. Äitee nimittäin tiätää, notten oo ikinä ennen millää ilimalaivalla ajellu. Haluaasin kuitenki nähärä kuinka kaurapellot tomajaa, ku päästän koko pommivaraston prätkymähän vainioolle. Pitää vaan pikkuusen tarkkaalla nottei sellaanen pommi kolahra imehisen eli elukan päähän. Voi ottaa kipiää, meinaan.