Komiaa hikiä

Soon sitte hyvä, ku on koros rakkia. Niitä tuloo jalootella ja samalla ittelläki jalaka jakaantuu.

Merenrannas tuntikausia. Sitte johonaki vanahoos roomalaaskylis enemmän ku tuntikausia. Soon sitte hianua, ku tunnin pääs autolla kurnuttaan ov vaikka minkälaasia ihimehiä. Luulis, notta yhyrestoista vuares kaikki olis jo tuttua. Ei oo.

Kartalta vaharattihin yks mettä koiralenkin paikaksi. Voi laupias samarialaanen. Siinä kohoras oli melekee tuhannen vuaren vanaha luastari. Luastarin alueskaa ei ollu pikkuunen. Jotaki kolome neliökilomeeteriä.

Meinattihin mennä siihen luastarin mettähän. Rakit oli jo pauloosnansa, ku mentihin kattomahan päästähänkö me kattomahan historiaa. Joo päästihin ja rakit kans. Ne tuli ihan hulluuksi ku , oltihin siälä luastarin raunioos vahtaamas. Ei minkäänlaanen komento menny kaalihiinsa. Toinen ja toinen veti, mutta kumpaanenki eri suuntahan. Ja koko aijan.

Ku päästihin pihallen luastarista, rakiilla ei ollu tuskanuitua. Luulen, notta seliitys rauhattomuutehen ei ollu ne rauniot, vaan milioonat pupunpapanat ja pupun tassunhaisut.

Kuviaki otin, mutten saa niitä ny eetterihin. Se värkki, jolla niitä vois lähärättää, on teheny jonkullaasen laupeuren. Ei herää millään enää.