Muistot

Ylehensä ainakin mun muisti riittää vaan mukavihin asioohin. Niin ihimissuhtehis ku toisahaltaasiski asioos.

Johonaki äkkinääses istumakohoras näjin mun telekkusuasikkini kymmenen vuatta vanahans ohojelmas. Joo, kukaa muu ei oo koskaan osannu olla sontaluukus niin luanteva ja ihana ku mun suasikkini oli.

Oli. Joo. Miähistä piittaamatoon lady otti itte nirrin itteltänsä. Kiriootin tälle lakanalle silloon ikäväni.

Ku harvoon vahtaa, telekus ei ainakaan voi rakastua. Tottapa sitte ihastua. Flikka heitteli silloon elon aikana katkelmia uusista leffoosta. Mitä ne leffat, mutta se flikka.

Oon aina inhonnu kaikkia jollaki kellonlyämällä tulevia ohojelmia. Sen flikan ohojelma-aijat laitoon tarkasti muistohon. Oli ihimiselle maailiman parasta terapiaa vaharata täyrellistä luannon oikkua. En viäläkää käsitä sitä, kuinka se flikka ratkaasi itte elonsa tiän omahan tuhohonsa.

Tämä nyt ei kumminkaa oo omien hautajaasten puhet. Hautajaaspuhujana mullon kumminki kokemusta. Viimmeeseksi höpäjin Rövar- suvun serkkuni maahanpanijaasis.

Ensimmääsen kerran toimittelin päivällensä kolomekymmentä vuatta vanahemman isäni multimis. Sen koommin joku ot ottanu liivin knapista kiinni, notta sullon varmahan jotaki asiaa tälle porukalle.

On ollukki. Isäni hautuupäivän perästä oon hölöttäny monen seurakunnan maahanpanijaasis. Pitääs lukia oma tarina johonku nauhalle eli levylle, nottei kenenkää tarttisi vaivaantua mullen puhehen tähären.

Meni ny tuallaasehen aihehen. Lähären ny koirien kans elämähän. Meinaan, joo meinaan, olla huamennaki tämän hitahan konehen viäres.