Pieni

Tuskin kellään ihmisellä on ollut niin hyvä kotikasvatus ja huolenpito kuin minulla on ollut. Ei minkäänlaista väärinkohtelua, ei vähättelyä, mutta Koivuniemen herraa minäkin sain usein. Tiesin aina ansainneekin ne piiskan sivallukset.

Häivyin ainakin kuvitteellisesti kotoani jo vuoden vanhana. Matkani ei tosiaan olleet silloin pitkiä. Ehkä muutama sata metriä suuntaan tai toiseen. Minun maailmani oli omani. Muistan tosi monta kertaa piikanneeni nimikirjaimiani Keskisen metsä viereiseen kiveen. Lopetin aina silloin oman elämäni ja ilmoitin häipyväni hevon kuuseen. Sellaista tekstä siihen kiveen jäi. Pitäisi lähteä katsomaan joskus.

Olisi syytä arvostaa nykyistäkin elämää. Tavaton elämän vietti ei aina anna siihen rauhaa. On off. Se on varmaan hyvä elämänasenne. Itse olen varmaan vielä irtonaisempi kuin auki tai kiinni.

Minun elämänasenteellani ei kuitenkaan hypitä henenkään selkään. En ole koskaan saanut mistään minkäänlaista sukupuolikasvatusta. Ehkä geenit viestittää kuinka ollaan.

Kun katselen elämääni taaksepäin, urheilijana se olisi voinut olla monesti kumppani mielestä vastemielinen. Siis nykyaikana. Kotona on ollut monasti riitoja. Minun ei ole onneksi tarvinnut koskaan kostaa hyppimällä aitojen yli.

Olen taas kerran elämässäni tienhaarassa. Minulle houkuttavin asia olisi palata takaisin. Tietenkin, jos saan tilaa vielä.