Aamun hikihommat pisti päivän pulukkahan

Pyräkkä oli menny tästäki joskus pimiällä. Pihalla saattoo olla kymmenenkin senttiä uutta vitiä ja kaikki rarit ja rakennelmat oli pystys ihan niin ku erellisenkin päivännäön aikana. Piti lähtiä kirkoottelemahan, mutta ensimmääsehen tärskyhyn oli aikaa viälä tunti tolokulla ja mä hätäänen en keksiny millosin järkevästi aikani tuhurannu.

No sitte panin yrjön käyntihin ja tiätysti haaveelin, notta saan sen ja sen rästihomman siälä kirkolla äntihin, ku oon aijoos matkas kerranki. Lähtö meni hyvin. Märkä lumi natisi pehemiästi pyärien alla. Viimmenen saran meeterin suara on itä-länsi suuntaanen peltotiänpätkä. Moon yrittäny pitää omaa seutuani asumattoman näköösenä ja heinät ja pajupuskat kasvaa vatoomenansa ojanpenkoos.

Kymmenen meeteriä pääsin siälä peltotiällä ja sitte toppas. Ajelin taap perin ja huamasin nottoli koslani lykänny pualen meeterin korkian paltehen auton etehen. Hyppäsin tyyrin takaa pihalle ja painuun poloviani myären siihen nuaskalumehen. Potkiin sen paltehen matalaksi ja rupesin uurestansa kurnuttelemahan Pohojammmantiätä kohoren.

Onneksi oli aikaa leikkiä siälä hanges. Välillä rupuli nuliuu väkisin ojaa kohoren. Onneksi son niin köykäänen, notta ku oikialla jalaalla sotkin kaasupoliinta nii vasen jalaka oli maas ja sillä pönkäsin pörrööstintä over raosta eteheppäi.

Pääsin nuliaamalla melkee tiälle. Tiälle tulos on vastamaa ja siihen ei luoannonlait enää voinu mitää. Peruutin palan ja taas hyppöötin tiätä kohoren. Ei tullu mitää, ku jomman kumman pualohoosehen ojahan vekotin vain valuu koko aijjan.

Tuumasin sitte lähtiä kattelemahan jotaki astalua, millä saisin sitä vitiä vähennettyä. Astalo käres riahuun tiälle nousuni kans, ojahan ei kosla koskaa nuliahtanu. Sivuutte prutkutteli viiren meeterin päästä kylän auratraktorimiäs. Paiputteli mulle iloosesti. Vilikuttelin takaasi.