Tyäelämäni alakumetriillä elämäs oli viälä kunnon esimiähiä. Mun isoo pomo oli suamalaasuren yltiöpääsen isänsä jäläkeläänen.
Olin rakentamas täyrellisenä tyhyjätaskuna kotua johonku Kyröönmaan reunalle. Olin silloon sitä miältä, nottoli alaoottelevan duunarin palakka paliao huanoo ku niiren, jokkoli saanu jonku takia lanttia kokoho.
Ajoon Latvalan huaneskalukauppahan. Rupes hiukoomahan ja tyyräsin vekseliaukian viäres ollehesehen kuppilahan. Pakokauhu tuli, ku näin notton justihin mun palakannu mettäherra niin likellä, notten voi väistää. Ei mulla pitäny olla mitää järiellistä asiaa sinne kurakaupunkihin.
Syätihin ja juteltihin. Mihinää kohoren isoo pomoni ei tiarustanu, notta minkä tähären moon kaukana reviiristäni. Kysyy sitte lopuuksi, ku molin tutajamas johonku sovittuhun paikkahan nott huitaastaasko viälä koniakit huivihin. Mä sitte muka esmentelin, nottoon yhtiön autolla kulukeella ja oon kuullu, jotta sellaastaki pitää tyyrätä jonkullaases reilas. Ei suuttunu herra, mutta lupas, jotta seuraavalla kerralla räpätähän oikee kunnolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
No, tulikos seuraavalla kerralla räpättyä kunnolla, pohojammaan kautta? Mun on ainakin turha sanua, notten oo menos mihkään ja jos sitten kuitenki lähären salaa, niin tottakai törmääsin justihin siihen mihin ei pitääsikään törmätä.
Lähetä kommentti