En kehu, muttoon kummisnani.
Kaikki lastensa vanahemmat on ylypeetä kakaroostansa vaikka ne vetelis naapurin eläkelääsiltä silimät päästä juurinensa. Mun kakarani on melekee itte käyttäny saamiensa geenien luamaa tuskaa olla jotaki. Ei vituttanu lukia toristustansa saati kattella lätsää pääs, ku olis ollu lunta hyysikän katolla. Siltä näytti.
Pikkuusen kolahti isähänki. Jos muuki olis ollu tärkiää ku Lammaskalliolla laskettelu, olis voinu jollaki tittelillä tytärtänsä onnittaa. Hyvä oli näinki, mutta 91 v äitini muistutti mua koskettavasti omasta koulunkäynnistäni. Kyllotti kipiää.
Moon kauhian tyytyväänen siitä, notten oo ollu mikää tuluppa kehityksen eres. Jo yliopiston kiriooihin pääsny flikkani on mun ihannes. Näin päin on ny menny.
Mullon oman sukuni haaroosta viirensaran vuaren tiarot... Ny pirättää... Puhes...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
On se mukavaa ku ei tartte kakaroitaa tai niitte tekemisii hävetä.
Onnittelut ny sullekki. Vissii hyvi oot kakaras saannu kasvatettuu. Ei pal oo metikköö menny!
Lähetä kommentti