Yälläki eletähän

Mä tapaan olla öisin jonkullaases horrokses. Kaikki ei oo. Mennäyänä se ketunnäköönen ja -kokoonen hurta kantoo siilin olohuanehen soffalle. Mistähän se piti kiinni sitä tikkupallua, notta sai kulietettua sen tupahan asti.

Kankiempi valakoonen rakki oli turvan pualohooselta reunalta veres niinku lahtari. Oli seki vissihin jotenki saanu osallistua suurehen saalistuskeikkahan. Onnellinen ilimes ainaki oli silimis ja veri vuati suupiälistä.

Moon joskus ratustanu kellarin ovehen sellaasen koiranmentävän läppäluukun. Karvatukut hornaa mun kans samas sängys peiton alla. Paitti notteivat varmahan hornaa. Joka hetki kuullellahan mitä pihalla tapahtuu. Salamannopiasti yhtenä pötkänä ampaastihin rästäsvuatohon kattomahan mikä siälä pöpöttää. No se igelkott.

On täytyny olla tosi nopia kaappaus, ku se siili oli saatu soffallen. Uskon, notta kettukoirani on ollu niin nopia, notta sai jalaasta kiinni, ennenku piikkielukka rullas ittensä. Mitää muita maharollisuuksia sillei oo voinu olla.

Tääloli aamuyästä hirviä sota. Mun rakkahani huuti täysillä mun nimiä ja kehuu jotton kiirus. Mä jo ihimettelemähän, nottompa kuumaa ny. Huuti, notta tämä pitää saara nopiaa täältä pihallen. Mä siihen kurnuttelin, notta mikä ny on hätänä. Tämä otus pitää saara pihallen. Varmahan oli niin suuri paniikki, nottei muistanu lajia eli rotua sillen pallukallen.

Mä sitte lähären miähenä pelastamahan katrastani joltaki hirviästä katstrooffilta. Oli siälä paikalla jo toinenki miäs, verinen jaskarusseli. Voi ku se metelin kohoret unnutteli siävästi siinä telekkusoffalla. Vahinko, nottoli joku pannu ohojelmat kiinni.

Moon joskus kuliettanu sellaasta siilielukkaa paliahin käsin autotallin seinätoppooksista pihallen ja tiäsin, notta paliahin käsin voi ottaa kipiää. Kattelin sitte sellaaset uunivuakakintahat kätyymikseni ja vein sen piikkipallukan pihan perälle. Aamulla tarkistin, nottoli pääsny matkoohinsa.