Kellaritrapuus kolahti eileen mun kupolini, tassuni ja koko luntioomeni alakavalla g-voimalla päin kivilaattiaa. Olin yällä sikin sokin ja näin unesnani sellaasta, mitä en parahalla taharollanikaa voi toimitella ny. Soli pikkuusen henkilökohtaasen oloosta.
Pian syän heinäseipähän ja kuvittelen sitte pysyväni ryhyris. Tasapainoasemat on stabiili, labiili ja indifferentti. Tuntuu, notta jäläkimmäänen passaa mulle parahiten.
Pään kolohiinnuttua puhun tiätysti mitä sylyki suuhun tuaa. Tuli miälehen ku pikkukallen mummalla oli vaikiat peräpukamat. Mumma sitte poomas lekurille. Lekuri skriivas peräpuikkoja. Mumma sitte puriehtii kotia. Kysyy pikkukallelta, notta voikko helepata mua lääkityksesnäni.
Pikkukalle sanoo notta jep. Mumma huitaasi tantun korvihin ja lykkäs kapselin kallelle. Kalle pikkuusen aprikootti näkymää ja kysääsi muarilta. Tälläänkö tämän tuahon ruskiahan reikähän vai syätänkö kalakkunalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti