

Matka oli muutoon navikoonnin pualesta ihan surkia. Oltihin lähties tällätty osootes konehen miälehen. Se vei viiren kilomeeterin päähän kohtehesta. Konehen tätiääni väitti meirän olovan sen kauppaliikkehen pihalla, mihinkoltihin matkalla. Piäni epäälys heräs, ku sillä kohoralla oli vain puskikkua.
Tällättihin toinenki vekotin päälle ja se sanoo, notta viittittäko kurnuttaa kuus kilomeeteriä etehenpäin. Sitte se valehtelijaki sanoo, nottei vaitiskaa, ajakaa ny kokeeksi kolome kilomeeteriä noukan näyttämähän suuntahan. Ajettihin sitte ja ne vekottimet rupes kilipaalemahan siitä, notta kumpiko niistä ny sitte osaa nätimmin ohojaalla pallopäitä perille.
Ne sanoo sitte yhtehen äänehen, nottootta ny valittemasnanna kohtehes. Ja oltihinki. Kaupan kyltti oli vasimella, justihin meirän koslan kohoralla. Katu oli tosi eksoottinen emigranttien kauppakatu. Kauppojen ottis oli monellaasia koukeroota, joita tavallisia aakkosia tänksänny ei osannu selevittää millää lailla. Klasiista kyllä näkyy, minkälaasesta toimialasta kunkin oven takana oli kysymys.
Olis ollu tunisialaasia ja marokkolaasia komeeta vaattehia, herrojen vaatehtimo, monenen suuhun sopivaa eksoottista ruakaa, nettikaffiloota, rahanlätyspaikkoja eksoottisihin maihin... ja vaikka minkälaasia pikkupuatia. Karulle pitää lähtiä toistekki. Jos vaikka teettääs ittellensä uuren puvun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti