Mullon vilipooses kaapis muutama sianperseestä silipaastu lihanpala. Luanto panoo hanttihin, mutta meinaan väsäästä fläskiistä murkinaa. Tiärän varmahan, notta hauvelini raateloo tuatokseni mulle millään lailla maineesemata. Jos ei kelepaa imehisillen.
Minen ny oo takuus hommistani. Oon tuumannu kipristellä persetposkia kuumalla suamalaasella paistinpannulla. Non ruskioota homman jäläkehen. Tällään rumihin osat pöyrälleni, sille lekkaamislaurallen. Tökin rumihin osahan pistiöömiä Ingvar Kampardin firman puukollani.
Sujutan jokahittehisehen tekemäni haavahan viherpippurin. Minen tiärä kuinka pippuripihivi teherän. Mä kumminki tällään fläsäni uunihin ja kyttään koko aijjan, mitä oven takana tapahtuu. Minen tiärä kelloosta mitää ja saan kypsymisaikana rauhan teherä perunapuurua, sotkua, muusia, pyreetä...
Uskon, notta maistuus muillekki. En tiärä mitään kohtaa maailimaa johona olis paikka, johona sais parempaa evästä ku täälä meillä. Tunnen itteni jokseeni kömpelöksi ruakamestariksi, mutta voi herran tähären tämä kumppanini on täydellinen virtuoos ruaan tälläämises, vaikka onkin ylioppilas.
Ja sitte viälä: mun älläänen ylioppilas flikkani on ihan maharotoon ruakataikuri. Mihinkä tämä maailima oikee menöö?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti