Kolome mariaa.

Mustikooren viliely on kannattavaa, ku kerta saa satua. Oon varaastanu joskus vuasia sitte muutaman mustikkamättähän meirän maan matalalta vurialuehelta.

Ja ny tuli kolome hyväm makuusta mariaa suimittavaksi. Varmahan on mustikka tykänny olonsa kotooseksi, ku sev viäres kasuaa bambu, sembramänty, vuarimänty, kanervaa, rororenttooni, hasselpähkinäpuska, mettämansikoota, kataja (juniperus kommunis) ja koko aluesta vahtii meille muuttanu naapurin kissi.

Kanatalouresta oon kuullu yhyren totuuren ja uskon siihen. Yhtä kanaa vähempää ei kannata pitää, kuulemma. Mustikkaa kantsii viliellä kololomenki marian tähäre. Mum miälestä.

Piänimuatoonen maavviliely kannattaa aina. Kaaliistaniki ov viälä muutama etanan syämätäöön jäliellä. Punakaalista saan aika isoon saron ja näyttääs ruusukaaliki onnaavan.

Tämäv vuaren mustikkasato on täs. Mun krekoolistani.

Nimet

Ku ajan syntymäkotuani kohoren , meen Akkaansillan yli ja käännyn vasimelle Plukkalan taloja kohoren. Kurvaan Mustaasojan mutkan ja tällään vilikun oikiahan kätehen.

Meen Heikkilänmäen yli ja ohi Sepämmäen ja tuun Klokkerohon. Vasimella on Tossa, oikianpualohoosen kären pualella tuloo pian Santalakso ja hetken päästä eres on Kujankoukku. On ajanu jolkirannasta vasta kilsan.

Käännyt Jaurille (Javre) ja tuun Välimaahan ja pian Paulaanmaahan. Paulaammaan etureunasta oikialle lähtöö Ketunhännänkuja, joka viää Pyyryssalohon.

Mä jatkan Jaurin suaraa ja meen Jaurinkanavan yli ja tuun Jaurille. Huamaan, notta se kyläkunta on Isoonkyrön Palonkyläs, Lauroolas, Uluvilas, Kuivilas ja Ylistaron Heikkoolas. Ny pirätän matkakuvaaluni.

Jaurinnevan ympäristö on oma maailmansa. En ny malta olla sanomati, jotta Jaurinnevalla ja sen ympäristönevoolla kuhisoo kyitä. Ku menöö Vuoressalohon, joka on nevojen reunalla, ei löyrä yhtään kyytä.

Muistan ku vanahat äijjät jutteli asioosta, jotoli kuullehet viälä vanahemmilta äijjiltä.Vuaressalo on joskus palanu. Äijjien päätelmien jäläkehen kärmehillä olis joku suvun peräänen muisto tuasta palosta ja ne sen tähären hirvistelöö nuata kallioota. Minen tiärä mitää, oon joskus kunnellu ja päähäni tällänny.

Nykyysin vissihin toimiteltaas geeniistä. Joku muisto niille kärmehillekki ov varmahan jääny perimähänsä.

Ihan tavallista

Löyrin krekoolimaahan mennesnäni tasan yhyret hanskat, hyvät kylläki. Yhtään en valehtele, jos sanon mulla olovan niitä kymmeniä paria. Löyrin täs kuurnikooresnani ykyhyreksän oikianpualuhoosta kinnasta, mutten yhtää vasimenpualohoosta.

Sitte tuli riamun kiliahrus, löyrin ehejän parin. Ja viälä sellaaset pitkävartiset, nottei nokkoonen polta kaluumia tuala möyrytesnäni. Joillaki on sukkia varaasteleva pesukones. Minen tiärä kuka karehtii mun kintahiani. Moon niin herkkä kynnenaluustöhönälle, notton kintahat yhtä tärkiät ku kummisaappahakki, heltehestä hualimati.

Paritittomille sukiilleni oon kekannu ratkaasun. Tällään yksinääsen aina samahan lootahan ja vertaan saalistani muutaman kuun väliin. Rillien katuaminen on jo vaikiampi juttu, jos ei satu olla näköviä tuvas. Iliman rilliähän ei rilliänsä voi löytää.

Moon tuallaasten lukukakkulootteen suurkuluttaja. Ymmärrettävästä syyntä. Moon yrittäny niitä piristellä joka maharollisehen paikkahan, nottolis joskus sellaset pääski. Tämon vaan niin kiusallista ku kulien lukurillit pääsnäni, hakkaan ottaani ovipiälihin ja putooleen portahat alaha. Jos taas mullei oo niitä rilliä, mä en näje pöyrälläkää yhtää mitää enkä löyrä mistää mitää.

Mä en ny oo ihan varma, olisinko mä pikkuusen vanahee ku eileen. Löytääs eres alunakan, notta vois sihirita siältä ja yrittää ynnätä.

Maasta ku maasta

Olin taas ostamas kulukevalta kanakauppiahalta herkullista kaasulla kuullootettua kanaa. Naapurikylän kip (kana) -kauppias tervehtii aina ystävällisesti, vaikkolisin kolomas jonos.

Kanakauppias muistaa aina mun nähäresnänsä, notta kaks kanaa ja palio soosia. Joka kerta sitä naurattaa kovaa. Luulen nottei kukaa muu tartte sitä soosia, jonka oon kehunu Euroopan parahaksi. Vaatimatoon kauppias on epäälly, nottonko soosinsa eres Pelekian parasta.

Ollahan jo sen kanaäijjän kans kaveria. Sitte se kysyy taas tänäpäivänä. "Uit velke land jij kom."
Herran murres on sellaasta, notta käyttökiältä opetellu joutuu kysymähän notta hä. Nyt oli hyvä kysymys. Joo, jotta mistä maasta oot kotoosin.

Kanakauppias on eherottanu mua engelsmanniksi ja miksikä ulukomaaneläväksi hyvänsä. Mä en kylläkään puhu engelsmannia ku pakon eres tai suures häräs, silloon ku susi ajaa takaa tai sauna palaa. Ymmärrän kiältä, joo.

Kanatiskillä oli mun takanani hyvin muarostunu naisihiminen. Varmahan kauppiahan tuttu tai ei. Se kauppias rupes sitte ilimoottamahan, notton täälä monen maan asiakkahia mulla. Viittii taas kerran tiarustaa äänehensä, jotta mistoon tullu. Luulen notta, markkinoontiesityksenä sille naisellen.

Kaharen kären huiroon toimitellesnani, nottoon feinlandista, pohojoosesta, eikä multa mikää puutu. Kuumas kanapajas ollu jätkä taisi huamata mitä mun takana tapahtuu, tai sitte ei. Mun takana jonos ollu lady (leidi) ei meinannu pysyä sukkahousuusnansa meirän kaharenkeskisen kommunikkoonnin takia.

Mihinkä uskoos?

Tämän maan tiarootus hekumoottoon, notton ny perunat (aardappelen) pikkuusia ja niiton vähä. Ei oo tulevasta näliänhärästä toimitellu kukaa.

Mun piäni maailimani on justihin päivvastaasella käsityksellä, ku toitotetahan. Mullei oo yhyrentoista vuaren aikana tullu kertaakaa nii komeeta ja suuria pärniä ku ny. Mä en ny oikee ymmärrä miston kysymys. Perunantuattajien järiestö varmahan haluaa hissittää kilohintoja ylempihin kerroksihin.

Kokemusperääsehen haavaannoontihini voin luattaa sev verran, nottoon torennu uutisen ankaksi. Sev verran voin antaa perähän, notta ittelläni on ollu pikkuusen erilaaset kasvatusmenetelemät ku ennen.


Oon tällänny koleroota nurmelle ja kaarellu ruohonleikkurini moskat päälle. Oon touhunnu kymmene vuatta nuan. Ny oon harrastanu pikkuusen maahanki tällättävien pärnien vilielyä. Oon varamahan sanonukki, notton mulla tosi monta lajia krekoolis ja meinaan syärä viälä joulukuun aluuski uusia perunoota.

Aamulla uutta sipulikrekoolia perkaamahan. Näin menöö.

Kuka syää?

Tuala rästäsvuaros kulukiesnani oon monehen otteesehen tuumannu asioota. Onko mun istuttamani kaali tai joku naatti mun etupiiriäni? Ei oo, oon torennu. Pitääs olla joku haulipyssy vissihin koko aijjan olokaamella, jos meinaas etunsa kalavehtia.

Valakiahia kuulahia syää ötökät. Ihiminenkin syää, jos kerkiää muka kiiruhiltansa.

Älytöön ajatuksenaki. Tällätä ny peltohon kaalintaimia. Aamulla ei oo ku juuret (rot) jäliellä. Jotenkin toivoosin elämän opastusta ittelleni.

Tällääsiltä pureskelluulta taimeni näyttää jo aamulla. Ehkä. Joku ihimes mun uskuani vahavistaa, notta viittin ratustella..

Tämä elukka on mun paras puutarhakaverini. Päivällä istutan jotaki ja aamulla on jäliellä juuret, onhan seki palio. Oon kyllä imehrelly, kun ihastuttavat limanuliskat syää jo häjymmakuusia perunan varsiaki. Tua elukka kannustaa mua puutarhavilielyhyn. En tällää mitää täystuhua klasinaluuseheni. Mullon nookkoosvettä korveeellinen. Jotta joo.

Maanantai

Kun on kesä ny, matkaalen. Eenoo viittiny viäläkää pahemmin kurnuttaa pörrööstimillä asiooreni tähären. Pyärän lestalta näköö ja havaattoo. Jonkun pellilooran soffalta huamaa kesälläki hermostunehen liikentehen. Ohi pitääs päästä paikas ku paikas. Nervöösin huamaa munamankelinki letteriltä, mutta mankeloojaa kunniootetahan.

Kurakko ei oo Sutelallarvas, Näyttypiis eikä Heikkoolan Jaurilla. On pelekias. Koron likellä.

Tosi huano kuva on taas tullu otettua. Maasto on nevaa, ja tuallaasta ronttua kasuaa.

Lupas tällätä tervyysiä Suamehen lajikaverilleensa. Otti mun lajihin ja siihen kettahansa, mutta väitin notton ny muita kiiruhia. Sanoon palajavani tähän asiahan.

On täs hiano kuunnella monesävyystä kellon kalakatusta maalaasmaisemas.

Tätä naapurin tupaa en osta. On niin terävä piikki katolla, notta laskuvariohenkilö voi klosata siihen kallehutensa. Omistajaa ei varmahan silitettääs silloon päästä. Pitikö tua teherä nuan teräväksi?

Tämän pyhimyksen sivuutte tramppaan melekee joka päivä. Ov visihin joinki sivistymättömiä seuralaaseni, ku toinen nostaa vasimenpualohoosen kinttunsa ja sihahuttaa jotaki kellertävää liäntä tolopan juurehen. Se, jokei oo mahananaluuskusija peittää aina hualellisesti sen toisen liämen omalla paremmallansa. Voi olla notta kaverini tiätää paremmin, kuinka täälä ollahan.

Pitääs vissihin eres väliaikaasesti kattella jotaki muuta, ku tätä jokapäiväästä. Mörköperälläki olis kiva käyrä, mutton aina kylymä, paitti tänä suvena. Mullei yhtää haittaasi, vaikka siäläki olis pimiä kesäöisin. Mua nukuttaa yällä.

Tuasta tuliki miälehen, ku soran aikana joku ökyisäntä lähti pyytämähän kansanhuallosta lisäkorttia lamppuöliyn ostohon. Virkaalija tiarusti; onko teillä lapsia, sairaita tai vanhuksia kodissanne. Olis ollu lisäkortille eruksi jos olis ollu. Juureva isäntä siihen: Meillei oo kakaroota, kipiöötä eikä vanahoja. Meillon pimiä.