Elän nyt kaitaista pikkusievää eloani todellisessa surussa. Tyhmä kun olen, en käsitä kaikkia nyansseja, mitkä ovat olemassa. Kaik män. Asiat ovat levällään, mutta onneksi hänellä on huippujuristi. Minä tyydyn nyt katkeraan osaani. Tuhooni. Ei kai juristi hoida hommiansa vastapuolen eduksi? Luulen niin.
Monikymmenvuotinen elämäni huohottaa nyt. En löydä ulospääsyä ansastani. Olen nyt kuin varkaissa vaimoni kodissa. Olen vieläkin täydellisessä shogissa, enkä pysty rationaaliseen tietojen käsittelyyn. Voi olla, että älyni palaa vasta pitkän ajan kuluttua.
Duunaan nyt kotihommia. Ehkä siivoan, ehkä tiskaan, ehkä keitän kullalleni ruokaa, ehkä tuhoan nurmikkoa, ehkä nukun suruani pois. Olen ihan pihalla kaikesta. Tilanne on sikäli vakava, että ilmoitetusta erosta on jo melkein kolme viikkoa aikaa. En ammu itseäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti