Olen vielä elävä ihminen ja voin sanoa, ittä ihmissuhde ja ihmissuhteet ovat minulle merkitseviä.
En millään tavalla voi ymmärtää, saati hyväksyä öykkäräivää ja ylenkatsovaa suhtautumista kaikkein läheisimmän puolelta.
Selviydyn tästä kriisistä eli en. Muutamat tulevat seikat kenties viitoittavat tietäni.
En ole ollut näin pohjalla koskaan.
Pentti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
No jopas on äkkikäänteitä täällä.
Siitä ei oo kauaakaan kun tämän blogin löysin ja ilolla kirjoituksiasi luin.
Hanki ny ittelleski juristi, niin saat jonkun pitämään puoliasi, kun ei siihen itse tuossa tilanteessa pysty.
Alku on pahin.
Mua ei oo aviomies jättänyt, mutta
suuri rakkauteni kyllä jätti aikanaan juuri siinä vaiheessa kun
elämää piti jotenkin alkaa asettaa uomiinsa ja ns vakiintua. Siitä seurasi sekoilua pari vuotta,mutta kaikesta on selvitty, loppujen lopuksi. Pohojalaasella sisulla.
Kirijoottele tänne blogiin, mää ainaki oon kuulolla. Niin varmaan moni muukin.
Tai perusta kokonaan uusi blogi tälle aiheelle.
Kaikki me olemme kuulolla ja hengessä mukana.
Elämä jatkuu, pohjalta on suunta vain ylöspäin. Vielä paistaa aurinko...
Voimia!
Löysin blogisi joku aika sitten ja on ollut mukava lukea juttujasi. Mieheni on pohjalainen ja itse kylläkin hidas hämäläinen.
Elämällä on taipumus järjestyä vaikka ihan heti ei siltä tuntuisikaan.
Kaikkea hyvää sinne. Toivottavasti asiat selviävät.
t. Hämeen flikka
Muista jokaisena aamuna, että taas on yksi aamu lähempänä parempaa oloa...itse eronneena voin sanoa tämän sydämeni pohjasta saakka. Oli päiviä, ettei uskonut itseenkään vaan olisi halunnut olla kopassa kotona piilossa ja rauhassa. Päivä päivältä parempaa. Yksi ovi sulkeutuu, niin aina (AINA)toinen on jo raollaan...sitä ei vain välttämättä aina huomaa, ei ainakaan heti. Jos jaettu ilo on kaksinketainen, niin jaettu suru ei sitä ole, vaan kyllä "olkapäät" keventävät oloa, "kuulee" ainakin omia ajatuksiaan, kun ne kijroittaa. Olkoot voima kanssasi, ystäväin.
Olen jo monta päivää miettinyt, mitä sulle sanoisin. Sun blogisi on ilahduttanut mua jo kauan, ja nyt tuntuu että ois mun vuoroni jollain lailla piristää sua. En taida edes yrittää. Ero on raskasta, molemmille, vaikkei susta nyt siltä vaikutakaan. Kukin tekee eroa omalla tavallaan, ja toisille se on mahdotonta ilman riitelyä. Tulee tarve nollata koko yhteinen historia, ja vasta myöhemmin tajuaa, miten paljon siihen aikaan mahtui, enimmäkseen hyvää. Hyväksyy lopulta sen, että joskus rakkaus vaan loppuu eikä sitä voi käskeä. Elämää kaikki.
Kiitos kannustavista kommenteista. En tiennytkään, kuinka monta salaystävää minulla on olemassa.
Lähetä kommentti