Tuloo tosi palio kysymyksiä huippusuksittelijan kohtalon tähären. Oon ollu järkytyksis totuuren eres. Mä en suaranaasesti tuntenu sontasankoohin vajonnutta mitalien saalistajaa, vaikka lähisukulaanen onki tuttu.
Mua raisteloo tämä tapaus. Ihiminen on kaikkien esikuva ku suksi luistaa. Ku rupiaa tihkaasemahan, esikuvasta tuloo takakuva. Itte kerkesin ammattihin ja töihin ja sen tähären komeeta mitalia ei oo killunukkaa mun riveelilläni.
Mun serkun poikaki oli nuas hiihtoliiroos korkialla. Taisi käyrä maailiman cupiiski. Vaihtoo ammattiaki, notta vois suksitella palakehet auki. Ei tullu huippua ja onni oli omalla kohoralla. Soon ylehensäkki harvinaasta, notta jonkullaasta ammattia suksiporukalla on.
Joskus ouroksuun sitä, ku ammattilaaset hävis mullen kisoos. Tai urheelijat keskeennytti kisansa, ku klupusakki rupes menemähän kovaa. En itte ollu koskaa varsinaanen kilivan suksittelija. Hiihto oli mullen vain harrastus ja hariootuslaji oikiahan urheeluhun. Ny puhun varmahan sekavia, oon niin toisahalla tuan urheelijan hengenmenon tapauksen tähären.
Ev voi antaa neuvojakaa. Pään kestäminen on tiätysti itte ihimisestä kiinni. Mun hyvä ystävä ja viime kauren kansanerustaja osaa elää. Sarasosan tappiosta hualimati.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
JOo, kurja kohtalo joillakin. Tommosesta ahdingosta ei aina itte seleviäkkään poikes. Eikä selevinny nykkään. Elämä tuli elettyä loppuhun saakka. Uskon, notta sun ystäväs, sarasosan hävinny, hakkaa halakoja ku alakaa ottamahan kaalihin! Se pitää järjenki tallella. Niin ja liikuntakin.
Kyllä sen sontasankoon pudonneen ansioita sitten hehkutetaan, kun sen on kuolo korjannu. Ensin hehkutellaan sen putkareissuilla ja muilla, sitten kun se kuolee, se äkkiä onkin taas "mestari" ja kaikkea hienoa.
Lähetä kommentti