perjantai 7. toukokuuta 2010

On, tai ei sittekkää

Elämä hallus? On. Onko ollut ristiriipuntaa, kieppejä (kiepautusliike rekkitangolla) tai brutaaleja kiäppiä tanterehella? On ollu. Minkätären urputat? Urputanko mä, aha?

Kaikki kulukoo klöntiis. Onko eileen ollu huamenna? Kuka järkäles mua pisteli toisnayänä jollaki harppuunan piikillä takaapäi säärilihaksieni läpi.

Motan harvoon särkylääkkehiä ja tulos on ny nähtävin ja kuultavis. Oon kaikesta ainaki yhtä pihalla ku lintulauta.

Joopa joo. Pääsin tänne poissuamalaasehen paikkahan. Ei ollu mikää läpihuutohomma. Ajelin siälä syntymämaasnani autolla tarpehen tähären satoja kilomeeteriä joka päivä. Olin sitte pyhänä menos kaharen flikkani kans mun synnyttänehen naisen ysikymppissynttäriille. Sanomatikki on selevää, notta sankari on ku äitee mullen.

Olin synttäriillä oma itteni, mutta mun kroppani ei ollu. Tiäsin kyllä mistä satavuatisista taas on kysymys. Luntioon rupes häjyylemähän ja mä tiäsin notta mullei oo kipiähän muuta ku hernessoppaa. Kuvaalin miälesnäni, kuinka pistän itteni auton ratis aamulla Vuosaarehen.

Pääsin sinne laivasatamahan. Matkalla en pääsny yhtehenkää apoteekkihin asioomahan. Oli niin pitkiä jonoja, jotta olisin vissihin viäläki niis orottelemas.

Laivan paarimikolla oli helepotusta. Sanon notta kokovartalopuurutus ny. Rupes kattelemahan väkevää juamaa. Sanoon, nottoon kuullu sulla olovan jotaki lääkkehiä. Toimittelin asiastani. Antoo mullen pikkuusen pilleritroppia.

Tuumasin säästää ne seittemän saran kilomeeterin kotomatkahan. Soli viimmeestä erellinen kerta ku lähärin pelliloorastani mihinkää.

Tuntia ennen laivan tulua rantahan otin sitä paarimikon antamaa huumesta. Saatanan kova homma oli päästä siihen tratin taa. Otin toisen ja tunnin päästä kolomannen. Perkeles, ei mitää apua.

Autosnani on onneksi keskinopeuren säärin. Tälläsin sen sopivahan vauhtihin ja annoon rampan kalakattaa. Pirun vaarallistahan se oli, ku jarrujalaka oli melekee toimintakyvytöön. Oli yä kumminki ja vähä porukkaa liikkeellä.

Pääsin kotia. Kesti puali tuntia päästä autosta ovellen. Hengis kumminki. Ittelle luajan imes, muillen ei vissihin.

Kyllä molisin ruvennu johonku helepompihinki ratkaasuuuhin, jos olis ollu henkseliä. Menomatkalla vaan jokku toverimaan tilannessosialistit järiesti laivan aulas ruuhkan ja vei mun lompuukini ja kaikki identiteetit ja muukki mun sivilisaatiostani merkit.

Nuaruusaijjan paras kaverini antoo mullen laihnaksi taskurahaa, millä sitten yritin kuiraalla. Ja täs ollahan. Suurimpia imehiä, miton mullen koskaa tullu etehen.

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Olipa tottaviäköön hurja reissu. Onneksi oot yhtenä kappalehena siälä missä pitääki. Toivottavasti porotus helepottaa. Ei oo nämä säryt mikään kovin mukava, eikä luannetta silottava juttu - meikäläisellä ainaki päinvastoon (välillä tuntuu, jotta kasvaa pian sarvet päähän).
Saikkos pankki- ja muut korttia aijjoos kualetettua, jottei menny tili tyhyjäksi?

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Tykkään susta Millan. Sullon aina syrän kohorallansa.

Rakkahalleni kerkesin soittaa ja sai korttini kualetettua. Ajokorttini sain erikoosnopian käsittelyn jäläkehen ennen tänne tuluani.

Ny istun ja ihimettelen.

Annu kirjoitti...

No jösses - toi matkailu avartaa. Niin ne sanovat.

vilukissi kirjoitti...

Johan nyt...voi että...en osaa muuta, ku päivitellä, niin paha mieli tuli takias. Ja viälä nuan kipiäkin. Mikähän sulla sielä jurppii, lonkassas?