Olen lukenut Suomen uutisista kahden kadonneen nuoret tytön kohtalosta. Niin ruovetinen kuin lappeenrantalainenkin olivat päätynee oman käden oikeuteen. On kova homma jättää henkensä. Ainakin minun näkökulmasta katsoen.
Ehkä nämä tapaukset ovat minulle läheisiä siksi, että nuorimmat lapseni ovat uhrien ikäisiä. Katsoin ruoveden tytön lähtöä koulusta turvakameran kuvana. Rääky tuli. Miksi elämäntahtoisen näköinen tyttö ratkaisi elämänsä omin avuin. Miksi hän ei kestänyt varmaan lapsellisen poikaystävänsä hylkäämistä? Miksi Lappeenrannan Venla päätyi kuolemaan itsensä takia.
Nuorten tunteet ovat säkenöiviä. Tuttavuksiini kuuluu yksi vakava tapaus. Poika oli tullut jätetyksi ja hän meni jään ja veden väliin. Henki meni.
Olisi hyvä tietää ennakkoon nuoren rippuvuus orastavasta parisuhteestaan. Puhtaalla sydämellä voin sanoa; en tunne lapsiani niin hyvin, että voisin heitä parisuhteiden vaaroista varjella.
Minusta vanhemmilla ei ole oikeastaan mitään sijaa. Minusta lapsi on lapsi ja hänen kehityksensä menee omia ratojaan. Murkkuikäinen ei puhu välttämättä vanhemmilleen ja vanhemmat eivät tiedä oikeastaan mistään lapsen kannalta tärkeästä asiasta.
Minulta tulee itku näitten tapausten takia.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
lauantai 30. tammikuuta 2010
Päätä pahkaa
Itse olen täysi pässinpää. Olen huomaavinani ympäristössäni vieläkin huikeampia esityksiä älyn käyttämätömyydestä. Keihäänheittäjä Seppo Räty sanoi aikanaan kun spjut ei lentänyt ;Saksa on paska maa.
Minun kiharani pysyvät järjestysksessä, vaikka joka ikinen aamu samanpaksuinen koiranpaska on ilmestynyt täsmälleen kulkuväylälleni. En lähde mittaamaan huntsien ashoolin dimenssioita.
Olen nähnyt, kun hyvää päivää naapurini kääntää katseensa toisaalle, kun koiransa suorittaa. Ymmärrän kyllä, ei ole paskapussia mukana ja häveten selviän mitään huomaamattomana.
Ymmärrän kyllä uhkaavat ilmastonmuutokset. Niinku, että koko Euroopassa on kylmempi kuin kymmeniin vuosiin. Ostaisin oikeata tietoa, jos tietäisin sitä jostakin saavani. Koiranpaskako? Ison koiran ympäristöhaitta on suurempi kuin Nissan Mickran.
Minun kiharani pysyvät järjestysksessä, vaikka joka ikinen aamu samanpaksuinen koiranpaska on ilmestynyt täsmälleen kulkuväylälleni. En lähde mittaamaan huntsien ashoolin dimenssioita.
Olen nähnyt, kun hyvää päivää naapurini kääntää katseensa toisaalle, kun koiransa suorittaa. Ymmärrän kyllä, ei ole paskapussia mukana ja häveten selviän mitään huomaamattomana.
Ymmärrän kyllä uhkaavat ilmastonmuutokset. Niinku, että koko Euroopassa on kylmempi kuin kymmeniin vuosiin. Ostaisin oikeata tietoa, jos tietäisin sitä jostakin saavani. Koiranpaskako? Ison koiran ympäristöhaitta on suurempi kuin Nissan Mickran.
perjantai 29. tammikuuta 2010
No joo
Autokultturillisesti liikkukkuminen on täälä melekoosta extremeä. Ylehensä kansaanväliset liikkennes säännöt 0n voimas, muttei kaikkille.
Jos on pääs kiharaasia villoja tai takapenkillä irrallansa olovia tulevan yhteiskunnan tukipilaria, millää ei oo mitää väliä. Pohojoosafrikkalaasperääsillä kiharapäillä on vain se mersu ja mä itte, eikä multa mitään puutu. Kakarootansa kouluhun ja päiväkotiihin hengenvaralliset kuskit on aina oikias. Pitää keriitä..
Jos mä olisin Hitleri, mä määrääsin ihimisen nousemahan aijjoon ylähän seslongiltansa. Mun kuvitellus määräyksesnäni olis pianoonen rauha maas. Mä yrittääsin suvaata niitä, jokka tyyrää mun sivuutte punaasis valoos joltaki pualelta. Mä määrääsin, notta sille tumpelolle kravattiäijjälle pitää tällätä suuruksensa ainaki tuntia ennen ku ennen.
Hitlerinä en rupiaasi savustamahan eli grillaamahan vasta- ajatteliitonani. Mä tällääsin kulukinehien tyyrääjät laiskoolle. Ei mitää ajolupaa, jonsei oo tratin kuviteltu vääntäjä kunnolla ja olemata korkiampi fiskaali ku mä itte Hitler.
Jos on pääs kiharaasia villoja tai takapenkillä irrallansa olovia tulevan yhteiskunnan tukipilaria, millää ei oo mitää väliä. Pohojoosafrikkalaasperääsillä kiharapäillä on vain se mersu ja mä itte, eikä multa mitään puutu. Kakarootansa kouluhun ja päiväkotiihin hengenvaralliset kuskit on aina oikias. Pitää keriitä..
Jos mä olisin Hitleri, mä määrääsin ihimisen nousemahan aijjoon ylähän seslongiltansa. Mun kuvitellus määräyksesnäni olis pianoonen rauha maas. Mä yrittääsin suvaata niitä, jokka tyyrää mun sivuutte punaasis valoos joltaki pualelta. Mä määrääsin, notta sille tumpelolle kravattiäijjälle pitää tällätä suuruksensa ainaki tuntia ennen ku ennen.
Hitlerinä en rupiaasi savustamahan eli grillaamahan vasta- ajatteliitonani. Mä tällääsin kulukinehien tyyrääjät laiskoolle. Ei mitää ajolupaa, jonsei oo tratin kuviteltu vääntäjä kunnolla ja olemata korkiampi fiskaali ku mä itte Hitler.
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Itikat hengiltä
Toisna ehtoona Sabina sanoo säätiaroos, notta tuloo hallaa pariksi yäksi ja päiväksi. Siitä paikasta riapootin kaikki vapahat soffatyynyt ja matot pihallen paleltumahan. Murun persustan alta en ilienny tyynyjä repiä.
Aamulla raahasin sitte soffakki pihallen ja loput kankahiset huanesvaattehet. Tämön ny toinen päivä ku mä niitä tuala pihalla hariaan kummiharialla ja piiskaan mattopiiskalla ja imuroottenki pahimpia nurkkia.
Koto on ny autio ja tyhyjä. Toivottavasti huaneskaluus pesivät pikkupöpöt ei tarkene pihalla kovin hyvin. Mä kannoon kamat pihahallen niiren kualemaa toivuen. On kuulemma ollu viimme yänä kymmenkunta halla-aastetta. Voi olla, nottei se oo riittäny tarkootuksihini.
Ny on hyvä jynssätä laattiakki oikee saipuaverellä, ku tilaa riahua. Puulaatias viisihin pitääs olla toisellaanen saipua ku kivilaattias. Kulta koitti aamulla sanua mihinkä son ne piiloottanu. Jonsen löyrä, pesen tiskiainehella.
Moon aina Suames kortteeratesnani saanu pakkaasella samallaasen raivarin. Täkälääsiä mä pikkuusen ihimettelen. Kukaa ei kanna mitää soffaelääntarkojansa koskaa tuvasta pois. Niillon vissihin kaikilla kuivausrummukki, ku kellään ei näy pyykkiä narulla mihinkää vuarenaikahan. Ja asuuko ne aina samoos matoosnansa, vai viärähänkö niitä pesulahan vai kaatopaikallen.
Mä koitan täälä imuuroorakki jolloonki, mutta mun on pakko raahata kaikki matot ainaki kolome kertaa vuares pihallen pestäväksi. Mä sitte kerrallansa pruuttaan ainaki päivän painespesurilla niistä kaikki mun silimähän sopimattomat pois. Mullon pitkiä alumiinitikkoja ja niiren päällä mä sitte ne valutan ja kuivatan muutaman päivän. Tälläästä soon. Elämä.
Aamulla raahasin sitte soffakki pihallen ja loput kankahiset huanesvaattehet. Tämön ny toinen päivä ku mä niitä tuala pihalla hariaan kummiharialla ja piiskaan mattopiiskalla ja imuroottenki pahimpia nurkkia.
Koto on ny autio ja tyhyjä. Toivottavasti huaneskaluus pesivät pikkupöpöt ei tarkene pihalla kovin hyvin. Mä kannoon kamat pihahallen niiren kualemaa toivuen. On kuulemma ollu viimme yänä kymmenkunta halla-aastetta. Voi olla, nottei se oo riittäny tarkootuksihini.
Ny on hyvä jynssätä laattiakki oikee saipuaverellä, ku tilaa riahua. Puulaatias viisihin pitääs olla toisellaanen saipua ku kivilaattias. Kulta koitti aamulla sanua mihinkä son ne piiloottanu. Jonsen löyrä, pesen tiskiainehella.
Moon aina Suames kortteeratesnani saanu pakkaasella samallaasen raivarin. Täkälääsiä mä pikkuusen ihimettelen. Kukaa ei kanna mitää soffaelääntarkojansa koskaa tuvasta pois. Niillon vissihin kaikilla kuivausrummukki, ku kellään ei näy pyykkiä narulla mihinkää vuarenaikahan. Ja asuuko ne aina samoos matoosnansa, vai viärähänkö niitä pesulahan vai kaatopaikallen.
Mä koitan täälä imuuroorakki jolloonki, mutta mun on pakko raahata kaikki matot ainaki kolome kertaa vuares pihallen pestäväksi. Mä sitte kerrallansa pruuttaan ainaki päivän painespesurilla niistä kaikki mun silimähän sopimattomat pois. Mullon pitkiä alumiinitikkoja ja niiren päällä mä sitte ne valutan ja kuivatan muutaman päivän. Tälläästä soon. Elämä.
tiistai 26. tammikuuta 2010
Lentokonehen tyyris
Pitiköhän sen muruni justihin ratkaasevimmalla hetkellä ruveta kyselemä, nottookko jo viäny roskapussit, ookkos pannu auton lämmitysjohtohon? Kyllä tuallaaset olis keriinny kysyä muutaman minuutin päästäki.
Molin silloon pikkuuses pintehes. Olin tullu yksistäni lentään sinne kotokylälleni jollaki Boeingilla, numerua en pannu miälehen. Olin laskeentunu siävästi siihen Napuen taistelutanterehellen. Kones oli sitte siinä mua orotellu nöyrästi hyvän aikaa. Oli tullu lunta aika lailla. Sain sen konehen kumminki kahalootettua nätisti siihen tiällen lähtönousua varten.
Mulla tuli miälehen, notta voi nousu epäonnistua, ku mullei oo eres minkäällaasta konehen tyyröökouluutusta eikä kokemusta, muuta ku yhyrensuuntaanen lento Euroopasta siihen taistelutanterehellen. Tiällei ollu palio lunta, mutta siinä pyryn pualohoosella pellolla oli aikamoonen triivu. Majattelin, notta tuahon voi tarttua siipi ja moottori voi hörpätä palioki lunta kituumihinsa.
Kamppasin siinä eres takaasi ja sitte muistin, notton melekee naapurikyläs yks tuttu liikenneslentäjä. Sehän vois ammattimiähenä nostaa vekottimen ilimahan ja viärä sen sitte vaikka Rengoonhariuhu samalla tankattavaksi ja mä voisin siitä sitte jatkaa yksistäni. Oon justihin näppäälemäs sen paremman lentäjän numeroota, ku mulle ruvetahan toimittelemahan turhanpäivääsiä, eikä annettu kattua leffaa loppuhun.
En tiärä, onko äijä pirättäny turhia tutajamasta, ku pystyy ihan rauhallisen arkipäivääsesti tuas unes ajattelemahan. Joskus on ihan älyttömiä kääntehiä. Mittakaavat pakkaa aina muuttuulla ja vuasituhannekki uniallakoos. Matka oli täs unes pääasia, siinei millää lailla puututtu siihen, notta minkä tähären olin liikkeellä. Ja sen lentokonehenki mä laihnasin nuav vaa joltaki kaverilta, joka oli mua pikkuusen opettanu sitä ensin tyyräämähän.
Mä en ehtoolla enkä yällä lukenu mitää lentsikoohin liittyvää. Notta uni tuli vaan jostaki.
Molin silloon pikkuuses pintehes. Olin tullu yksistäni lentään sinne kotokylälleni jollaki Boeingilla, numerua en pannu miälehen. Olin laskeentunu siävästi siihen Napuen taistelutanterehellen. Kones oli sitte siinä mua orotellu nöyrästi hyvän aikaa. Oli tullu lunta aika lailla. Sain sen konehen kumminki kahalootettua nätisti siihen tiällen lähtönousua varten.
Mulla tuli miälehen, notta voi nousu epäonnistua, ku mullei oo eres minkäällaasta konehen tyyröökouluutusta eikä kokemusta, muuta ku yhyrensuuntaanen lento Euroopasta siihen taistelutanterehellen. Tiällei ollu palio lunta, mutta siinä pyryn pualohoosella pellolla oli aikamoonen triivu. Majattelin, notta tuahon voi tarttua siipi ja moottori voi hörpätä palioki lunta kituumihinsa.
Kamppasin siinä eres takaasi ja sitte muistin, notton melekee naapurikyläs yks tuttu liikenneslentäjä. Sehän vois ammattimiähenä nostaa vekottimen ilimahan ja viärä sen sitte vaikka Rengoonhariuhu samalla tankattavaksi ja mä voisin siitä sitte jatkaa yksistäni. Oon justihin näppäälemäs sen paremman lentäjän numeroota, ku mulle ruvetahan toimittelemahan turhanpäivääsiä, eikä annettu kattua leffaa loppuhun.
En tiärä, onko äijä pirättäny turhia tutajamasta, ku pystyy ihan rauhallisen arkipäivääsesti tuas unes ajattelemahan. Joskus on ihan älyttömiä kääntehiä. Mittakaavat pakkaa aina muuttuulla ja vuasituhannekki uniallakoos. Matka oli täs unes pääasia, siinei millää lailla puututtu siihen, notta minkä tähären olin liikkeellä. Ja sen lentokonehenki mä laihnasin nuav vaa joltaki kaverilta, joka oli mua pikkuusen opettanu sitä ensin tyyräämähän.
Mä en ehtoolla enkä yällä lukenu mitää lentsikoohin liittyvää. Notta uni tuli vaan jostaki.
maanantai 25. tammikuuta 2010
Jonotuslappo
Tultihin armahan kans koronkoneskauppahan. Heti ovisuus tötterö tariooli jonkun maailiman jonotuslappoja. Nonii, toisehen kauppahan, sanoon kumppanukselleni. Mennähän ny eres kattomahan sitä meinnaamma värkkiä, posmotti ääni mun takanani palio rauhallisemmin ku olin itte saanu kiliaastua asiani.
Ku ei ollu mihinkää prottumia, pyärrin takaasi ja irvistin sille numerokonehellen sen sivuutte hiihrellesnäni. Katteltihin niitä vekottimia tai mä vaan haukottelin, ku oli taas kerran jääny luentaklasit tyynyn viärehen ja tekniikka oli präntätty tosi pikkuusilla puukstaaviilla.
Muru sitte, notta hän menöö hakemahan sellaasen lapon, notta sais palavelua. En saanonu mitää, lähärin siitä hiippaalemahan mulle mialuusia leluja kohoren. Olin kuuhaallu niitä hetkuusen, ku mulle koukutetahan siihen mallihin, nottolis ny siälä alakuperääsellä hyllyllä palavelua.
Oliki niin hyvää palavelua, notten oo koskaa nähäny. Nuari miäs esitteli meille erimerkkisiä laittehia ja toimitteli kaikes rauhas niiren ominaasuuksista. Meilloli aikomuksestamma jonkullaanen kuusa. Merkiis oli palioki erilaasuksia ja esittelijä oli itte rauhallisuus ja jätti ammattitairostansa uskomattoman hyvän kuvan. Antoo asiakkahan aivan itte päättää minkä vekottimen haluaa, eikä sekaantunu päätöksen tekohon millää lailla.
Moon aina heti hampahat irves, ku mun pitää ruveta joirenki lappojen kans jonottamahan. Ny suarastansa ihannoottin tuata järiestelmää. Kukaa ei tullu kattellesnamma kyselemehän, notta kuinkas voitaas herrasväkiä palavella. Kukaa ei tullu nykimähän kesken kaiken hiasta sitä kauppiasta, ku se teki töitänsä. Kyllä siinä tunti ittensä asiakkahaksi, ku se posmotti vain meille eikä kellekkää muulle. Kiitokseksi sai kans kirioottaa kaupat.
Sain ny kärsimättömyyteheni niin hyvää lääkettä, notta oksat pois ja pala larvaa. Mullei teoriaskaa pitääsi olla koskaa mihinkää kiirus, mutta heti ku pitää vähäki jonottaa, mulla rupiaa keittämähän täysillä. Yhtehenki kauppahan jätin kolome kertaa peräkanaa kärryni kassajonohon, kun joku älykääpiö rupes mua sisältä päin hutkimahan. Mua ei haittaa yhtään, vaikka kiäsisnäni olis jäätelyä tai mtä muuta sulavaa hyvänsä. Kärry jää siihen paikkahan, ku rupiaa jono kikaamahan ja mun pääs pörräämähän. Suames en oon koskaa joutunu jonottamahan sanan varsinaases merkitykses.
Ku ei ollu mihinkää prottumia, pyärrin takaasi ja irvistin sille numerokonehellen sen sivuutte hiihrellesnäni. Katteltihin niitä vekottimia tai mä vaan haukottelin, ku oli taas kerran jääny luentaklasit tyynyn viärehen ja tekniikka oli präntätty tosi pikkuusilla puukstaaviilla.
Muru sitte, notta hän menöö hakemahan sellaasen lapon, notta sais palavelua. En saanonu mitää, lähärin siitä hiippaalemahan mulle mialuusia leluja kohoren. Olin kuuhaallu niitä hetkuusen, ku mulle koukutetahan siihen mallihin, nottolis ny siälä alakuperääsellä hyllyllä palavelua.
Oliki niin hyvää palavelua, notten oo koskaa nähäny. Nuari miäs esitteli meille erimerkkisiä laittehia ja toimitteli kaikes rauhas niiren ominaasuuksista. Meilloli aikomuksestamma jonkullaanen kuusa. Merkiis oli palioki erilaasuksia ja esittelijä oli itte rauhallisuus ja jätti ammattitairostansa uskomattoman hyvän kuvan. Antoo asiakkahan aivan itte päättää minkä vekottimen haluaa, eikä sekaantunu päätöksen tekohon millää lailla.
Moon aina heti hampahat irves, ku mun pitää ruveta joirenki lappojen kans jonottamahan. Ny suarastansa ihannoottin tuata järiestelmää. Kukaa ei tullu kattellesnamma kyselemehän, notta kuinkas voitaas herrasväkiä palavella. Kukaa ei tullu nykimähän kesken kaiken hiasta sitä kauppiasta, ku se teki töitänsä. Kyllä siinä tunti ittensä asiakkahaksi, ku se posmotti vain meille eikä kellekkää muulle. Kiitokseksi sai kans kirioottaa kaupat.
Sain ny kärsimättömyyteheni niin hyvää lääkettä, notta oksat pois ja pala larvaa. Mullei teoriaskaa pitääsi olla koskaa mihinkää kiirus, mutta heti ku pitää vähäki jonottaa, mulla rupiaa keittämähän täysillä. Yhtehenki kauppahan jätin kolome kertaa peräkanaa kärryni kassajonohon, kun joku älykääpiö rupes mua sisältä päin hutkimahan. Mua ei haittaa yhtään, vaikka kiäsisnäni olis jäätelyä tai mtä muuta sulavaa hyvänsä. Kärry jää siihen paikkahan, ku rupiaa jono kikaamahan ja mun pääs pörräämähän. Suames en oon koskaa joutunu jonottamahan sanan varsinaases merkitykses.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Muistos vai?
Melekee jokahisenä päivänä rookan rakkilenkillä yhyren kataloonialaasen rakkia kans tuulettavan herrasmiähen. Joka ikinen kerta se rupiaa mulle toimittelemahan, kun sillon ikivanha kivitaloo Barcelonan likellä.
Joka ikinen kerta sanon, joo muistan, sun sukulaases nyt asuu metriä vahavojen kivien sisällä ja sä muutat sinne, ku akastas tuloo pensionääri. Joka kerta se muistaa muistuttaa, notta on vuakrannu tilansa maat sukulaasellensa maav vilielystarkootuksihin.
Joka kerta se muistaa, nottoli hällä ennen yks rakki ja sen, notta säälistä otti tappopotuamiollisen katurakin hoitohonsa ja kaveriksi sille toiselle. Muistan oikee hyvin senkin, notta varmahan pikkuusen mua nuarempi pappa harrastaa taistelulajia. Muistan jo etukätehen senki, notta hoikkuutensa salaasuus onki tuas harrastamises.
Täs ny ei olisi erikoosta se, notta levy pyäriis samalla kiälellä. On toimitellu mulle asiansa ainaki kolomella kiälellä. Ei katalooniaksi, ku on mun huamannu vinkuvan sitä murtehellisesti. Oon vääntäny vähääset kataloonit kurkustani ja kysyny, onko tämä espanjaa. Sanoo, nottei oo, son ihan eri kiäli. Yleensä näin pääsen herrasmiähestä erohon. Sen ottaa pääkkylääsehen mun kiälivammaasuus.
Joka ikinen kerta sanon, joo muistan, sun sukulaases nyt asuu metriä vahavojen kivien sisällä ja sä muutat sinne, ku akastas tuloo pensionääri. Joka kerta se muistaa muistuttaa, notta on vuakrannu tilansa maat sukulaasellensa maav vilielystarkootuksihin.
Joka kerta se muistaa, nottoli hällä ennen yks rakki ja sen, notta säälistä otti tappopotuamiollisen katurakin hoitohonsa ja kaveriksi sille toiselle. Muistan oikee hyvin senkin, notta varmahan pikkuusen mua nuarempi pappa harrastaa taistelulajia. Muistan jo etukätehen senki, notta hoikkuutensa salaasuus onki tuas harrastamises.
Täs ny ei olisi erikoosta se, notta levy pyäriis samalla kiälellä. On toimitellu mulle asiansa ainaki kolomella kiälellä. Ei katalooniaksi, ku on mun huamannu vinkuvan sitä murtehellisesti. Oon vääntäny vähääset kataloonit kurkustani ja kysyny, onko tämä espanjaa. Sanoo, nottei oo, son ihan eri kiäli. Yleensä näin pääsen herrasmiähestä erohon. Sen ottaa pääkkylääsehen mun kiälivammaasuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)