maanantai 2. helmikuuta 2009

Kakkapilikillä porraspääs

Kyllä mä sen ymmärrän, jotta jos koira syää, niin se ruaka tuloo sitte joskus pureskeltuna takaasikki. Parahalla taharollanikaan en ymmärrä, jotta meirän porraspääs pilikitähän jokahinen päivä tuata syätyä jaloottelupaikallen. Ei oo kymmeniä, ku on satoja kertoja, jolloosti oon tällänny vahingos jalakani tuallaasehen pehemiähän luannontuattehesehe.

Kyllä pistää vihaksi, ku tuhuraa jokku uuret patinehensa tuarehesehen koiran litkuhun. Oltihin hilian tuan paremman pualiskon kans lähärön johonku. Mä siinä sitte sitä pellilehemää tälläämähän siihen uskohon, notta siitä torellisesta lähäröstä tulis joskus jotaki.

Mä siinä riappootin autohon viimmeesiä kapsalakkuja ja tulin takaasi tupahan vähä silimittelemähän, jottolisko viälä jotaki koslahan viätävää. Sitten mun nenähäni rupes pikku hiliaa tulemahan joku epämääräänen haju. Sehän ei oo sinänsä imes, ku aina haisoo, oli yksin tai toistenkans. Kattelin rakkiani silimihin vooroosinsa. Ne katteli toisiansa. Kumpiki siinä ilimehtii jotta, mei tiäretä koko asiasta mitää.

Kattoon kenkäni pohojihin. Toises oli sellaaen amerikkalaasen hianosruaan punertava jätös. Otin ne kenkuumeni kätehen ja heitin ne meirän puutarhan perää kohoren. Siinä epätoivon puuskas ne sai niin kovan alakuvauhrin, jotten oo viäläkää niitä löytäny. Kenkuumiani.

Naapurikaupungis saa maksumääräyksen, jonset oo rakkiskaa lähteny pikkuusten sontapussien kans liikkelle. Täälei oo eres roskalootia mihinää, mihinkä sen pussin sitte tällääs ku soon lastis. Eiku raahaa pussis kotia ja tällää se omahan lootahas.

Ei varmahan tartte sanua, notton ilahruttavaa kattua klasistansa joka ainut aamu ja ehtoo, ku meirän porraspääs ulukoolutetahan nuata mukavia ja herttaasia lemmikkiä. Niitä tuarahan ylä ja ajamäjestä tähän nostamahan sen hännän pystyhyn sellaases hyppyhyn valamistavas kyykkyasennos. Taluttaja sattuu tiätysti aina vahtaamahan toisahallen tapahtuman aijjan. On siinä varmahan joku syy tuahon koiranvessan paikkahan.

Laitoon kerraasti isoon plakaatin jollaki reimillä tuahon aitahan kiinni. Siinä luki tämän kylän murtehella notta: "Ei koirankaakkaa tähän. Kiitos jo etukäteen". Se ärsytti tuata sivistynehistyä ja lappo sai olla paikoollansa vain muutaman päivän. Seuraava vetoni on, notta liimaan sellaasten parinkymmenen sentin mittaasihin varraskeppiihin paperisia lippuja nenihin. Niitä keppiä sitte pistelelen pystyhyn nuahin kääkyrööhin.

Siten viälä oo saanu kuusattua, notta pränttääskö vai piirtääskö niihin lappoohin jotaki. Voi olla paree ku eri färiillä vaan merkkaa eri kokooset läjät, jottei nyv vaa kukaa taas rupiaasi ottamahan ittehensä toisella lailla asiaa kum mä haluaasin. Meinaasin vaan pikkuusen vihijaasta. Taas.


3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

No, voi läjä, sanona ma. Se ei oo tua sivistyskään ihan joka paikkahan viälä keriinny ;-) Meillei kyllä täällä sivukylilläkää toisen postilooralle pyllistellä. Pysyy naapurisopuki silläviisiin parempana.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Joskus kuule tuntuu, notta sivistyksellä on aivan omat ja eri merkityksensä joka paikas. Ei täälä mistää naapurisovusta mitää tiärä, ku kaikki asuu aitojensa sisällä ja jo ennen hämärää kaikkien tuvanklasit on sellaasella rautaasella kaihtimella pantu visusti peittohon. Eihän täälä tiärä eres mihinä taloos asutahan ja mihinä ei. Ku illalla kulukoo, luulis jotton tainnu hilian pamahtaa atoomipommi johonaki likellä. Joku kollikissi joskus vähä naukaasoo jonku oven takana. Siinä soon naapuruus kaikkinensa.

Unelmainen kirjoitti...

Rupesinpa lukemaan kirjoituksiasi näin pyhäpäivän ratoksi. Kieli on mitä mainioin. Kiitokset, yhtäkkiä katosi muutama kymmenen vuotta ja palasin takaisin Pohjanmaalle.

Ja tuo porraspääkakka se ottaa koville täällä Kotosuomessakin. Aattelin myös laittaa tuohon kävelytien reunaan pienen kyltin "Unohditko kakkapussin? Ota tästä, ole hyvä." ja siihen niitillä pussin kiinni. Ja sitte vahtaan silmä kovana ikkunassa että toimiiko se.