"Hillit palo"

Varmahan muukki ku mä on seurannu Austraalian mettäpaloja. Jotenkin tajutoonta, notta siälä joku vapaapalokuntalaanen on ruvennu valakialla tuuhastamahan ja son se loimotus levenny monehen kylähän ja tuvat on palanu ihimisinensä. On siälä tiatojen mukahan muitaki sytyttäjiä ku tua yks.

Moon kattellu tuata isua onnettomuutta sentähäre, ku oon itte justihin nua samat mettät kulukenu erestakaasi yhtenä sikälääsenä talavena. Iliman tulitikkuja tiätysti, kum mäen niitä tartte mihinkää. Nys siälon varmahan yli sata kohtaa, mihinä roihuaa. Uutisis on puhuttu vaan tuhopolttajista. Tai ainaki ihimisille hyvin heleposti on jääny tua kuva. Siäläpäin kaikki mettät palaa muutaman vuaren väliin. Son yhtä varmaa, ku Pohojammaan tuluvat ennen.Yleensä valakia lähtöö salaman sytyttämänä.

Sikäläänen rasvaanen eukalyptus-puu luaa koko aijjan nahkaansa ja ku kuarta on tarpeheksi maas, se syttyy piänestäki kipinästä ku kruutitynnyri. Se samaanen puu on sitkiä nuata valakioota vastahan. Muutaman vuaren son palon jäläkehen leheretöön ja sitte se taas lykkää lehtiä niinku ei olisi mitää tapahtunu. Aikanansa ihimettelin sikälääseltä suamalaaselta, jotta mitä varten mettänpohojis ei kasva yhtää mitää. Johonaki ojanpyärtänööllä on pikkuusen vihiriää heinää. "Kaekki hillit palo", sanoo tua finski. "Elä sie sorri, kyllä ain uuelleen vorkkii," lohorutteli sen paikkaanen.

Tuan seurun mettät on täynnä kymmenien metrien syvyysiä kultakaivoskuiluja. Noon päältä vaan metrin parin levyysiä. Ku purottaa kuiluhun kiven, kestää tosikauan ennenku rupiaa klapajamahan. Ei niitä reikiä ennen ainakaan millään oltu merkattu tai airattu. Em menisi nuahin mettihin pimees iliman lamppua, hyi ku ottaa kipiää ajatuski.

Mä tein nuas samoos mettis epävirallisen pituushypyn maailmanennätyksen. Olin erellispäivänä
sellaases elukkapuistos ja luin kärmehien klasikopiista, notton nuas mettis maailiman myrkyllisimmät kiamurtelijat. Oon sitte sellaases urheelukilipaaluus johona juastahan pitkin mettiä kartta käres. Siinä juastesnani lueskelin sitä paperia ja sitte mä siitä sen sivuutte näin, notton siinä justihin mun eresnäni se musta kaikkiin myrkyllisin liakura.

Silloon mun sisälläni välahti jotaki ja samas vasimenpualoonen jalakani ponkaasi mun sellaasehenkin lentohon, jotta kumma ku oon ny jo maahan puronnu. Johonaki kymmenen meetrin pääs siitä elukasta ja korkialla ilimas viälä juastesnani kattoon taappäi kauhias paniikis. Lähtöököhän perähän juaksemahan, kerkesin ajattelemahan ja murehriin, notta kerkiänkö pinkua erellä, jos lähtöö.

Sitte havaattin siälä korkialla, nottei se liiku mihinkään. Siinä kauhias kiiruhus sitte havaattin, nottoli hydrauliikkaletkun pätkä eikä kärmes. Tuahon havaantohon se komia lentoni sitte rupes kaartamahan maata kohoren.