keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Pohojammaata on heleppo käsittää

Joitaki paakkaa naurattaa Pohojammaan oma kiäli. Mäen ymmärrä, mikon siinä joinki hupaasta. Mutta sen oon äkänny, notta tuata kiältä käsitetähän joka paikas millää lailla sukupualihin tai nahkojen färiihin vahtaamata. Mullon toristusaineestua asiastani.

Molin vissihin autostani sontia viruttelemas, emmuista. Mutta tuas kumminki pihan pualella jonkullaasis tyäkletuus. Siihen sitte tuloo joku paikkakuntalaanen pyäräänsä taluttaan. Kaukaa jo havaattin, jotton pikkuusen fletkooksis kulukija. Se siinä sitte yhyrellä silimällä yritti sihirata, jotta mitä mä siinä touhuan. Sei saanu kysytyksi mitää. No sen pyärän sarvet meni ihan vintturahan ja se äijjä rojahti sen kulukinehensa päällen.

Mä siihen sitten avuusmiälin nostamahan herraa pystyhyn. Se putos takaasi siihen kivetyksellen. Kysääsin, jottottiko mihinkää kipiää. Se sanoo jotta yyy. Päättelin siitä, nottoli varmahan siinä hojaanukses jotensakki ittiänsä klosannu. Mä tiarustin siltä, jottonko kaukaakin tänne joraantunu. Se siinä viäläki otta katukives kiinni, notta yyy. Mä kysyyn, jottonko sulla kiirus, mä voisin tulla sua vähä heleppaamahan hetkemperästä tuas matkaalusnas. Se taas tuahon, notta yyy. Mä sannoon, notta pistän pikkuusen toisellaasta verhaa ylleni ja tuun sitte sua vähä pönkäämähä.

Kummä tulin tuvasta se herra makas siinä samas kohoras mihinoli ruvennu huilaamaha ja hornas kovalla äänellä. Nostin sen vellipussin ylähä ja tiarustin, notta mihinkä päin lähäretähän ja mitä kiältä muuten pomiloottet. Se sanoo taas, jotta yyy.

Mä nostin sen aika kovakouraasesti sen vetelän yyy:n ylähä. Mä siinä sitte huiroon käsilläni, notta mihinkä päi ny lähäretähä. Se tuahon, notta yyy. Jollaki lailla se kumminki sai ryhtiä ruatohonsa. Mä talutin sen pyärää notta koiran ruakapussi ja kaliapussi siinä sarves klapaji iloosesti. Se yritti monehen kertahan ruveta makuullen siinä kovalla pijellä. Mä sain sen aina jotenkin tolopilllensa. Sitte mun pärehet paloo.

Mä mellastin sillen, notta vaikkoot saanu ittes tuahon kuntohon, niin ny mennähän, eikä ruveta täälä asfaltilla yäpuullen. Se oikee säpsähti ja nousi ylähä ja sitte se vemppulootteminen taas jatkuu johonku. Kiamurreltihin jonkun puiston läpi ja ikivanhan linnan porraspäästä. Ainavaa se sanoo notta yyy, kummä tiarustin menosuuntaa. Oli kuliettu kilomeeteritolokulla ja aina vaan mentihin. Ja suuntana oli yyy.

Tultihin me sitte jonku kylän sivukujillen ja siälä tämän matkaalijan piskit iloosesti haukahteli ja keikutteli häntiäsnsä ku kerran ruakapussuunen oli tulos. Sinne asuntovaunun markillen. Käski se mua sisällekki se matkaalija, mutten oikee kauaa perustanu siälä istuskella, ku oli niin palio kaikellaasta kolesta kertyny joka nurkkahan ja se jotenki aharisti mua.

Mulloli vähä vaikia osata pimees takaasi. Kännykkäki oli jääny kotia, nottei rakastakaa saanu pelastajaksi. Ku täs kiriootan. Nottoon sikäli löytäny takaasi, vaikka lujahan se otti. Se tuleminen siältä yyy:stä

Ei kommentteja: