Kylloli suuria puita kaareltuna ympäri lumperoosia. Eilisen rakkilenkin varrella. Sellaasia noli, notta suamalaanen moottorisahamiäs olis tosi tyytyväänen päiväsaavutuksestansa, jos yhyrenkin sellaasen puun verran sais pitkällensä ja oksituksi ja piänistetyksi. Yhyres rungos oli parahimmillansa toistakymmentä mottia. Eikä mitää löysää mottia ku ihan kiintonaasta.
Onneksi tyälääset oli pyhänä syämäs ranskanperunoota ja siankylykiä. Näin perheelliselle miähelle oli tervehellistä ku ne prätyyttäjät oli pois kustannuspaikaltansa. Jäliellä oli tosi palio syviä kuraasia jäläkiä ja palio isoja oksia. Nua reippahat urhot vetelöö nuata puitansa pitkin rapakkoja. Kuinkahan niihin sitte joku sirkkelisaha pystyy, kuraasihin puihin.
Muutaman kerran oon nähäny nuata mettä-äijjiä töisnänsä. Oon kyllä aina kattellu pakoreittiä tosi nopiaa, ku isoo autolastillinen metsuria turvavarustehisnansa jokka näyttää hankkijan lippalakiilta ja haisaappahilta hosuu niiren pitkälaippaasten sahojensa kans. Ei oo nii varma vaikka se laipanpää hilippaas kaukaaki hoopoolijan nilikkahan. Siitä nyt ei kyllä oo mitää varmuutta, mihinkä se itte puu sitte hojaantuu nualla menetelmiillä.
Tuallaasihin näkemihini puihin ei aukee Suames vilijeltävien hakkuukonehien mikkää leukapiälet. Siinä yhyres rannikkokaupungis kyllä värkähätän muille maille kaupiteltavia isoonialuusia vehkehiä, mutten oo nähäny ku yhyren vähä piänempihin puihin tarkootetun itäsuamalaasen oksimakonehen tääläpäi.
Kuulin keerraasti mettärarios ku yks savoolaasäijjä muisteli niitä ennevvanhaasia suamalaasia moottorisahoja. Niitä isoja. Se toimitteli, jotta piti tosisnansa vahtia sahaa, nottei se hyppiny naapurin palstalle ku sen laski käynnis käsistänsä maahan. Toimittaja kysääsi, nottonko sullen tapahtunu mitään tuallaasta kommellusta.
Joo kerran käännin sahalle selekäni ja äkkiä huamasin, kus se oli menos jo vaikka kuinka kaukana. Onneksi sain aharistettuksi sen kepillä kivenkolohon, äijjä toimitteli hauskalla murtehellansa.
Joskus poikaasena ollesnani vanahat äijjät yritti syättää meille klopiille kaikellaasta tarinaa. Porukas taisi olla Ameriikas käynehiäki tai muuten sikälääsiä juttuja kuullehia. Ne meille hörökorville toimitteli, kuinka heleppua tyät oli kummipuumettis. Viikko kaarettihin ja viikko verettihin lonkkaa, ku piti orotella, jotta puut lakkaa pömppöölemästa ja sais ruveta niitä sitte oksimahan ja piänistämähän.
Ei jutut oikee toresta menny, ku justihin oli kehuttu kuinka mahtavat savotat Saharas oli enne. No, mutta eihän siälä puita oo, me siinä koitettihin ihimetellä. Ei ookkaa enää, äijjät siihen.
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
No nysse selevis Saharan autioottumisen syyki. Maalaasten vikahan seki on. Lähtivät sitte oikeen sinne saakka teutaroottemaan sahoonensa. Ei noo ikänä ymmärtäny ympäristönsuajelusta mitää ;-)
Ne pohjammaan kovat äijjät ov vissihi pommppooluttanu ne Ameriikanki kummipuut sukupuuttohon, ku ei niitä kuulemma enää oo.
Lähetä kommentti